Että maailmassa tapahtuu paljon katasrofeja jotta ihmiset pelkäisivät ja hakisivat turvaa uskonnosta
Tiistaina oli pävällä tv i ohjelma jossa papit tulkitsivat raamattua
En sitä varsinaisesti seurannut, mutta mielekiintoni heräsi kun eräs miespappi sanoi,että maailkma tarvitsee senkaltaisia suuria katasrofeja jota se herättäisi pelkoa,
minkä seurauksena ihmeset hakisiva turvaa jumalsta
Olen näillä palstoilla kijoitellessani tuonut esiin, kristinusko elää vain ihmisten kokemasta kärsimyksestä, väkivallasta joten on selvää että se tarvitsee sotia katasrofeja väkivaltaa jotta se säilyttäisi valtansa ihmismieleen
Siitä on muodostunut ajanoloon niin ovela systeemi,niin että ihmiset eivät huomaa sen todellisia antikritukselisia tarkoitusperiä jotka sillä on
Se kieltää virallisesti ns jälleensyntymän jissa perisynti siirtyy sukupolvelta toiselle
Nåin perisynti jota ihminen ei ymmärrä elin aikanaan siirtyy lunastuopin avulla seuraavalle sukupolvella ja uskonnon valta säilyy
Tuo ihmisen perimä on paljon vanhempikin kuin kristinusko joten ateistikaa eivät ole siitä vapaita vaikka kieltävä jumalan olemassaolon, mutta se on aslel oikeaan suuntaan sillä he ovat päässeet uskon kahleesta tällä tasolla mutta tuo primä seuraa heitä joten heidän pitäsi ymmärtää tuo perimä että mikä se on ja miten se on ihmiselle syntynyt, jotta syntyisi uusi henkine ulottuvuus jossa ei ole kärsimystä eikä tuskaa
kristinusko toivoo
arjuuna
1
<50
Vastaukset
- Tosi tosimies.
Onhan se SamiAakin toivonut että venäjä valloittaisi suomen sillä silloin on helpompaa käännyttää ihmisiä uskoon.
Mutta se on maanpetturuutta ja epäisämaallisuutta toivoa kuolemaa ja orjuutta suomalaisille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455070Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481249Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131123
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753