Miten voi olla ateisti

agnostikko aadu

En oikein usko, että kukaan pohjimmiltaan on ateisti. Siis totaalinen sellainen. Mistä muka joku voi täydellä varmuudella sanoa, ettei mitään korkeampaa voimaa olisi olemassa. Sehän on oikeastaan jopa aivan järjenkin vastainen ajatus. Sillä ei mitenkään mene järkeen, että kaikki olemassa oleva olisi vain tyhjästä syntynyttä sattumaa. Sehän on vastoin kaikkea logiikkaa. Jopa kaikkea eettistä ajattelua.

42

181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaikka näin

      "Mistä muka joku voi täydellä varmuudella sanoa, ettei mitään korkeampaa voimaa olisi olemassa"

      Mistä joku voi täydellä varmuudella sanoa, että jotain korkeampaa voimaa on olemassa?

      Aivan, ei mistään. Uskonasioistahan siinä on kyse. Ateisti ei usko, että korkeampia voimia on olemassa. Ei hän sano, ettei niitä ehdottomalla varmuudella ole, hän vain ei usko niihin. Samalla tavalla suurin osa ihmisistä, jotka uskovat, myöntävät "vain" uskovansa. Osa tietysti aina "tietää" ehdottomalla varmuudella suuntaan tai toiseen. Ja kaikki muut pohdintasi selittyvät, kunhan ensin mietit tuon asian huolellisesti.

    • Muuten vaan vierailu

      Kaikki ovat pohimmiltaan ateisteja. Tutustu ensin siihen, mitä ateismi ja teismi tarkoittavat. Pohdi sitten sitä, miksi toiset tyytyvät "korkeampaan voimaan" ja toiset jatkavat vastausten etsintää.

      Lopuksi voit pohtia sitä, miksi me nykyään tiedämme, että maapallo on pyöreä.

    • girl22gr

      ateistina sitä ei pysty aatteleen samalla lailla ku uskossa oleva. tiiän tän omasta kokemuksesta. ajatusmaailmat on aika kaukana toisistaan uskoval ja ateistil.

    • Ja miksiköhän niin moni uskova puhuu ja pelkää omaa "epäuskoaan". Tuleekohan epäusko mahdollisesti siitä, kun ei tiedä onko se Jumala olemassa vai ei. Tulee epävarma olo, ja "heikko usko".

      Uskominen ilman epäilyjä olisi tietysi huomattavasti helpompaa ja varmemmalla pohjalla, jos tietäisi Jumalan olevan olemassa. Silloin ei tulisi sitä "epäuskoa".

      Minulle itselle ei ole Jumala tullut varmaksi sen paremmin kuin UFO:kaan. Kunnon näyttöä kummastakin pitäisi saada, niin sitten uskoisin heti molempiin! Sitä odotellessa olen jumaliin uskomaton ateisti. Enhän usko sen paremmin mihinkään muuhunkaan jumalaan, joita on ja paljon!

      Ja kuinka moni uskova voi varmuudella sanoa Jumalan olevan olemassa? Kysymyshän on uskosta ja ehkä toiveajattelusta, ei tosiasiasta kuten tietää, että Kekkonen oli. Harvempi varmaan epäilisi Kekkosen olemassaoloa.

    • goddeloos

      "En oikein usko, että kukaan pohjimmiltaan on ateisti."
      - Minä olen. Sen hyväksyminen vaatii sinulta... uskoa? :p

      "Siis totaalinen sellainen. "
      - Minä olen. Kannataa ehkä tutustua mitä ateismi tarkoittaa.
      ( http://suomisanakirja.fi/ateismi )

      "Mistä muka joku voi täydellä varmuudella sanoa, ettei mitään korkeampaa voimaa olisi olemassa"
      - ateistina en sellaista kiistä etteikö olisi olemassa. Todisteita odotellessa....

      "Sehän on oikeastaan jopa aivan järjenkin vastainen ajatus."
      - Sehän vasta on järkeä kun pystyy kyseenalaistamaan...

      "Sillä ei mitenkään mene järkeen, että kaikki olemassa oleva olisi vain tyhjästä syntynyttä sattumaa."
      - Samaa mieltä. Itse en yhtälöön lisää mitään yliluonnollista :p

      "Sehän on vastoin kaikkea logiikkaa. Jopa kaikkea eettistä ajattelua. "
      - Logiikka ja eettisyys on hihhuilla haave. Siksi en voi yliluonnollisiin uskoa.

    • ateismi itsepetosta

      Niin siis jos epäilee, niin sehän on ihan ok. Sis vaikka nyt sitten se uskova. Mutta kuitenkin siinä epäilyssäänkin se tietää, että jotain on.

      Mutta että joku väittää, ettei mitään ole. Eihän kukaan voi varmuudella sellaista sanoa.
      Sitä paitsi kun järki sanoo, ettei mikään synny tyhjästä.
      Ei mitään synny tyhjästä, eikä toimi tällä tavoin, kuin kaikki näkyvä toimii.

      JÄRKI SANOO, että jotain tämän takana täytyy olla.
      Vaikka ei ole mikään uskova, niin JÄRKI SANOO, että jotain on pakko olla.

      • herttainenhertta

        Ei minulle järki sano mitään sellaista, vaikka kuinka käyttäisit isoja kirjaimia.

        Jos maailmankaikkeus, elämä ja varsinkin älyllinen elämä ovat niin monimutkaisia, että ne eivät ole voineet syntyä itsestään, miten selitykseksi kelpaa jokin älyllinen, joka on syntynyt itsestään? Jos maailmankaikkeus ei ole voinut aina olla olemassa, miten sen selittäjäksi kelpaa jokin, joka on aina ollut olemassa? Jos mikään ei synny tyhjästä, miten mikään on voinut synnyttää mitään tyhjästä?

        Ja jos maailmankaikkeuden syntyhetkellä on toiminut voimia, joista me emme voi ymmärtää, mikä siinä johtaa loogisesti siihen, että ihmiset ovat syntisiä ja tarvitsevat pelastusta, että ihmisillä on taikasielu toisin kuin muilla eläimillä, että yhden ihmisen (joka oli samalla jumala) kidutuskuolema vaikuttaa jotenkin noiden taikasielujen kohtaloon, että jossain on taivas, jossa asuu Jeesus ja Jumala ja enkeleitä, että jossain on helvetti, jossa rangaistaan niitä, jotka eivät ole elämänsä aikana tulleet oikeaan lopputulokseen asioiden laidasta tai että tuon "korkeamman voiman" tahto on kirjattu raa'an ja tietämättömän paimentolaiskansan eepokseen muutama tuhat vuotta sitten?

        Kiva, kun sanot, että on ihan ok, jos epäilee. :)


      • "Sitä paitsi kun järki sanoo, ettei mikään synny tyhjästä."
        Sinunko järkesi ?
        Mitä JÄRKI sanoo Higgsin bosonista ?

        Kiitos jo etukäteen.


      • Järkesi varmaan sanoo, ettei esimerkiksi sellaista kuin aurinkokuntaa ole olemassakaan vaikka sellainen vain on, johon planeettamme maa kuuluu. Ainiin...Raamattuhan ei kerro siitä mitään, että maa on planetta vaan se on tieteen näkemys asiasta!! :) Miten nämä aurinkokunnan muut planeetat ovat syntyneet!? Jos kerran maa on poikkeuksellisesti muihin verraten Jumalan luoma, niin miten nämä aurinkokuntamme muut planeetat ovat syntyneet? Sitähän ei lue Raamatussa, miten esim. planeetta Mars on syntynyt? Kyllähän sellaisen Marsin olemassa olosta ois pitänyt raamatussa lukea, jos kerran Raamattu on sen "kaikkitietävän Jumalan sanaa", kuten väitätte!!

        Toisin sanoen alkuräjähdys voi olla mahdollista kun ollenkaan mietitään sitä, että on muitakin kuin Maa ja muista planeetoista ei ole sepitetty mitään Raamatussakaan!!


    • non ateism

      Ateismissa minä en ymmärrä sitä, miksi ateistit eivät vain sitten elele kaikessa rauhassa sen tietonsa kanssa ettei mitään ole. Jos näin tietävät.
      Miksi he tappelevat koko ajan tätä olematonta vastaan.

      Minusta he pelkäävät jotain. Mutta en oikein tiedä mitä. Kai he sitten pelkäävät, että se todiste Jumalasta jostain ilemstyy.

      Tosin niitä todisteitakin heillä varmaan kaikilla on.
      Jokainen on varmasti kokenut jotain yliluonnollista joskus tai tajuaa luontoa katsoessaan, että joku logiikka siinä täytyy olla.

      Ehkä suurin osa ateisteista on pettynyt Jumalaan, uskontoon tai uskovaisiin ja tappelevat siksi vastaan. Pukevat vain sen sanoihin, etteivät usko.

      • Taitaa olla niin että suurin osa ateisteista elelee ihan kaikessa rauhassa. Ei heillä ole mitään kapinointi tarvetta. Näin voin sanoa entisenä ateistina. Vaikka tiedän että tästä nousee äläkkä, niin nykyisin on näköjään syntynyt jonkinlainen uusi suuntaus, jossa ateistit ovat lähinnä antiteistejä – eli nimenomaan uskonnon ja uskontojen vastaisia. Täälläkin on muutamia, jotka edustavat tätä sanoisinko ärhäkämpää suuntausta. En itse ole kokenut ongelmina niitä asioita, jotka nämä antiteistit kokevat, kuten mm. uskonnon opetusta lapsille.

        Ateismi voi olla myös ihan kodin perintöä, kukaan läheisistä ei ole ollut uskova, ei edes nimikeristitty. Omalta kohdaltani voin taas allekirjoittaa että petyin uskontoon sekä uskoviin jo lapsena aika pahoin. Vaati vuosien työn päästä eroon niistä ahdistavista ja syyllistävistä mielikuvista. Se vaati 20 vuoden ateistisen jakson.


      • vaikka näin

        "miksi ateistit eivät vain sitten elele kaikessa rauhassa sen tietonsa kanssa ettei mitään ole"

        Suurin osa varmasti tekee noin, kuten mummomuorikin jo sanoi, eli elelee rauhassa. Mutta aina joku haluaa osallistua keskusteluun toisinajattelevien kanssa, niiden kanssa, jotka väittävät, että jotain on ja haluavat, että muutkin uskovat samalla tavalla. Et kai väitä, että ateismin kuuluu viedä ihmiseltä halu osallistua keskusteluun yhteiskunnassa tai keskustelupalstalla?

        "Miksi he tappelevat koko ajan tätä olematonta vastaan."

        Ei taida olla noin. Jos joku tappelee jotain vastaan, niin eiköhän se ole ateistit ja uskovat, siis eri tavoin ajattelevat ihmiset toisiaan vastaan. En ole huomannut myöskään oletetun jumalhahmon osallistuvan keskusteluun, vaikka jotkut hänen puoltaan kovin pitävätkin. Mitä tulee ajatuksiisi pelosta, niin mikäli noin olisi, on todennäköistä, että se toimii toisinkinpäin. Varmaan myös uskovat noin ajatellen pelkäävät, että todisteet jumalhahmojen olemattomuudesta löydetään. Edelleen, me ihmiset täällä vaan väitellään, ja ihmisen mieli toimii aika lailla samoin, vaikka hän kannattaisi eri asioita. Miksi muuten sinä "tappelet" täällä ateismia vastaan, pelottaako sinua, että sinun maailmankuvasi onkin se, joka sittenkin saattaa olla virheellinen? Mihin olet pettynyt?


      • "non ateism". Juu, tuskin kukaan ateisti pelkää, jos todiste Jumalasta löytyisi. Varmaan uskovat pelkäävät enemmän sitä, että he ovat uskoneet turhaan koko elämänsä. Tähän mennessä ei ole tapahtunut mitään sellaista mistä voisi päätellä Jumalan olevan olemassa. Jos asia muuttuu, niin uskoisihan siihen sitten kaikki maailman ihmiset. Voisihan sitä ehkä "elellä kaikessa rauhassa", mutta olen nähnyt niin läheltä, ettei todellista uskoa ja Jumalaa ole...

        Ehkä jokainen saisi uskoa mihin jumalaan haluaa, mutta... miksi uskoa siihen mitä ei varmasti tiedä. Tämä on se ongelma minulle. Tiedän, että moni riippuvainen on irti päästyään alkanut puhua muille vastaavassa tilanteessa oleville, että tie irti ja vapauteen on olemassa, esim päihteet ja viina. Itse pääsin irti uskonnosta ja tunsin vapautuneeni. Kukaan huumeista tai uskonnosta vapautunut ei kaipaa takaisin.

        Mutta tosiasiassa jumalia on ollut jo kauan ennenkuin kuvioihin tuli Israelin Jumala, ja myös tällä hetkellä maailmalla on runsaasti eri jumalia. Ei tässä taistella olemattomia vastaan, mutta tuntuu vaan siltä, että ihmisillä on tarve johonkin itseä korkeampaan. Miksi ei ole vain yksi jumala, vaan niitä on ollut tuhansia? Kuka sen selittäsi? Mun selitys on ja kaiken järjen mukaan, että kaikki jumalat on keksitty.


      • herttainenhertta
        mummomuori kirjoitti:

        Taitaa olla niin että suurin osa ateisteista elelee ihan kaikessa rauhassa. Ei heillä ole mitään kapinointi tarvetta. Näin voin sanoa entisenä ateistina. Vaikka tiedän että tästä nousee äläkkä, niin nykyisin on näköjään syntynyt jonkinlainen uusi suuntaus, jossa ateistit ovat lähinnä antiteistejä – eli nimenomaan uskonnon ja uskontojen vastaisia. Täälläkin on muutamia, jotka edustavat tätä sanoisinko ärhäkämpää suuntausta. En itse ole kokenut ongelmina niitä asioita, jotka nämä antiteistit kokevat, kuten mm. uskonnon opetusta lapsille.

        Ateismi voi olla myös ihan kodin perintöä, kukaan läheisistä ei ole ollut uskova, ei edes nimikeristitty. Omalta kohdaltani voin taas allekirjoittaa että petyin uskontoon sekä uskoviin jo lapsena aika pahoin. Vaati vuosien työn päästä eroon niistä ahdistavista ja syyllistävistä mielikuvista. Se vaati 20 vuoden ateistisen jakson.

        Tuossa "uudessa suuntauksessa" on kyse siitä, ettei uskonnoille enää suoda sitä automaattista kunnioitusta, jota ne ovat tähän asti ansaitsematta nauttineet. Se käsittelee uskontojen totuusväittämiä aivan samoin kuin mitä tahansa muitakin totuusväittämiä ja asettaa uskonnolliset ideologiat aivan samanlaisen kritiikin kohteeksi kuin muutkin ideologiat.

        Tämä suuntaushan saa automaattikunnioitukseen tottuneet hurskaat takertumaan kauhistuneina helminauhoihinsa ja syyttämään ateisteja milloin raivopäisiksi hulluiksi, milloin tunteettomiksi koneiksi. Suuntaus ei ole siis mitenkään "ärhäkkä". Normaali puheääni vain kuulostaa teistä kuiskauksiin tottuneista hurskaista huutamiselta.


      • readmorethanonebook

        "Ateismissa minä en ymmärrä sitä, miksi ateistit eivät vain sitten elele kaikessa rauhassa sen tietonsa kanssa ettei mitään ole."

        Sinä olet käsittänyt sanan ateismi merkityksen väärin.

        "Miksi he tappelevat koko ajan tätä olematonta vastaan."

        Uskonnot ovat olemassa olevia asioita, samoin kirkko joka ottaa meiltä kaikilta hillot vaikkemme edes kuuluisi sen jäsenistöön.

        "Tosin niitä todisteitakin heillä varmaan kaikilla on.
        Jokainen on varmasti kokenut jotain yliluonnollista joskus tai tajuaa luontoa katsoessaan, että joku logiikka siinä täytyy olla."

        Logiikkako on yliluonnollista? Kun minä katson universumia, niin näen uskomattoman monimutkaisen luonnollisen järjestelmän, jonka kaikki osat ovat jollakin tasolla yhteydessä toisiinsa.

        Jokainen on kokenut "yliluonnollista" siinä merkityksessä kuin se on synonyymi sanalle mysteeri. Oli miten oli ateisti voi uskoa yliluonnolliseen myös sanan perinteisessä luonnonlakeja rikkovassa merkityksessä. Ateismi on vain epäuskoa teistisiin jumaliin. Ei epäuskoa yliluonnolliseen.

        "Ehkä suurin osa ateisteista on pettynyt Jumalaan, uskontoon tai uskovaisiin ja tappelevat siksi vastaan. Pukevat vain sen sanoihin, etteivät usko. "

        Minä en ole koskaan uskonut yhteenkään jumalaan. Minä olen tiedostanut olevani ateisti (sanaa en vielä tiennyt) ensimmäisestä luokasta asti kun jouduin uskonnon tunnille.


      • herttainenhertta kirjoitti:

        Tuossa "uudessa suuntauksessa" on kyse siitä, ettei uskonnoille enää suoda sitä automaattista kunnioitusta, jota ne ovat tähän asti ansaitsematta nauttineet. Se käsittelee uskontojen totuusväittämiä aivan samoin kuin mitä tahansa muitakin totuusväittämiä ja asettaa uskonnolliset ideologiat aivan samanlaisen kritiikin kohteeksi kuin muutkin ideologiat.

        Tämä suuntaushan saa automaattikunnioitukseen tottuneet hurskaat takertumaan kauhistuneina helminauhoihinsa ja syyttämään ateisteja milloin raivopäisiksi hulluiksi, milloin tunteettomiksi koneiksi. Suuntaus ei ole siis mitenkään "ärhäkkä". Normaali puheääni vain kuulostaa teistä kuiskauksiin tottuneista hurskaista huutamiselta.

        Historian kirjoistahan näkee miten toiset teistit ovat kohdelleet toisenlaisia teistejä ja heidän palvontansa kohteita. Siinä vasta on ollut kunnioitus kaukana.

        Suomen oloissa ateistien kritiikki kohdistuu kirkon erityisasemaa kohtaan.


    • mave

      Kerros mulle, että miltä tuntuu sellainen ajatus, että syntyisi tyhjästä Jumala, joka voisi luoda maailmoja ja ihmisiä? Tyhjästä sen Jumalankin on täytynyt syntyä ja sitten alkaa luomaan maailmoja tai sitten voi syntyä tyhjästä maailmoja....Ihminen kun ei tiedä kaikkea, mutta ei se merkitse sitä, että pitää eläää Hello Kitty-maailmassa...

