Naisasialiitto Unioni vaatii naisia ja vähemmistöjä syrjivän lähetystyörahoituksen lopettamista.
Naisasialiitto kertoo tiedotteessaan, että Suomen valtio rahoittaa lähetystyötä, joka on ristiriidassa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusperiaatteiden kanssa.
Tiedotteen mukaan vuonna 2010 ulkoasiainministeriö myönsi 470 000 euroa kehitysyhteistyövaroja Suomen evankelisluterilaiselle Kansanlähetykselle (SEKL). Opetusministeriö myönsi 1,33 miljoonaa euroa SEKL:in ylläpitämälle ja sen periaatteisiin sitoutuvalle Kansanlähetysopistolle.
Naisasialiitto Unioni kertoo pitävänsä ongelmana seuraavia asioita:
– SEKL:in mukaan naisten tulee olla alamaisia miehille perheessä ja seurakunnassa.
– Järjestö vastustaa naispappeutta ja kehottaa jäseniään ja työntekijöitään kieltäytymään jumalanpalvelusyhteistyöstä naispappien kanssa.
– Järjestö ei hyväksy seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten ottamista järjestönsä tai kirkon työntekijöiksi.
SEKL tekee lähetystyötä sekä kotimaassa että ulkomailla. Sillä on lähetystyöntekijöitä muun muassa Afrikassa, Aasiassa ja Oseaniassa.
– Naisten ja seksuaalivähemmistöjen sortaminen on maailmanlaajuinen ja vakava ihmisoikeusongelma. Valtion tulee lopettaa syrjivien asenteiden ja käytäntöjen levittämisen ja vahvistamisen rahoittaminen, Naisasiainliitto sanoo.
http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Kotimaa/1194683933126/artikkeli/naisasialiitto valtion lopetettava naisia syrjivan lahetystyon rahoittaminen .html

Vastaukset 2
Vanhimmat
luulevat, että siellä kehitysmaissa on kovinkin feminististä ja tasa-arvoista väkeä jolle sitten pahat valkoiset miehet tulevat opettamaan naisen alistamista... Siellähän ollaan sata kertaa sovinistisempia kuin vanhoillisinkaan suomalainen järjestö...
Kerrankin löytyi liitto joka yrittää murtaa tätä akkain ylivaltaa, joten kannatan ehdottomasti, että yhteiskunta rahoittaa edelleenkin SEKL:ää.
Menkää hyvät akat ohjaamaan teidän mielestä oikealle tielle niitä sovinisteja joille viedään lähetyssanomaa, älkääkä täälä rähjätkö ja suomalaisille miehille kostako, jos joku liehuviitta ei osaa oikein käsitellä akkaansa tuolla lähempänä päiväntasaajaa olevassa valtiossa. Rähjäämisellä kun ei saa muuta irti kuin, sääpuolia monestakin asiasta ja joutavaa agressiivisuutta ihmisissä.