Miekka leijuu SDP:n ministerien yllä

SDP:tä hallitaan pelolla. Pelko on tyypillinen kommunismista siinneiden puolueiden koossapitävä voima. Urpilainen ei siinä mielessä poikkea Maosta, Stalinista tai Leninistä - hän käyttää pelkoa aseena kuten suuret esikuvansa.

Nyt valitut demariministerit tietävät, että 2 vuoden jälkeen pesti loppuu, jos ei läydy nöyrää mieltä puheenjohtajan mielenailahdusten noudattamiseen. Myös ministerinpestiä himoavat tekevät kaikkensa, jotta puheenjohtaja ei heille suuttuisi. Jungner tulee imelästi imartelemaan Urpilaista seuraavat 2 vuotta ministerinsalkkua tavoitellessaan.

Kyllä Jungnerista vielä ministeri tulee jos pystyy hillitsemään, tai ainakin peittämään ylenmääräisen kiinostuksensa nuooria naisia kohtaan.
258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Jutan luonteenpiirteisiin kuuluvat ylimielisyys, luonteen kylmyys, välinpitämättömyys hallintoalamaisista (siitäpä saitte, kun demaria äänestitte) ja aivan valtava vallanhimo.
Samaan koriin mahtuvat myös loputon ahneus, omaneduntavoittelu ja itsekkyys."

Eli on aivan samanlainen kuin Halonen.

Äänestä

Hyvä että on Kokoomus, sivistynyttä, hillittyä, asiallista porukkaa osaa keskustella ja sovitella ja pitää sanansa kuin mies! Pitäkää arvonne ja aatteenne ja hajottakaa mieluummin hallitus kuin petätätte kansan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


GreL kirjoitti:

SDP:tä hallitaan pelolla. Pelko on tyypillinen kommunismista siinneiden puolueiden koossapitävä voima. Urpilainen ei siinä mielessä poikkea Maosta, Stalinista tai Leninistä - hän käyttää pelkoa aseena kuten suuret esikuvansa.

Nyt valitut demariministerit tietävät, että 2 vuoden jälkeen pesti loppuu, jos ei läydy nöyrää mieltä puheenjohtajan mielenailahdusten noudattamiseen. Myös ministerinpestiä himoavat tekevät kaikkensa, jotta puheenjohtaja ei heille suuttuisi. Jungner tulee imelästi imartelemaan Urpilaista seuraavat 2 vuotta ministerinsalkkua tavoitellessaan.

Kyllä Jungnerista vielä ministeri tulee jos pystyy hillitsemään, tai ainakin peittämään ylenmääräisen kiinostuksensa nuooria naisia kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu