Tietoja äänestäjille hallitusohjelmasta ja -neuvotteluista on tihkunut heikosti tai ei lainkaan. Jatkuuko tuloerojen kasvu, keneltä leikataan, kuka maksaa enemmän veroja....
Ennen vaaleja kokoomuslaiset ehdokkaat kannattivat vaalikoneen mukaan tuloerojen kasvattamista, vaikka ne ovat kasvaneet voimakkaasti. Verotus ei enää tasaa tuloeroja.
Tuloerot ovat kasvaneet kun verotuksen rakenteen muutos on vaikuttanut tulonjakoon:
- kunnallisverot jo 59 prosenttia välittömistä veroista
- keski- ja hyvätuloisten verotus on keventynyt ansiotuloverotusta muuttamalla
- etuustuloilla elävien tulot ovat kehittyneet huonoimmin
- asuinpaikka vaikuttaa veroihin
(Tilastokeskuksen yliaktuaari kirjoitti näin Hyvinvointikatsauksessa 3/2010)
Omaisuustulojen kasvu on keskittynyt selvästi ylimpään kymmenykseen, jossa niiden osuus kasvoi lähes 11 prosenttiyksikköä. Lähes yhtä selvästi on palkkoken osuus keskituloisten tuloista noussut ja etuustulojen osuus pienentynyt.
Suomessa lainsäädäntövaltaa ja budjettivaltaa käyttää eduskunta hallituksen esityksestä. Tällä vaalikaudella eduskunnassa on porvaripuolueiden kansanedustajia 143 ja vasemmiston 56 (yksi Ahvenanmaan edustaja).
Hallitukseen tulee porvaripuolueiden ministerien enemmistö.
Veronmaksukyky ei ole ollut kokoomuksen veronkannon peruste milloinkaan eikä tule olemaankaan, kun rikkaita on kokoomuksen mukaan liian vähän verotettavaksi.
Valtion tämän vuoden budjetti on noin 50 miljardia euroa.
Verot, veroluontoiset tulot, erilaiset muut tulot ja osakkeiden myyntitulot ja korkotuotot ovat yhteensä noin 42 miljardia euroa - joten ulkomaan velkaa otetaan tänä vuonna 8 miljardia euroa lisää.
Viime vuonna ulkomaan velkaa otettiin viisi miljardia enemmän kuin tänä vuonna. Yhteensä Suomella on ulkomaan velkaa yli 75 miljardia, ulkomaan velan korot ovat yli 2 miljardia. Asukasta kohden Suomella on ulkomaan velkaa lähes yhtä paljon kuin Portugalilla, eli yli 14.000 euroa.
Yritykset saavat kokoomuksen lupausten mukaan 1 %:n alennuksen yritysveroon joten valmisteveroja korotetaan 700 miljoonalla.
Katainen poisti työnantajien kela-maksun ja aiheutti 1,1 miljardin euron loven sosiaaliturvaan. Tuo 1,1 miljardia euroa kerättiin välillisinä veroina.
Elinkeinoelämän keskusliitto vaati eri yhteyksissä ennen vaaleja:
- pääomatulojen veroprosenttia ei saa nostaa
- osinkoveroja uudistettaessa ei saa vaarantaa yrittämisen kannusteita
(eli osinkotuloja pitää verotaa vain 70 % ja pääomatuloina 28 %:n tasaverolla tai osinkotulot pitää jättää kokonaan verottamatta)
- verohuojennuksia yritysten tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan
(yritykset saavat yritystukia 3 miljardia euroa sekä veroetuja lähes 3 miljardia euroa, mutta lisää pitäisi saada...)
Edellä mainittuja EK:n tavoitteita kokoomus ajaa. Joten rikkaita ei tulla verottamaan entistä enemmän - eikä verotus tasaa suuria tuloeroja.
Sekä valmisteverojen ja arvonlisäverojen korottamista vaatii kokoomus, joka haluaa tasaveron. Valmisteveroja ovat tupakkavero, alkoholijuomavero, energiavero, makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien vero. Valmisteveroja kerätään tänä vuonna 6 miljardia.
Arvonlisäveroja ovat liikevaihdon perusteella kerättävät verot, ja niitä kerätään jo nyt 14,57 miljardia eli noin kolme miljardia enemmän kuin koko sosiaali- ja terveysministeriön budjetti, joka on 11,55 miljardia.
Suomessa annetaan veroetuja, se on poikkeama normiverotuksesta, joka vuosi noin 18 miljardia euroa. Monet veroedut kohdistuvat varallisuuteen, esim. varainsiirtoveron verovapaus on 2 miljardia euroa (julkisen kaupankäynnin kohteena olevan arvopaperin luovutuksen verovapaus).
Tukiaispolitiikka on myös uskomaton "viidakko". Maataloustukia on yli 200 erilaista tukea ja niitä maksetaan noin 3 miljardia euroa. Kansallinen osuus on yli 60 %. Kun maatalousyrittäjiä on noin 60.000, saa jokainen keskimäärin tukea 50.000 euroa verottomana vuosittain. Tuki on satakertainen verrattuna työttömyyspäivärahaan tai toimeentulotukeen.
Yritysten saamat tuet noin 3 miljardia euroa verotuet (lähes 3 miljardia) vääristävät kilpailua ja ovat suunnatut - ei uusille aloittaville yrityksille - ei pienyrityksille, jotka tukea tarvitsisivat, vaan isoille yrityksille, jotka jakavat voitoistaan isot osingot lähes verottomina.
Verojen korotukset eivät riitä ulkomaan velan lyhentämiseen (kun rikkaita on liian vähän verotettavaksi eikä veronmaksukyky ole verokriteerinä), PIIGS-maiden tukemiseen ja kestävyysvajeen kattamiseen. Joten leikkauksia tullaan tekemään. Kun porvarienemmistöinen hallitus leikkaa porvarienemmistöisen eduskunnan tuella pieni- ja keskituloisilta, siitä tullaan syyttämään jälleen kerran syyttämään vasemmistoa, jotka ovat vähemmistönä sekä hallituksessa ja eduskunnassa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.