Puolustusvoimat syrkii uskonnottomia ja toisuskoisia

Pääesikunnan mukaan ”monessa varuskunnassa myös kirkkoon kuulumattomat ovat halunneet osallistua ja ovat osallistuneet sotilaspappien pitämille oppitunneille.” Pääesikunnan henkilöstöosaston mukaan varusmiespalveluksen alussa ”sotilaspappi selvittää perustuslain ja uskonnonvapauslain kaikkia koskevan uskonnonvapauden merkityksen” alokkaille. Vasta tämän jälkeen voi alkaa olla pois kirkollisesta opetuksesta. Näin ollen kaikille pakollinen uskonnon, omantunnon ja vakaumuksen vapauteen liittyvän asian esittelytehtävän antaminen, määrääminen juuri sotilaspapille on virheellinen ratkaisu, koska hänhän on jäävi ja puolueellinen henkilö tätä asiaa selvittämään. Kaikille katsomusryhmille tasapuolisen ja yhdenvertaisuutta sekä uskonnon ja omantunnon vapautta koskeva ratkaisu olisi, että esittelytunnin pitäisi joko yksikön päällikkö tai kuraattori tai molemmat yhdessä.

Näillä ensimmäisillä oppitunneilla kirkkoon kuulumattomia alokkaita eli uusia varusmiehiä siis käytännössä ohjataan osallistumaan kirkolliseen työhön ja myös uskonnon harjoittamiseen. Pääesikunnan lausunnossa samoin kuin opetuksessa käytetty ilmaisu niistä, ”jotka perustuslain tarkoittamalla tavalla omatuntonsa vastaisesti eivät voi katsoa voivansa osallistua uskonnonharjoittamiseen”, on jo sananmuodostaan niin koukeroinen ja jotenkin kummallinen ilmaisu niin, että sellaiseksi tunnustautuminen ei ole välttämättä kaikille kirkkoon kuulumattomille helppoa tilanteessa, jossa sotilaspapeilla ja ns. kirkollisella työllä on selkeä etulyönti- ja esikoisasema tässä kaikkiaan johtajavaltaisessa ja autoritäärisessä instituutiossa ja sen toiminnassa.

Painostavien ”eivät voi katsoa voivansa” -ilmaisujen ja -kriteerien sijasta lähtökohtana varusmiespalveluksessa tulisi olla yksinkertaisesti se, että ev.lut, kirkkoon kuulumattomat eivät osallistu kirkolliseen toimintaan ja ev.lut. uskonnon harjoittamiseen ja sillä selvä. Toki he tämän pääsäännön sijaan omasta pyynnöstään voisivat osallistuakin, mutta osallistumisen ei siis tulisi olla lähtökohtana nykyiseen tapaan.Tämä muutos, uudistus, parannus vastaisi myös peruskouluihin säädettyä käytäntöä, jonka mukaan elämänkatsomustieto on uskontokuntaan kuulumattomille oppilaille ensisijainen katsomusaine, mikäli vanhemmat eivät muuta ilmoita, mutta oppilas voi vaihtoehtoisesti osallistua uskonnon opetukseen, jos niin ilmoitetaan.