Hauskuus loppuu, kun maata uhkaa katastrofi. Jutasta tulee huonoin valtiovarainministeri ikinä. Vie maan taatusti vararikkoon.
0Äänestä
La carte de sejour
Sitä minäkin pelkään, että konkursiin se saa ministerinä tämän Suomen. Aina voi tosin muuttaa pois Suomesta. Rajat ovat auki ja Schengen-alueelle ei tarvita edes passia. Kolme kuukautta saa olla turistina, mutta sitä pidempään oleskeluun tarvitaan oleskelulupa. Sitäpaitsi, vaihteleu virkistää...näkee miten muualla eletään.
0Äänestä
1
Yo kirjoituksissa häthätää läpäisi matikan, on siinä meillä pöljin valtiovarainministeri aikoihin.
0Äänestä
siitä vaan rohkeasti
katainenkaan ei tuntunut aina olevan tehtäviensä tasalla, mutta nyt peruskoulunopettaja valtiovarainministerinä arveluttaa sitäkin enemmän.
0Äänestä
Jyrki neuvoo
Entinen valtionvarainministeri, nykyinen pääministeri on tottunut opastamaan Juttaa aritmetiikan alkeissa, joten ei hätää. Kansainvälisissä yhteyksissä on tietty riski, mutta eiköhän Eero ole huomioinut asian Jutan avustajavalinnoissa.
0Äänestä
Zumbaa
siitä vaan rohkeasti kirjoitti:
katainenkaan ei tuntunut aina olevan tehtäviensä tasalla, mutta nyt peruskoulunopettaja valtiovarainministerinä arveluttaa sitäkin enemmän.
Onhan näitä ollut. Työministerinä hitsari Ahde, nyt kulttuuriministerinä ylioppilas kuten puhemihenäkin. Ja taitaa siellä olla muitakin tollukoita.
Pelolla odotamme mitä seura...
0Äänestä
Oikeissa töisssä
Zumbaa kirjoitti:
Onhan näitä ollut. Työministerinä hitsari Ahde, nyt kulttuuriministerinä ylioppilas kuten puhemihenäkin. Ja taitaa siellä olla muitakin tollukoita.
Pelolla odotamme mitä seura...
Matti Ahde oli kylläkin sähkömies, silloin anno dazumal, kun niitä ns. oikeita töitä teki. Tämä saattoi olla joskus 1960 -luvulla. Sen jälkeen demareiden kansanedustaja Oulun vaalipiiristä vuoteen 2011 saakka. Nyt eläkkeellä.
0Äänestä
ulkoa opittua
Eihän hän itse osaa ja aina ministereillä on ollut asiantuntijat neuvonantajina. Mutta alkanut ärsyttää Jutan samat "toistot" kun häntä haastateltu. Selvää ulkoa opittua saman toistoa, että vaikuttaa small talkilta... ei viitsi kuunnella millään.
0Äänestä
pasillibill
Kaksi vuotta Kataisen ja Urpilaisen talouslinjalla tekee Suomesta Kreikkaakin surkeamman talousmaan.
0Äänestä
Joko se taas
punikkituhlari TAAS toiseen kertaan ulkoministerinä!!
Tuomioja oli oikea tuhlari. Hänen hukkaan mennyt Helsinki-prosessinsa maksoi miljoonia. Rahaa paloi, kun Tuomioja lensi Afrikassa ja maksoi tansanialaisten matkoja Suomeen puhumattakaan muista menoista.
0Äänestä
SIJOITTAJAT SUITSET
NYT saa Jutta näyttää , miten sijoittajille laitetaan VASTUUT.
HEH HEH HEH HAH HA HEH HOH HEH
0Äänestä
puusta veistetty
Urpilainen täysin kyvytön tuohon hommaan. Valtiovarainministerin pesti on sellainen, jos mokaa täysin on poliittinen ura ohi että heilahtaa. Jutta ei osaa yksin tuota hommaa, tarvitsee kaiken tukijoukon tekemään työt puolestaan. Yritti livistää viimeiseen asti koko hommasta. NYT ON PASKA KÄSISSÄ HOMMIIN VAAN.
0Äänestä
Virkamiehet hoitavat
Minustakin Jutta vaikuttaa jokseenkin kyvyttömältä valtiovarainministerin vaativaan tehtävään. Parhaimmillaan tai pahimmilaan siinä voi ryssiä koko kansantalouden ymmärtämättä suuria kokonaisuuksia.
Luotan kuitenkin suomalaiseen hallintojärjestelmään siinä mielessä, että kun tietty ministeri on heikko ja taitamaton, niin kyseisen ministeriön ammattimiehet ja -naiset ottavat homman ns. hoitoonsa. Näin saattaa olla Jutankin kanssa. Voipa hyvinkin ollla, että VVMn ammattilaiset pitävät rahapussin suuta sen verran tiukalla, että aivan mahdottomia raharyssimisiä ei pääse tapahtumaan.
