Aurinko ja ikuisuus

Jehovan todistajien opin mukaan maapallosta tehdään paratiisi, jossa ihmiset tulevat elämään ikuisesti eli päättymättömästi. Tämä oli Jumalan alkuperäinen tarkoitus ja nimenomaan tätä tarkoitustaan varten hän olisi alun alkaenkin luonut maapallon, aurinkokuntamme, Linnunrata-galaksimme ja yli sata miljardia muuta galaksia. Nykyään tiedämme, että pelkästään omassa galaksissamme on yli kymmenen miljardia tähteä.

Vaikka tähdet ovatkin ihmisten näkökulmasta katsottuna pitkäikäisiä, niin mikään niistä ei ole kuitenkaan ikuinen. Oma tähtemme ei ole tästä poikkeus. Kaikkien tähtien tavoin aurinkokin tuottaa suunnattomia määriä energiaa, mutta tämän energiantuotannon seurauksena se menettää jatkuvasti massastaan neljä miljoonaa tonnia joka sekunti! Lopulta auringon polttoaineena käyttämät vetyvarastot loppuvat, minkä seurauksena auringosta tulee nk. punainen jättiläinen. Se suurenee ja kuumenee, mikä merkitsee elämän päättymistä maapallolla.

Tähän menee toki aikaa vielä melko kauan; noin miljardin vuoden kuluttua auringon kirkkaus on lisääntynyt kymmeneksellä, mikä väistämättä johtaa telluksemme eliölajit lämpökuolemaan.

Käytännön elämän kannalta tällä ei ole nykyihmiselle toki mitään merkitystä, mutta kysymys onkin opillisesta periaatteesta: Miksi Jehova olisi alun perin (siis jo kauan ennen ihmisen oletettua syntiinlankeemusta) luonut auringon käyttövaroiltaan rajalliseksi, jos tarkoitus oli ihmisten IKUINEN fyysinen ylläpitäminen maapallolla?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Aurinkokunnan_tulevaisuus#Punainen_j.C3.A4ttil.C3.A4inen

41

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asterix.

      Ilmeisesti raamatun kirjoittajat eivät tienneet, että aurinko on tähti. He eivät osanneet pelätä sen räjähtämistä. Esim. gallialaiskylän päällikkö Aladobix pelkää vain taivaan putoamista niskaansa.

      • *Asterix.*
        >>Ilmeisesti raamatun kirjoittajat eivät tienneet, että aurinko on tähti>>

        Niinpä. He kirjoittivat niiden tietojen varassa, jotka ihmisillä tuolloin oli käytettävissään. Siksi Raamatun esittämä maailmankuva menee varsin hyvin yksiin senaikaisten yleisten väärien käsitysten kanssa. Tässä yksi esitys heprealaisesta maailmankuvasta:

        http://www.kolumbus.fi/hextek/Tikkurila/TaivaanKansi.htm

        >>Esim. gallialaiskylän päällikkö Aladobix pelkää vain taivaan putoamista niskaansa>>

        Jotakin samaa on myytteihin pohjautuvassa maailmanlopun odottelussa, jota Vt-seura ylläpitää jäsenistössään. Joku tässä päivä tai kaksi sitten kysyi varsin ytimekkään ja paljastavan kysymyksen: mitkä Vt-seuran ennustukset ovat osuneet oikeaan?

    • ideafix

      Taivaalta voi pudota avaruusromuakin niskaan,
      joten Aladobixin pelko on tänä päivänä aiheellisempi kuin koskaan.

      • Julle33
        diovmorf kirjoitti:

        *ideafix*
        >>Taivaalta voi pudota avaruusromuakin niskaan>>

        Tai jumalan luoma asteroidi:

        http://www.telegraph.co.uk/science/space/5511619/14-year-old-hit-by-30000-mph-space-meteorite.html

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Maan_lähelle_tuleva_asteroidi#Maata_uhkaavia_asteroideja

        "Asteroidi 99942 Apophis käy 32 000 kilometrin päässä Maasta vuonna 2029. Tässä lähiohituksessa on mahdollista, että asteroidi osuu grafitaatioreikään, joka johtaa törmäykseen vuonna 2036. Todennäköisyys tälle on kuitenkin vain 1/45 000."

        No mutta hei ei se mitään haittaa, tämähän on ilmeisesti loistava ajoitus seuraavalle Harmagedonille. Sitä odotellessa voidaan pelätä esim. liikenneonnettomuutta tai syöpää. Ilmeisesti kannattaa kuitenkin keskittyä niihin asioihin, joihin voi itse vaikuttaa.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Maan_lähelle_tuleva_asteroidi#Maata_uhkaavia_asteroideja

      • Julle33 kirjoitti:

        *Julle33*
        >>"Tässä lähiohituksessa on mahdollista, että asteroidi osuu grafitaatioreikään, joka johtaa törmäykseen vuonna 2036. Todennäköisyys tälle on kuitenkin vain 1/45 000.">>

        >>No mutta hei ei se mitään haittaa, tämähän on ilmeisesti loistava ajoitus seuraavalle Harmagedonille.>>

        Jep. Vartiotorni-seura onkin jo hahmotellut erään mahdollisen maailmanlopun aivan noille nurkille, nimittäin vuodelle 2034. Kyse on tästä:

        "Tämän Jumalan säädöksen esittäminen vuonna 2490 eaa. tiesi tuon jumalattoman maailman lopun alkua. Ajattele, mitä se merkitsi tuolloin eläville ihmisille! Kuluisi enää 120 vuotta, ja sitten Jehova tuottaisi ”vedenpaisumuksen maan päälle” hävittääkseen ”taivaiden alta kaiken lihan, jossa elämän voima vaikuttaa”, kuten hän ilmeisesti myöhemmin kertoi Nooalle." (Vartiotorni 15. joulukuuta 2003, s. 15)

        "Nooaa varoitettiin tulevasta tuhosta vuosikymmeniä etukäteen, ja hän käytti tuon ajan viisaasti valmistautumiseen elossa säilymistä silmällä pitäen. Apostoli Paavali sanoi: ”Uskon vaikutuksesta osoitti Nooa, kun hänelle oli annettu jumalallinen varoitus siitä, mitä ei vielä nähty, jumalanpelkoa ja rakensi arkin huonekuntansa pelastamiseksi.” (Heprealaisille 11:7.) Miten on meidän laitamme? Noin 90 vuotta on kulunut siitä, kun tämän asiainjärjestelmän viimeiset päivät alkoivat vuonna 1914. Me elämme totisesti ”lopun aikaa”." (Vartiotorni 15. joulukuuta 2003, s. 15)

        Siis 1914 120 vuotta = 2034.

    • staalo

      Asterixin "hiidenkivi" on tunnettu fallossymboli jota palvotaan vieläkin.

      • obeliski on

        Muinaisten egyptiläisen temppelin pylonin edessä oli tavallisesti kaksi obeliskia, yksi vasemmalla ja toinen oikealla puolella.
        Obeliskit liittyivät läheisesti aurinkokulttiin. Monet obeliskeista ovat myöhemmin päätyneet koristamaan Euroopan suurkaupunkien aukioita esim. Lontooseen, Roomaan tai Pariisiin.
        Egyptiläisten valmistamat obeliskit saattoivat olla jopa kolmenkymmenen metrin korkuisia. Ne tehtiin yleensä punagraniitista.
        Etiopian Aksumissa oli aikoinaan useita obeliskeja, joista ainoan säilyneen Mussolini siirrätti Roomaan vuonna 1937.
        Aksumin obeliski palautettiin Etiopiaan huhtikuussa 2005. Se on 24 m korkea ja rakennettu kuningas Ezanan aikana 300-luvulla.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Obeliski

      • pakanapatsas
        obeliski on kirjoitti:

        Kun Rooman maailmanvalta kukistui,
        Rooman kaupunki ryöstettiin. Useimmat obeliskit kaadettiin ja jätettiin niille sijoilleen. Sittemmin paavit kiinnostuivat noiden muinaisen kaupungin raunioista löytyneiden monumenttien uudelleenpystyttämisestä.

        Roomalaiskatolinen kirkko on tunnustanut, että ”Egyptin kuningas oli omistanut obeliskit auringolle” ja että ne olivat aikoinaan ”tuoneet pyhiä asioita häpäiseville pakanatemppeleille arvotonta loistoa”.

        Paavi Sikstus V:n valtakaudella (1585–90) pystytettiin uudelleen ensimmäiset obeliskit. Pystyttämisen yhteydessä manattiin pois pahat henget, esitettiin siunauksia, pirskotettiin pyhää vettä ja poltettiin suitsuketta.
        ”Minä karkotan sinusta pahat henget”, lauloi piispa Vatikaanin obeliskin edessä, ”kantaaksesi pyhää Ristiä ja pysyäksesi vapaana kaikesta pakanallisesta saastutuksesta ja kaikilta hengellisen turmeluksen hyökkäyksiltä.”
        Roomassa olevia obeliskeja katsellessa voi tulla mieleen, millaista nerokkuutta niiden louhiminen, kuljettaminen ja pystyttäminen on vaatinut. Ihmetellä sopii myös sitä, että paavien kaupunkia koristavat monumentit, joita on käytetty auringonpalvonnassa!

      • pakanapatsas kirjoitti:

        *pakanapatsas*
        >>Ihmetellä sopii myös sitä, että paavien kaupunkia koristavat monumentit, joita on käytetty auringonpalvonnassa!>>

        Aivan samoin voisi ihmetellä sitäkin, että C.T. Russellin kirjoittamissa kirjoissa oli koristeena egyptiläisen auringonjumalan Ra:n symboli, siivellinen kiekko. Tämän sivun kun skrollaa hiukan yli puoliväliin alaspäin, tulee Russellin kirjoittamaa (niin ikään jumalalta saaduksi väitettyä) kirjallisuutta näkyvin:

        http://www.sixscreensofthewatchtower.com/3occultorigins1.html

      • peeloja
        obeliski on kirjoitti:

        Muinaisten egyptiläisen temppelin pylonin edessä oli tavallisesti kaksi obeliskia, yksi vasemmalla ja toinen oikealla puolella.
        Obeliskit liittyivät läheisesti aurinkokulttiin. Monet obeliskeista ovat myöhemmin päätyneet koristamaan Euroopan suurkaupunkien aukioita esim. Lontooseen, Roomaan tai Pariisiin.
        Egyptiläisten valmistamat obeliskit saattoivat olla jopa kolmenkymmenen metrin korkuisia. Ne tehtiin yleensä punagraniitista.
        Etiopian Aksumissa oli aikoinaan useita obeliskeja, joista ainoan säilyneen Mussolini siirrätti Roomaan vuonna 1937.
        Aksumin obeliski palautettiin Etiopiaan huhtikuussa 2005. Se on 24 m korkea ja rakennettu kuningas Ezanan aikana 300-luvulla.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Obeliski

        Obeliski on peelo.

      • Ssfsfsfsf

        Asterixin hiidenkivet eivät ole obeliskeja, vaan menhirejä. Näiden alkuperä on egyptin obliskejakin vanhempi.

    • niinpä niin

      "Tai jumalan luoma asteroidi"

      On olemassa viitteitä siitä että elämä maapallolle on tullut mahdollisesti avaruudesta meteoriittien mukana.
      RNA eli ribonukleiinihappo kestää joissain tapauksissa avaruuden äärioloja ja RNA:ta on löytynyt avaruudessa olevissa "kappaleista" joista suurin osa tai lähes kaikki tuhoutuvat osuessaan maan ilmakehään, mutta jotkut isommat kappaleet voivat päätyä osin tuhoutumatta maan pinnalle. Näin lienee käynyt lukuisia kertoja maan historiassa.
      DNA eli deoksiribonukleiinihappo on yleistynyt geeninä tämän jälkeen, koska se on RNA:ta vakaampi ja kykenee varastoimaan suuria määriä tietoa.

      Koska mitä todennäköisimmin elämää esiintyy myös muilla taivaankappeleilla ajatus on kiehtova.

      • Uusi Maailma

        "Jumala loi Maan ihmisten asuttavaksi"
        - ja täällä onkin todella monimuotoinen kasvillisuus ja eläimistö.

        Montako vastaavaa planeettaa voi olla olemassa?
        Tähtitieteilijät ei vissiin ole löytäneet vielä yhtäkään, jossa voisivat sanoa kasvillisuutta tms.olevan?

        Ajatus on ateistille mielenkiintoinen, sillä kohtahan on Tellus tuhottu ja etsitäänkin siksi uutta planeettaa jonne ihminen pääsisi tuhoamaan vesistöt ja muutenkin paskomaan...
        Tarvitsemme "Uuden Maan"!!!!

      • *niinpä niin*
        >>On olemassa viitteitä siitä että elämä maapallolle on tullut mahdollisesti avaruudesta meteoriittien mukana.>>

        Tämä on yksi teoria elämän synnylle.

        >>jotkut isommat kappaleet voivat päätyä osin tuhoutumatta maan pinnalle. Näin lienee käynyt lukuisia kertoja maan historiassa.>>

        Jep, Arizonasta löytyy mm. 1,2 kilometriä leveä ja pari sataa metriä syvä kuoppa muistuttamassa Telluksen saamasta taivaallisesta osumasta. Ja paljon muitakin havaintoja maahan asti perille tulleista kivistä on:

        “Satelliittikuvilla sekä kivien ja mineraalien mikroskooppitutkimuksilla on löydetty merkkejä 174 meteoriittiosumasta.” (National Geographic 2008 nro 10, s. 78)

        >>Koska mitä todennäköisimmin elämää esiintyy myös muilla taivaankappeleilla ajatus on kiehtova.>>

        Ajatus on todellakin kiehtova. Koska elämää on syntynyt tännekin, niin miksi sitä ei olisi syntynyt myös jonnekin muualle tässä käsittämättömän suuressa universumissa?

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Draken_kaava

        http://www.dailygalaxy.com/my_weblog/2010/05/scientists-discover-missing-link-between-organic-and-inorganic-life.html

      • Uusi Maailma kirjoitti:

        "Jumala loi Maan ihmisten asuttavaksi"
        - ja täällä onkin todella monimuotoinen kasvillisuus ja eläimistö.

        Montako vastaavaa planeettaa voi olla olemassa?
        Tähtitieteilijät ei vissiin ole löytäneet vielä yhtäkään, jossa voisivat sanoa kasvillisuutta tms.olevan?

        Ajatus on ateistille mielenkiintoinen, sillä kohtahan on Tellus tuhottu ja etsitäänkin siksi uutta planeettaa jonne ihminen pääsisi tuhoamaan vesistöt ja muutenkin paskomaan...
        Tarvitsemme "Uuden Maan"!!!!

        *Uusi Maailma*
        >>Montako vastaavaa planeettaa voi olla olemassa? Tähtitieteilijät ei vissiin ole löytäneet vielä yhtäkään, jossa voisivat sanoa kasvillisuutta tms.olevan?>>

        On tietysti hyvä muistaa pari realiteetia tässä asiassa. Ensinnäkin kuinka kauan ihminen on tähän mennessä pystynyt tutkimaan kehittyneillä laitteilla maailmankaikkeutta? Aivan häviävän pienen hetken, ja senkin varsin rajallisesti. Toiseksi kun ottaa huomioon tähän asti tunnetun universumin koon (yli sata miljardia galaksia), niin on kohtuutonta vaatia, että ihmiskunnan olisi pitänyt jo saada selville kaikki elämän ja maailmankaikkeuden mysteerit. Todennäköisesti ihmiskunta ei ehdi koskaan selvittämään niitä itseään tyydyttävällä tavalla, ja tämä pitäisi vain hyväksyä.

        >>Ajatus on ateistille mielenkiintoinen, sillä kohtahan on Tellus tuhottu>>

        Minusta tuntuu kyllä siltä, että ajatus on enemmänkin uskovaiselle se päivän polttava kysymys; ihmiselle, joka ei pysty hyväksymään ajatusta oman elämän rajallisuudesta. Mikään rakenne tässä maailmankaikkeudessa ei ole luonteeltaan staattista, kestävää tai ikuista. Siinä oleva energia on mahdollisesti ikuista, mutta se muuttaa jatkuvasti muotoaan. Sellainen se kehittyvä universumi vain on.

      • paratiisitoivo

        Minusta uskis ei välttämättä ole ihminen joka" joka ei pysty hyväksymään ajatusta oman elämän rajallisuudesta."

        Kyllä mainosten mukaan kukaan ei tahdo vanheta ja kynsin hampain halutaan näyttääkakskymppisiltä..
        -luontaistuotteitakin kaupataan semmosin mainoksin että ne muka hidastaa vanhenemisprosessia kehossa
        -terveysruokaintoilu on huipussaa....
        Ihmiset ei hyväksy elämänsä rajallisuutta ja tahtoo pysyä "ikinuorina"
        Nimenomaan ei-uskovaiset.
        Ja kyllä sinne avaruuteenkin mennään juuri katsastamaan mahdollisia asumiskelpoisia planeettoja koska tiedemiehet on tajunneet että ihmiskunnan tarpeet ylittää yhden maapallon tuotantokyvyn.
        Jotkut jopa antaa syväjäädyttää ruumiinsa jotta tulevaisuudessa heidät herätetään....
        En kyllä luottaisi siihen että kylmälaitteet pelaa ikuisuuksia.....voi kylmähuolto
        katketa ennenkuin olis aika herättää?
        Kuitenkin ihmiset siihenkin rahansa laittavat...

        Kyllä usko Raamatun ylösnousemuslupaukseen ja Paratiisin ennallistamiseen vaikuttaa minusta järkevämmältä.. ;D

        No, uskonsa kullakin.
        Loppupeleissähän se nähdään.. ;D

      • paratiisitoivo kirjoitti:

        *paratiisitoivo*
        >>No, uskonsa kullakin>>

        No näinpä. Mitä mieltä sinä olet aloituksessa esitetystä kysymyksestä: Miksi Jehova olisi alun perin (siis jo kauan ennen ihmisen oletettua syntiinlankeemusta) luonut auringon käyttövaroiltaan rajalliseksi, jos tarkoitus oli ihmisten IKUINEN fyysinen ylläpitäminen maapallolla?

        >>Loppupeleissähän se nähdään>>

        Samoin sanoi mm. C.T. Russell jo sata vuotta sitten, mutta vastoin väitteitään ei häntä temmattukaan taivaaseen, vaan hän koki luonnollisemman kuoleman junassa matkustaessaan. Tämän jälkeen oli hänen seuraajansa J.F.Rutherfordin väärien ennustusten vuoro (ja myöhemmin Knorrin & kumppaneiden vuoro).

        Toki jo parisen tuhatta sitten Uuden testamentin Paavali esitti itsestään ja aikalaisistaan aivan samanlaisia väitteitä, vaan eipä häntäkään koskaan minnekään yläilmoihin temmottu (vrt. 1. Tess. 4:15-17), vaan hän koki myös luonnollisemman kuoleman maan päällä.

        Jokainen asiaa rehellisesti ajatteleva voi nähdä, että tällaisissa on ollut kyse perusteettomista julistuksista, koska ne eivät käyneet toteen.
        Ja aivan samasta asiasta on myös Vartiotorni-seuran myöhemmissäkin Jumalan nimissä esittämissä ennustuksissa ollut kysymys. Pelkkä ajan kuluminen on kerta toisensa jälkeen osoittanut nämä väitteet vääriksi.

    • pakkasin jo

      Milloinkas päästään muuttamaan sinne toisille elinkelpoisille planeetoille?

      • sdfsdfsdf

        Aika sen näyttää.

      • haaveilia vain

        Mielikuvitusmatkan voi tehdä aina

    • hi-hiih

      elämän tulo avaruudesta....LOL

    • niinpä niin

      *hi-hiih*
      "elämän tulo avaruudesta....LOL"

      Se on yksi mahdollisuus. On kuitenkin ihan selvää, ettei planeetta Maa ole ainoa jossa elämää esiintyy. Todennäköisyys siihen on olematon.

      • ihminen pilaa Maan

        Telluksemme on ainutlaatuinen: todella fiksusti suunniteltuine veden kiertokulkuineen.
        Kasvit tuottavat happea hengitettäväksi eläimille ja ihmisille,ja kasvisravintoa olisi tarpeeksi kun ihmiset sen sovussa osaisivat jakaa.

        Ihmisen "älykkyys" on tuottanut vain saastetta Tellukselle ja avaruuteen.
        ihminen tappaa huvikseen lajitovereitaan ja paskoo omaan juomaveteensä.

        Ei pysty Ihminen aikaansaamiaaan ongelmia poistamaan :(((

      • Ssfsfsfsf
        ihminen pilaa Maan kirjoitti:

        "Ei pysty Ihminen aikaansaamiaaan ongelmia poistamaan"

        Eipä ole kukaan muu kuin ihminen yrittänytkään.

      • heti!heti-HETI!!!!!
        Ssfsfsfsf kirjoitti:

        "Ei pysty Ihminen aikaansaamiaaan ongelmia poistamaan"

        Eipä ole kukaan muu kuin ihminen yrittänytkään.

        Jumala poistaa pian - ;D - kaikki ongelmat Maan päältä.
        Kuolemakin tullaan sitten kukistamaan--viimeisenä Vihollisena.

        Jumalan suunnitelmalla on oma määräaikansa, ja se toteutuu kyllä, vaikka
        kärsimätön "kaikki mulle ja HETI "-ihmnen ei sitä ymmärräkään ;)

      • Ssfsfsfsf
        heti!heti-HETI!!!!! kirjoitti:

        Jumala poistaa pian - ;D - kaikki ongelmat Maan päältä.
        Kuolemakin tullaan sitten kukistamaan--viimeisenä Vihollisena.

        Jumalan suunnitelmalla on oma määräaikansa, ja se toteutuu kyllä, vaikka
        kärsimätön "kaikki mulle ja HETI "-ihmnen ei sitä ymmärräkään ;)

        Sitä odotellessa kelpaa sitten saastutella muiden mukana vai?

        Sen sijaan, että odottelisi jonkun mielikuvituskaverin siivoavan kaiken olisi järkevämpää yrittää tehdä itse parhaansa. Yleensähän olioita jotka eivät näy eivätkä vaikuta mihinkään millään tavalla kutsutaan mielikuvitukseksi.

      • uusi koleraepidemia.

        Mikäs sen mukavempaa kun odotella evoluution luovan niin fiksun ihmisen joka osaisi korjata ihmiskunnan luonnon ekologialle tuottamat vahingot...

        Politiikot lupaa parempaa vanhustenhoitoa puheissaan ennen vaaleja....

        Suomessa on litaniaa kuunneltu jo parikymmentä vuotta...
        parannusta ei ole tapahtunut kuin ehkä eutanasian suuntaan... ;D
        Vanhuksiahan eliminoidaan jo...

        EU-maassa Italiassa Napolissa jäteröykkiöt savuavat kun asukkaat niitä polttavat itse kun Hallitus ei saa edes jäteongelmaa hoidettua...
        Eiköhän kuulla jo kohta koleruutisia -sivistysmaa-Italiasta ;)

      • Ssfsfsfsf
        uusi koleraepidemia. kirjoitti:

        Mikäli asia todella koskettaa sinua, niin teet asian eteen jotain ihan itse, etkä vain pyörittele peukaloita odotellessasi jonkin todistamattoman olion korjaavan kaiken hyväksi.

    • Hyvä pointti on tuokin, mutta huomautan eräästä toisesta ongelmasta joka luomiseen ja väitettyyn Jehovan kaikkivaltiuteen ja rakkaudellisuuteen liittyy.

      Pointtini on se että syntiinlankeemushan oli tapahtuva ennemmin tai myöhemmin ja Jehova kaikkitietävänä tiesi sen.
      Sovittamiseksi Jehova suunniteli poikansa teurastamisen. Jehova siis tiesi ennakolta että kaikki tapahtuu ja myös sen etteivät kaikki tule uskomaan sovitusta, eikä edes koko älytöntä näytelmää, sillä kaipa Jehova tekeleensä tuntee.
      Jehova siis toisin sanoen loi tuntevia ja ajattelevia olentoja kärsimään mm. pelottavan odotuksen kautta ja sitä varten.
      Tuollaisen päätelmään tarvitaan vain ihmistuntemusta.

      Siispä melko sadistisen jumal-kuvatuksen ihmiset ovat Jehovansa(=ihmiskunta)kuvina kehittäneet.

      • taas turhake

        Kehäpäätelmä tuokin.
        Ei kyllä tuota kellekään iloa eikä toivoa..

    • Kristiusko onkin kehäpäätelmä.
      Siksi se ei voi tuottaa aitoa iloa vaan pikemminkin ahdistusta ajattelevalle.
      Toisaalta kristiuskon tajuaminen valheeksi helpottaa, vapauttaa ja avaa myös mahdollisuuden löytää totuudellisempi maailmakuva.

    • vasenkätiset aminoha

      Elämä perustuu epäsymmetriaan.
      Aminohappojen kätisyys on yksi elämän synnyn suurista avoimista kysymyksistä. Miksi käyttöön valikoituivat juuri vasenkätiset L-aminohapot, ja mistä ne tulivat?
      Astrofyysikot ja -kemistit hakevat ratkaisua avaruudesta. On nimittäin joitakin todisteita siitä, että siellä syntyisi hieman enemmän L- kuin D-aminohappoja eli että avaruuden olot jotenkin suosisivat vasenkätisiä muotoja (ks. Tiede 2000 8/1998, s. 40-41). Kenties tätä epäsymmetriaa satoi alkumaapallolle elämän siemeniksi. Ensi vuonna toivotaan saatavan lisätietoja, kun Euroopan avaruusohjelmaan kuuluva Rosetta-luotain lähetetään tutkimaan komeetta Wirtasta ja siitä ehkä löytyvien aminohappojen kätisyyttä. (Komeetta on nimetty löytäjänsä, suomalaista sukujuurta olevan kalifornialaisen tähtitieteilijän Carl Alvar Wirtasen mukaan.)

      Symmetria paljastaa kuolinajan.
      Oikeuslääkäri saa yhden arvion sekä kuolleen iästä että kuolinhetkestä aminohappojen peilikuvamuotojen perusteella. Epätyypillisiä peilikuvamuotoja nimittäin kertyy vanhenevaan elimistöön, ja kuoleman jälkeen elimistön kaikki aminohapot alkavat vähä vähältä muuntua symmetrisiksi seoksiksi.

      http://www.tiede.fi/artikkeli/370/elama_perustuu_epasymmetriaan

    • hölynpölyäkö

      Pelasiko jumala biljardia taivaankappaleilla ennen elämän syntyä? Vai mistä moiseet kraaterit ilmaantuneet, sillä jumalahan loi tähden omille paikoileen.

      Mistä jumala loi tähdet, jos mitään ei sitä ennen ollut?
      Mistä tuli jumala, jos mitään ei kerran ollut?

      Väitetään, että jumala on aina ollut ja tulee olemaan. Samaan aikaan väitetään, ettei maailmankaikkeus ole voinut olla vaan se on luotu. Mistä moinen ristiriitaisuus? Miksi jumala voi olla aina ollut mutta maailmankaikkeus ei?

      Suurin kysymys ollee vieläkin se: Miten jumala voi luoda tyhjästä materiaa, koska tyhjä on tyhjää eikä tyhjästä saada mitään aikaiseksi.

      Ja minäkin kuuntelin vuosikaudet viikottain tätä hölynpölyä ja lapsena päivittäin "kohta tulee maailmanloppu". No nyt niitä voideltujenkaan osuutta ei enää oteta huomioon eikä sitä, että maailmanloppu tulee kun viimeinen voideltu kuolee - eli hyvin pian - no eipä ole tullut vieläkään....

      • BIG BANG

        Evoluutio-oppineet puhuvat "alkuräjähdyksestä"
        Tiedustelen kohteliaasti:mitä oli ennen sitä?
        Mistä tuli räjähdykseen tarvittava voima ?

      • Ssfsfsfsf
        BIG BANG kirjoitti:

        Evoluutio-oppineet puhuvat "alkuräjähdyksestä"
        Tiedustelen kohteliaasti:mitä oli ennen sitä?
        Mistä tuli räjähdykseen tarvittava voima ?

        Singularitettii tietysti. Alkuräjähdys ei muuten liity evoluutioon, vaan kosmologiaan. Edellinen on biologiaa kun taas jälkimmäinen on fysiikkaa ja tähtitiedettä.

      • hei-hei Tarwin ;)
        Ssfsfsfsf kirjoitti:

        Singularitettii tietysti. Alkuräjähdys ei muuten liity evoluutioon, vaan kosmologiaan. Edellinen on biologiaa kun taas jälkimmäinen on fysiikkaa ja tähtitiedettä.

        evokit on saivartelun mestareita.
        vanha Tarwin ei kuulema enää kelpaakkaan... ;D
        tullut "uutta valaistusta" heidänkin oppeihinsa ja Taarwin heitetty roskakoriin....

      • Ssfsfsfsf
        hei-hei Tarwin ;) kirjoitti:

        evokit on saivartelun mestareita.
        vanha Tarwin ei kuulema enää kelpaakkaan... ;D
        tullut "uutta valaistusta" heidänkin oppeihinsa ja Taarwin heitetty roskakoriin....

        En tiedä mitä kreationistien satukirjaa olet lukenut, mutta Darwin ei kirjoittanut tai tiennyt singulariteetista tai alkuräjähdyksestä mitään.

    • loppukaneetti

      Jumalan olemassaoloa ei ole voitu tieteellisesti todistaa, muttei myöskään Jumalan olemattomuutta.
      Jokainen voi uskoa siihen, että Jumalaa ei ole olemassa, mutta hän ei voi tietää sitä, ateismi on uskonto siinä, missä kaikki muutkin.
      Tiede ei pysty sanomaan Jumalan olemassaolosta mitään, suuntaan eikä toiseen. Se johtuu tieteen metodien rajallisuudesta, ei välttämättä Jumalan olemattomuudesta.

      • Ssfsfsfsf

        Mitähän uskonnollisia elementtejä ateismissa on? Oppi, sakramentit ja niin edelleen...

        Yhtä vähän tiede sanoo yksisarvisista, menninkäisistä ja muista otuksista joihin ihmiset ovat uskoneet.

    • anttitantti.

      "Mitähän uskonnollisia elementtejä ateismissa on?"

      Siihenkin on uskottava, koska Jumalasta ei ole tieteellistä faktaa suuntaan tai toiseen. Ateismikin on elämänkatsomus joka voi olla vääräkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18254
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      56
      5142
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4787
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      27
      4690
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      36
      4510
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      74
      4407
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      3973
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      3625
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      40
      2904
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2619
    Aihe