Junasta sinkoutunut jättimäinen pultti seivästi asuntovaunun
Kesäpäivä sai hyytävän käänteen Ypäjässä, kun junan osa sinkoutui läpi asuntovaunun.
Ypäjänkylässä Turku-Toijalan rataosuudella koettiin lauantaina pelottavia hetkiä.
Radan vieressä sijaitsevassa Ypäjän Vehnämyllyssä oli mukavasti asiakkaita ja ihmiset nautiskelivat paahteisesta ilmasta kahvila Myllytuvassa.
- Ihmiset istuivat ulkona kun aivan yhtäkkiä kuului ihan kamala kilaus, kolaus ja pamahdus, kertoo Ypäjän Vehnämylly Oy:n omistaja Maarit Suonpää.
Noin kaksikymmentä asiakasta jähmettyi paikoilleen ihmetellen. Pian paikalle juoksi Suonpään poika hämillään.
- Poika oli pihalla pesemässä autoaan, kun kuuli sen ja huomasi mitä tapahtui. Hän juoksi luoksemme lujaa ja kertoi, että joku osa oli lentänyt junasta pihalla seisoneen asuntovaunumme etukyljen seinästä läpi.
Noin 10-15 metriä radan lähellä parkissa olleesta tyhjästä asuntovaunun seinästä oli osittain mennyt läpi osa, joka oli 30 senttiä pitkä ja painoi 750 grammaa. Osa näyttää jonkinlaiselta pultilta.
Karmaisevammaksi tilanteen tekee se, että asuntovaunun läheisyydessä oli lapsia leikkimässä.
- Kyllä oli onnea matkassa, ettei keneenkään osunut. Siitä kohtaa asiakkaita olisi voinut mennä tiellä. Ja lapsiakin oli leikkimässä pihalla. Jos se olisi ihmiseen osunut, niin varmasti olisi ollut henki pois, omistaja kauhistelee.
Omistajat soittivat VR:lle, joka lupasi selvitellä tapausta.
VR:ltä kerrottiin lauantaina Turun Sanomille, että varmaksi ei tiedetä, mutta kyseessä luultavasti on junan osa.
- Kyllä tässä sellainen ennakkoaavistus on, että se on jostain kohtaa junasta irronnut. Ennen tarkempaa tutkintaa en kuitenkaan uskalla sanoa varmasti, että mistä se on lähtöisin, Osmo Kääriä kertoi lehdelle.
Myllyn omistajat odottavat tapauksen selviämistä. Piha tuntuu vaaralliselta.
- Suunnitelmissa oli lähteä ajelemaan vaunulla, siksi se oli siinä pihalla odottamassa tyhjillään. Nyt tuskin mennään, osa oli mennyt osittain ihan kokonaan läpi.
- Kyllä vähän pelottaa tuossa pihalla olla, kun nuo junat kulkevat niin kauhean hurjaa vauhtia. Eihän tällaista varmaan usein tapahdu, mutta silti pelottaa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/junasta-sinkoutunut-jattimainen-pultti-seivasti-asuntovaunun---katso-kuva/art-1288395003005.html
Enää ei uskalla mennä edes radanvarteen katsomaan junia, joutuu vielä seivästetyksi lentävillä pulteilla...
VR= HENGENVAARA!!
4
84
Vastaukset
- Taas Katanen
> joka oli 30 senttiä pitkä ja painoi 750 grammaa
Ei sen vian tarvi olla iso kun se on päässä.
Veikkaan kyseessä olevan kuusiokolohallituksen vetäjän eli Kataisen päästä irronneen pultin.- huh hah hei
sompun *******!
- Ajat muuttuu
Ennen se oli paremminkin kolmiokolo kun oli vielä 3 muijaa hallituspelissä mukana.
Nyt on enää kaksiokolo, Anni antoi jakkaransa Villelle. Ei saa enää heterotasapareja kasaan. Arhinmäki saa alkaa kaveeraa Villen kans. - Arvailuks menee
huh hah hei kirjoitti:
sompun *******!
Tana tätä kirosanafiltteriä, Hyvät sanat jää piiloon. Olikohan se nyt Sompun kelli, vai palli vai mikä ruumiinosa. Veikkaan että kyseessä oli sompun pa?kapötkö, jos oli 30 cem pitkä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "873978Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242871No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452292- 341301
- 10889
- 131865
- 6824
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124746- 11740