Lopetin yasmin -merkkiset yhdistelmäehkäisypillerit tuossa noin puoli vuotta sitten. Söin niitä noin 2 vuoden ajan.
Menkat tulivat muutaman kuukauden aivan ajallaan, niinkuin pillereitä syödessäkin.
Sen jälkeen kierrot alkoivat pitenemään ja vuoto senkun niukkeni. (Omistan runsaat kuukautiset)
Viimeksi kun menkkoja ei huhtikuuhun mennessä kuulunut, (edelliset olivat helmikuussa) tein raskaustestin ja sain haamuviivan.
Sen jälkeen vapun aikoihin alkoi ihan pieni tuhruttelu. (kemiallinen ehkäpä?)
Eikä menkkoja ole enää kuulunut ja raskaustestejä olen tehnyt, negaa näyttävät kaikki.
Voiko siis olla että hormoonit ovat vielä sekaisin, että oma hormoonitoimintani vasta heräilee?
Lisäksi olen nyt bongannut muutamia muitakin oireita jotka laittaisin
hormoonien piikkiin jotka ovat sekaisin.
(Mm. minulla ei ikinä ole ollut mitään kuukautisia edeltäviä vaivoja mutta nyt jos on on menkat sattuneet tulemaan niin nännit ovat olleet hyvin arat ja tunnen välillä juilimista vasemmalla munasarjojen kohdilla.)
Nytkin oikean rinnan nänni on kovin kosketusarka enkä keksi mitään syytä sille. Toivoisin että enteilisi menkkoja.
Ja edellinen 3. päivän kestävä tuhru tosiaan tuli silloin huhtikuussa vapun tienoilla.
Olen kyllä päättänyt varaa ajan lääkäriin ellei tässä kuussa ilmene mitään, mutta ihmetyttää kovin! :o

Vastaukset 1
Vanhimmat

Voi.