Yritin lukea kaikki keskeiset vaikuttajat ortodoksisen kirkon sivuilla, siis aivanko oikeasti pitää tuo tieodote paikkansa. Ei yhtään rivi seurakuntalaista listassa. Tällä meiningillä ei montaa jäsentä ole orotodoksisessa kirkossa muutaman vuoden päästä. Tuntuu siltä että joku voitelee heikkonpaa porukkaa saavuttaakseen oman sairaan vallan.
Keskeiset vaikuttajat
9
159
Vastaukset
- clöjf
eihän sitä ilman seurakuntaa ole kirkkoakaan.Itse olen tyytyväinen jos Isä esipaimen Arsenista tulisi joskus kirkon pää.
- Tyytyväisempi
Vielä tyytyväisempi kannattaa olla, jos hänestä ei koskaan tule.
- ortodoksimies
Isä Arseni sopisi kieltämättä tehtävään mainiosti!
- Onneksi näin tapahtu
No noin ajattelee sellainen joka vain haluaa päästä kulttuurillisesta uskonharjoituksestaan vähin mahdollisin ponnistuksin.
Enää ei likakampanjasi ikävä kyllä onnistu.
Josko päättäisit olla joko täysin maallinen uskonnoton kun elämäntyylisikin on sellainen ja jättäisit uskovat rauhaan.
Jotkut kulman kundit jakavat samoja mielipiteitä kanssasi, eivät uskovat.
Suuresti rakastettu Esipaimen Arseni on ainoa jämäkkä uskova joka vahvistaa uskoa muistuttamalla meitä velvollisuuksista.
Ai niin eihän surkea itsetuntosi ja omantunnonarvosi siedä toisten huomauttamisia.Olethan olevinasi aina oikeassa ja sinun pillisi mukaan pitäisi tanssia maallistuneiden ortopolkkaa.Tuollaiset kun sinä jos olisivat kirkossa johtoasemissa kirkko pian muistuttaisi bordellia jossa olisi juomalaulukerho.
Isä esipaimen Arsenista tulee mitä parhain kirkon pää jonain päivänä.
Paljon siunauksia hänelle!
.- herra piispa
Tällaista tekstiä kirjoittaa kuka, uskovako ihminen. Miten voi olla mahdollista että pienen repliikin heitto voi avata tämän kaltaisen kirjoitustyylin. Eiköhän näissä hyökkäävissä teksteissä sekä ihmisissä yleensä toteudu sama vanha kaava, epätasapaino oman uskon ja elämäntyylin kanssa sekä bordellit ja juottolat mielessä ensimmäisenä kun yritetään aloittaa yksinkertaista keskustelua esim aiheesta mihin ovat unohtuneet VERONMAKSAJAT. Jos kirkko toimii kuin markkinatalous ei se hyvää tiedä.
- Ilmeisesti Armosta
herra piispa kirjoitti:
Tällaista tekstiä kirjoittaa kuka, uskovako ihminen. Miten voi olla mahdollista että pienen repliikin heitto voi avata tämän kaltaisen kirjoitustyylin. Eiköhän näissä hyökkäävissä teksteissä sekä ihmisissä yleensä toteudu sama vanha kaava, epätasapaino oman uskon ja elämäntyylin kanssa sekä bordellit ja juottolat mielessä ensimmäisenä kun yritetään aloittaa yksinkertaista keskustelua esim aiheesta mihin ovat unohtuneet VERONMAKSAJAT. Jos kirkko toimii kuin markkinatalous ei se hyvää tiedä.
sorkkaa vaille selibaatissa eläviä mukamas uskovia.Viinankaan kanssa ei ole ongelmia mutta suututtaa ei kannata sitten niitä ongelmia tuleekin.Mutta eivätpä nuo sinulle synniksi lukeudu.
Jos olisin piispa ja suomen laki ei minua velvoittaisi antaisin armotta potkut ainakin parille papille ja yhdelle piispalle ja vaihtaisin Isä esipaimen Arsenin puikkoihin.
Tekisin todellisen piispantarkastuksen ja samalla uskonpuhdistuksen niin ttä helmat paukkuu.
Jos piispoista yksikään tietäisi miten jotkut maallikot seurakunnissa räksyttävät ja mitä touhu pahimillaan on repisivät he pelihousunsa.Tämä on sitä suomalaista kulttuuria parhaimmillaan. - Olet erehtynyt
"Isä esipaimen Arsenista tulee mitä parhain kirkon pää jonain päivänä."
Ei tule.
- Vmäinen täti
Et sinäkään pitäisi siitä että sinua lähestyy ortodoksiksi itseään kehuva ihminen jolle voi avautua mutta pian huomaatkin että tämä jolle voi ortodoksisuudesta avautua avaakin oman paskaisen romukoppansa sinulle ja kertoo likaisimmatkin yksityiskohdat elämäästään ja avioliitostaan ja odottaa mitä hyväksyntääsi ja haukkuu kaikkeen syssyyn vieläpä papiston ja piispat sinulle.Ehdottaapa vielä että tulee käymään.. missähän helvetin merkeissä!!!
Naimisissa olevat pysykööt akkojensa helmassa tirisemässä kun ovat sellaisen hommanneetkin.Tai rakastajattariensa.Mitä hittoa temmeltäävätkin kunhan pysyvät minun elämästäni poissa moiset metsästäjät!
Paskasakkia sellaiset ovat. - Kuohitsija
Millä tahansa tasolla pettävät miehet joutaa kuohita.Jo loppuu ylimääräiset haihattelut ja kunnollisten ihmisten loukkaaminen ehdotuksilla.Kuohita voi samaan syssyyn kaikki muutkin sekoilevat ja itsekurittomat tallaajat jotka yrittävät pilata toisten elämän keinoja kaihtamatta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1447228Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1265025L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa694452TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153523Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242331Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3281886Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241776Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91639- 681507
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581468