kuka se on se kaidan tien kulkija

"Ateistit aina yliarvioivat kykynsä: kärsivää ja vajavaista ateistia en ole koskaan tavannut."

Ei niitä hellareiden raamattupiireissä juuri liikukaan. Ja jos liikkuisikin, eivät taida ruveta teille fundamentalistihörhöille paljoakaan vaikeuksistaan puhumaan. Tietävät kyllä millaista kommenttia tulisi ja sitähän ei jaksa kärsimättä kuunnella pirukaan. Jos taas ajattelen itseäni, niin eipä ole ollut tarvetta alkaa mainostamaan vaikeuksiaan ihmiselle, jonka mielipiteet ja arvot ovat niin kaukana omistani kuin inhimillisesti on mahdollista. En ole masokisti, jonka on pakko toitottaa joka puolella kuinka kamalan vaikeata elämä on.

"Ateisti kulkee vain omaa tietään".
Kulje sinäkin Sami vain omaa tietäsi, toisten poluilla jää vieraaksi itselleen.

"Ja uskoon tullessani ymmärsin syvemmin ja kirkkaammin oman syyllisyyteni, ei tarvi mennä saatanan selän taakseja olla kantamatta vastuuta."

Mitähän mahdat tarkoittaa "saatanan selän taakse menemisellä" tässä yhteydessä? Käsittääkseni nimenomaan Jumalaan (ja Saatanaan) uskova ainoastaan voi mennä Saatanan selän taakse. Silloin hän sanoo, ettei itse ole oikeastaan syyllinen, vaan sielunvihollinen on johdattanut kiusaukseen.

Ateistina ei voi mennä sellaisen olennon selän taakse, jota ei edes pidä todellisena. Joten ateistina joutuu itse kantamaan vastuun tekemisistään, eikä ole mitään puolustusta, että: Enhän minä muuten, mutta kun sielunvihollinen houkutteli...

Ihmettelen myös tuota "Ja uskoon tullessani ymmärsin syvemmin ja kirkkaammin oman syyllisyyteni" lausetta. Ettei vaan olisi käynyt niin, että uskoon tullessasi tuli mukaan sellaisiakin syyllisyyksiä, jotka eivät oikeastaan ole edes todellisia, vaan perustuvat siihen perisyntiajatukseen.

SInä vaikutat löytäneen jotakin hyvää uskonnosta. Todelliseksi jumalan kokeminen olisi mukavaa ymmärtää, miten se on mahdollista kun aistit ei riitä??

iksu_tep kirjoitti:

SInä vaikutat löytäneen jotakin hyvää uskonnosta. Todelliseksi jumalan kokeminen olisi mukavaa ymmärtää, miten se on mahdollista kun aistit ei riitä??

”Todelliseksi jumalan kokeminen olisi mukavaa ymmärtää, miten se on mahdollista kun aistit ei riitä??”

Olet vahingossa oikeassa: aistisi tai paremmin sanottuna vanha ihmisesi ei voi tuntea elävää Jumalaa. Sinun tulee syntyä uudestaan ylhäältä, sen jälkeen tunnet Jumalan.
Taivasten valtakunta on sen jälkeen sisälläsi.

SamiA kirjoitti:

”Todelliseksi jumalan kokeminen olisi mukavaa ymmärtää, miten se on mahdollista kun aistit ei riitä??”

Olet vahingossa oikeassa: aistisi tai paremmin sanottuna vanha ihmisesi ei voi tuntea elävää Jumalaa. Sinun tulee syntyä uudestaan ylhäältä, sen jälkeen tunnet Jumalan.
Taivasten valtakunta on sen jälkeen sisälläsi.

Lue lisää

"Olet vahingossa oikeassa: aistisi tai paremmin sanottuna vanha ihmisesi ei voi tuntea elävää Jumalaa. Sinun tulee syntyä uudestaan ylhäältä, sen jälkeen tunnet Jumalan.
Taivasten valtakunta on sen jälkeen sisälläsi."

Tuo ei tarkoita yhtään mitään. Abstraktia ohutta yläpilvihuttua. Höpönpöpöä, jolla toki voi kätevästi lopettaa keskustelun.

O'ou kirjoitti:

"Ja uskoon tullessani ymmärsin syvemmin ja kirkkaammin oman syyllisyyteni, ei tarvi mennä saatanan selän taakseja olla kantamatta vastuuta."

Mitähän mahdat tarkoittaa "saatanan selän taakse menemisellä" tässä yhteydessä? Käsittääkseni nimenomaan Jumalaan (ja Saatanaan) uskova ainoastaan voi mennä Saatanan selän taakse. Silloin hän sanoo, ettei itse ole oikeastaan syyllinen, vaan sielunvihollinen on johdattanut kiusaukseen.

Ateistina ei voi mennä sellaisen olennon selän taakse, jota ei edes pidä todellisena. Joten ateistina joutuu itse kantamaan vastuun tekemisistään, eikä ole mitään puolustusta, että: Enhän minä muuten, mutta kun sielunvihollinen houkutteli...

Ihmettelen myös tuota "Ja uskoon tullessani ymmärsin syvemmin ja kirkkaammin oman syyllisyyteni" lausetta. Ettei vaan olisi käynyt niin, että uskoon tullessasi tuli mukaan sellaisiakin syyllisyyksiä, jotka eivät oikeastaan ole edes todellisia, vaan perustuvat siihen perisyntiajatukseen.

Lue lisää

"Mitähän mahdat tarkoittaa "saatanan selän taakse menemisellä" tässä yhteydessä? Käsittääkseni nimenomaan Jumalaan (ja Saatanaan) uskova ainoastaan voi mennä Saatanan selän taakse. Silloin hän sanoo, ettei itse ole oikeastaan syyllinen, vaan sielunvihollinen on johdattanut kiusaukseen.

Ateistina ei voi mennä sellaisen olennon selän taakse, jota ei edes pidä todellisena. Joten ateistina joutuu itse kantamaan vastuun tekemisistään, eikä ole mitään puolustusta, että: Enhän minä muuten, mutta kun sielunvihollinen houkutteli..."


Viittasin aloitukseen jossa arveltiin että uskovainen ihminen syyttää saatanaa pahoista teoistaan. Itse en ole 16 vuoden uskossa oloni aikana ikinä syyttänyt saatanaa synneistäni. Saatana voi houkutella ja kiusata, mutta kyllä se ihminen itse tekee päätöksen tehdä väärin ja näin ollen on itse vastuullinen, näin siis uskovaisen näkökulmasta.


"Ihmettelen myös tuota "Ja uskoon tullessani ymmärsin syvemmin ja kirkkaammin oman syyllisyyteni" lausetta. Ettei vaan olisi käynyt niin, että uskoon tullessasi tuli mukaan sellaisiakin syyllisyyksiä, jotka eivät oikeastaan ole edes todellisia, vaan perustuvat siihen perisyntiajatukseen."

Itse koen sen niin että "silmäni avautuivat". Aloin nähdä uskossa sen oman realistisen tilani. Toisaalta koen että usko on kasvattanut niinkin että en kanna enään syyllisyyttä asioista joille en voi mitään, armo itseä kohtaan on kasvanut. Jeesuskin käski rakastamaan lähimmäistään mutta myös itseään. Uskonkin että, Itsensä terveellä tavalla rakastaminen vähentäisi monin tavoin ihmisten pahoinvointia.

iksu_tep kirjoitti:

SInä vaikutat löytäneen jotakin hyvää uskonnosta. Todelliseksi jumalan kokeminen olisi mukavaa ymmärtää, miten se on mahdollista kun aistit ei riitä??

Ymmärrän hyvin kysymyksen. Raamattu sanoo ns. yleisessä ilmoituksessa, että Jumalan teot on nähtävissä luonnossa. Minusta luonto onkin hämmästyttävän kaunis, "yökuuhkarina" olenkin usein ihaillut aivan upeita kesäisiä yötaivaita upeine värisävyineen, suorastaan mykistävän kaunista, maailman parasta taidetta :)

Toiseksi koen Jumalan läsnäolon usein rukoilessa. Mielen ja sydämen valtaa käsittämätön rauha ja tyyneys, hoitavaa ja virkistävää. En sillä tavalla "kuule Jumalan ääntä", mutta usein mieleen ihan kuin lasketaan jokin ajatus tai asia ja tulee sellainen varmuus, että tämä on nyt Jumalasta. Aika vaikia tätä on tyhjentävästi selittää. Ja ymmärrän täysin, että herättää kysymyksiä,epäilyksiä ja hämmästystä. Mutta toisaalta kun minua on masennukseni takia "tutkittu ja hutkittu" aika paljon niin sen alan ammattilaiset(psykologit,psykiatrit,erik.sairaan.hoitajat ynm.) ovat todenneet että en ainakaan harhoista kärsi ja uskonikin olen tuonut heille esille.

juhani1965 kirjoitti:

Ymmärrän hyvin kysymyksen. Raamattu sanoo ns. yleisessä ilmoituksessa, että Jumalan teot on nähtävissä luonnossa. Minusta luonto onkin hämmästyttävän kaunis, "yökuuhkarina" olenkin usein ihaillut aivan upeita kesäisiä yötaivaita upeine värisävyineen, suorastaan mykistävän kaunista, maailman parasta taidetta :)

Toiseksi koen Jumalan läsnäolon usein rukoilessa. Mielen ja sydämen valtaa käsittämätön rauha ja tyyneys, hoitavaa ja virkistävää. En sillä tavalla "kuule Jumalan ääntä", mutta usein mieleen ihan kuin lasketaan jokin ajatus tai asia ja tulee sellainen varmuus, että tämä on nyt Jumalasta. Aika vaikia tätä on tyhjentävästi selittää. Ja ymmärrän täysin, että herättää kysymyksiä,epäilyksiä ja hämmästystä. Mutta toisaalta kun minua on masennukseni takia "tutkittu ja hutkittu" aika paljon niin sen alan ammattilaiset(psykologit,psykiatrit,erik.sairaan.hoitajat ynm.) ovat todenneet että en ainakaan harhoista kärsi ja uskonikin olen tuonut heille esille.

Lue lisää

Koen myöskin voimakkaana luonnon kauneuden tuoman onnen ja mielihyvän. Ajattelen, miten hienoa, että saan olla osa tätä kaikkea, näkemässä ja kokemassa.Tai oikeastaan en edes ajattele, vain näen, koen ja olen onnellinen. Voisiko siinä olla jokin yhteys? Kun tietoisena minänä oleminen katoaa, toiset kokevat sen jumalan läsnäoloksi?

Masennus on kuulemma surematta jäänyttä surua. Oletko sitämieltä?

Toivottavasti olet löytänyt terapeutin, jonka kanssa "synkkaa" ja jonka kanssa voit puhua sinulle tärkeistä asioista niin, että voit saada voimaa. :)

iksu_tep kirjoitti:

Koen myöskin voimakkaana luonnon kauneuden tuoman onnen ja mielihyvän. Ajattelen, miten hienoa, että saan olla osa tätä kaikkea, näkemässä ja kokemassa.Tai oikeastaan en edes ajattele, vain näen, koen ja olen onnellinen. Voisiko siinä olla jokin yhteys? Kun tietoisena minänä oleminen katoaa, toiset kokevat sen jumalan läsnäoloksi?

Masennus on kuulemma surematta jäänyttä surua. Oletko sitämieltä?

Toivottavasti olet löytänyt terapeutin, jonka kanssa "synkkaa" ja jonka kanssa voit puhua sinulle tärkeistä asioista niin, että voit saada voimaa. :)

Lue lisää

Hyvin kirjoitit luonnon kauneudesta, itse koen hyvin samoin. Ajatukset väistyvät ja kokee kaiken ja on hyvä olla. Viimeksi tänään ihailin betonilaatan välistä työntyviä kauniita heiniä jädetötteröö syödessä :)

Paljon minun masennusta on tutkittu eikä siihen oikeen ole yksiselitteistä syytä löytynyt, uskonkin että se on monen osatekijän summa. Päivä kerrallaan menen eteenpäin, toisaalta sairauteni myötä ymmärrän muita samasta kärsiviä ja olen pystynyt olemaan "kuuntelevana korvana" heille.

Kiitos toivotuksistasi, itsekkin pidän tärkeänä että hoidettavan ja terapeutin kemiat kohtaa. Itselläni on ollu apua ns.ryhymäterapiasta, jossa masennusta kärsivät voivat jakaa kokemuksia ja tukea toisia, vertaistukea parhaimillaan.

Aurinkoisia ja lämpöisiä kesäpäiviä sinulle :)

juhani1965 kirjoitti:

Ymmärrän hyvin kysymyksen. Raamattu sanoo ns. yleisessä ilmoituksessa, että Jumalan teot on nähtävissä luonnossa. Minusta luonto onkin hämmästyttävän kaunis, "yökuuhkarina" olenkin usein ihaillut aivan upeita kesäisiä yötaivaita upeine värisävyineen, suorastaan mykistävän kaunista, maailman parasta taidetta :)

Toiseksi koen Jumalan läsnäolon usein rukoilessa. Mielen ja sydämen valtaa käsittämätön rauha ja tyyneys, hoitavaa ja virkistävää. En sillä tavalla "kuule Jumalan ääntä", mutta usein mieleen ihan kuin lasketaan jokin ajatus tai asia ja tulee sellainen varmuus, että tämä on nyt Jumalasta. Aika vaikia tätä on tyhjentävästi selittää. Ja ymmärrän täysin, että herättää kysymyksiä,epäilyksiä ja hämmästystä. Mutta toisaalta kun minua on masennukseni takia "tutkittu ja hutkittu" aika paljon niin sen alan ammattilaiset(psykologit,psykiatrit,erik.sairaan.hoitajat ynm.) ovat todenneet että en ainakaan harhoista kärsi ja uskonikin olen tuonut heille esille.

