Eihän Arhinmäki saa edes tervattuja suksia liikkelle kun olis vallankumouksesta kyse. Ihmettelen.
Hauskaa, Arhimmäestä liikenneministeri
ne tervatut sukset
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vasemmistoliitto on viime vuosikymmeninä tarmokkaimmin ajanut liikenneinfran kehittämistä ja parantamista, joten liikenneministerin posti sopii puolueelle kun nenä päähän. Tosin varat taitavat olla aika tiukassa tällä vaalikaudella, joten liikenneministeriltä vaaditaan erityistä hankkeiden priorisoimistaitoa.
Vasemmistoliton tunnukseksi viime vuosina on valitettavasti esim. Paavon rahoitussekoilujen vuoksi tullut; äly neukuissa tekijä täällä.
Nyt olisi Vasemmistolliton nulikkamaisen paavon aika miehistyä ja välillä ajatella mitä tekee ja varsinkin ajatella mitä sanoo.
Nyt Arhinmäki sai unelmajobin. Onnea vaan autoveron ja polttoaineveron korotukselle ja raskaanliikenteen siirtämiseksi venäläisten ja itäeuroopan monenkirjaville yrityksille ja kuskeille joilta ei vaadita mitään niistä erilaisista asetuksista joita suomalaisilta rekkamiehiltä ja yrityksiltä vaaditaan. Hurrraa, hurraa, hurraa xD
Juurihan se oli vallankumous ja uusi tulee taas vajaan 4 vuoden kuluttua. Mitä sitä nyt vielä kannattaa siitä intoilla mennään nyt ensin tämäkin vaalikausi.
Niin ja Lenin sanoi niille, jotka olisivat olleet valmiita heti vallankuomukseen, että annetaan kansan vielä kurjistua lisää. Kun mitta on täysi, silloin tapahtuu todellinen muutos. Nämä hallitushommelit ovat pelkkää näpertelyä, kyllä tällä menolla kansa oppi tietämään, ketä on äänestänyt.
Lenin ja Stalin pisti kurjat ruotuun lyijyn ja pakon voimin.
Arhi pistää sori ja silleen vai?