Totuuden vääristelyä

Mahmud Abbasin täytyy vääristellä historiaa perustellakseen palestiinalaisten vaatimukset

Toukokuun 16. päivänä palestiinalaishallinnon johtaja Mahmud Abbas kirjoitti artikkelin New York Times -lehteen, missä hän esitteli oman näkemyksensä taistelusta palestiinalaisvaltion perustamiseksi. Abbas muistaa itsensä "13-vuotiaana palestiinalaispoikana", joka karkotettiin vuonna 1948 Galilean Safedista Syyriaan. Hän kuvailee, kuinka "sionistiset joukot karkottivat palestiinalaisarabit" ja sitten "arabien armeijat puuttuivat asiaan" – pysäyttääkseen sionistit.


Abbas mainitsee, että "viimeksi palestiinaisvaltion perustamiskysymys nousi keskipisteeksi" YK:ssa vuonna 1947, jolloin piti päättää "pitäisikö meidän kotimaamme jakaa kahteen valtioon". Mutta, hän jatkaa, "palestiinalaisvaltiomme perustaminen on edelleen täyttymätön lupaus". Esitettyään juutalaiset siirtomaavalloittajina Abbas sanoo lopuksi, että "vain maamme miehittäminen estää meitä saavuttavasta täyden potentiaalimme kansallisesti".

Kommentti:
Abbasin artikkeli on täydellistä historian vääristelyä, ja hänen kynänsä rohkeus pohjautuu luultavasti hänen vakuuttuneisuuteensa siitä, että lukijat eivät tunne historiallisia tosiasioita. Artikkelin tarkoituksena on soittaa amerikkalaisessa tietoisuudessa niin tavallista herkän oikeudentunnon kieltä, ja päämäärän saavuttamiseen kirjoitus käyttää tunteellisia, mutta vääristyneitä väitteitä.

Edellä mainitussa jaksossa on useita kohtia, joihin kannattaa kiinnittää huomiota. Ensinnäkin, vuonna 1948 pikku-Mahmudia ei olisi kutsuttu "palestiinalais-" vaan "arabi"-pojaksi. Alueella asuneet arabit pitivät itseään – ja pitävät vieläkin – osana arabikansaa, umma. He näkivät Brittiläisen Palestiinan mandaatin osana Etelä-Syyriaa, eikä erillisenä maantieteellisenä kokonaisuutena. Tästä syystä YK:n päätöksenä oli perustaa "arabi"- eikä "palestiinalais"-valtio.

Toiseksi, juuri arabit kieltäytyivät hyväksymästä YK:n ehdotusta arabivaltion perustamiseksi (juutalaisvaltion rinnalle). Tämä ei ole "täyttymätön" lupaus – vaan se on hylätty lupaus! Kolmanneksi, pakolaisia tuli sen takia että arabit alkoivat hyökätä juutalaisia vastaan, ei toisinpäin. Kaiken lisäksi monet arabit pakenivat ilman että näkivät yhtäkään juutalaissotilasta. He pakenivat siitä syystä, että ympäröivien arabimaiden johtajat rohkaisivat heitä siihen ja lupasivat, että he voisivat palata heti kun juutalaisvaltio oli tuhottu.

Ja lopuksi, artikkelissa painotetaan selvästi, että vuonna 1947 tapahtui suuri epäoikeudenmukaisuus, kun "meidän kotimaamme" jaettiin kahdeksi valtioksi. Abbas esittää tämän olleen suuri myönnytys. Mutta 1947 kansainvälinen yhteisö ei ollut siinä ymmärryksessä, että arabeille olisi oltu epäoikeudenmukaisia. Päinvastoin, huonoa omaatuntoa podettiin juutalaisten suhteen, joille oli luvattu kotimaa Brittiläisestä mandaatista, mutta jolta ryöstettiin siitä kaksi kolmasosaa, kun Transjordania perustettiin. Israelille jäi kapea maakaistale, joka oli katkaistu kolmeen osaan ja josta suurin osa oli erämaata.

Arabeilla, joiden joukkoon palestiinalaisarabit kiinteästi kuuluivat, oli jo itsehallinto monissa maissa. Palestiinan mandaatissa asuneet arabit eivät olleet toisaalta koskaan olleet erillinen kansakunta. Oikeudenmukaisuus vaati, että juutalaisvaltio perustettiin maahaan, jossa juutalaisia oli elänyt 3 500 vuotta – ainoaan maahan, jota he koskaan ovat kutsuneet kotimaakseen.

Abbas voi vääristellä historiaa ja hän saattaa jopa huiputtaa monia ihmisiä niin että nämä uskovat artikkelin valheet. Mutta antavatko valistuneet poliitikot, jotka voivat helposti tarkistaa tosiasiat itse, tällaisen suunnitelman menestyä? Jos mikä tahansa maa päättää tunnustaa Palestiinan valtion, sen ei pitäisi tehdä sitä vääristelyn pohjalta.