Ei niitä tarvitse kahta kertaa töihin käskeä. Niiden käsiin on hyvä jättää maan asioiden hoito. Onnitelkaa vanhemmat itseänne!
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/ilkivalta_aiheutti_mittavat_vesivahingot_vantaan_flamingossa/
Nuoriso on reipasta
13
58
Vastaukset
- Nuoriso??
Sokos Hotel Flamingossa Vantaalla sattui myöhään lauantai-iltana vakava vesivahinko, joka tärveli ainakin kaksi hotellin kerroksista.
Hotellin kuudennen kerroksen käytävällä ollut automaattisen palonsammutusjärjestelmän suutin hajosi kello yhdentoista aikoihin illalla.
Hotellinjohtaja Heli Engblom kertoi Iltalehdelle, että vesivahingon on aiheuttanut nuorista urheilijoista koostuva porukka. Sprinklerijärjestelmä rikottiin ilkivaltaisesti, ja sen myötä hotellihuoneet olivat pian "veden peitossa".
Pelastuslaitos sanoo Iltalehdelle, että hotellin viidennen ja kuudennen kerroksen remontti tulee kestämään pitkään tuhansien vesilitrojen aiheuttamien vahinkojen takia.
Asiakkaita sijoitettiin yöllä hätämajoitukseen hotellin toisiin kerroksiin. Vahingot voivat alustavien arvioiden mukaan nousta jopa satoihin tuhansiin euroihin.
Vesi vuoti kerroksista toisiin, ja tiettävästi myös osa viihdetiloista, kuten minigolfalue, kärsivät mittavia vahinkoja ja joudutaan ehkä pitämään suljettuna koko ensi viikon.
HS
Saattoi olla vaikkapa, kaikkia vihaava juoppo lappalainen, Late Lapista?- paraskin arvostelija
Asiallisuus sinultakin puuttuu. Toivottavasti et saa jälkikasvua. Pahempia raggareita niistä kasvaisi kuin nuo uutisissa mainitut urheilijanuorukaiset.
- Voi narkki rassua!
paraskin arvostelija kirjoitti:
Asiallisuus sinultakin puuttuu. Toivottavasti et saa jälkikasvua. Pahempia raggareita niistä kasvaisi kuin nuo uutisissa mainitut urheilijanuorukaiset.
Mitä hourit ho-mo? Tuohan oli oli kopsattua, samaa uutista jota et osannut kuin linkittää.
- mietis vähän
paraskin arvostelija kirjoitti:
Asiallisuus sinultakin puuttuu. Toivottavasti et saa jälkikasvua. Pahempia raggareita niistä kasvaisi kuin nuo uutisissa mainitut urheilijanuorukaiset.
Montako miljoonaa euroa pitää kusipäisen nuoren ottaa korvattavaksi, ennenkuin se on sinun mielestäsi "raggari".
- voi sinnuu...
paraskin arvostelija kirjoitti:
Asiallisuus sinultakin puuttuu. Toivottavasti et saa jälkikasvua. Pahempia raggareita niistä kasvaisi kuin nuo uutisissa mainitut urheilijanuorukaiset.
Voihan kettu! Sitä ollaan, heti aamusta äreitä, kun on aineet loppu?
- Ei älyä?
mietis vähän kirjoitti:
Montako miljoonaa euroa pitää kusipäisen nuoren ottaa korvattavaksi, ennenkuin se on sinun mielestäsi "raggari".
Uutisessa ei mainittu nuorista mitään. Se voi olla vaikka lappalainen alkoholisti, tai teikäläinen huumenarkki.
- Noin kävi :-(
Ei älyä? kirjoitti:
Uutisessa ei mainittu nuorista mitään. Se voi olla vaikka lappalainen alkoholisti, tai teikäläinen huumenarkki.
Sori! En lukenut kunnolla. Olihan siinä nuoria.
- ahkerat palkitaan
rappiolla koko jälkipolvi ´´ ainakin suurinosa´´ eikö heillä tule mieleen tulevaisuus.
kunnioitus on suomalaisenkin ansaittava . huonosti käy joutilaiden ja vetelysten.
perinnöttömaksi jäävät jos sitä odottavat - yksityisyrittäjä
Jos ei viihdy tietsikka näytön edessä,niin sitten ollaan kadulla vanhuksia ja spurguja potkimassa.Loistava tulevaisuus edessä
- Vantaa on
masentava paska demarikauppala.
- nimi muutettu
Vantaa on kirjoitti:
masentava paska demarikauppala.
onneksi se ei ole enää Helsingin maalaiskunta.
- Hahahaa!
Eikä maksa paljon.
Taisi tulla nyt hiukka kalliiksi "nuorille urheilijoille";)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770