Anarkistit asialla!

sakinhivutus!

Yle: Anarkistit sanovat polttaneensa turvalaitekopin

Suomalaiset anarkistit ovat ilmoittaneet polttaneensa Vantaan Rekolan turvalaitekopin. Ryhmä ilmoitti asiasta aktivistien suosimalla verkkosivustolla. Asiasta kertoi tänään Yle uutiset.
Tutkintaa johtava Timo Nyyssönen vahvisti Ylelle, että poliisi on käynyt tiedotteen läpi.
Rekolassa paloi sunnuntain vastaisena yönä pääradan turvalaitekoppi jo toista kertaa vuoden sisällä. Helsingin ja Tampereen sekä Helsingin ja Imatran välillä perutaan tästä päivästä torstaihin yhteensä reilut 30 kaukojunavuoroa.
Anarkistien ylläpitämä takku.net-sivusto on tällä hetkellä alhaalla.
Rekolan turvalaitekoppi sytytettiin myös vuosi sitten. Vantaan käräjäoikeus on tuominnut tänään nuorukaisen vuoden ehdolliseen vankeuteen ja isoihin korvauksiin tapauksen vuoksi.
Vantaan käräjäoikeus on määrännyt hänet maksamaan korvauksia vahingoista noin 300 000 euroa. Tuomio tuli nuorena henkilönä tehdystä liikennetuhotyöstä. Nuorukainen oli tekohetkellä 17-vuotias.
Nuorukainen kiisti teon tahallisuuden ja kertoi oikeudessa saaneensa kotimatkalla "tyhmän idean".

http://www.nelonen.fi/uutiset/kaikki/kotimaa/yle-anarkistit-sanovat-polttaneensa-turvalaitekopin

Kohta on kansalaisten otettava oikeus omiin käsiin ja ruvettava metsästämään prekaeetuja ja anarkomarkoja, muilutukset käyttöön!

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin-

      Kiitä siitä hallituksen toimia. Anarkia nostaa päätään...

    • Tarkkailija N.N.

      Johan tätä on odotettukin. Terroristiryhmien kehittyminen on luonnollista seurausta yhteiskuntamme pahoinvoinnin kasvattamisesta. Yllättävän kauan kesti ennen kuin ensimmäinen porukka syntyi. Suomalaiset ovat niin rauhallista ja pitkäpiimäistä väkeä.

      Esimerkin voima on vahva. Parin vuoden kuluttua meillä on jo puolen tusinaa terroristiryhmää, joista pari on islamistien, kolme anarkistien tai vasemmistovihreiden ja yksi uusnatsien.

      Hallitus vastaa ilmiöön tehostamalla turvavaltiokoneistoa, vaikka se vain pahentaa kehitystä. Kymmenen vuoden päästä tämä loppuu, kun nämä nuoret väsyvät huomattuaan, ettei mikään muutu iskuista huolimatta.

    • juu.....

      Irlannissa oli se Sin Fein- järjestö, joka laittoi pikkurikolliset äkkiä kuriin siellä, jos rupesivat tekeen pahoja. Jos ei totellut, niin henki lähti..Hakattiin yleensä kuoiaaksi pesäpallomailalla..

    • Law and order

      Vai anarkisteja? Typeriä tyhjäntoimittajakakaroita! Keppanahuuruissa ollaan sitten muka jotain "aktiiveja", hah. Remelin solkipäällä persuksille niin ettei viikkoon pysty istumaan, niin eiköhän haihdu anarkiat päästä.

    • HAISTAKOOT VITUN

      SAATANA! Joku pilvipäissään keksii polttaa kopin ja sitten asiasta mitään tietämättömät anarkistipellet jotka eivät ole olleet lähelläkään koppia yrittävät ottaa kunnian itselleen!

    • ReiluMeiniki

      Vanha kunnon niskalaukaus lopettaa anarkian ja anarkistin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2921
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe