Että pitää olla ihmisellä erinomainen nimi.
Mahtaneeko kyseessä olla vakituinen vankiloinen, joka muuttaa nimeään jokaisen vähänkään pidemmän tuomion aikana. Sellainen kun näyttää olevan maan tapa siinä seurassa.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Rovaniemi. Tuttavansa puukottanut oululainen nuori mies on tuomittu elinkautiseen vankeuteen murhasta. Surma tapahtui viime lokakuussa Oulussa Kaukovainiolla sijaitsevan kerrostalon pihalla.
Oikeuden mukaan tekohetkellä 22-vuotias Ransa Allan Jaakkima Kokko houkutteli uhrin paikalle ja surmasi hänet erittäin raa'asti liki 50 puukoniskulla. Teko oli suunniteltu, ja sen motiivina oli mustasukkaisuus. Kokko ilmoitti lopuksi itse teostaan hätäkeskukseen.
Tuomittu kiisti suunnitelmallisuuden. Hänen mukaansa tapaamisen tarkoitus oli vain antaa uhrille "opetus" julmaa väkivaltaa käyttäen.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ransa Allan Jaakkima Kokko..
43
9879
Vastaukset
- mies Kiimingistä
Mietin kans että ompa kumma nimi. Eka tuli mieleen että liekkö manne eli kaalee eli romani. Mutta saattaahan kyseessä olla joku nikitafouganthine-tyylinen nimikameleontti
- No..
kas kummaa kun ei ollut nimenä peräti Ransu, sillä tuollaisen mustasukkaisuudesta aiheutuneen teon tekijä on oltava ainakin henkisesti siinä iässä että katsoo pikku-kakkoselta Ransu-koiran touhuiluja.
Kukaan edes jotakuinkin normaalijärkinen ei myöskään mene lausumaan että "tapaamisen tarkoitus oli vain antaa uhrille opetus julmaa väkivaltaa käyttäen".
Hullu mikä hullu.
- rthyrtjy
Jospa tuo on niitä "lama-ajan lapsia", siis -87 syntyneitä. Jossainhan mainostettiin että joka neljännellä sinä vuonna syntyneellä ompi rikosrekkari.
- sdcv
jaa no löytyihän tuosta kuvakin, eikä oikeen mannelta näyttänyt
- uhnu
sairas katse sairaalla pitää olla lempinimi ransa tai luuli olevansa kansa ja tehdä oma alotteellisen rikoksen miellyttääkseen muka kansaansa
- PA kollinen
Kyllä vanginvartijatkin ovat ihmisiä, että ransallekin valjastaja löytyy.
se on täysin varma.
- surullista
Tämä lapsi on lestatitiolaisen perheen kasvattama lapsi.....
- edelleen surullista
jolla on oma lapsi ja on tai oli avovaimo...
- dasd----
edelleen surullista kirjoitti:
jolla on oma lapsi ja on tai oli avovaimo...
on lapsi ja aviopuoliso. ja aina sen nimi on ollut tuo sama.
- Oletko varma,
ja mistä moinen tieto on tullut.
- dasd----
Oletko varma, kirjoitti:
ja mistä moinen tieto on tullut.
mikä tieto?
- jurkka saaker
Näkisikö valokuvan mitä rotua kyseinen henkilö on?
- Tässähän tämä
kuva sitten on: http://static.iltalehti.fi/uutiset/oulumurhaetu2306MZ_503_uu.jpg
Kantaväestöön kuuluvalta vaikuttaa. - En Tunnusta
Tässähän tämä kirjoitti:
kuva sitten on: http://static.iltalehti.fi/uutiset/oulumurhaetu2306MZ_503_uu.jpg
Kantaväestöön kuuluvalta vaikuttaa.Ei tuonlainen Gangteri voi mitenkään olla sukulaiseni !
- Olisko puoliverinen
Tässähän tämä kirjoitti:
kuva sitten on: http://static.iltalehti.fi/uutiset/oulumurhaetu2306MZ_503_uu.jpg
Kantaväestöön kuuluvalta vaikuttaa.tai ainakin puoliälyinen.
rtgrt rtgr rwt
gh hty e y ety ety etry stredy - Niin että..
Olisko puoliverinen kirjoitti:
tai ainakin puoliälyinen.
rtgrt rtgr rwt
gh hty e y ety ety etry stredy"tai ainakin puoliälyinen."
..mistähän se puolikaskaan älyä on tullut? - anteeksi..
Niin että.. kirjoitti:
"tai ainakin puoliälyinen."
..mistähän se puolikaskaan älyä on tullut?ajatusvirhe, ei mistää.
- nyt selvis
anteeksi.. kirjoitti:
ajatusvirhe, ei mistää.
Jaakkima on selvästi valtaväestöä!
- zxvczxvc
Tässähän tämä kirjoitti:
kuva sitten on: http://static.iltalehti.fi/uutiset/oulumurhaetu2306MZ_503_uu.jpg
Kantaväestöön kuuluvalta vaikuttaa.Aivan kuin oikea silmä ois ottanut turpaansa...sillaan vähän turvoksissa ja pienempi ku vasen silimä
- Cheekah
Tässähän tämä kirjoitti:
kuva sitten on: http://static.iltalehti.fi/uutiset/oulumurhaetu2306MZ_503_uu.jpg
Kantaväestöön kuuluvalta vaikuttaa.Komea kuin Cheek.
- uskomaton juttu
Missäpäin oulua asusteli?perheineenkö?
- hmmm--
erosivat hetkellisesti sen jälkeen kun lapsi syntyi, mutta alkoivat tapailemaan myöhemmin ja seurustelivat taas jo virallisesti kun murha tapahtui. en tiedä asuivatko yhdessä silloin enää.
- jatkuuu.....
hmmm-- kirjoitti:
erosivat hetkellisesti sen jälkeen kun lapsi syntyi, mutta alkoivat tapailemaan myöhemmin ja seurustelivat taas jo virallisesti kun murha tapahtui. en tiedä asuivatko yhdessä silloin enää.
näin olen kuullut
- piupau123
asui kaukovainiolla, ja ransa on lestaadiolaisesta perheestä, sieltä siis nimi peräisin. ransa ei ole koskaan ollut aiemmin vankilassa eikä yhestikkään vaihtanu nimeään. ja minun tietääkseni ransa ja marika ei ollut sillon yhessä kun murha tapahtui.
- peräkammarin poika
minun mielestä olivat kyllä yhdessä jo silloin
- kaketsun kasvatit
Asuuko Marika kaketsulla?
- ei asu
enää
- ykiläinen
Kantaväestöön kuuluu, ei ole lestaadiolainen. Asui ylikiimingissä
- sdfvsdf
Uskoo kyllä' helposti että asui yk:ssä. Siellä varmaan puolet kaikista sukunimistä on Kokkoja ;) Loput on sitten Huttu-Hiltusia, Väänäsiä, Runtteja, HOLMEJA JA Nylandereita
- LUULTAVASTI KANNABIS
-NARKKI ATEISTI!
NE TEKEE TUOLLAISIA RITUAALIMURHIA!
ATEISTIEN HAUTAUSMAALLA RITUAALIMURHA!
SAIRASTA USKONNOTTOMUUTTA!
Karkkilalainen mies on tuomittu elinkautiseen vankeuteen parikymppisen opiskelijanaisen murhasta ja törkeästä ryöstöstä.
30-vuotias Nickya (ent. Cristian) Westerholm oli tutustunut naiseen internetissä kesällä 2009. Hän murhasi naisen, kun he tapasivat ensimmäisen kerran syyskuussa. Henkirikos tehtiin yöllä miehen työpaikalla Vapaa-ajattelijoiden hautausmaan taukotiloissa.
Oikeuden mukaan rikos tehtiin vakaasti harkiten ja erityisen julmalla tavalla. Westerholm oli muun muassa sitonut uhrinsa kädet selän taakse, kuristanut ja viiltänyt häntä partaterällä kaulaan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011021813215977_uu.shtml - Ronnie89
Kuinkahan vajaaälyinen tämä piupau on? Minä en ainakaan haluaisi nimeäni mainittavan yleisesti missään, vaikka kuinka murhaajan puoliso olisinkin. Alibissakin nimi oli muutettu ja sillekin löytynee ihan järkevä syy.
- hö
joo ei oo ransa koskaa vaihtanut nimeä ja on lestadiolaisesta perheestä, jos asia on jotenkin oleellinen. Oon samalta kylältä kuin se..
- minä perkele
Ransa on asiallinen suoraselekänen kaveri joka ei mee rätin alle piilottelemaan kasvojaan.. iha oikeen ku otti hengiltä mokoman rotan.. mutta pöliäkö soitti itellee polliisit teon jäläkeen.. ei saa olla liian suoraselekänen
- ghettogospel
Tää menee tolle :"minä perkeleelle".
Kuule, jos tää ransa olis ollu mitenkään suoraselkäinen kaveri, olisi hän hoitanut tän mustasukkasuus asian aivan todellakin toisella tavalla! ransasta siis huomaa, tekojensa perusteella kuinka; epävarma,TODELLA huonolla itseluottamuksella varustettu, piiienen pieni poika hän on. Ja paremminkin tämä ROTTA sana LIITTYY paremminkin tähän RANSAAN, kuin uhriin. Uhri ei tehnyt mitään muuta väärää, kuin koski VAPAAASEEN tyttöön. Tämän vuoksi henkisesti vajaa ransa sai järjettömän mustasukkaisuus kohtauksen, kun olivat tytön kanssa taas väleissä. Tämä sama "minä perkele" olisi kyllä voinut käydä kelle vain, koska tuollaisia vajaapäisiä kuin ransa asustaa tässä maaimassa melko monta. Myös sinulle, ja itseasiassa toivonkin että kohtaat järjettömän kivuliaan kuoleman. - joopajoo
hahha! ransa ei todellakaan mikään lesta ollu, vaikka sen porukat onki.
ja samaa mieltä tuon "minä perkeleelle" kans että hyvä kun pisti päiviltä tuommosen rotan ja vasikan.. ei saanu mitään muuta aikaseksi kuin harmia kaikille. tuohon älykkyys arvailuun ei ees viitsi kantaa ottaa. jos se ois siitä älykkyydestä kiinni niin taitas melkee joka toinen tän suoli24 kirjottajista istua elinkautista murhasta :) - Tosi ikävä juttu
Pienestä se on joskus ihmisen elämä kiinni. Ransa teki nyt vähän isomma luokan virheen. Toivottavasti kaikki asianosaiset tästä joskus toipuu. Surullista, kun nuorten ihmisten elämät menee noin pilalle turhan takia!
Ja pettäminen, se on aina väärin! Sillä voi olla tosi tuhoisia seurauksia, kuten ollaan niin monesti jo nähty! En halua syyllistää ketään, mutta toiset kun voivat ottaa asiat raskaammin kuin toiset.. - idiootit
ottakaa asioista selvää ennenku tuutte tänne huutelee kaikennäköstä paskaa, kahtokaa ihmiset vittu itteenne peilistä.
vitun läskit kukkahattutädit sun muut perseennuolijat.- Anonyymi
Ole hiljaa loinen, me tiedetään nää asiat paremmin kuin sinä ikinä.
- tuntematon.
juu,olen nähnyt ransaa nuorena joskus. . erillainen kaveri.. vähän äkkipikainen ja sekopää, osaa olla myös rauhallinen. en uskaltanut mennä hänen moponsa kyytiinkään. minulla on hänestä kuva albuumissa. Puhui kyllä joskus että aikoo tehdä tälläistä, mutta vanhempana. En oikein saanut selvää missä hänen ajatuksensa liikkui. toivottavasti asiat on nyt paremmin siellä vankilassa ja saa hyvää hoitoa ja seuraa.. en ois kyllä uskonut.. mutta kaikkia sitä kuulee aikanaan..
ei nyt pettämisestä tarvi murhata ketään.. pikku uhittelu riittää.. - Iiirmeli
Juu. Lestaperheen pentu on, kuten minäkin aikonaan. Samalla paikkakunnalla aikonaan asuneena ja pakotettuna samoissa piireissä liikkumaan, oon monasti pyörittäny viime vuosituhannella ton vittumaisen mulukeron lumihangessa. Toivottavasti kokee ansaitsemansa kivuliaan ja nälkävuoden mittasen kuoleman.
- Anonyymi
Ransa ei ole manne. Mä tunsin hänet ennen tekoa ja nimi oli sama jo lapsena.
- Anonyymi
Luulitko tuo raukkis omistavansa ihmisen…hahhahahahaaahhaaaaa mikä raukka
- Anonyymi
Ransa.... persuhan se oli...rensu rassukka
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1225115Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303658No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
- 411560
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241504- 231391
- 141292
- 271198
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221117