Etsitkö todellista elämää?

Joskus kohtaa ihmisiä jotka sanovat olevansa etsivällä paikalla.
Oikeastaan tällainen ihminen tietää mitä hänen tulisi tehdä jotta tulisi uskoon mutta hän ei tahdo vielä. Hän on siis pakenevalla, ei etsivällä paikalla.

Jotkut tahtoisivat tulla heti uskoon mutta kun eivät tiedä miten siihen uskoon tullaan. Eräs uskosta osaton sanoi minulle kerran:
"Kuule jaikal, ei siihen uskoon niin vain tulla." Mitä hän tällä tarkoitti?
Hän tiesi uskon asiat ja miten uskoon tullaan. Hän tarkoitti sitä että uskon ratkaisu edellyttää ihmisen oman tahdon ratkaisua. Siis omaa päätöstä läheä seuraamaan Jeesusta. Hän ei ollut taivuttanut omaa sydäntään eikä näin ollut valmis ratkaisuun. Ihmisellä täytyy siis olla oma tahto ja päätös lähteä uskon tielle. Kaiken muun Jumala on tehnyt täysin valmiiksi Jeesuksessa Kristuksessa jotta me voisimme pelastua. Mutta päätös seurata Jeesusta on meidän omalla vastuullamme.

Uskon ratkaisussa otetaan Jeesus vastaan. Jeesukselle avataan sydämen ovet ja toivotetaan omin sanoin Herra Jeesus Kristus tervetulleeksi asumaan sydämeen. Tässä on uskoontulon ydin. Se perustuu Raamattuun Joh 1:11-13.
Sitten ihminen antaa myös itsensä Jeesukselle Kristukselle.
Tämä perustuu myös Raamattuun. Jeesus on ostanut meidät itselleen ja Jumalalle omaisuudeksi verellään. Me kuulumme Hänelle ja Jumalalle mutta me ratkaisemme itse jos hyväksymmeä Hänen ostohintansa (Ilm 5:9, 2 Piet 2:1).

http://www.youtube.com/watch?v=qHKHLRidM4k&feature=related

Jumala tahtoo että kaikki ihmiset pelastuisivat. Jumala kutsuu, Jumala puhuu ja Jumala vetää syntistä Jeesuksen luokse. Tästä syystä syntinen kokee kiinnostusta uskon asioita kohtaan. Tästä syystä uskosta osaton syntinen voi myös tulla Jeesuksen luokse heti kun hän on itse siihen valmis ja tekee päätöksen tulla Jeesuksen luokse.

Tuhlaajapoika päätti sydämessään nousta ja mennä isän luokse. Hänen päätöksensä ei jäänyt ajatuksen tasolle. Hän myös nousi ja meni isän luokse. Isä otti hänet avosylin vastaan (Luuk 15. luku). Niin Jumalakin ottaa vastaan jokaisen joka tulee Hänen luokseen Jeesuksen Kristuksen kautta. Jeesus lupaa että Hän ei heitä ketään ulos (Joh 6:37). Tämä merkitsee sitä että se, joka tulee Jeesuksen luokse, saa myös jäädä Jeesuksen luokse. Jeesus antaa kaikki synnit anteeksi ja pelastaa Hänen luokseen tulevan katuvan syntisen.

Huomaa että, Jeesus antaa KAIKKI SYNNIT anteeksi olipa synti mitä tahansa, sinä saat KAIKEN ANTEEKSI. Saat alkaa uuden elämän Jeesuksen kanssa Hänelle rakkaana puhtaana Jumalan lapsena. Uusi elämä odottaa sinua. Jeesus odottaa sinua. Mitä viivyttelet?

http://www.youtube.com/watch?v=UHcbIvLT-v4
http://www.youtube.com/watch?v=uhpxhwpkM2M&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=2odWWDfCsOg&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=xprEuWhDBj8&NR=1
http://www.youtube.com/watch?v=FWYtujZjoUA&feature=related

16

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kannattaa pitää erillään Jeesuksen SANA ja ihmisopit, kuten kirkkojen ja uskonnollisten puolueitten opit. Älä viivyttele Jaikal, et pelastu ihmisoppeihin uskomalla.

    • Eli sinä Jaikal uskot pelastuvasi tuijottelemalla mielikuvituksen tuottamia kaupallisia you tube nauhoja?

      • jaikali

        Ketä sinä palvot? Minä palvon Jeesusta Kristusta

        http://www.youtube.com/watch?v=YNX3K48mgi0

        En tunnusta muuta Herraa Hänen rinnalleen.
        Hallelujaa Herra sua kiitä ylistän aina,
        silloin ei taakat mun mieltäni paina,
        olethan aina vierelläni kantaen minutkin
        taakkoineni...............


      • jaikali kirjoitti:

        Ketä sinä palvot? Minä palvon Jeesusta Kristusta

        http://www.youtube.com/watch?v=YNX3K48mgi0

        En tunnusta muuta Herraa Hänen rinnalleen.
        Hallelujaa Herra sua kiitä ylistän aina,
        silloin ei taakat mun mieltäni paina,
        olethan aina vierelläni kantaen minutkin
        taakkoineni...............

        En halua tällä kertaa sinua ohjata kuten tavallisesti teen sinun parhaaksesi :).

        Kyllä pelastusta etsivälle sopii viesti, jonka laitoit aloitukseesi.

        Uskon tietä eteenpäin vaeltavalle on annettava muutakin evästä kuin maitoa ja hunajaa, mutta en nyt mene siihen tarkemmin.

        Oikeastaan halusin kertoa, että tuo Heikki Valppaan linkkibiisi oli miellyttävää kuunneltavaa; laulajalla hyvä ääni, taustat soi hyvin, kaunis melodia eikä sanoissakaan moittimista ollut. Hengellistä opetusta laulussa ei ollut, mutta se ei ollut vissiin tarkoituskaan.

        Että tämmöinen myönteinen kommentti nyt.

        PS.
        Vaikka laulun sanoma olisi vähän da-daa-daa tyyppinen, niin joskus rauhallisella taustamusiikilla on oma merkityksensä.


    • Jos minun uskoni olisi you tuben varassa, niin se olisi heikoissa kantimissa.

      Sinä palvot ja kuuntelet ihmisten tekemiä oppeja ja musiikkia, ei Jeesus käskenyt opetuslapsiaan opettamaan ihmisoppeja tai you tubea, vaan sitä SANAA, jonka Hän julisti.
      Mark. 16:15
      Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.

    • avoliisa

      Itse olin vielä eilen etsivässä tilassa tai jopa pakenevassa mutta en enää!!!
      Olen Jeesuksen oma!

    • avoliisa

      Mikko. minä kerroin ongelmastani tällä palstalla ja Jaikal kirjoitti minulle hyvin rohkaisevan kommentin ja muitakin viestejä sain jotka eivät kuulostaneet syyttelyltä ollenkaan ja eilen sunnuntain annoin kokouksessa elämäni Jeesukselle!

      • Kiitos ja kunnia yksin Jeesukselle Kristukselle siitä että sinäkin olet tullut Jumalan lapseksi. Niin ja tietysti vähän myös sinulle itsellesi siitä että sinä olet antanut sovittaa itsesi Jumalan kanssa. Nyt sinulla alkaa mielenkiintoinen elämän Jeesuksen kanssa.

        Ymmärsin kirjoituksestasi että olet löytänyt uskovien yhteyden.
        Osallistu seurakunnan tilaisuuksiin mahdollisuuksiesi mukaan. Älä koskaan jätä uskovien yhteyttä. Muista kuitenkin että kaikki "uskovat" eivät ole sinun ystäviäsi. Ole varovainen ihmisten kanssa. Älä ota vastaan mitään opetusta tällä palstalla jos et tiedä kirjoittajan opettavan oikein. Täällä on monia eksyttäjiä.

        Eksyttäjät tunnistat siitä että he pyrkivät jollakin tavalla latistamaan ja näin myös kieltämään Jeesuksen herruuden. He tekevät Jeesuksesta pienemmän ja heikomman persoonan kuin mitä Raamattu ilmoittaa Hänet. Tosi asiassa Jeesusta kehuessamme ja korottaessamme emme voi kehua Häntä liikaa niin että Jumalan täytyisi toppuutta ja sanoa: "Älä nyt liioittele, ei Jeesus niin suuri ole." Jeesus on paljon suurempi kuin yksikään ihminen ymmärtää. Pyhä Henki korottaa Jeesusta, siksi myös se ihminen joka korottaa Jeesusta on Jumalan Hengessä. Kuuntele vain sellaista henkilöä joka tunnustaa että Jeesus Kristus on Kaikkivaltias Jumala ilmoitettu ihmisen lihassa. Mutta seurakunnassa saat tarvittavan opetuksen ja tietenkin Raamattusi äärellä suoraan Sanasta.

        Nyt kun olet antanut elämäsi Jeesukselle ja ottanut Hänet vastaan, sinä seuraat Jeesusta Kristusta, et ihmisiä. Herra johdattaa vilpittömiä Häntä kuuntelevia ja tottelevia ihmisiä. Jeesuksen seuraaminen aloitetaan uskovan upotuskasteella. Niin, jos et ole jo aikaisemmin nuorempana antanut kastaa itseäsi uskovana upottamalla. Jos olet kastattanut itsesi kerran uskovana upottamalla, uutta kastetta ei tarvitse ottaa. Oikea raamatullinen kaste on UUDESTISYNTYNEEN uskovan kastaminen upottamalla.
        Jos tässä asiassa on jotakin epäselvyyttä voit keskustella asiasta seurakunnan saarnaajan kanssa. Uskon ja toivon että olet valinnut seurakunnan jossa kastetaan uskoontulleet upottamalla.

        Minä en pyri opettamaan sinua henkilökohtaisesti tämän enempää. Saat tarvittavan opetuksen seurakunnassa. Ja se on raamatullisempaa opettamista kuin nettiopettaminen.
        Mutta jos tahdot lukea opetustani, löydät sitä
        www.jaikal.se sivustolta.

        Herra siunatkoon sinua sinä Jumalan pyhä.


      • Mikko.

        En sillä, kyllä Jaikal varmasti uskossa on, mutta liika hurmostelu ei hyväksi ja hurmosteluun mahtuu sitten aina sitää huuhaa henkeä.


    • mies vuorilta...

      Minäkään en tästä viestistä mitään syyttelyä löytänyt?!

      Ja mixi ylistyslaulujen jakaminen youtuben kautta on niin väärin?!?!?

      • Aloituksesta:
        "Hän tiesi uskon asiat ja miten uskoon tullaan. Hän tarkoitti sitä että uskon ratkaisu edellyttää ihmisen oman tahdon ratkaisua."

        Aloittaja on moneen kertaan korostanut, että uskoon tullaan vain Jumalan tahdosta. Ja vetänyt kaneetiksi raamatun jakeita.
        Nyt vaikuttaakin vapaa tahto.
        Vapaa tahto ja yläkerran tahto vuorottelevat näköjään kuin nolla ja ykkönen tietokoneessa.

        Jaikalin viestistä:
        "Kun laulu päättyi, Pyhä Henki laskeutui päällemme ja me puhuimme hetken kielillä ylistäen Herraa Jeesusta Kristusta. Hallelujaa kiitos Jeesus! "

        Oliko Jeesuksen kroppa raskaskin? No olkoon, eihän kai Jeesus tuossa hetkessä ollutkaan jumalallinen ihminen.
        Laittakaapa uskovat ylös. Jaikal koki taas ihmeteon. Hän sai PH:n vuodatuksen. PH järkkäsi kielillä puhumisaktin. Ei pidä olla kateellinen. Jaikal on eri maata kuin normaali uskova.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4309
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 141
      958
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe