Kovastipa täällä taas "HELL-untalaiset" aloitukset ovat pinnalla! Joillakin se on vaan kova usko helvettiin ja sitä pitää toitottaa kaikkialla. Se on valitettavaa, sillä moni ei ole vielä ymmärtänyt sitä, että omat uskomuksemme luovat todellisuutemme niin täällä kuin kuolemamme jälkeenkin. Niinpä 'helvettimme' voi olla jo nyt (kokemuksemme voivat olla sellaisia). Tai sitten joudumme kokemaan tietynlaisen 'helvetillisen kiirastulen' kuoltuamme. On näet niin, että fyysisen kehomme kuoleman jälkeen joudumme tietoisena sieluna tekemään tiliä elämästämme ja tajuamaan kaikkien tekojemme, puheittemme ja uskomustemme vaikutukset. Tämä prosessi on kaikille pakollista eli siihen eivät uskomukset vaikuta millään tavalla! Tämä "tilinteon" hetki on sielulle kaikkein vaikein hetki (tosin aikaa ei siellä ole; se on vain tämän maailman 'harha'). Kukaan tai mikään tuomaristo ei tuomitse meitä; me itse annamme itsellemme tuomion tai armahduksen omien uskomustemme mukaisesti. Mikään olotila niin siellä kuin täälläkään ei kuitenkaan ole lopullista, vaan saamme aina uuden mahdollisuuden kasvattaa tietoisuutta itsestämme ja kaikesta aina Kaikkialliseen Ykseyteen ("Jumalan tuntemiseen") saakka.
Yksi tunnetuimmista suurista mestareista yritti opettaa meille jo pari tuhatta vuotta sitten sen, että rakastaessamme toisiamme kuin itseämme ja antaessamme anteeksi toisillemme, saamme itsekin anteeksi virheemme. Toinen hänen mahtava viestinsa oli, että Jumala on rakastava Isä, joka vain odottaa meitä lapsiaan - "tuhlaajapoikia"- löytävän jälleen tien kotiin.
Raamatusta löytyy myös eräs tärkeä kohta, jota ei aina ymmärretä täysin eli tämä: ” Hänessä me elämme, liikumme ja olemme” (Ap.t.: 17:28). Siis kuinka Jumala voisi ikinään tuomita Itsensä osia (meistä ketään) minnekään ikuiseen helvettiin!? Vain me itse meille annetulla vapaalla tahdolla voimme luoda sellaisen! Vaan onko siinä mitään järkeä?
helvetillä pelottelusta
7
132
Vastaukset
- näin on näreet
Robert Boldman on kirjoittanut kirjan tutkimuksistaan ihmisten kuolemanlähikokemuksista. Siinä kirjassa puhutaan juuri noista mainitsemistasi asioista. Kaikki ihmiset käyvät läpi aivan samat asiat, jokainen joutuu kohtaamaan omat tekonsa ja katsomaan niitä muiden silmin. Meitä ei tuomitse kukaan. Omat uskomuksemme täällä vaikuttavat myös tuonpuoleiseen, elämme tuonpuoleissa omaa uskomusmaailmaamme.
Minusta tuntuu kummalliselta, että kristityt haluavan niin voimakkaasti pitää kiinni helvetti-käsityksestään. Toisaalta ajatus helvetistä on kristinuskon ydintä, ilman helvettiä ei tarvittaisi myöskään mitään pelastusta. Kristittyjen on myös vaikeaa ajatella, että me kaikki ihmiset olemme Jumalan silmissä aivan yhtä rakkaita uskomuksistamme huolimatta.
Ei helvetti-uskossa todellakaan ole mitään järkeä. - uskoo
>>Vain me itse meille annetulla vapaalla tahdolla voimme luoda sellaisen! Vaan onko siinä mitään järkeä?
- kokija
Kuoleman sekä syvämeditaation sanoma on sama, sillä ne ovat molemmat kuolemaa: näemme ensiksi sen osan itsestämme jossa olemme kiinni ja tiedostamatonkin syyllisyys tulee tietoiseksi. Ihminenhän ei yleensä edes tiedosta itseänsä kovin hyvin, niin miten hän voisi olla kovinkaan paljossa vastuullinen. Hän on vastuussa suhteellisessa määrin, tiedostaessaan vähän, mutta silti selkeästi vastuullinen teoistaan itselleen.
Meillä on samansuuntainen sisäisyys, meillä kaikilla.
Jos olemme jossain taitamattomasti toimineet, se tulee seuraamaan perässä kunnes olemme sen selvittäneet. Vaikka äärettömyyksiin saakka, sillä aikaa on aina sitä tarvitseville. Elämän armollisuus on siinä, että meillä on loputon ajanjakso edessämme, minkä puitteissa voimme oppia kaiken mitä maanpäällinen olotila voi meille opettaa..
Mutta auta armias niitä, jotka jo jotain alkavat tiedostamaan, älkäämme olko itsellemmme tolkuttoman ankaria, sillä itse itsemme tuomitsemme. Me tuppaamme olemaan aika ankaria kuoleman jälkeen koska näemme niin selkeästi omat puutteemme ja laiminlyöntimme ja töksäyttelevät sanamme, sekä niiden vaikutukset. Tuossa tuomaroimisessa on apuna viisaampia edeltä menneitä, jotka auttavat suhtautumaan itseemme myös armollisesti.
Hienompikin osa tuosta korjattavasta puolesta on oksettava, saati sitten nuo karuimmat osamme. Me tulemme kauhistumaan, jos emme jo ole tuota perässä seuraavaa egoa persoonaa kauhistuneet meditaatiossa tai muuten. Sillä ei ole tarkoitus kuitenkaan mässäillä.
Oikeastaan olisimme kuin kusi sukassa koko ajan jos näkisimme selkeästi.
Tekisimme jonkun työn vasta pitkällisen pohdinnan jälkeen ja sittenkin voisi erehtyä. Virheitä ei voikaan välttää. Kun suhtaudumme virheisiimme armollisesti niistä oppien, asenne on oikea. Hengen maailmassa ei eroteta ketään, niinkuin täällä on tapana erota jos tulee toimitusjohtajalle virhe. Hengen maailmassa sen sijaan opitaan koko ajan lisää. Näin toimitusjohtaja korjaa kurssia, kuin lentokone joka korjaa kurssiaan jatkuvasti. Lopulta lentokone saapuu maaliin. Olemme elämämme toimitusjohtajia ja lenokoneemme lentäjiä.
Virheiden havaitseminen on sitä varten että parannamme juuri niitä kohtia jotka näemme. Olemme itsekorjautuvia luonteeltamme. Niin hassulta kuin se voi tuntua, niin hirmuhallitsijamme ovat tulevaisuuden Buddhia ja hyväntekijöitä. On kuva että Albert Schweitzer, suuri lääkäri joka pelasti tuhansia elämiä Afrikassa, oli aikoinaan hirmuinen diktaattori. Hän sovitti paljon tuossa elämässä, ja me tulemme sovittamaan samalla lailla, jos emme vielä tietoisesti ole alkaneet. Tulemme jopa rukoilemaan, että tule tule karma, anna minun kärsiä se pois, sillä niin vähäiseltä suurinkin karma tuntuu todellisuuden rinnalla.
Anteeksiannolla voimme tasoittaa karmalta kärkeä pois, mutta sen on oltava aito anteeksianto itsellemme, samalla parantaen elämäämme.
Ilomielin kutsumme menneitä tekojamme itseemme kun huomaamme aavistuksen jostain todesta ja varmasta, joka liittyy henkiseen todellisuuteen. Teot ovat pitkälti tunnekarmaa, ne on sovitettavissa psykologisella kärsimisellä. ihmisen elämä on pitkälti samantyylistä tietoista vapaaehtoista "kiirastulta" maan päällä sen jälkeen kuin kuoleman jälkeen on pakosta, kun hän huomaa että menneisyyttä ei voi väistää, vaan se seuraa perässä.
Vapaaehtoinen suorittaminen tässä onkin ideana.
Kuoleman jälkeinen pakkopulla ei auta vapauteen, koska se on pakolla puhdistumista. Vastuu alkaa painaa jossain vaiheessa ja pyydämme päästä sovitukseen ja ymmärryksen kasvatukseen, ehkä maan päälle. Seuraamme tuttujemme ja rakkaidemme perässä minne vain, niin suurelta tuntuu velvollisuutemme, joka on ilo. Tämä on se h-kirjaimella alkava ********** josta monet viisaat ovat puhuneet. Tämän kovempaa paikkaa ei nykyiselle ihmiselle ole. Ennen syntymistämme näemme tämän kaikkein tarkoituksenmukaisimapana ja ehkä ainoana vaihtoehtona, siksi täällä olemme. - DivineLight
Kiitos kokija. Tuota oli ilo lukea. Osasit jotenkin niin hyvin laittaa sanoiksi.
- Saagapolku
Meidät on luotu Rakkaudesta ja olemme Rakkautta.
Synnyimme tänne Rakkaudesta sekä palaamme sinne mistä synnyimme "Rakkauteen".
Helvetti on vain järkiminän luoma harha joka on pelkoon perustuva.
Se on täysin vapaaehtoinen uskomus.
Toki se on Kaikkeuden laajenemista ja itsensä kokemista.
Sanotaan että ateisti on suurin kokemus mitä voi olla kauvimpana omasta itsestämme, kun kiellämme sen mitä olemme.
Huomatkaa että pelon aika on loppumassa, joka myös murentaa uskomuksen Helvetistä, vai mikä se nyt olikaan :)
Ajattele Rakkaudella, niin saat Rakkautta. - Job 15:12-24
Miksi sydämesi tempaa sinut mukaansa, miksi pyörivät silmäsi, ja syydät suustasi sanoja?
Kuinka voisi ihminen olla puhdas, kuinka vaimosta syntynyt olla vanhurskas!
Katso, pyhiinsäkään hän ei luota, eivät taivaatkaan ole puhtaat hänen silmississänsä, saati ihminen, inhottava ja kelvoton, joka juo vääryyttäniinkuin vettä.
Minä julistan sinulle, kuule minua minä kerron mitä olen nähnyt, mitä viisaat ilmoittavat, salaamatta, mitä olivat isiltänsä saaneet,.
Lumalattomalla on tuska koko elämänsä ajan, nehät vuodet, jotka väkivaltaiselle on määrätty. Kauhun äänet kuuluvat hänen korvissasa.
keskellä rauhaakin hänet yllättää hävittäjä.
Ei usko hän pääsevänsä pimeydestä, ja hän on miekalle määrätty
Hän harhaileeja tuntee, että hänen vierellään on valmiina pimeyden päivä. - hell goes hell
Juu, kaikki ne taivaaseen tahtoo vaan kukaan ei tahdo kuolla, siinä pulma.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874048Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750