väkivaltaa ja sotia?Jumala myöskin kosti ihmisille monasti väkivaltaisesti tappamalla heidät rikkeistä.Eikö se ollut samanlaista väkivaltaa kuin Islamin uskonnossa on nykyään?Miksi Uudessa Testamentissa tuomitaan väkivalta,kun Vanha Testamentti on sitä täynnä?
Miksi Vanha Testamentti
4
61
Vastaukset
*on täynnä*
>>Jumala myöskin kosti ihmisille monasti väkivaltaisesti tappamalla heidät rikkeistä>>
Jep, tällaista se rakkaudellinen VT:n Jumala teki. Sen lisäksi, että hänen kerrotaan kostaneen ihmisille heidän omista rikkeistään, hänen kerrotaan myös kostaneen rajusti hmisten syyttömille jälkeläisillekin heidän isiensä rikkomukset. Tässä seuraavassa kohtauksessa rakkaudesta rikas Jahve vaati seitsemän syyttömän ihmisen murhaamista, jotta suostui rauhoittumaan:
"Mutta kuningas otti Rispan, Aijan tyttären, kaksi poikaa, Armonin ja Mefibosetin, jotka tämä oli synnyttänyt Saulille, sekä Meerabin, Saulin tyttären, viisi poikaa, jotka tämä oli synnyttänyt Adrielille, meholalaisen Barsillain pojalle, ja luovutti heidät gibeonilaisten käsiin; ja nämä lävistivät heidät paaluihin vuorella Herran edessä, niin että ne seitsemän sortuivat kaikki yhdessä. Näin heidät surmattiin elonleikkuun ensimmäisinä päivinä, ohranleikkuun alussa. - - Tehtiin kaikki, mitä kuningas oli käskenyt. Niin Jumala leppyi maalle." - 2. Samuelin kirja 21:8, 9, 14
Ja jotta aihe nyt varmasti liittyisi palstan aiheeseen, niin laitetaan vielä näytille suoraan Vartiotorni-seuran kirjallisuudesta eloisa kuvaus siitä, miten tämä sama rakkaudellinen Jumala tulee "pian" toimimaan koko ihmiskunnan hyväksi:
"Näiden täytyy nykyisenä aikanamme kaatua Jehovan teloittavan ”miekan” terään ”Jumalan, Kaikkivaltiaan, suuren päivän sodassa” Harmagedonissa. Tuon sodan kuvauksessa, kuten Ilm. 19:17–21 esittää, puhutaan kuninkaista, sotapäälliköistä, hevosista ja niiden ratsastajista, vapaista ja orjista, pienistä ja suurista, jotka kaikki tulevat surmatuiksi ja joutuvat virumaan hautaamattomina, haaskalintujen juhla-ateriana." (Kansat tulevat tietämään, että minä olen Jehova 1971, s. 378)
"Jehova nimittää ”teurasuhriksi” sitä juhlaa, jonka hän valmistaa kaikenlaisille linnuille ja villieläimille, sillä hänelle esitetyt uhrit vaativat esikristillisinä aikoina eläinten ja lintujen teurastamista. Niiden veren täytyi virrata. Ilm. 19:17:ssä sitä sanotaan ”Jumalan suureksi ateriaksi”. Kun yhteysuhreja eli rauhanuhreja uhrattiin Jehovalle, niin uhraaja ja hänen sukulaisensa nauttivat juhlallisesti osan uhrin lihasta. Siinä uhrijuhlassa, jonka Jehova varaa linnuille ja villieläimille saavutettuaan loistavan voiton Googin joukosta, Jehova ei kiellä niitä juomasta surmattujen ihmisten verta, mikä on ollut kiellettyä ihmisluomuksilta Nooan päivistä lähtien." (Kansat tulevat tietämään, että minä olen Jehova 1971, s. 378)
Otetaan vielä yksi varmemmaksi vakuudeksi:
"Se on todella maailmanlaajuinen yhteenotto, sillä mikään maapallon osa ei säästy tuholta. Harmagedonissa kuolleita ei myöskään panna hautoihin, jotka olisi jotenkin merkitty heidän muistokseen. Kaikenlaiset linnut ja metsän eläimet saavat osansa Jumalan voitosta ja auttavat samanaikaisesti puhdistamaan maan siinä lannoitteen tavoin levällään olevista hautaamattomista ruumiista, joita elossa säilyneet eivät sure ja joita he kammoksuvat." (Maailmanlaajuinen turvallisuus Rauhanruhtinaan alaisuudessa 1986, s. 159)
Siinä jäävät Stalinit, Hitlerit, Mussolinit ja Gaddafit kauaksi taakse Vanhan testamentin jumalan urotöistä. Tässä pelkästään Raamatun tekstien pohjalta tehty laskelma Jahven tähän mennessä tappamista ihmisistä:
http://dwindlinginunbelief.blogspot.com/2010/04/drunk-with-blood-gods-killings-in-bible.html
Ja mikäli Jt-oppia on uskominen, niin tässä piakkoin taivaallinen sirppi heilahtaa teurastaen yli kuusi miljardia ihmistä. Kaikki muut paitsi kastetut Jehovan todistajat tapetaan, niin sanoo "Jumalan nykyään käyttämä viestintäkanava".- ....................
Ja dovmorf viettää unettomia öitä Harmaa odottaen.
- Pelastuslaitos911
Sen parikyt vuotta mitä lahkossa pyörin, opetti ainakin sen, että jt:t sillä tuskissaan kierii. Muut sitten lähinnä elävät realistista elämää.
*....................*
>>Ja dovmorf viettää unettomia öitä Harmaa odottaen.>>
Yöaikaan kirjoittaminen ei kai vielä tarkoita sitä, että odottaisin Harmaa. Kysymys on Vartiotorni-seuran perusteettomista opetuksista, mutta toki lahkolainen kääntää asian aina henkilöön, jotta ei tarvitse kommentoida itse asiaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455140Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1221635Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151459Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501386- 141195
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4110081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?28799