Korkeinoikeus ennakko tapaus Suomessa?

Tanska aikoo karkottaa kaikki rikoksiin syyllistyvät ulkomaalaiset
julkaistu tänään klo 06:43, päivitetty tänään klo 06:52

Tanskassa valmistellaan lakimuutosta, jonka perusteella kaikki vankeusrangaistuksen saavat ulkomaalaiset voitaisiin karkottaa maasta. Lain uskotaan menevän läpi, vaikka poliitikot tietävät sen todennäköisesti rikkovan kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.

Lakia ehdottaa Venstre-puoluetta edustava integraatioministeri Sören Pind. Tanskan parlamentti, kansankäräjät, keskusteli aiheesta tiistaina ja lopullinen päätös tehdään perjantaina, kertoo tanskalainen nettilehti Information.

Kansankäräjät hyväksyy lakimuutoksen suurella todennäköisyydellä, sillä sen takana ovat myös Tanskan sosiaalidemokraatit ja Sosialistinen kansanpuolue.

Uuden lain mukaan vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotettaisiin vankeusrangaistuksen pituudesta riippumatta. Poikkeus tehtäisiin vain niissä tapauksissa, joissa karkotus "varmuudella" rikkoisi kansainvälisiä sopimuksia.

Tanska joutuu melko varmasti vastaamaan karkotuspäätöksistä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, mutta poliitikot ovat valmiita tähän, lehti kertoo.

Lehden haastattelema Kööpenhaminan yliopiston lakitieteen professori Eva Smith toteaa, että tähän saakka Tanskan tuomioistuimet ovat olleet hyvin varovaisia toimeenpanemaan karkotuspäätöksiä. Karkotusten lisääminen voi olla lain mukaan puolustettavissa.

Smith pitää kuitenkin hyvin huolestuttavana, mikäli lakiin kirjataan säädös automaattisesta karkotuksesta.

YLE Uutiset

http://www.youtube.com/watch?v=i-5resauX9Y&feature=related
081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Palautuslainvoimalla kirjoitti:

Tanska aikoo karkottaa kaikki rikoksiin syyllistyvät ulkomaalaiset
julkaistu tänään klo 06:43, päivitetty tänään klo 06:52

Tanskassa valmistellaan lakimuutosta, jonka perusteella kaikki vankeusrangaistuksen saavat ulkomaalaiset voitaisiin karkottaa maasta. Lain uskotaan menevän läpi, vaikka poliitikot tietävät sen todennäköisesti rikkovan kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.

Lakia ehdottaa Venstre-puoluetta edustava integraatioministeri Sören Pind. Tanskan parlamentti, kansankäräjät, keskusteli aiheesta tiistaina ja lopullinen päätös tehdään perjantaina, kertoo tanskalainen nettilehti Information.

Kansankäräjät hyväksyy lakimuutoksen suurella todennäköisyydellä, sillä sen takana ovat myös Tanskan sosiaalidemokraatit ja Sosialistinen kansanpuolue.

Uuden lain mukaan vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotettaisiin vankeusrangaistuksen pituudesta riippumatta. Poikkeus tehtäisiin vain niissä tapauksissa, joissa karkotus "varmuudella" rikkoisi kansainvälisiä sopimuksia.

Tanska joutuu melko varmasti vastaamaan karkotuspäätöksistä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, mutta poliitikot ovat valmiita tähän, lehti kertoo.

Lehden haastattelema Kööpenhaminan yliopiston lakitieteen professori Eva Smith toteaa, että tähän saakka Tanskan tuomioistuimet ovat olleet hyvin varovaisia toimeenpanemaan karkotuspäätöksiä. Karkotusten lisääminen voi olla lain mukaan puolustettavissa.

Smith pitää kuitenkin hyvin huolestuttavana, mikäli lakiin kirjataan säädös automaattisesta karkotuksesta.

YLE Uutiset

http://www.youtube.com/watch?v=i-5resauX9Y&feature=related

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu