Yleltä vaaditaan 1,5 miljoonan euron korvauksia Patria-jutusta
16.6.2011 17:55 | Päivitetty: 16.6.2011 19:45 | Kommentit
A A
http://uutiset.msn.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Yleltä vaaditaan 15 miljoonan euron korvauksia Patria-jutusta /1135266958666
Yleltä vaaditaan tuntuvia korvauksia Sloveniassa. Maan entinen pääministeri Janez Jansa vaatii 1,5 miljoonaa euroa korvaukseksi maineelleen aiheutuneesta vahingosta. Hän koki menettäneensä maineensa, kun Patrian lahjusjuttua käsiteltiin MOT-ohjelmassa vuonna 2008.
Juttua käsitellään ensimmäisen kerran perjantaina. Ylen lakimiehen Kirsi-Marja Okkosen mukaan ensimmäisessä istunnossa tunnustellaan lähinnä, löytyykö sovinnolle aineksia. Hän ei kuitenkaan usko sovintoa löytyvän, ellei vastapuoli vedä pois vaatimuksiaan. Vastapuoli on myös vaatinut, että Yle peruisi kaikki ohjelmassa esitetyt väitteet, mutta tätä Yle ei aio tehdä.
Siviilikanteessa haastettuna on Ylen ja suomalaisen toimittajan lisäksi kaksi slovenialaista, jotka ovat esittäneet ohjelman Sloveniassa.
Kyseessä on hyvin mutkikas juttu, jota on selvitetty jo pitkään. Yle olisi toivonut, että oikeutta olisi käyty Suomessa. Ulkomailla käytäviä oikeudenkäyntejä eivät Ylen vakuutukset korvaa.
Yle on vaikeuksissa
27
229
Vastaukset
- tarkastajaa kuonoon
Ylen antia koko maksamattoman TV-lupamaksun hinnalla
http://yle-yleisradio.blogspot.com - 3-4-5-6 bests
Jotenkin tuntuu että tuolla piparkakku Kivisellä ei ole homma hanskassa?
- Salli Naurunen
Hevosmiesten tietotoimisto Yle naurattaa jo koiraakin. Miten tyhmä tuo Ylen lakimies voi olla? Tunnustelee sovintoa jos vastapuoli vaatii puolitoista milliä.
Hei vaan ja lehmätkin lentää. - eht.suast.
Ylen rahoitus pitäisi nopeasti budjetoida ja valvonta niin tiukaksi, ettei siellä enää päästäisi huseeraamaan päättömästi jokaisen puolivillaisen tyypin mielihalujen mukaan.
Kunnon saneeraus henkilöstöön aluksi ja kaikki turhanaikainen ohjelma pois.
Muuten Yle paisuu kuin pullataikina eikä sitä kohta kukaan pysty tai halua rahoittaa.
Poliitikot toimikaa. - Ylen pöntöt
TV-lupaa ei tarvitse maksaa vaikka paskanaama änkeäisi luukusta.
- vale-ehtivä
Suomi ei tarvitse kahta poliisia, joten Ylen kaikki tutkiva journalismi on turhaa ja lupamaksujen maksajien rahojen tuhlausta. Suomessa on poliisiorganisaatio, mikä riittää hoitamaan rikosasiat.
Yle ja sen vastuuttomat toimijat pitää asettaa taloudelliseen vastuuseen rahoittajille leikkietsivien tuottamista vahingoista. - Hhahahhaha!
Avaaja on lopputilin saanut luuseri, joka tekee yle-vastaisia avauksia ja itse kirjoittelee kommentteja kuukaudesta toiseen.
- Barbara Lyypekki
Miten hevosmiesten tietotoimisto Yleltä voi saada potkut? Jungner on ollut oma lajissaan eihän syöpääsairastava reppana voi työelämässä enää märehtiä mutta mites muitten osalta? Eikö Ylen potkuista pitäisi olla kiitollinen. Pääsee liukuhihnalta parempaan ja oikeaan työpaikkaan.
- Heli Airisto
Kiitos tästä loistavasta keskustelusta. Jätin TV lupamaksun maksamatta ja ohjeistin naapureitakin jos tollo tarkastaja tulee kulmille.
- näin se menee
Ylen ojasta alliikkon esitys. Syöpäsairas nilkki erotettiin kokoomusvoinin ja kihtivikainen homo Kivinen ajaa Ylen lopullisesti alas.
- YLE INSIDERI
Valehteleva mustalainen Jussi-Pekka Rantanen puhkuu taas potaskaansa pölhöjen Ylessä. Katso itse manne-energiaa seuraavaksi kello 18:00 TV1. Ostaisitko tältä tummalta käytetyn auton?
- Jamppe Korhonen
Näin paljastavaa tietoa ei ole saanut aikoihin
http://kaisa-kirves.blogspot.com - Manne Hagerti
Kiitos tuosta ideasta
- Kaija Asp,tutkija
Ei mullekaan oikein aiennut että miten kakaran antamista parempaan kotiin muodollisesta korvauksesta voidaan kutsua "ihmiskaupaksi" jos yleinen ymmärrys tai laki ei sitä edes tulkinnut? Eikö tuollainen ihmiskaupaksi nimittely ole aika yliampuvaa ja rahvasta - Miten sellaisesta asiasta mitä ei käytännössä ole edes olemassa voidaan syyttää muuten kuin kunnianloukkaustarkoituksessa. Pöyhiä mullat kuolleitten haudoilla ja kusta päälle. Vertauksen vuoksi samanlainen asia olisi jos Johanna Tukiainen väittäisi Ilkka Kanervaa raiskaajaksi sen perusteella että sai tältä tekstiviestejä. Yhtä vainoharhainen ja valheellinen syytös kuin koko Vaietun Lapsikaupan tarkoitus http://www.vaiettu-lapsikauppa.blogspot.com
- median tarkastaja
Se oli Yleltä vuosikymmenen oikeusprosessien pravuuri. Hyvään journalistiseen tapaan kuuluu taustatietojen tarkistus. Toteuttiko Yle sen järjenkäytön lisäksi päinvastoin kuin uskoi ikivanhoihin lehtijuttuihin tai mielenvikaisten esittämiin kertomuksiin. Ohjelman sisältö ei perustu konkreettisuuteen, ei lakiin, ei ajankohtaisuuteen. Sen ainoa tarkoitus todellakin oli pöyhiä skandaalinjuuria vanhoilta haudoilta. Lapsia ei todellakaan "myyty eniten tarjoaville" noihin aikoihin niinkuin Yle kertoo. Jos "myytiin" niin Ylen olisi hyvä kertoa se pykälä laista missä niin todetaan. Ja kas kummaa kun sellaista pykälää ei ollut ei poliisikaan voinut muutta kuin näyttää seinää. Näin ollen asia jota ei pystytty konkretisoimaan eihän sellaista ollut edes olemassa. Ja helvatu jos lapsen sijoittamista parempaan kotiin muotokorvauksesta lapsen edun takia jotta hän saisi edes paremmat elinsuhteet jos äiti ei pystynyt huolehtimaan jos sellaista kutsutaan tuossa ohjelmassa muka lapsen myymiseksi on se vähä tai aika lailla interlevanttia. Vähän yhtä vainoharhaista kuin se että erotiikkamyymälän kauppias myy marsuaan eniten tarjoavalle.
Marsun myymistäkään ei ole tässä maassa vielä lakikirjassa mutta se että jos joku toinen myy erotiikkakauppiaan marsua eli välittää niin se on joten
hyvä vertaus.- hutkijan tutkimukset
Onko erotiikkaliikkeen pitäjä prostituoitu sen perusteella että myy eroottisia tuotteita? no ei tasan ole. Hei haloo yle jäikö ajattelutoiminta perseeseen.
- Mitenkähän käy
Tuleekohan TV-lupaan nyt korotus?
- 31333+1
Ei tule. Ei tule edes enää TV lupamaksutarkastajaakaan koska on laitonta vaatia maksua palvelusta tai tuotteesta jonka hinta tai arvo ei ole linjassa suoritteen kanssa.
http://www.kaleva.fi/juttutupa/tv-lupatarkastus-loppuu/2396217
Ylen on säästettävä rahaa Vaietun lapsikaupan rikos ja rötösjuttuihin jotka lovettavat kassaa niin rajusti että ei ole enää varaa maksaa televisiolupatarkastajille.
- meitä on pian 100000
Tiedättekö mikä on oikeasti taustalla Ylen henkilöstökarsinnoissa? Se on hutki ensin tutki vasta sitten linja. Se tulee kohtuuttoman kalliiksi yhteiskunnalle ja sen takia tuomion saaneet toimittajat on pistettävä heti talosta pois.
Sääiksi käy vielä kaikkia sosiaalipornolehtiä jotka ovat haaskalla jja kuvittelevat että lukijat on yhtä tyhmiä että uskovat kaiken. Sadut kuuluu satukirjoihin ei uskottavuutta ratsastavalla ajankohtaismediaan.
Liity joukkoon http://www.facebook.com/group.php?gid=282001975149 - Potkut heille
YLE:n osaamattomat suojatyöläiset aiheuttavat taas veronmaksajille maksettavaa.
YLE on aina ollut vastuuton, koska se pyörii toisten rahoilla. - tässä alkutietoa
tarkka tieto selviis puhelimella:
Vaietun Lapsikaupan ohjaaja on erotettu tapauksesta aiheutuneen viranomaiskohun takia - Yle syyntakeeton?
Yle otti riskin ja riskistä tuli pullataikina.Kun kompostia alettiin pöyhimään enempi ja selvittämään Ylen vastuuhenkilöitä asiaan eli kuka lähtee jutussa lusimaan jos ja kun aikanaan prosessit virähtää käyntiin niin Jungner pistettiin pihalle löysän hirren kautta kokoomusvoimin.Tämä on sitä elämän kiertokulkua.
- nyt repee katto
Jungner on nyt kansis ja lain mukaan kansiksen saa leivättömän pöydän ääreen sivilitieitse jutuista mihin on osallistunut ennen kuin on ollut kansis.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455080Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101209- 131133
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76979Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3905Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57789Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27763