Ministeriön virkamiehet ovat kuitenkin kouluttautuneet alalleen yliopistoissa ym. oppilaitoksissa, tehneet graduja, väitöskirjoja ja julkaisevat myös ammattiosaamistaan alan lehdissä ja niin edeleen, joten voinemme luottaa heidän kokonaisnäkemykseen kansantaloudesta, vaikka alan ministeri olisikin hitonmoinen tunari.
0Äänestä
Antta typykän yrittä
Onhan sillä niitä takapiruja, heinä-ukkoja ja nyökky-jokkeja neuvonantajina!
0Äänestä
yks ihmettelijä
Katainenhan se joutuu Jutankin hommat hoitaa.. eihän siitä mitään muuten tule..
0Äänestä
Voi jumalan pyssyt
Eipä taida punikeilta löytyä kovin hääppöisiä ministereitä. Urpilainen on kyllä pohjanoteeraus, osaakohan laskea edes kymmeneen...
0Äänestä
nou hätä,
ei Jyrki-boykaan osaa laskea kuin kuuteen! Sama oli hänen matematiikan numeronsa lukiossa. Eikä yhdelläkään ministerillä ole ollut yhtä paljon avustajia kuin Kataisella...
0Äänestä
Velkavarainministeri
Julkisuudessa on väitetty Urpilaisen olevan ensimmäinen nainen valtionvarainministerinä.Tietenkään asia ei ole näin,sillä Ulla Puolanne toimi valtiovarainministerinä 80-luvun lopulla.Erehdyksen voi tietenkin ymmärtää,kun nykyään ministerit ovat niin lapsosia.Ministeri on vain keulakuva jota virkamiehet opstavat kuin koiraa.Näyttävät paperia mitkä luet kokouksissa ja kuinka toimit.Kyllä lähiaikoina näemme kuinka "näkemykset" valtion talouden hoidosta ja puheenjohtajan omat ajatukset ovatkin täysin yhteensovitettavissa jopa puolueen ohjelman mukaisesti.Kyllä sitä venkoillaan tästäkin kuiville kiemurrellen.
0Äänestä
ja me leikataa!
Tämä sattuu enemmän minuun kuin teihin kurjistuvat, kuten entinen pieksijä isä?
0Äänestä
565
ja me leikataa! kirjoitti:
Tämä sattuu enemmän minuun kuin teihin kurjistuvat, kuten entinen pieksijä isä?
On aikoihin eletty, kansakoulun opettaja valtiovarain ministeriksi, Rummukaisen veljeksetkin pohti, onko sen opettaja oikein viisas ihminen. Se nähdään, jos eletään.
0Äänestä
16
565 kirjoitti:

Politiikan saralta löytyvät kaikkein pöljimmät ja kunninhimoisimmat ihmiset. Kerrassaan kammottava yhdistelmä.
0Äänestä
124
Juttahan lupasi että kahden vuoden kuluttua vaihdetaan punikkien ministerit, varmaan nyökky-jokke pääsee seuraavaksi valtiovarainmimisteriksi, onhan se tarpeeksi koulujakäymätön siihen hommaan!
0Äänestä
afvvvv
Suuta pienemmällä kepuluuserit. Ymmärränhän minä kiukkunne, kun ainoastaan te tollot maajussit äänestitte korruptiopuoluetta keskustaa ja sen takia kannatuskin on jo pudonnut sen änkyttäjän ja minkki-marin takia jo alle 10 %. Itkekää siinä nyt kohtaloaanne ja kun nahkapää-pekkarinenkaan ei saanut kusetettua veronmaksajilta lisää raha ahneille maajusseille risusavottajutussaan, niin kärvistelkää tollot.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Hauskuus loppuu, kun maata uhkaa katastrofi. Jutasta tulee huonoin valtiovarainministeri ikinä. Vie maan taatusti vararikkoon.
Sitä minäkin pelkään, että konkursiin se saa ministerinä tämän Suomen.
Aina voi tosin muuttaa pois Suomesta. Rajat ovat auki ja Schengen-alueelle ei tarvita edes passia. Kolme kuukautta saa olla turistina, mutta sitä pidempään oleskeluun tarvitaan oleskelulupa. Sitäpaitsi, vaihteleu virkistää...näkee miten muualla eletään.
Yo kirjoituksissa häthätää läpäisi matikan, on siinä meillä pöljin valtiovarainministeri aikoihin.
katainenkaan ei tuntunut aina olevan tehtäviensä tasalla, mutta nyt peruskoulunopettaja valtiovarainministerinä arveluttaa sitäkin enemmän.
Entinen valtionvarainministeri, nykyinen pääministeri on tottunut opastamaan Juttaa aritmetiikan alkeissa, joten ei hätää.
Kansainvälisissä yhteyksissä on tietty riski, mutta eiköhän Eero ole huomioinut asian Jutan avustajavalinnoissa.
Onhan näitä ollut. Työministerinä hitsari Ahde, nyt kulttuuriministerinä ylioppilas kuten puhemihenäkin. Ja taitaa siellä olla muitakin tollukoita.
Pelolla odotamme mitä seura...
Matti Ahde oli kylläkin sähkömies, silloin anno dazumal, kun niitä ns. oikeita töitä teki. Tämä saattoi olla joskus 1960 -luvulla.
Sen jälkeen demareiden kansanedustaja Oulun vaalipiiristä vuoteen 2011 saakka. Nyt eläkkeellä.
Eihän hän itse osaa ja aina ministereillä on ollut asiantuntijat neuvonantajina. Mutta alkanut ärsyttää Jutan samat "toistot" kun häntä haastateltu. Selvää ulkoa opittua saman toistoa, että vaikuttaa small talkilta... ei viitsi kuunnella millään.
Kaksi vuotta Kataisen ja Urpilaisen talouslinjalla tekee Suomesta Kreikkaakin surkeamman talousmaan.
punikkituhlari TAAS toiseen kertaan ulkoministerinä!!
Tuomioja oli oikea tuhlari. Hänen hukkaan mennyt Helsinki-prosessinsa maksoi miljoonia.
Rahaa paloi, kun Tuomioja lensi Afrikassa ja maksoi tansanialaisten matkoja Suomeen puhumattakaan muista menoista.
NYT saa Jutta näyttää , miten sijoittajille laitetaan VASTUUT.
HEH HEH HEH HAH HA HEH HOH HEH
Urpilainen täysin kyvytön tuohon hommaan. Valtiovarainministerin pesti on sellainen, jos mokaa täysin on poliittinen ura ohi että heilahtaa. Jutta ei osaa yksin tuota hommaa, tarvitsee kaiken tukijoukon tekemään työt puolestaan. Yritti livistää viimeiseen asti koko hommasta. NYT ON PASKA KÄSISSÄ HOMMIIN VAAN.
Minustakin Jutta vaikuttaa jokseenkin kyvyttömältä valtiovarainministerin vaativaan tehtävään.
Parhaimmillaan tai pahimmilaan siinä voi ryssiä koko kansantalouden ymmärtämättä suuria kokonaisuuksia.
Luotan kuitenkin suomalaiseen hallintojärjestelmään siinä mielessä, että kun tietty ministeri on heikko ja taitamaton, niin kyseisen ministeriön ammattimiehet ja -naiset ottavat homman ns. hoitoonsa.
Näin saattaa olla Jutankin kanssa. Voipa hyvinkin ollla, että VVMn ammattilaiset pitävät rahapussin suuta sen verran tiukalla, että aivan mahdottomia raharyssimisiä ei pääse tapahtumaan.
Ministeriön virkamiehet ovat kuitenkin kouluttautuneet alalleen yliopistoissa ym. oppilaitoksissa, tehneet graduja, väitöskirjoja ja julkaisevat myös ammattiosaamistaan alan lehdissä ja niin edeleen, joten voinemme luottaa heidän kokonaisnäkemykseen kansantaloudesta, vaikka alan ministeri olisikin hitonmoinen tunari.
Onhan sillä niitä takapiruja, heinä-ukkoja ja nyökky-jokkeja neuvonantajina!
Katainenhan se joutuu Jutankin hommat hoitaa.. eihän siitä mitään muuten tule..
Eipä taida punikeilta löytyä kovin hääppöisiä ministereitä. Urpilainen on kyllä pohjanoteeraus, osaakohan laskea edes kymmeneen...
ei Jyrki-boykaan osaa laskea kuin kuuteen! Sama oli hänen matematiikan numeronsa lukiossa. Eikä yhdelläkään ministerillä ole ollut yhtä paljon avustajia kuin Kataisella...
Julkisuudessa on väitetty Urpilaisen olevan ensimmäinen nainen valtionvarainministerinä.Tietenkään asia ei ole näin,sillä Ulla Puolanne toimi valtiovarainministerinä 80-luvun lopulla.Erehdyksen voi tietenkin ymmärtää,kun nykyään ministerit ovat niin lapsosia.Ministeri on vain keulakuva jota virkamiehet opstavat kuin koiraa.Näyttävät paperia mitkä luet kokouksissa ja kuinka toimit.Kyllä lähiaikoina näemme kuinka "näkemykset" valtion talouden hoidosta ja puheenjohtajan omat ajatukset ovatkin täysin yhteensovitettavissa jopa puolueen ohjelman mukaisesti.Kyllä sitä venkoillaan tästäkin kuiville kiemurrellen.
Tämä sattuu enemmän minuun kuin teihin kurjistuvat, kuten entinen pieksijä isä?
On aikoihin eletty, kansakoulun opettaja valtiovarain ministeriksi, Rummukaisen veljeksetkin pohti, onko sen opettaja oikein viisas ihminen. Se nähdään, jos eletään.
Politiikan saralta löytyvät kaikkein pöljimmät ja kunninhimoisimmat ihmiset.
Kerrassaan kammottava yhdistelmä.