Apusen salaliittoteoriat

jakinboas11

Kauheaa! Apunen sanoi iltasanomissa että "salaliittoteorioita on," hänhän oli viimeisessä Bilderberg kokuksessa.
IL otsikko hehkutti myös että " Suomalaiset päättäjä ovat mukanat maailman mahtimiesten salaseurassa" tästä huolimatta en lehteä ostanut.

Tärkeimmät paljastukset ovat otsikossa eikös vain! Lehti jätti varmaan ketomatta että monien raamattuun uskovien uskovaisten mukaan Biolderberg johtaja ja kokouksen koollekutsuja on itse devil lusifer antikristus, mahto Apunenkin mennä hiljaiseksi kun näki hämärässä valossa puhujan pönttöön astuvan punakan pukinsilmäisen ja sarvipäisen hahmon
. Kaikki tietenkin kumarsivat maahan asti ja tunnustivat uskollisuuttaan maailman valtiaalle pirulle.

Todennäköisesti lusifer aivan ensin kiitteli alamaisiaan hyvästä työstä, todennäköiseti monia johtomiehiä myös palkittiin esim, Straus Khanin tapaisia jotka uskaltaa raiskata kerrosiivoojia keskellä päivää luksus hotelleissa, Staus Khan näyttää lusiferin mielestä vain hyvää esimerkkiä.

Juhlapuheiden jälkeen alkoi tietenkin lasten raiskauskisat ja sen jälkeen tietenkin lapsiuyhrit syötiin ja tietenkin raakana, näin siis uskotaan lusiferin pileissä menteltävän ja koska näin pahaa on olemassa niin tietenkin myös jumala on olemassa, kisaahan ei voiteta tässä maailmassa tapamalla lusifer vaan riittää kun uskoo jumalaan ja unohtaa lusiferin, yksinkertaista.

Maailman ufohihhulit ja muuta kanavointinarkkarit uskoo tietenkin että Bilderberg kokousta johtaa Siriukselta tullut planeettojen kehityksestä vastaava suurmestari.

Humanoidit saapui heidän mukaan ensi kertaa Maahan jo Maya kulttuurin aikana, he jättivät siemniä sinne sun tänne ja ihmiskunta jätettiin kehittymään omia aikojaan tuhansiksi vuosiksi, aina silloin tällöin humanoidit kuitenkin vieraili kuten vuonna 0 aihoihin.
Tiukemman otteen Maasta humanoidit ottivat vasta Amerikan siällisodan aikoihin, humanoitit perustivat heidän luomillaan yhteiskunta opeilla myös Neuostoliiton jne ja tietenkin hallitsivat kaikkea politiikkaa kulissien takana mutta niin salassa että vain Bilderberg ryhmä on nähnyt oikeita humanioideja.
Harmaat isosilmäiset ja väärennetyt feikkihumanoidit ovat oikeiden humanoidien propagandaa ihan vain sitä varten että he itse ei paljastu, koska se vaarantaa heidän vuosituhansien työn, miltä oikea humanoidi näyttää ja onko se edes humanoidi tietää vain Bilderberg kävijät, yhtään kuvaa tai kuvaelmaa ei ole julkaistu.

Humanoidien moraali on korkea, he ei saa liikaa auttaa ihmiskuntaa kehityksessä, hyvänä esimerkkinä on Apollo Kuulennot. Apollo Kuulennot olivat vain eräänlainen koesuoritus ja testi jossa ihmisten piti näyttää humanoideille että kuinka he ovat kehittyneet tekniikan hallinnassa.
Huonosti kävi jo ensi metreillä paljastui että Ihminen ei omin voimin Kuuhun pääse. Humanoitit näkivät kyllä hyvän alun ja määräsivät tietyn ihmisyhmän huijaamaan että ihminen kävi Kuussa, tämä siksi että sen katsottiin olevan hyödyksi ihmiskunnan tulevassa kehityksessä, kerrotaan että huijauskaan ei olisi ilman humanoideja oikein onnistunut, humanoidit sanoivat että Kuukuvat kannattaa kuvata Islannin tulivuorien tuhkakraatereissa eikä Nevadassa ja sinne mentiin.

Salaliittoteorioita on syntynyt viime aikina paljon koska humanoidien on pitänyt kiirehtiä työnsä valmistumista, Aurinkokuntamme loppu kun tulee jo 12.12 2012.

Tämähän on tietenkin vain fyysisen maailman tapahtuma ja kaikki tarpeeksi pitkällä olevat tietoisuudet siirtyy yhdenteeentoista ulottuvuuteen, mitä siellä on ei ole kellekään ihan varmaa, mutta ainakin humanoidien kerrotaan vakuuttavan että kaikki on helpompaa ja parempaa.