    • luminarsku

      >Varmaan myös uskovat noin ajatellen pelkäävät, että todisteet jumalhahmojen olemattomuudesta löydetään<

      Koskaan milloinkaan ei tule käymään noin. Miten ihmeessä olemattomuus voidaan todistaa tila/aika/avaruus/henkimaailmassa, jonne ihminen ei koskaan tule luonnollisilla menetelmillään yltämään. Kun jokainen uskoontullut, siis aidosti uudestisyntynyt saa todisteet Jumalan olemassaolosta ja sen jälkeen yhteys J:aan on todellinen, Pyhän Hengen läsnäolon voi tuntea, rukouskielet toimii, Jumala puhuu alkaen sisäisenä impulsseina /vaikutuksina ja uskonelämän kasvaessa ihan korvinkin kuultavana äänenä, siis hengen korvin. Raamatun sana elää, siitä saa ihan konkreettisesti koettavissa olevaa voimaa, välillä sanasta nousee yliluonnollisesti jokin tekstinpätkä korkeammalle muuta tekstiä, josta Jumala haluaa erityisesti puhu. Että miten ihmeessä uskova pelkäisi, että Jumalan olemaosaolemattomuus joskus todistettaisiin! :)))))))) ——> jatkuen halki ikuisuuksien...

      Mitä höpiset jumalhahmon osallistumisesta keskusteluun? Heh, kaltevalle pinnalle vai mille argumenttiaidalle istahtavat ateistit itsekin, uskovia alinomaa moisista arggivirheistä syyttäessään, jotka nyt millään tavalla ei tee Jumalan olemassaoloa olemattomaksi.

      Kyllä ainakin ateismi-palstalla on ateisteja, joilla on ihan selvästi havaittavissa taistelu juuri sitä olentoa vastaan, jolle on kerran tehtävä tili. Myös viha uskovia kohtaan kertoo osaltaan siitä.

      • vaikka näin

        "Koskaan milloinkaan ei tule käymään noin. Miten ihmeessä olemattomuus voidaan todistaa"

        Taisit vastata minulle lainauksesta päätellen? Eihän sitä voidakaan todistaa. Mutta ei tässä puhuta siitä, mikä on mahdollista todistaa ainakaan, jos väitetään, että jumalhahmoja on olemassa. Toistaiseksi ei kenenkään ole ollut mahdollista todistaa niiden olemassaoloa. Minä puhuin vain siitä, mitä uskovat todennäköisesti pelkäävät, jos ateistit "non ateism" kirjoittajan mukaan pelkäävät todisteiden jumaluuksista löytyvän.

        "Mitä höpiset jumalhahmon osallistumisesta keskusteluun?"

        Edelleen, "non ateism" viittasi ateistien tappeluun olemattoman kanssa. Siihen viittasin mainitsemalla keskusteluun osallistumattoman jumalhahmon, joka siis joidenkin mukaan on olemassa. Niitä ei ole keskusteluissa näkynyt kantaa ottamassa. Lue siis aina myös se, mihin joku vastaa, niin pysyt paremmin kärryillä.


      • luminarsku
        vaikka näin kirjoitti:

        "Koskaan milloinkaan ei tule käymään noin. Miten ihmeessä olemattomuus voidaan todistaa"

        Taisit vastata minulle lainauksesta päätellen? Eihän sitä voidakaan todistaa. Mutta ei tässä puhuta siitä, mikä on mahdollista todistaa ainakaan, jos väitetään, että jumalhahmoja on olemassa. Toistaiseksi ei kenenkään ole ollut mahdollista todistaa niiden olemassaoloa. Minä puhuin vain siitä, mitä uskovat todennäköisesti pelkäävät, jos ateistit "non ateism" kirjoittajan mukaan pelkäävät todisteiden jumaluuksista löytyvän.

        "Mitä höpiset jumalhahmon osallistumisesta keskusteluun?"

        Edelleen, "non ateism" viittasi ateistien tappeluun olemattoman kanssa. Siihen viittasin mainitsemalla keskusteluun osallistumattoman jumalhahmon, joka siis joidenkin mukaan on olemassa. Niitä ei ole keskusteluissa näkynyt kantaa ottamassa. Lue siis aina myös se, mihin joku vastaa, niin pysyt paremmin kärryillä.

        Luin kyllä 'non ateismin' kirjoituksen. Kirjoitit, että varmaan uskovat pelkäävät, johon kommentoin sen olevan mahdottomuus kahdesta syystä: ihmisen kyvyttömyydestä ja uskovien kokemusten vuoksi.

        Todisteita Jumalan olemassaolosta on, mutta niitä on ateistien selvästikin mahdotonta ottaa vastaan. Ne ei ole välttämättä tieteen verifioitavissa, koska ei Jumala laittanut itseään tieteen eikä palstalla kirjoittelun taakse vaan sydämen nöyryyden taakse.

        Olettamuksesi todennäköisyyksistä uskovien peloista on siis puuta heinää. Jumala ei osallistu näihin keskusteluihin, heittosi oli täysin turha. Tietysti pystyisi, kuten kirjoitti Belsassarille tämän pidoissa seinälle. En tiedä uskoisitko, jos kirjoitustilaan, johon olet aikeissa alkaa kirjoittamaan viestiäsi, ilmestyisi käsi, joka kirjoittaa: sinut on köykäiseksi havaittu tai jotain muuta.


      • luminarsku kirjoitti:

        Luin kyllä 'non ateismin' kirjoituksen. Kirjoitit, että varmaan uskovat pelkäävät, johon kommentoin sen olevan mahdottomuus kahdesta syystä: ihmisen kyvyttömyydestä ja uskovien kokemusten vuoksi.

        Todisteita Jumalan olemassaolosta on, mutta niitä on ateistien selvästikin mahdotonta ottaa vastaan. Ne ei ole välttämättä tieteen verifioitavissa, koska ei Jumala laittanut itseään tieteen eikä palstalla kirjoittelun taakse vaan sydämen nöyryyden taakse.

        Olettamuksesi todennäköisyyksistä uskovien peloista on siis puuta heinää. Jumala ei osallistu näihin keskusteluihin, heittosi oli täysin turha. Tietysti pystyisi, kuten kirjoitti Belsassarille tämän pidoissa seinälle. En tiedä uskoisitko, jos kirjoitustilaan, johon olet aikeissa alkaa kirjoittamaan viestiäsi, ilmestyisi käsi, joka kirjoittaa: sinut on köykäiseksi havaittu tai jotain muuta.

