Maailmankaikkeuden synty
Jotkut väittävät että maailmankaikkeus olisi syntynyt sattumalta, suuressa alkuräjähdyksessä. Jotkut väittävät myös, että ihminen olisi kehittynyt alkueliöstä apinavaiheen kautta ihmiseksi. Esitän lyhyehkön vertauskuvan siitä, miten epäloogiselta tuollainen väite kuulostaa.
Vertauskuva:
Ajatellaan vaikka että olemme lentokentällä. Meillä on kaikki lentokoneen osat valmiina laatikoissa: moottorit, siivet, pellit, mittaristot, ohjaimet, penkit, sylinterit, jarrut ja jopa pienet mutterit. Kaikki osat ovat kasaamista vaille valmiina. Saadaksemme osista lentokoneen, jonkun täytyy kasata osat lentokoneeksi. Vai mitä?
Jos siis ajattelemme että maailmankaikkeus olisi syntynyt sattumalta, olisi aivan sama väittää, että kun kaikki lentokoneen osat olivat laatikoissa, tuli suuri hurrikaani, joka asetti kuin ihmeen kautta kaikki osat loogisesti paikoilleen aivan viimeistä mutteria myöten. Yhtä epäloogista on väittää, että luomakunta ja ihminen olisivat syntyneet sattumalta. Koko maailmankaikkeus on toimiva kokonaisuus: aurinko on juuri sopivalla etäisyydellä maasta, tähdet kiertävät radoillaan, painovoima ym. fysiikan ja kemian lait toimivat loogisten lainalaisuuksien mukaan. Onko tämä kaikki pelkkää sattumaa?
Tyhjästä tai sattuman kautta ei tämänkaltaista todellisuutta voi syntyä. Tarvitseehan talokin rakentajan, auto valmistajan ja kello suunnittelijan.
Joidenkin tiedemiesten kehittelemät teoriat ”alkuräjähdys” ja ”evoluutio” perustuvat oletuksiin, eivätkä ole absoluuttisia totuuksia.
Luomakunnalla ja ihmisellä on luoja, Jumala, josta Raamattu kertoo.
Raamattu on Jumalan ilmoitus ihmisille: maailmankaikkeuden synnystä, siitä miten ihminen voi löytää yhteyden Jumalaan, millainen Jumala on (lisää Jumalan luonteesta paperin kääntöpuolella) ja mitä Jumala odottaa ihmiseltä
*** Luominen ***
1.Mooses 1 - 31: ”Alussa loi Jumala taivaan ja maan…”
Johanneksen evankeliumi 1. 1-5 ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.”
Kolossalaiskirje 1. 1:16 ”Sillä hänessä (Jeesuksessa) luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen.”
*** Jeesus, Jumalan Poika, on syntien sovittaja ja ainut tie Jumalan luo ***
Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo 14:6 ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.”
Johanneksen evankeliumi 3:16 ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”
*** Mitä Jumala odottaa sinulta ***
Jumala rakastaa sinua ylenpalttisesti. Hän haluaa kaikesta sydämestään asettaa sinut Jumalan lapsen asemaan ja pelastaa sinut iankaikkiselta kadotukselta, Poikansa Jeesuksen ristin sovitustyön kautta. Jumala myös odottaa, että teet parannuksen tavassasi elää.
Markuksen evankeliumi: 16:16 ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”
Jesajan kirja: 55:7 ”Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.”
Suosittelen vakavasti Raamatun sanomaan tutustumista (joka kannattaa aloittaa Johanneksen evankeliumista) ja Raamatullisen opetuksen saamista vaikkapa Helluntaiseurakunnassa.
” Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. ”
Luomisen Puolesta
3
77
Vastaukset
- HerääPahvi
"Vertauskuva:
Ajatellaan vaikka että olemme lentokentällä. Meillä on kaikki lentokoneen osat valmiina laatikoissa: moottorit, siivet, pellit, mittaristot, ohjaimet, penkit, sylinterit, jarrut ja jopa pienet mutterit. Kaikki osat ovat kasaamista vaille valmiina. Saadaksemme osista lentokoneen, jonkun täytyy kasata osat lentokoneeksi. Vai mitä?
"
Vertaus ontuu.. Ensimmäisessä lentokoneessa ei ollut paljonkaan noista osista - siinä oli puuta,naruja, kangasta...ja moottori.
Ensimäisestä lentokoneesta on päästy pitkälle suihkukoneisiin - se on lentokoneiden evoluutiota.- blaablaa blaa
"...fysiikan ja kemian lait toimivat loogisten lainalaisuuksien mukaan. Onko tämä kaikki pelkkää sattumaa? "
Miten looginen on mielestäsi fotonin dualismi ?
"... fotoni voi olla samanaikaisesti monessa eri paikassa. Polkuintegraaliformalismin mukaan fotoni kulkee valonlähteestä valokuvauslevylle periaatteessa kaikkia mahdollisia reittejä pitkin interferoiden itsensä kanssa."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaksoisrakokoe
- ltte piru
"Yhtä epäloogista on väittää, että luomakunta ja ihminen olisivat syntyneet sattumalta."
Eipä kukaan sitä vakavissaan väitäkään (paitsi kreationistit halutessaan viisastella).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760