Bilderberg ryhmän toiminnasta on vaikka kuinka monta teoriaa, yksinkertaisin selitys että he ovat vain ihmisiä ihmisen haluineen ja toiveineen olla valassa ja vaikuttaa on kyllä aika uskomaton.

Tällaisia teorioita siis Bilderberg ryhmästä, Apunen oli kyllä aika vaitonainen poika jotta mitähän mahto oikein nähdä ja kuulla varmaa on vain se että salalittoteorioita todella on.

17

199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mitään en o ottanu

      Eihän sille Apikselle siellä mitään näytetty. Kokoustelijoita viedään kuin pässiä narussa. Joskus voi olla, että heillä teetetään valmiiksi pureksittuja päätöksiä. Ja "pässit" ovat innoissaan, että MINÄKIN olen nyt tässä porukassa, hmmmmMMH. Kyllä on ihme! Isommat mustat kädet ovat tuollaisten pilterperkien taustalla ja visusti piilossa.

      Yksi hyvä "vie mennessäs" -viesti oli juuri tuo Apiksen "ei ole mitään salaliittoja". Hyvä kun on terävä pää!

      • jakinboas11

        Niimpä niin,,,,,,,,,, oikeastaan vain se että pystyy pitämään salaisuuksia on valtaa.

    • Veteranfan

      Hesarissa eim puhuttu mitään Bilderberg-kokouksesta,vaikka helsingin sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen oli mukana bileissä.Ilmeisesti Bilderberg-ryhmän kokoontumiset ovatkin jotain muuta kuin "varjohallituksen" suunnitelmia ihmiskunnan päänmenoksi,ehkäpä siellä hässitään rituaalisia seksiorgioita???
      Itse "Luciferin" David Rockefellerin ohjeitten mukaanhan siellä kaikki kokkoontuvat joka vuosi.Partnerit vaan vaihtuvat sen mukaan mikä sattuu olemaan Rockefellerin sen hetkinen mieltymys.Eikä Bilderberg-ryhmä ole ainoa salaseura,jonka Rockefeller on kasannut kokoon "puppet" naruihinsa.

      • jakinboas11

        Näin se on salaliittoteoriat kaikkine Bilderberg seuroineen avaa ihmiskunnan suurimman, tärkeimmän ja kauneimman ominaisuuden kukkasta nimittän mielikuvitusen, näin se on ilman mielikuvitusta meillä ei olis oikeastaan mitään ei edes kuuhijausta.

    • reptitkeptitt

      Voi voi reptit, mitäs nyt tehää ku alkaa totuus paljastumaan? Ainiin tapetaan vielä muutama miljoona ni sillä huolet poistuu, eipä poistu ja minun sieluani ette saa! Matokasat, paskaläjät, luikeromunat teijän aikanne on lopussa.

      • jakinboas11

        Sielu ja sen olemassolo on harhaluulo ja illuusio koska tyhjässä avaruudessa ei voi olla tietoisuutta, ihminen ja tietoisuus on koko kosmoksen ominaisuus.

      • Freeway hamsteri
        jakinboas11 kirjoitti:

        Sielu ja sen olemassolo on harhaluulo ja illuusio koska tyhjässä avaruudessa ei voi olla tietoisuutta, ihminen ja tietoisuus on koko kosmoksen ominaisuus.

        Jokaisella ihmisellä on sielu. Se haluaa kehittyä. Kokea mahdollisimman paljon. Juuri sinussa voi asua vanha viisas sielu, joka halusi vielä kerran kokea ihmisten ainutlaatuisin kyvyn tuntea yhdessä ja olla yhtä. Tämä vanha sielu ei ehkä edellisessä elämässään kerennyt tuntea rakkautta. Tai saattoi tapahtua onnettomuus. Hän ehkä oli nainen ja olet nykyisin mies. Tunnet pitäväsi samasta sukupuolesta ja mietit miksi näin. Voit kutsua todellista itseäsi sieluksi tai yliminäksi. Tämä kertoo sinulle juuri sinusta. Minkälainen olet ihmisenä. Minkälainen sinun tulisi olla ja mitä sinun pitää tehdä, jotta oppisit tuntemaan sielusi. Ja mistä kohtalossa on kyse. Lyhyesti se voidaan kiteyttää sielun aikasempiin kokemuksiin elämästä maapallolla tai jossain muualla ihmisten asuttamalla planeetalla. Jos sielusi on valloittanut Mount Everestin kertaalleen niin se ei ehkä halua tehdä sitä uudelleen. Tämä vain näin esimerkkinä. Toiminnalla on aina seurauksena joka määräytyy sen mukaan miten paljon olet poikennut polultasi kohti sydäntäsi.

      • jakinboas11
        Freeway hamsteri kirjoitti:

        Ei ole minun maailmankuvaani, yksilöllisyys ja oma minä on täydellinen illuusio mitä ei ole olemassa, tämä illuusio ei liity vain tähän hetkeen vaan kaukaa mennneisyyteen jossa tietoisuus ja kokemus ensi kertaa syntyi.

        Yksin tyhjässä avaruudessa ei ole tietoisuutta siis kaikki se mitä olet on kokemuksesi summa ja olet nimenomaan juuri kokemuksesi ei muuta, ihmisen keho on vain avaruutta sekin josta kokemukset tulee.
        Ihminen on uljas universumi ja tietoisuuden olemus on yhdellä sanalla kosmos.

        Universumissa on ongelmia vain siksi että se on hajallaan ja sen eri tietoisuuden polttopisteet kokevat itsensä erillisiksi vaikka ovatkin yhtä, näin ei ole aina ollut eikä nykyinenkään tila tule säilymään.

        Jos tapaan joskun humanoidin sanon sille terve minä ja se vastaa minulle terve minä:)

        Kaikki on illuusiota, niin kuin kirjoitit. Tarkentaisin hieman jonka tietänet jo ennestään. Heräät aamulla ja katsot peiliin näet suurimman huijauksen omassa maailmassasi. Peilistä näkee vain kuoren, mutta se ei kerro sisimmästäsi, eli siitä minkälainen ihminen olet ilman naamaria. Rakkaus yhdistää meidät ulottuvuuksien kautta toisille planeetoille. Kun tietoisuuden tasoa nostetaan maapallollamme se vaikuttaa suoraan sen elinolosuhteisiin. Näin ympäristöstä jossa elämme tulee harmonisempi ja tasapainoinen luonnon ja ihmisten välille. Ihminenkin on joskus ollut ja elänyt täydellisessä harmonisessa luonossa. Se oli silloin kun ihminen ei osannut puhua. Kun puhu kyky meille annettiin, niin silloin hajosi myös harmonia. Syntyi heimoja jotka puhuivat samoilla kielillä, mutta sanat tarkoittivat eri asioita. Syntyi konfliktit ja sodat. Ainoa asia mikä jokaisen tulisi tietää on, että ainoa totuus tässä maailmankaikkeudessa on loputon rakkaus. Kaikki muu on illuusiota.

        http://www.youtube.com/watch?v=FkHT5SJxmEI&feature=player_embedded

        Kuulostaa suurelliselta ja uskonnolliselta. Rakkautta on vaikea määritellä sitä on varmaan läes yhtä monta sorttia kuin kokijaakin.

        Rakkaus voi olla myös vaarallista ja riuduttavaa ja useimmiten liiallisen rakkauden kokeminen aiheuttaa ongelmia ja jopa hirmutöitä, no oliko se sittenkään sitä oikeaa rakkautta, rakkaus on vain aivojen kemiaa ja siten se kuuluu katoavuuteen ja muuttuvuuteen kuin koko universumi, ja kuka sanoo että rakkaus ja rakastaminen on tavoiteltavin olotila??

        Rakkaus voi mielestäni olla jotain vain jos sillä ei ole sen kumempaa merkitystä, kaikista suurista tunteista tulee riippuvaiseksi siksi viileä Zeniläinen asenne on minun suosikki vaikka sitä on välillä vaikeaa hallita, tämä ei tarkoita välinpitämättömyyttä eikä estä myötätuntoa.

        Onnellinen voi aina olla koska onnella on olemassa hyvä määritelmä,, " on onni olla onnellinen".

        Toisaalta Zeniläiseen tyyliin kunnoitan tyhjyyden olemusta, tyhjyyttä todella on olemassa ja se on vapain ja puhatin ja riippumattomin olotila koko kosmoksessa, tyhjyys on myös ainoa asia johon t ei voi koskaan kyllästyä,)

      • ...

        Rakkaus ei voi olla vaarallista tai riuduttavaa. Myöskään liikaa rakkautta ei voi olla. 99% ihmisista tuntuu ymmärtävän rakkauden jonain minä kaikenmaailman "lemmenlaulut" sen kuvailee. Rakkaus EI OLE sitä mistä pop-musiikki enimmäkseen laulaa jne. Mutta onhan se vaikeaa nähdä, kun on sellaisessa maailmassa kasvanut ja niin sanotun rakkauden idean omaksunut. Kunnes avaa silmänsä.

    • jakinboas11

      Uskon vilpittömästi että Bilderberg kokouksissa tehdään viisaista päätöksiä jotka koskee koko ihmiskunnan tulevaisuutta ja hienoa että siellä on ollut paljon myös suomalaisia joka taas kertoo siitä että me ollemme sivistynyt kansa.

      Maailmassa on vielä paljon tehtävää, kulttuurien väliset ennakkoluulot eri uskontoineen ovat syvälle juurtuneita ja ongelmia maailman rauhan lihassa, on aivan oikein että suomeen tulee riittävästi pysyviä maahanmuuttajia muista kulttuureista näin ne enakkoluulot parhaiten haihtuu.

      Vaikka väitän että Kuussa ei ole käyty se ei tarkoita että en arvostaisi Kuuhuijausta, se oli todella nerokas huijaus monessa mielessä ja sen tekijöinä oli viisaat ihmiset joilla oli kaukonäköisyyttä ja huom se tehtiin maailman rauhan eteen!

      Itse asissa maailma on nyt monessa mielessä menossa hyvään suuntaan, talouslamat varmaan tekee tehtävänsä ihmisten kerkakulutuksen ja väärien materialististen arvojen korjaamiseksi.

      • Hippi kasvihuoneesta

        Olen kanssasi samaa mieltä ,että kuussa ei ole ihminen käynyt ! Valitettavasti joudun olemaan kanssasi eri mielta..sorry ! Bilderberg ryhmästä...en tiedä syodääkö siellä kissaa tai mitä ,mutta hämärä seura se joka tapauksesssa se on eikä siellä tehdä mitään viisaita päätöksiä....eliitti haluaa orjuuttaa kansaa ! Onneksi ihmiset ympäri maailmaa rupeavat ymmärtämään eliitin kusetuksen ja ryhtyvät kapinoimaan sitä vastaan ! ! ! Suosittelisin sinua keräämään tietoa kyseisestä ryhmästä ja heidän tavoitteistaa...ehkä silmäsi avautuvat ? Hyvää kesää !

      • jakinboas11
        Hippi kasvihuoneesta kirjoitti:

        mutta hämärä seura se joka tapauksesssa se on eikä siellä tehdä mitään viisaita päätöksiä....eliitti haluaa orjuuttaa kansaa !

      • Veteranfan
        jakinboas11 kirjoitti:

        mutta hämärä seura se joka tapauksesssa se on eikä siellä tehdä mitään viisaita päätöksiä....eliitti haluaa orjuuttaa kansaa !

        Tällä hetkellä asiat näyttävät suomessa vielä hyvältä.Mutta valtion velan kasvaminen n. 8.mijardia euroa per vuosi kuulostaa pitemmän päälle hurjalta.Tällä hetkellä suomella on velkaa yli 80.miljardia euroa,ja se tulee nousemaan 4.vuoden aikana yli 115.miljardiin euroon,eli velkaa kansalaista kohden n. 20 000.euroa per nuppi!!!
        Tämä velan kasvu tarkoittaa kuntien köyhtymistä ja peruspalvelujen alasajoa.Terveydenhoito kuuluu näihin ns. peruspalveluihin,joista ruvetaan tinkimään tulevaisuudessa isolla kädellä.Jokainen keski-iän saavuttanut käsittää miten tärkeää terveys on nykyaikana.Terveydestä joutuu taistelemaan kynsin hampain jokainen meistä,ja ei ole elämää ilman terveyttä.
        Suomi on pieni maa,josta raha virta suuntautuu nopeaa tahtia ulkoisille yksityisille tahoille.
        Nokiakaan ei ole enään suomalainen yritys,vaan globalisoitu konserni jonka tavoitteena on tuoton maksimalisointi orjatyöllä.Tämän asian tietää paremmin vakiojäsen Bilderbergissä itse Jorma Ollila.

    • Että tyhmityttääkin

      Nyt kun joku keksaisisi kirjoitella tänne aivan älyttömiä, niin tulisi mukavasti se tuntu, että salaliittojutut ovat vain tärähtäneiden heiniä. Jos ei vielä sitä usko, kun joku entinen lehtimies opastaa tooga päällä meitä tyhmempiä.

    • wewerwewer

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4862
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3523
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2430
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1548
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      40
      1413
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1312
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1222
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1108
    9. 165
      1089
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1027
    Aihe