Tää uusi meille annettu hallinto ei vain pilkkaa vaalitulosta, vaan tuo myös mieleen karmaisevalla tavalla ajan jolloin Suomea johti vallanahne sosialistien punavärisuora.
Sillä erolla että kokoomus on nyt sosialistien hyödyllisin käsikassara kun se ennen oli jonkinlainen vastavoima.
Ei voi kuin katsella kasvavalla kauhulla mihin tätä maata ollaan viemässä.
Punaisen hämärän paluu
6
56
Vastaukset
- Aatteen puolesta
Siinä sitä on aatteellisuutta; menköön vain olot vaikkka kuinka päin helvettiä kunhan vaan towerit saa paistatella vallan julkisuudessa.
- Ei paljon
paina.
Helsinki-Vantaalle ja pois tästä punikksaastasta marraskuussa.
Jiihaaa!- Onneksi olkoon
Hyvää menomatkaa, mutta ei paluumatkaa. Pysykkin poissa!
Saatana nan lierot ja luusrerit! - 22
Pääset taas talveksi pakkohoitoon ?
- Revanssi 2
Toivottavasti teitä suomensyöjiä ja vihaa lietsovia fasisteja, aletaan talutella montun reunoille. Nyt olisi oiva tilaisuus, maksaa potut pottuina ja puhdistaa Suomi lapamadoista ja muista, ihmisvarta imevistä olennoista.
- 21
Nyt alkoi myös taas se aika kun oikeiston kalsarin persuukset tuhriintuvat veren sekaisesta ripulista. Tehän olette sitä sakkia mikä on aina pelännyt kaikkea maan ja taivaan väliltä, jotan pelko on teille hyväksi. Loppuupa se kännisten läskinaamojen järkeä vailla oleva hölötys baareissa ja jos nyt vielä baariinkaan uskaltavat niin istuksivat hiljaa nurkassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1245281Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303738No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452470Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv361737Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241644- 501598
- 411590
- 241583
- 291383
- 141352