Kiitos, Rosvo-Katainen

Putsatut taskut

Köyhien kansanmurhasi etenee hienosti. Kuntien VEROTUS KIRISTYY JÄLLEEN useilla prosenteilla, palvelut huononevat ja hinnat jotka jo ennestään ovat pilvissä, nousevat edelleen. Rahaa rahdataan kuin syvähypnoosin vallassa kaikkein rikaimpien taskuihin kenenkään enään edes tietämättä paljonko sitä kaikiaan menee. Vain se tiedetään,että mittayksikkönä on miljardi.

Työttömät, pienipalkkaiset työntekijät, pitkäaikaissairaat, pienellä eläkkeellä olevat, ja ennen kaikkea köyhimpien perheiden lapset jotuvat jo nykyisinkin valitsevasta kurjuudesta vieläkin heikompaan elämään. Kaikkein rikkain omistaja-eliitti moninkertaisine veronkiertojärjestelmineen ei tietenkään kärsi nykykeityksestä vähääkään. Kun pääomatuloa tulee vähintään kymmeniä tuhansia euroja kuukaudessa, ja verojen maksu perustuu vapaaehtoisuuteen, niin on yksi lysti jos elämisen hinta nousee muutamalla satasella. Toisn on sellaisella, jolla ei ole aiemminkaan ollut euroakaan ylimääräistä.

Kun vertaa Ruotsiin, niin aivan kaikki hyvinvontiyhteiskuntaan liittyvä on siellä kehittynyt jo ennestäänkin meitä paremmasta hyvinvointiyhteiskunnasta vieläkin paremmaksi. Kansalaisten hyvinvointia verrataessa olemme täysin kehitysmaa Ruotsiin nähden ja tilanne pahenee entisestään. Ruotsi menee vauhdilla parempaan ja Suomi kohti totaalista katastrofia. Onko tämän maan asukkat erittäin itsetuhoisia, vai mihin kaltaistesi valta perustuu? Toivon mukaan ainakin sinä Jyrki Katainen saat kivuliaan syövän ja kuolet hitaasti kituen mahdollisimman huonossa hoidossa... Sekään ei olisi kuin murto-osan rangaistus siitä mitä ansaitsisit.

7

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KostoSuloinen?

      Kun enää mitään menetettävää, niin NAKS, Katainen ja... HAUDASSA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • ryhtiä retaleet

      Eipä tuossa mitään. Kun Jutta astuu remmiin, hän korjaa Kataisen sotkut.
      Kun Katainen ypöyksin heitteli rahat väärään suuntaan, samalla lailla Jutta yksin osaa hoitaa rahat takaisin meille kaikille!
      Ja onhan hallituksen päätavoitteetkin tehty demarien toiveiden mukaisesti. Ainakin Ajankohtaisessa kakkosessa niin kerrottiin eile!

    • 12

      Turha toivo! SS-SDP on siinä oikeistopuolue kuin Kokoomuskin.

    • seinän eteen!

      Kyllä. Katainen ja kaverit ovat tehneet raskaan rikoksen valtiota, kansakuntaa ja ihmisyyttä vastaan. Sellaisesta tuomittiin mm. Nurnbergissä Saksassa vuonna 1946 kuolemaan hirttämällä esim. Göring, von Ribbentrop ja Keitel.

      Nyt hirttämistä pidetään jo raakana, joten teloituskomppanian edusta olisi oiva paikka seisoskella, kansanmurhasta syytettyjen.

    • tapan itseni

      Kaikki menee persiilleen, kun tyttömäinen itsensä ihailija saa toikkaroida johtavassa asemassa.
      Asiat vaan paranee, kun hinttipuolue vihreät on mukana.

    • valitusnetti

      Paljonko kuolleitten määrä lisääntyi tämän viimeisen hallituksen aikana? Ylittikö Saksa luvut vuosilta n. 1939-1945? (siihenhän sitä on vertailtava)!

      Oliko Saksan sosiaaliturva 1946 saman suuruinen, kuin Suomessa nyt 2011?
      Saksassa oli jo tuolloin peruspäivärahat ja asumistuet kuten meillä nyt!

      Huhuh. Ollaan jäljessä vähän!

    • saa tulla pyyhkimään

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4802
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3493
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2420
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1538
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1473
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      39
      1349
    7. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1212
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1202
    9. 165
      1079
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1078
    Aihe