naarmukynä

Ostoskanavalla mainostetaan narmukynää. Paikkaa kaikki naarmut. Miksi sitä ei sitten myydä joka marketissa ja varaosakaupassa?
63923
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä se toimii lyhytaikaiseen korjaukseen, ei tee pysyvää tulosta, vaikka niin väitetäänkin,

Eli esim ennen auton myyntiä, tolla on hyvä paiketa pienet naarmut yms, kyllä ne myynnin ajan piilossa pysyy.

Eli kyllä toimii

Äänestä

Toimivat kyllä peremmin amatööreihin kuin ammattilaisiin. Esim. autokauppiaan silmä kyllä havaitsee jos autoa on "meikattu". Ei se kuitenkaan naarmuja ihan kokonaan muun maalipinnan värisiksi saa, vähentää kyllä niiden näkyvyyttä.

Äänestä

temppuja.

Itse en ole kyseistä kynää kokeillut, mutta perusidea tuskin on kovinkaan uusi.

Veikkaan kyseessä olevan ihan perinteinen "maalitussi" jossa maalin sijasta on kirkasta ohutta lakkaa. Mitään kemiallista reaktiota tuskin tapahtuu kuten sulautumista ymv. Samaan tulokseen pääsee kastamalla huovan palasta tai teräväkärkistä ohkosta sivellintä ohennettuun kirkaslakkaan ja sillä sivelemällä. Syvempiä naarmujahan kirkaslakka ei tosin mihinkään poista.

Tuollainen maalikynä tosin voi sinänsä olla kätevä.

Äänestä

Ei toimi alkuunkaan. Ihan sama kun vetäisit kirkaslakkaa naamuun pensselillä. Naarmu voi jopa näkyä entistä rumempana. You tubeen kun lyot tuon hakuun, niin löytyy useita testejä joissa yhdessäkään kynä ei toimi. Täyttä roskaa ja ostoskanvan reiluun sikahintaan.

Äänestä

Sanotaan näin, että kyllä se toimii, ja paikkaa syvätkin naarmut melko huomaamatta.


Mutta se EI todellakaan toimi kuten TV-shopin mainoksessa, eli tyyliin "korkki auki, vedä vaikka röplelöisen naarmun yli, ja valmis"

Vaan toimiva paikkaus vaatii useita vaiheita, eli:

Ravista kynään kunnolla edestakaisin usean kymmenen sekunnin ajan.

Avaa korkki, ja "pumppaa" kynän kärkeä esim paperia vasten niin monta kertaa kunnes sieltä tulee ainetta tasaisesti ja reilusti.

Puhdista naarmun alue hyvin, ettei tosiaan ole metallilastuja tai muuta paskaa, kuten mainoksessa näytetään, puhdisukseen käy hyvin vaikkapa bilteman auton siivousliina.

Varmista että auton pinta ei ole kuuma, eli älä tee paikkausta suorassa auringonvalossa, vaan esim aamulla, tai sitten vaikka marketin parkkihallissa (itse olen tehnyt näin)

Peitä kynällä hitaasti naarmu naarmun suuntaisesti, ja pyyhi samantien ylimääräinen aine pois paperilla, tämän jälkeen aja auto aurinkoon, ja anna kuivua päivän verran.

Mikäli naarmu on ollut erityisen syvä, paikkaa se uudelleen päivän päästä samoilla ohjeilla.

Ja tuo tosiaan käy "väriin kuin väriin" ainut mihin en oikein usko,että tuo tepsisi hyvin, on vanhat valkoiset autot, joissa ei ole lainkaan lakkapintaa.

Ja sitten kun kaikki naarmut on paikattu, niin kannattaa vielä vahata sen jälkeen auto huolellisesti, niin tulos on vielä enmmän "pysyvämpi"



Mutta sitä en ymmärrä, että minkä ihmeen takia ostoskanavalla näytetään virheellisesti kynän toimintaa, että ei tosiaan tarvitsisi tehdä muuta kuin pyyhkiä naarmun yli vaikka auringonpaisteessa, meinaan taatusti jos joku koittaa tehdä kuten mainoksessa näytetään, niin se on yhtä tyhjän kanssa, ja veikkaan että noi ketkä ko. tuotetta haukkuu, on tosiaan vain napannut kynän paketista, ja tehnyt kuten mainoksessa, ja sitten haukkuu tuotetta, ja tekee tyhmiä videoita siitä.

Ja mitä hintaan tulee vielä, niin toki tuo ostoskanavan hinta on hieman korkea, mutta saa siinä mukaan vielä jonkun muunkin suihkepullon, mutta toki jos englanti luonnistuu, ja on valmis odottamaan tuotetta kuukauden, niin sama tuote se on joka on nettikaupoissa myynnissä noin 2,5€ hintaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toimiiko todella? kirjoitti:

Ostoskanavalla mainostetaan narmukynää. Paikkaa kaikki naarmut. Miksi sitä ei sitten myydä joka marketissa ja varaosakaupassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu