Olen 49-vuotias helsinkiläisnainen, työtä on tullut tehtyä 30 vuotta. Mielestäni olen keskituloinen (nettopalkka 1700 e/kk). Ikinä ei onneksi ole tarvinnut toimeentulotukea tms. hakea. Nyt tilanne kuitenkin äkkiä muuttui. Mieheni menehtyi äkillisesti hiljattain. Hän pärjäsi viime vuodet sairauspäivärahalla, joten mitään ei jäänyt säästöön.
Olen yhtäkkiä yksin minulle liiian isossa vuokra-asunnossa, jossa vuokra on noussut tiuhaan. Täällä hetkellä vuokra on jo pitkälti toista tonnia. Työpaikkani on toisella paikkakunnalla ja matkakulujen plus pakollisten sähkö-, vakuutus- ja puhelinlaskujen jälkeen käteen ei jää juuri mitään.
Keskellä suurta suruani olen yrittänyt hoitaa asioita, mutta se todellakaan ole helppoa. Sosiaalitoimistosta annettiin ymmärtää, etten ole oikeutettu edes tilapäiseen toimeentulotukeen. Ehdotettiin halvemman asunnon hankkimista. Jokainen Helsingissä asuva tietää miten helppoa on löytää kohtuuhintainen vuokra-asunto! Kaupugin vuokrajonoon laitoin itseni, mutta mitään ei ole kuulunut. Ilmeisesti pitäisi olla työtön alkoholisti, yh-äiti tai vaikka maahanmuuttaja. Anteeksi yleistykseni, mutta alan olla aika masentunut. Veronmaksajaksi olen kyllä kelvannut, mutta mitään apua en näköjään ansaitse.
Jos jollain on jotain vinkkiä miten tilanteesta selvitä, olisin kiitollinen. Ahdistukseni on sitä luokkaa, että seuraava etappi on mielenterveystoimisto...
Köyhä loppuelämä edessä?
3
146
Vastaukset
- ent. tissinimijä
Onko mahdollista muuttaa työpaikkakunnalle ?
Onko tuttua töistä tai muualta asuntojonossa, joka tulisi asuntoosi
jakamaan vuokrakustannuksia ?
Olitko virallisessa liitossa, leskeneläke ?
Ahdistukseen ehdottomasti apua terveyskeskuksesta/ psykiatrilta.
Alkoholisti ei sen helpommalla pientä asuntoa saa. Jos asiat suomenmaassa eivät muutu ei tunnelisi päässä ole valoa. Nykysysteemillä tätä yhteiskuntajunaa ajettaessa vauhti perustuu siihen että matkustajavaunuja kytketään irti sitä mukaa kun veturi ei enää jaksakaan vetää koko junaa - sensijaan että katsottaisiin mikä vika veturissa on.
- köyhyys kunniaan
- pienempi ja halvempi asunto
- lesken eläke
- työmatka kulujen poisto, muutamalla työn viereen
- kaikkien menojen kirjaus, jospa löytyy turhia menoja
- sähkön käytön tarkkailu (itse pudotin kulua 1/3 vuodessa)
- jos asunto kohtainen vesimittari, veden säästö (lyö leiville)
- myy kaikki tarpeeton ja turha pois...
- yritä löytää kyytiläinen tai kimppakyyti työhön..
- pidä kaiken kattava säästöpäivä kerran viikossa, silloin kaikessa kulut alas..
- älä osta muovikasseja, kaikessa on huomattava: PIENISTÄ PUROISTA KASVAA JOET.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1447228Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1265025L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa694462TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153533Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242331Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3391911Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241796Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91639- 681517
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581468