        "Todisteita Jumalan olemassaolosta on, mutta niitä on ateistien selvästikin mahdotonta ottaa vastaan. "

        Kertoisitko niistä? Jos joku tahtoo todistaa Jumalan olemassa olon niin sen tulisi kyetä todistamaan siten, että kaikki sen lopulta näkevät samaan aikaan ilman että joku kertoo tarinaa esimerkiksi olohuoneen tuoliin ilmestyneestä hahmosta, jonka nimi oli vaikka Jeesus ja se oli merkki Jumalalta....ja sen vahvistaa toinen uskovainen kaveri. :)


      • luminarsku
        ateisti1982 kirjoitti:

        "Todisteita Jumalan olemassaolosta on, mutta niitä on ateistien selvästikin mahdotonta ottaa vastaan. "

        Kertoisitko niistä? Jos joku tahtoo todistaa Jumalan olemassa olon niin sen tulisi kyetä todistamaan siten, että kaikki sen lopulta näkevät samaan aikaan ilman että joku kertoo tarinaa esimerkiksi olohuoneen tuoliin ilmestyneestä hahmosta, jonka nimi oli vaikka Jeesus ja se oli merkki Jumalalta....ja sen vahvistaa toinen uskovainen kaveri. :)

        >Jos joku tahtoo todistaa Jumalan olemassa olon niin sen tulisi kyetä todistamaan siten, että kaikki sen lopulta näkevät samaan aikaan <

        Ei toimi noin. Jumala toimii toisin. Ota tai todistettavasti kuitenkin jätät. Valitan.


      • luminarsku kirjoitti:

        >Jos joku tahtoo todistaa Jumalan olemassa olon niin sen tulisi kyetä todistamaan siten, että kaikki sen lopulta näkevät samaan aikaan <

        Ei toimi noin. Jumala toimii toisin. Ota tai todistettavasti kuitenkin jätät. Valitan.

        "Ei toimi noin."

        ...näin ollen Jumalan olemassaoloa ei voida todistaa...se vaatii puolueettomia näyttöjä!!

        "Jumala toimii toisin."

        Miten voit väittää "taruolennon" toimivan toisin, joka ei toimi mitenkään?


      • vaikka näin
        luminarsku kirjoitti:

        Luin kyllä 'non ateismin' kirjoituksen. Kirjoitit, että varmaan uskovat pelkäävät, johon kommentoin sen olevan mahdottomuus kahdesta syystä: ihmisen kyvyttömyydestä ja uskovien kokemusten vuoksi.

        Todisteita Jumalan olemassaolosta on, mutta niitä on ateistien selvästikin mahdotonta ottaa vastaan. Ne ei ole välttämättä tieteen verifioitavissa, koska ei Jumala laittanut itseään tieteen eikä palstalla kirjoittelun taakse vaan sydämen nöyryyden taakse.

        Olettamuksesi todennäköisyyksistä uskovien peloista on siis puuta heinää. Jumala ei osallistu näihin keskusteluihin, heittosi oli täysin turha. Tietysti pystyisi, kuten kirjoitti Belsassarille tämän pidoissa seinälle. En tiedä uskoisitko, jos kirjoitustilaan, johon olet aikeissa alkaa kirjoittamaan viestiäsi, ilmestyisi käsi, joka kirjoittaa: sinut on köykäiseksi havaittu tai jotain muuta.

        "kommentoin sen olevan mahdottomuus kahdesta syystä"

        Ok, ehkä tiedät sitten asian paremmin, kaikkien uskovien osalta. Olen kyllä kuvitellut luettuani ja kuunneltuani joitakin uskovia, että myös heillä voi olla epäilyksen ja epäuskon hetkensä. Mutta ehkä he ovat väärässä, ehkä he eivät sitten usko oikein.

        "Todisteita Jumalan olemassaolosta on"

        Haluatko nimetä joitakin sellaisia todisteita, jotka kuka tahansa pystyy toteamaan ja jotka eivät ole kenenkään henkilökohtaisesta kokemuksesta riippuvaisia?

        "Ne ei ole välttämättä tieteen verifioitavissa"

        Eli et ilmeisesti pysty tuohon, mitä edellisessä lauseessa pyysin. Mutta silloin ne "todisteet" ovat aina subjektiivisia. Eivät sellaisia, että kuka tahansa missä tahansa olosuhteissa pystyy toteamaan saman asian todisteeksi kristinuskon Jumalasta.

        "Jumala ei osallistu näihin keskusteluihin, heittosi oli täysin turha"

        No, se olikin kohdistettu "non ateism"ille vastineeksi hänen turhaan heittoonsa.

        "En tiedä uskoisitko, jos kirjoitustilaan..."

        Enpä osaa sanoa. Kun sellaista ei toistaiseksi, tätäkään viestiä kirjoittaessani, ole tapahtunut. Mutta jos sellainen tapahtuisi niin, että voisin kutsua toisen henkilön todistamaan asiaa, voisimme ehkä ottaa tilanteesta valokuvia... kenties, nähtäväksi jää, jos sellaista sattuu.


      • luminarsku
        ateisti1982 kirjoitti:

        "Ei toimi noin."

        ...näin ollen Jumalan olemassaoloa ei voida todistaa...se vaatii puolueettomia näyttöjä!!

        "Jumala toimii toisin."

        Miten voit väittää "taruolennon" toimivan toisin, joka ei toimi mitenkään?

        Miten voit väittää taruolennoksi Olentoa, josta minulla on kokemus ja miljoonilla muilla? Olisi sinullakin, jos vain tahtoisit luopua ylpeydestäsi...


      • luminarsku kirjoitti:

        Miten voit väittää taruolennoksi Olentoa, josta minulla on kokemus ja miljoonilla muilla? Olisi sinullakin, jos vain tahtoisit luopua ylpeydestäsi...

        Esimerkiksi se, että sinun kokemuksesi jumalastasi on usein aivan erilainen, jopa päinvastainen, kuin jonkun uskonveljesi tai -sisaresi kokemus samasta jumaluudesta, osoittaa selvääkin selvemmin, että kyseessä on ihan sinun omaan persoonaasi rajautuva elämys.

        Luonnollisesti kokemus on aito. Se ei kuitenkaan ole muuta kuin aito psykologinen ilmiö. Se takana ei ole ulkopuolista toimijaa.

        Ikävää, jos illuusiosi on sinulle kallis ja sen menettäminen varmaan kirpaisee, mutta itseppähän kysyit.


      • luminarsku kirjoitti:

        Miten voit väittää taruolennoksi Olentoa, josta minulla on kokemus ja miljoonilla muilla? Olisi sinullakin, jos vain tahtoisit luopua ylpeydestäsi...

        Jumala-olentojen olemattomuutta ei kenties koskaan kyetä todistamaan, tämä pätee luonnollisesti myös kaikkiin muihin kuin kristinuskon jumaliin. Se ei kuitenkaan ole todiste niiden olemassaolon puolesta, ja jos se vaakaa johonkin kallistaa nin kylläkin sinne olemattomuuden puolelle.

        Ne järjen varaan rakennetut väitteet joiden avulla jumaliin uskovat uskoaan pyrkivät todistamaan ilmiönä johon sisältyy todellinen persoona tms. on kerta toisensa jälkeen kumottu. Uskontoihin liittyvät tarinat ja myytit, uskomukset joiden on katsottu vaikuttaneen ihan jokapäiväiseen arkielämäänkin jne. on romutettu. Käsityksemme ympäröivästä todellisuudesta on nykyisin varsin erilainen mitä se oli vaikkapa VT:n aikaan tai vaikkapa keskiajalla kun johtopäätöksiäö todellisuudesta yritettiin rakentaa Raamattuun vedoten.

        Jäljelle on jäänyt varsin vähän jos ajatellaan vaikka Raamattua. Edes Jeesuksen olemassaoloa ei voida varmasti todistaa mistään aikalaistensa kirjoittamista Raamatun ulkopuolisista lähteistä. Raamattuhan ei ole tarkkaan ottaen edes aikalaistensa kirjoittama.

        Ainoaksi vaihtoehdoksi uskovallekin jää myöntää, ettei jumalien olemassaoloa voi todistaa, jumalien tekoja ei voida tieteen keinoin mikä sinänsä on hassu väite , sillä jumalien teoilla on toki vaikutuksensa eikä näiden ilmiöiden tutkiminenkaan tuo lisävalaistusta asiaan.

        Kuitenkin väitetään mitä oudoimpia ihmeitä tapahtuneen aina vedenpaisumuksesta kuolleiden heräämiseen ja esimerkiksi down-syndroomasta kärsineen parantumiseen. Tällaiset ovat tutkittavia ja havaittavia seikkoja, oli niiden takana siteen jumalat tai jokin muu syy.

        Kirjoitit:

        "Kun jokainen uskoontullut, siis aidosti uudestisyntynyt saa todisteet Jumalan olemassaolosta ja sen jälkeen yhteys J:aan on todellinen, Pyhän Hengen läsnäolon voi tuntea,..."

        Jos tämä hyväksytään todisteeksi Jumalan olemassaolon puolesta niin ymmärrät kai, että se todistaa itseasiassa joka ikisen maailmassa olevan jumala-olennon olemassaolon?

        Samoin mainitse, edelliseen liittyen:

        "Miten voit väittää taruolennoksi Olentoa, josta minulla on kokemus ja miljoonilla muilla?"

        Onko Allah mielestäsi totta, koska miljoonat ihmiset näin uskovat ja kokevat?


      • luminarsku kirjoitti:

        Miten voit väittää taruolennoksi Olentoa, josta minulla on kokemus ja miljoonilla muilla? Olisi sinullakin, jos vain tahtoisit luopua ylpeydestäsi...

        Henkilökohtaiset kokemukset ko. taruolennosta ovat sinun omassa päässäsi pyörineitä ajatuksia, joita voidaan nimittää myöskin "hulluudeksi".

        "Olisi sinullakin, jos vain tahtoisit luopua ylpeydestäsi..."

        Ajattelit käännyttää, vai? Epäonnistuit! En ole mielestäni ylpeä, mutta sinä taidat olla jokin"yli-ihminen" ja kuvittelet olevasi muita ihmisiä ylempänä vain sillä perusteella että uskot? Totuus on kuitenkin se, ettet ole muita yhtään parempi ja minun silmissäni olet "alinta kastia"!


    • "Minusta he pelkäävät jotain. Mutta en oikein tiedä mitä. Kai he sitten pelkäävät, että se todiste Jumalasta jostain ilemstyy."

      Minä pelkään sitä, että vanhemmat liittävät lapsensa kirkkoon ja että lapsia sen seurauksena opetetaan kouluissa systemaattisesti uskomaan tietyn uskonnon oppeihin.

      Minä pelkään sitä, että uskonnot antavat ihmisille syitä sortaa tai hyväksikäyttää toisia (seksuaalivährmmistöjä, fyysisesti heikompaa sukupuolta,..).

    • ...

      Ei ateismi mitään todista eikä edes yritä todistaa minkään olemattomuudesta. Olemattomuuden todistaminen kun on loogisesti mahdotonta.

      Ateismi ei määritelmänsä mukaan usko minkäänlaisiin jumalolentoihin. Se ei eroa millään tavalla useimman uskovan epäuskoon esimerkiksi joulupukkiin tai tonttuihin. Uskovan epäusko e.m. olentoihin ei ole todiste niiden olemattomuudesta.

      Jos ei johonkin usko, niin sitten ei usko. Se on niin yksinkertaista. Sellaista minkä ei usko olevan olemassa ei oikein voi edes pelätä.

      Vai pelkääkö joku vielä ukkosella Zeuksen nuolia? Salamaa ja sen sähköpurkausta voi pelätä, mutta Zeuksen vihaa on mahdotonta pelätä, jos Zeukseen ei usko.

    • On ihan helppoa olla ateisti. Tässä ote Goddeloosin limkittämästä määritelmästä:

      "ateismi
      1. Jumaluskon eli teismin puute. (heikko ateismi)
      2. Näkemys, ettei yhtään jumalaa ole. (vahva ateismi)"
      http://suomisanakirja.fi/ateismi

      Keskustelussa ongelmia syntyy siitä, että ateistit usein väittävät ateismin olevan ainoastaan laatua 1, heikoa ateismia, eli jumaluskon puutetta. Uskovaiset taas usein näkevät että ateismi on ainoastaan laatua 2, vahvaa ateismia, eli sisältää aktiivisen väitteen että jumalia ei ole olemassa.

      Minusta myös tuntuu että monia ateisteja sen paremmin kuin monia uskovia ei kiinnosta sopia yhtenevistä määritelmistä, eikä auttaa väärinymmärrysten selvittämisessä.
      Ateismi sotketaan myös jatkuvasti antiteismiin, uskontojen tai jumalten vastaisuuteen. Jumalien vastustaminen ei kai edes edellytä ateismia, kuten jumauskon puute ei edellytä jumalien vastustamista.

      Mutta ateismi on helppoa siinä mielessä, että uskon puute taitaa olla perin tavallista.

      Kaiken syntyyn en osaa ottaa kantaa.

      Eettinen ajattelu taas pohjaa mielestäni perustaltaan biologiaan, eli evoluutioon: kaiken moraalin ja etiikan perusta on säännöissä, jotka auttavat jollakin tavalla lajia selviytymään. Kulttuurievoluutio on toki muokannut kulttuuriensisällä kummallisiakin sääntöjä, joiden yhteys yleiseen perusetiikkaan voi olla epäselvä. Mutta universaalit perusvastaukset moraalin ja etiikan peruskysymyksiin voidaan johtaa lajin menestymisen ehdoista.

    • turha sana

      Ei ateismi ole mikään suuntaus tai aktiivista Sinun jumalasi kieltämistä. Ihmiset jotka eivät usko erilaisiin jumaliin, eivät vain usko. Miksi jumalkysymyksen edes pitäisi olla niin oleellinen? Maailmassa on esim. 330 miljoonaa buddhalaista, jotka ovat käytännössä ateisteja, koska heidän uskontoonsa ei kuulu jumalia. Pitäisikö buddhalaismunkeilta käydä kysymässä miten he voivat olla ateisteja?

      Jos on tarvetta jakaa ihmisiä sen mukaan ovatko he uskovaisia vai ei, niin paljon hedelmällisempää on puhua uskonnottomista, tai ei-uskonnollisista ihmisistä. Kysymys siitä onko Jumalaa vai ei, on oleellinen lähinnä näiden meidän kolmen suuren tunnetun arabiuskonnon edustajille. Kysymys ei valitettavasti ole kovin merkittävä useimmille muille ihmisille.

    • free_thinker

      Koko 'ateisti' on aivan turha sana. Samalla logiikalla kaikkia joulupukkiin uskomattomia ihmisiä tulisi nimittää nimellä ajoulupukkisti. On miljoona muutakin asiaa joihin ihminen ei usko tai muuta ryhmää johon ihminen ei kuulu. Mutta ehkä itse et usko joulupukkiin? Koita samastua ateistin ajatusmaailmaan miettimällä, miten tärkeä joulupukki on sinulle ja voimme uskoa sinun olevan pohjimmiltasi ajoulupukkisti? Miten voit täydellä varmuudella sanoa, että joulupukkia ei ole olemassa? Et varmaan mitenkään, mutta ateistille jumaluudet ovat kuin joulupukki sinulle ja varmuus niiden olemassa olemattomuudesta on samaa luokkaa.

      'A-teisti' ei mitenkään kohdenna epäuskoaan sinun jumalaasi.

      Wikipediassa sanotaan tästä minusta osuvasti;

      "...Filosofi Julian Baggini on kuvaillut ateismin luonnetta seuraavasti. Tavallisesti henkilöistä, jotka eivät usko jonkin mielikuvitusolennon olemassaoloon, ei käytetä mitään eritystä nimitystä. Oletetaan, että niiden ihmisten määrä, jotka uskovat tiettyyn taruolentoon, alkaa kasvaa. Pian heitä aletaan kutsua erityisellä nimellä, kuten teisteiksi eli jumalaan uskoviiksi. Kun teistejä alkaa olla paljon, teistejä aletaan pitää normaaleina, vaikka jumalan olemassaolosta ei ole mitään näyttöä. Niitä, jotka eivät ole teistejä, aletaan kutsua ei-teisteiksi eli ateisteiksi. Tavallisella ihmisellä on erilaisia todellisuutta koskevia käsityksiä. Teistit sanovat, että tämän lisäksi todellisuuteen kuuluu jumala. Jos teistejä eli jumalaan uskovia ei olisi, olisi kuitenkin ateisteja, mutta heitä ei kutsuttaisi ateisteiksi. Ateistien käsitys olisi sama vaikka teistejä ei olisi ollut koskaan olemassa."

    • Mirka ...

      """Mistä muka joku voi täydellä varmuudella sanoa, ettei mitään korkeampaa voimaa olisi olemassa."""
      - Maailmassa ei ole yhtään sellaista tosiasiaa mikä antaisi aihetta edes epäillä tälläistä korkeampaa voimaa. Tämä on se syy miksi en usko korkeampiin voimiin, enkä edes epäile sitä ahdollisuutta.

      ""Sehän on oikeastaan jopa aivan järjenkin vastainen ajatus.""
      - Se että epäilee täysin todistamattomia satuja todeksi on järjenvastaista jos mikä.

      ""että kaikki olemassa oleva olisi vain tyhjästä syntynyttä sattumaa""
      -Tyhjästä ei synny yhtään mitään. Loitsut eivät edes tähän pysty.

    • Tuonpuoleiseen usko on heikko.
      Valtaosa ihmisistä ei edes usko taivaaseen ja vainajien jälleennäkemiseen.
      Perusteluina se, että normaali asenne kuoleman kohdatessa tutun/rakkaan on tilanteen peruuttamattomuus. Suru on seuraus sen oivaltamisesta, ettei kuollutta enää ole ja minkäänlaisista jälleennäkemisistä ei hautajaisissa puhuta.
      Ihmisen päässä on iso kasa uskomuksia lähinnä arkielämää helpottamassa ja jossakin positiivissa unelmissa ihminen voi ajatella, että ehkä sittenkin tuo kuollut ei kuollut lopullisesti.
      Nämä on ihmisen normaaleja tapoja suojella psyykettään vastoinkäymisissä.

      Niinpä katson, että valtaosan pitäessä tuonpuoleista lähinnä haaveena, ei noidenkaan ihmisten voida sanoa olevan uskovia, eli teistejä.
      Käytännössä valtaosa elää tätä elämäänsä, kuten ainoaa sellaista ja siksi laskisin valtaosan ei-teisteksi eli ateisteiksi.
      Heillä ei ole jumaluskoa, mutta haaveilevat sellaisesta.

    • readmorethanonebook

      Olet ilmeisesti agnostikko mutta oletko agnostinen ateisti vai agnostinen teisti?
      Agnostismihan vastaa ihan eri kysymykseen kuin ateismi tai teismi.

      "En oikein usko, että kukaan pohjimmiltaan on ateisti."

      En usko teistisiin jumaliin, vaikka miten tajuntaani kaiveltaisiin.

      "Siis totaalinen sellainen."

      En totaalisesti omaa uskoa jumaliin.

      "Mistä muka joku voi täydellä varmuudella sanoa, ettei mitään korkeampaa voimaa olisi olemassa."

      Sekoittelet nyt asioita. Minä voin täydellä varmuudella sanoa, että en usko jumaliin. Minulla ei ole syytä uskoa teismin väitteeseen. Itseasiassa minulla on ainoastaan syitä olla uskomatta siihen. Olen siis totaalisen ateisti.

      "Sillä ei mitenkään mene järkeen, että kaikki olemassa oleva olisi vain tyhjästä syntynyttä sattumaa. Sehän on vastoin kaikkea logiikkaa. Jopa kaikkea eettistä ajattelua. "

      Kuka on väittänyt että kaikki olisi "vain tyhjästä syntynyttä sattumaa"? Paitsi kreationistien olkiukot tietysti...Ja miten etiikka liittyy tähän? Ja jos liittyy niin eikös Jumala ole eettisesti täysin kestämätön idea?

      Sitäpaitsi jos sinä et kykene tajuamaan jotain, niin sitä ei voi olla? Sehän vasta järjen vastainen asia onkin. Mitäs jos opiskelisit ihan oikeaa tiedettä kreationistisekoiluiden sijaan?

    • "En oikein usko, että kukaan pohjimmiltaan on ateisti."

      Kuten jo muuallakin on jo sanottu, mieti kuinka paljon sinä uskot vaikka Zeusin olevan todellinen ja elävä jumala. Luullakseni pystyn olemaan uskomatta myös sinun jumalaasi ihan yhtä helposti, kuin sinä kykenet olemaan uskomatta muihin jumaliin kuin omaasi.

      "Siis totaalinen sellainen."

      Onhan totaalisia uskojiakin. Miksei sitten uskomattomia? Kyllähän meitä on moneksi.

      "Mistä muka joku voi täydellä varmuudella sanoa, ettei mitään korkeampaa voimaa olisi olemassa."

      Henkilökohtaisesti en voi väittää tietäväni, että mitään ns. korkeampaa voimaa ei olisi olemassa. En pidä sitä kuitenkaan kovin todennäköisenä. Sen sijaan on helppoa huomata, että uskontojen luomat jumalkäsitykset ovat hataralla pohjalla. Esimerkiksi uskontojen sisäinen hajanaisuus on hyvä merkki siitä, että kyseessä ei ole yhden entiteetin ilmeneminen, vaan jokaisella uskojalla on oma, erilainen jumalansa.

      "Sehän on oikeastaan jopa aivan järjenkin vastainen ajatus. Sillä ei mitenkään mene järkeen, että kaikki olemassa oleva olisi vain tyhjästä syntynyttä sattumaa. Sehän on vastoin kaikkea logiikkaa. Jopa kaikkea eettistä ajattelua."

      Ajattelepa asiaa ihan rauhassa ja kiivailematta. Kyllä se sinullekin aukeaa, kun tuumailet asiat auki ja luovut sinulle syötetyistä muka-totuuksista.

      Muista vielä, että kaikkea esimerkiksi maailmankaikkeuden synnystä ei edes tiedetä. Älä ryhdy täyttämään aukkoja arvauksilla.

    • erl21

      Minua on lähinnä alkanut huvittaa tämä ikiaikoja kestänyt väittely siitä ovatko uskovat vai ei-uskovat oikeassa? Loppujen lopuksi mitä sillä on väliä minkään kannalta?
      Kenelläkään ei ole tietoa siitä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Tärkeintä luulisi olevan se, millaisen elämän viettää, mihin elämänsä käyttää. Onnen kannalta ei kai ole tärkeää se jaammeko saman ymmärryksen olemassa olon perusteista vai emme. Mielestäni voisimme lopettaa tämän ikuisen oravan pyörä keskustelun ja ymmärtää että maailmassa olevan erilaisia ihmisiä, jotka uskovat erilaisiin asioihin ja arvostavat erilaisia asioita, mutta voivat siitä huolimatta olla elämässään onnellisia. Olisiko se niin vaikee?

      • Mukavat ihmiset pystyvät varmaan elämään sovussa mielipide-eroista huolimatta. Siihen tulee tietenkin pyrkiä.

        Uskontoihin ja aatteisiin kytkeytyy kuitenkin valitettavan usein myös sellaisia negatiivisia asioita, joita ei voi hyväksyä ja joita vastaan tulee nousta yhtenä miehenä.

        Ei uskonnoissa kuten uskonnottomuudessakaan kuitenkaan kaikki ole pahaa. Hyvillä ihmisillä on yleensä hyvä ja harmiton jumala. Ikävillä tyypeillä taas......


    • uskonnoton 100%

      Elämä on säkäpeliä - hymyilyttää kun tv7:ssa rukoillaan jonkun näppylän takia ja samaan aikaan afrikassa kuolee 5000 viatonta ihmistä PÄIVÄSSÄ tuberkuloosiin (yksi esimerkki tuhansien muiden joukosta) . Ihminen ei ole sen kummempi nisäkäs kuin vaikkapa hiiri - sielu on sähkökemiallista toimintaa pääkopassa ja kuoleman koittaessa ei yksilöä enää ole olemassa - minusta on aivan käsittämätöntä että niin monet järkevät ihmiset uskovat tuohon soopaan.

    • Intiutiivinen ajattelu on syynä taikauskon suureen määrään maailmassa.
      Suurin osa ihmisistä elää ja ajattelee tunnepohjalta onko asia hyvä vai paha.
      Olet varmaan huomannut, miten täyden katastrofin keskellä elävät ihmisetkin ovat suht rauhallisia, vaikka sivustakatsojat muuta luulisi.
      Ihminen on hyvä pettämään itseään suojellessaan psyykettään. Ihminen helposti esim kieltää ikävän asian olevan edes olemassa. Jos jokin fakta haittaa ihmisen maailmankuvaa, niin ihminen kylmän "rationaalisesti" kieltää tuon faktan.
      Aivan sama oliko tuo fakta evoluutio tai vaikka ylipainoisen 100kg:n ylipainon aiheuttama terveysriski. Jos tuo fakta on ihmisestä liian häiritsevä, ihminen vain päättää, ettei se ole totta. Siten ihminen saavuttaa mielenrauhan.

    • rosa-m

      *Jos tuo fakta on ihmisestä liian häiritsevä, ihminen vain päättää, ettei se ole totta.*

      Ja aika lailla myös päinvastoin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      10
      3379
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1858
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      77
      1169
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      982
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      948
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe