"Naisasialiitto Unioni paheksuu, että Suomen valtio rahoittaa lähetystyötä, joka on ristiriidassa tasa-arvo - ja yhdenvertaisuusperiaatteiden kanssa. Järjestön mukaan ulkoasiainministeriö myönsi viime vuonna 470 000 euroa kehitysyhteistyövaroja Suomen evankelisluterilaiselle Kansanlähetykselle (SEKL). Opetusministeriö myönsi 1,33 miljoonaa euroa SEKL:in ylläpitämälle ja sen periaatteisiin sitoutuvalle Kansanlähetysopistolle.
Naisasialiitto Unioni pitää ongelmallisena, että SEKL:in mukaan naisten tulee olla alamaisia miehille perheessä ja seurakunnassa. Unioni katsoo järjestön vastustavan naispappeutta ja kehottavan jäseniään ja työntekijöitään kieltäytymään jumalanpalvelusyhteistyöstä naispappien kanssa. Kansanlähetys ei Naisasialiiton tulkinnan mukaan myöskään hyväksy seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten ottamista järjestönsä tai kirkon työntekijöiksi.
Kansanlähetys tekee lähetystyötä sekä kotimaassa että ulkomailla. Naisasialiitto katsoo Kansanlähetyksen sitoutuneen syrjiviin oppeihin toimiessaan kehittyvissä maissa, joissa YK:n jäsenjärjestöt ja ihmisoikeusjärjestöt samanaikaisesti ponnistelevat naisten ja vähemmistöjen ihmisoikeuksien parantamiseksi. Kehittyvissä maissa elävien naisten ja vähemmistöjen omat tasa-arvoliikkeet ovat mahdollisesti myös vaarassa heikentyä syrjivän lähetystyön seurauksena. Unionin tiedotteessa vaaditaan, että valtiovallan tulee lopettaa syrjivien asenteiden ja käytäntöjen levittämisen ja vahvistamisen rahoittaminen.
Järjestön vs. pääsihteeri Johanna Pakkasen mukaan kannanoton tarkoitus on herättää yhteiskunnallista keskustelua. Hän toteaa koko järjestön olevan asiassa yhteisessä rintamassa. Lisäksi Paakkanen muistuttaa, että Naisasialiitto aikoinaan kannatti uskonnollisesta sitoutumattomuudestaan huolimatta naispappeutta jo ennen sen toteutumista Suomessa. "

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.