Luterilaisen kirkon esite pöyristyttää

Seurakuntalainen S

Pöyristyttävää luettavaa on luterilaisen kirkon esite. Ei ainuttakaan sanaa Jeesuksesta,missä on syntisen ihmisen pelastus.Tosin ei siinä tainnut olla synti sanaakaan.
Ovatko jo teologit opettamassa rippikoulussa, ettei syntiä olekaan. Mihin sitä Jeesusta silloin tarvittaisiin ? Kuulema etsikonaika sana on jo poistettu rippikouluopetuksesta- miksi ?
Siis Suomen kansaa viedään vauhdilla uuspakanuuteen näiden liberaalipiispojen -ja pappien johdossa. Pakko kai tässä on ryhtyä kirkosta eroa ajattelemaan ja myös syksyn tultua toteuttamaan.

17

184

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hamartia

      Aika on kova, niin se on aina ollut. Suoraselkäisyyttä kaivattaisiin. Nyt mennään näin: pakko heittää Jeesus pihalle, että voidaan omin avuin tehdä, mitä lystää.

    • 34t5t54

      Aika kovaa tekstiä heitätte. Onko Jeesus todella heitetty pihalle? Entä mihin perustuu väite omin avuin tekemisestä?

    • judstaer

      Luin sen esitteen. Minusta se on hyvä.
      Jeesusta ei mainita nimeltä, mutta moni kuvattu toimninta kuten hädäss'ä olevien auttaminen perustuu suoraan hänen opetuksiinsa.

      • Niko.

        Maailmassa on paljon humanitäärisiä järjestöjä jotka hoitavat hienosti sitä työtä eivätkä jaa uskonnollista vakaamusta mihinkään suuntaan.

        Kirkon ja Kristityn ensisijainen tehtävä EI OLE olla humanitäärinen auttaja, vaan evankeliumin viejä ja Jeesuksesta saarnaaminen syntien anteeksiantamiseksi!
        Luonnollisesti Kristityt auttavat avuntarpeessa olevia, sillä lähimmäisen rakkaudesta teemme tekoja, Herran tekoja rakastamalla lähimmäisiämme niinkuin itseämme.

        Meidät on kuitenkin Herra itse lähettänyt tekemään opetuslapsia kaikista kansoista, se on meidän tärkein tehtävämme, se olisi syytä aina muistaa!

    • Loukkaantunut L

      Miksi esitteessä ei selkeästi sanota, että syntiset joutuvat helvettiin? Itselleni syntisten helvettiin joutuminen on yksi luterilaisuuden tärkeimmistä opeista ja olen hyvin loukkaantunut siitä, että se on esitteestä unohdettu.

      • trollhunt

        lisäät paatosta nyt vähän -turhan ilmiselvä / 7

    • tärkeintä Luther ja

      Eikö luterilaisuudessa olekin tärkeintä Luther ja hänen opetuksensa? Eihän luterilaisuutta minkään muun opin takia ole perustettukaan.

    • voi aikoja voi tapoj

      Kirkkoa ollaan kovaa vauhtia populisoimassa,maallistettuhan kirkko on jo ajat sitten,kirkolle taitaa olla tärkeintä nykyisin ihmisten viihdyttäminen ja synnin hyväksyminen,ja sitten vielä ihmetellään että miksi kirkosta erotaan niin paljon.Hyvä Suomen Luterilainen kirkko,pitäytykää Jumalan sanan totuudessa ja saarnatkaa synti synniksi,ja julistakaa armoa ja syntein anteeksi antoa Jeesuksen nimessä ja veressä niin ehkä ihmiset pysyy sanan kuulossa,pois tivolimeininki tansseineen ja rokkeineen kirkosta niitä varten on ihan muut areenat pidetään kirkot Jumalansanan pyhäkköinä.

      • ydinsanomahan on Lut

        Pidetäänkö luterilaisessa kirkossa mitään Luther-kursseja, joissa voisi todella oikealla tavalla oppia seuraamaan opin luojan Lutherin opetusta? Luterilaisuuden ydinsanomahan on Luther ja hänen opetuksensa, muusta me emme välitä, sillä luterilaisilla on Luther, lestadiolaisilla Laestadius ja kristityillä taas Kristus, joita he kaikki tahollaan seuraavat.

      • Yks vaan
        ydinsanomahan on Lut kirjoitti:

        "Pidetäänkö luterilaisesa kirkossa mitään Luther-kursseja, joissa voisi todella oikealla tavalla oppia seuraamaan opin luojan Lutherin opetusta? Luterilaisuuden ydinsanomahan on Luther ja hänen opetuksensa ..." - "... luterilaislla on Luther, lestadiolaisilla Laestadios ja kristityillä taas Kristus

        Luterilaiset ovat kristittyjä. Luther ei luonut luterilaisuutta eikä luterilaisuuden ydinsanoma ole "Luther ja hänen opetuksensa", sillä eihän Luther olisi edes voinut Wittenbergin yliopiston Raamatun selitysopin professorina opettaa eikä opettanut mitään omaa oppia. Luulisi jokaisen tajuavan tuon. Luther vastusti anekauppaa. Eikö anekauppaa olisi mielestäsi saanut vastustaa? Luterilaiset oli alun perin pilkkanimi, joka oli otettu käyttöön siitä protestanttien ryhmästä, joka nojaa erityisesti Augsburgin tunnustukseen.

      • järki tallessa
        Yks vaan kirjoitti:

        Miksei Raamatun selitysopin professori voisi luoda omia uusia tulkintoja Raamatusta?
        Tohtorin väitöksenkin on perinteisesti vaadittu sisältävän jotakin uutta omaa tutkimusta.

      • Hän väitti palauttav
        Yks vaan kirjoitti:

        "Pidetäänkö luterilaisesa kirkossa mitään Luther-kursseja, joissa voisi todella oikealla tavalla oppia seuraamaan opin luojan Lutherin opetusta? Luterilaisuuden ydinsanomahan on Luther ja hänen opetuksensa ..." - "... luterilaislla on Luther, lestadiolaisilla Laestadios ja kristityillä taas Kristus

        Luterilaiset ovat kristittyjä. Luther ei luonut luterilaisuutta eikä luterilaisuuden ydinsanoma ole "Luther ja hänen opetuksensa", sillä eihän Luther olisi edes voinut Wittenbergin yliopiston Raamatun selitysopin professorina opettaa eikä opettanut mitään omaa oppia. Luulisi jokaisen tajuavan tuon. Luther vastusti anekauppaa. Eikö anekauppaa olisi mielestäsi saanut vastustaa? Luterilaiset oli alun perin pilkkanimi, joka oli otettu käyttöön siitä protestanttien ryhmästä, joka nojaa erityisesti Augsburgin tunnustukseen.

        Olisi vain vastustanut anekauppaa mutta olisi samalla jättänyt omat harhaopit kehittelemättä. Lutherin toiminta oli epäjohdonmukaista, sillä hänen tietonsa olivat hyvin vajavaiset. Hän hylkäsi suurimman osa ekumenisten kirkolliskokousten asiakirjoista ja kirjoitti omia saarnojaan tilalle. Hän väitti palauttavansa alkuperäisen kristillisen opetuksen mutta jätti esimerkiksi Nikaean ja Konstantinopolin uskontunnustuksen lisäyksineen siihen muotoon, johon roomalaiskatolinen kirkko oli sen muuttanut muutama sata vuotta aikaisemmin.

      • Miten ne nyt menivät
        Yks vaan kirjoitti:

        "Pidetäänkö luterilaisesa kirkossa mitään Luther-kursseja, joissa voisi todella oikealla tavalla oppia seuraamaan opin luojan Lutherin opetusta? Luterilaisuuden ydinsanomahan on Luther ja hänen opetuksensa ..." - "... luterilaislla on Luther, lestadiolaisilla Laestadios ja kristityillä taas Kristus

        Luterilaiset ovat kristittyjä. Luther ei luonut luterilaisuutta eikä luterilaisuuden ydinsanoma ole "Luther ja hänen opetuksensa", sillä eihän Luther olisi edes voinut Wittenbergin yliopiston Raamatun selitysopin professorina opettaa eikä opettanut mitään omaa oppia. Luulisi jokaisen tajuavan tuon. Luther vastusti anekauppaa. Eikö anekauppaa olisi mielestäsi saanut vastustaa? Luterilaiset oli alun perin pilkkanimi, joka oli otettu käyttöön siitä protestanttien ryhmästä, joka nojaa erityisesti Augsburgin tunnustukseen.

        Miten ne nyt menivät mitään nojaamaan mihinkään Augsburgin tunnustukseen, eihän se edes ole mikään kristillinen tunnustus. Yhtä hyvin olisivat voineet nojautua erityisesti vaikka Wittenbergin kauppatorin ohjesääntöön.

      • etsivä-xx
        ydinsanomahan on Lut kirjoitti:

        Pidetäänkö luterilaisessa kirkossa mitään Luther-kursseja, joissa voisi todella oikealla tavalla oppia seuraamaan opin luojan Lutherin opetusta? Luterilaisuuden ydinsanomahan on Luther ja hänen opetuksensa, muusta me emme välitä, sillä luterilaisilla on Luther, lestadiolaisilla Laestadius ja kristityillä taas Kristus, joita he kaikki tahollaan seuraavat.

        Nyt puhut kovin kummia. Lestadiolaisen liikeen ydindanoma on Krisitus kuten toivottavasti olisi vielä koko ev. lut kirkkommekin.

    • Seurakuntalainen S

      Syntiset eivät joudu helvettiin, vaan ne jotka hylkäävät Jumalan lahjoittaman lahjan Jeesuksessa Kristuksessa. Jokainen meistä on syntinen ja Jumalan Poika oli synnitön, jotta me raukat pelastuisimme sinä ja minäkin.
      Siis Jeesuksen nimessä ja veressä on pelastuksemme, kun uskossa tunnustamme ja turvaudumme Häneen ollenkaan epäilemättä ja vielä tunnustamme sen ihmisten edessä Amen.

    • etsivä-xx

      Tässähän se kaipaamasi on mutta sitä pitää todellakin esitteestä etsiä

      "Jumala on pyhä. Pyhyys on Jumalalle olennainen
      tapa olla olemassa ja toimia. Pyhä on yhtä aikaa
      vapisuttava ja kiehtova salaisuus. Pyhyys kauhistuttaa,
      kun se paljastaa pimeyden ja pahuuden. Samalla
      se on todistus Jumalan rajattomasta, pelastavasta
      ja elämää luovasta voimasta, joka on tullut
      keskellemme Jeesuksessa Kristuksessa.

      Seppo Häkkinen
      Mikkelin hiippakunnan piispa"

    • luterus

      Tuota tekstiä en löydä. Missä lienee ja jaetaanko esitettä postilaatikossa talouksille.Toivottavasti ei jaeta. En ota sitä esitettä käteeni,koska siinä on niin kuivaakin kuivempaa tekstiä.
      Häpeän kirkkoni jäsenenä tuosta esitteestä,josta ei tiedä missä on ihmisen sielun pelastus. Eihän kirkolle olekaan sielun pelastus tärkeintä, vaan se miten paljon rahaa tulee verotuloina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      105
      1699
    2. 72
      1284
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      90
      1252
    4. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      280
      1043
    5. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      47
      971
    6. 95
      939
    7. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      83
      835
    8. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      50
      802
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      763
    10. 48
      755
    Aihe