sanoi sen ääneen minkä kaikki tietävät Maikkarin Aamu tv:ssä että Rkp joko kuolee tai elää pakkoruotsin varassa vai oliko se että katuu tai pysyy pystyssä, en muista nyt sanamuotoa.
Olen itsekin samaa mieltä tästä asiasta. Jos ja kun pakkoruotsi loppuu, niin samalla on luovuttava myös virkamiespakkoruotsista, sekä korkeakoulujen pakollisista pakkoruotsikursseista, ja tämä aiheuttaa sen että myös Suomen ns. virallinen kaksikielisyys kyseenalaistetaan ja samalla pohja Rkp:n olemassaololta putoaa, sen tähden Rkp pitää kynsin ja hampain kiinni pakkoruotsista. Mutta nyt on politiikkaan tullut yksi suuri tekijä, jota Rkp ei ole ottanut laskuihin ja se on PerusSuomlaiset, PerusSuomalaisten suuri eduskuntaryhmä ei pidä suitaan kiinni pakkoruotsiasiassa, vaan tulevat olemaan kovaäänisesti pakkoruotsia vastaan, ja myös tiedotusvälineet tulevat yhä enemmän puhumaan asista ja seuraavissa eduskuntavaaleissa (2013?), kun PerusSuomalaiset nousevat suurimmaksi puolueeksi niin he voivat melkein yksin sanella hallitusehdot ja yksi ehto tulee olemaan pakkoruotsista ja virkamiespakkoruotsista luopuminen ja se on sitten ädjö pakkoruotsille, virkamiespakkoruotsille ja ns. viralliselle kaksikielisyydelle ja samalla myös Rkp:lle.
Ne jotka ennen äänestivät Rkp:tä äänestävät sen jälkeen näin: suru yrittäjät ja virkamiehet Kokoomusta, suru maanviljelijät ja kalastajat Keskustaa, suru työläiset joko Demareita, PerusS tai Vasl., suru vihertävät Vihreitä, suru kristityt KD, isänmaalliset surut PerusSuomalaisia ja jotkut surut ehkä saattavat vielä äänestääkin 1% Rkp ja lähinnä Ahvenanmaalla!

Vastaukset 4
Vanhimmat
On siinäkin suojatyöpaikka. Vaalientutkija, maskuliinisuudentutkija..... Mitä seuraavaksi!? Nuuskamaakariko!
Ruotsinkielen ylivertaisuustutkimuslinja. Suomenruotsalaisten parempi elämälinja. Kuinka kuppaan suomenkielisiä veronmaksijia linja. Kuinka esitän pientä kielivähemmistöä, jota pitää suojella propagandaosasto. Kuinka peittää omien etujen ajaminen, yleiseen maahanmuuttaja myönteisyyteen linja..jne.
Eiköhän sieltä taas hetken kuluttua jotain putkahda, meidän suomenkielisten ihmeteltäväksi.;-) Tuo nuuskamaakari on hyvä..;-)
MTV:n nettisivut otsikoi tuon jutun, että "hallituskoalitio on paras mahdollinen",!!!
Siis ei mainittu, että se on Hoopo-Akatemian tutkijan mielipide, vaan todettiin tosiasiana.
Ikään kuin svekotutkija olisi puolueeton taho. Tottakai hallitus on svekolle paras mahdollinen, koska vain tällä koalitiolla PS on ulkona ja RKP sisällä!
En ole vielä aamu-tv.tä katsonut, mutta Kimmo on RKP ja pakkoruotsi-myönteinen henkilö, varhaisesta suomen-alueen historiasta hänellä on hyvin hatara käsitys johtuen kai svekomaanisesta yliopistosta missä hän työskentelee.