Lue lisää

Mutta tuohan ei ole ilmoitus, vaan sinun kokemuksiasi. Valitettavasti yhden henkilön kokemukset ja niiden tulkinta eivät riitä todisteeksi toiselle. Vai kuinka uskottavalta tämä kuulostaa:

"Minä uskon kristinuskon jumalaan, koska Suomi24:n keskustelupalstan käyttäjä 'juhani1965' kokee luonnon kauniina ja rukouksen hyvin rauhallisena".

juhani1965 kirjoitti:

Ymmärrän hyvin kysymyksen. Raamattu sanoo ns. yleisessä ilmoituksessa, että Jumalan teot on nähtävissä luonnossa. Minusta luonto onkin hämmästyttävän kaunis, "yökuuhkarina" olenkin usein ihaillut aivan upeita kesäisiä yötaivaita upeine värisävyineen, suorastaan mykistävän kaunista, maailman parasta taidetta :)

Toiseksi koen Jumalan läsnäolon usein rukoilessa. Mielen ja sydämen valtaa käsittämätön rauha ja tyyneys, hoitavaa ja virkistävää. En sillä tavalla "kuule Jumalan ääntä", mutta usein mieleen ihan kuin lasketaan jokin ajatus tai asia ja tulee sellainen varmuus, että tämä on nyt Jumalasta. Aika vaikia tätä on tyhjentävästi selittää. Ja ymmärrän täysin, että herättää kysymyksiä,epäilyksiä ja hämmästystä. Mutta toisaalta kun minua on masennukseni takia "tutkittu ja hutkittu" aika paljon niin sen alan ammattilaiset(psykologit,psykiatrit,erik.sairaan.hoitajat ynm.) ovat todenneet että en ainakaan harhoista kärsi ja uskonikin olen tuonut heille esille.

Lue lisää

"Mutta toisaalta kun minua on masennukseni takia "tutkittu ja hutkittu" aika paljon"

Uskoon tulemisella ja uskomisella ylipäätänsä onkin juuri tunneperäiset syyt. Usein henkilö on kokenut elämänsä enemmän tai vähemmän epätyydyttäväksi.

''Sigismund Froid''
Kuka se on, ja mitä hän sanoi?

????? kirjoitti:

''Sigismund Froid''
Kuka se on, ja mitä hän sanoi?

Se sanoi että ateismi on ihmisten korvien välissä tuotettua pakokeinoa todellisuudesta.

tämmöstä. kirjoitti:

Se sanoi että ateismi on ihmisten korvien välissä tuotettua pakokeinoa todellisuudesta.

Unohdit kertoa kuka Sigismund Froid on.

????? kirjoitti:

Unohdit kertoa kuka Sigismund Froid on.

Se oli yks kiinalainen mies. Eli joskus 1200-luvulla.

semmonen. kirjoitti:

Se oli yks kiinalainen mies. Eli joskus 1200-luvulla.

Hitto, menin lankaan. Veikkasin puolailaiseks mutta onneks en ehtiny sanoo..

Eikä Sigismus Froid ole sama tyyppi kuin Sigismund Froid?

Juhannus on Johannes Kastajan muistopäivä. Moni ateisti ei tiedä sitä. Tuli nyt tämäkin selvitetyksi. Moni ateisti luulee että Juhannus on makkaranpaiston juhlapäivä.

ehkä "Sigismund Froid"- onkin jokin jumalolento, koska häntä ei ole......hmmmm

väärä tieto kirjoitti:

Juhannus on Johannes Kastajan muistopäivä. Moni ateisti ei tiedä sitä. Tuli nyt tämäkin selvitetyksi. Moni ateisti luulee että Juhannus on makkaranpaiston juhlapäivä.

Kukin juhlii omiansa. Minun juhannukseni on pisimmän päivän lyhimmän yön bakkanaali :) Ja jos jollekulle makkaranpaiston juhlapäivä, niin on!!! Ei kannata tulla toisten notskeille kihraamaan, että väärin juhlittu :)

iksu_tep kirjoitti:

Kukin juhlii omiansa. Minun juhannukseni on pisimmän päivän lyhimmän yön bakkanaali :) Ja jos jollekulle makkaranpaiston juhlapäivä, niin on!!! Ei kannata tulla toisten notskeille kihraamaan, että väärin juhlittu :)

Lue lisää

Mä voisin antaa ateistillekin grillimakkaraa ja pyytää se nuotion ääreen jos se näyttäisi kovin onnettomalta. :)

hymykristitty kirjoitti:

Mä voisin antaa ateistillekin grillimakkaraa ja pyytää se nuotion ääreen jos se näyttäisi kovin onnettomalta. :)

:)

iksu_tep kirjoitti:

:)

Voisin tässä notskillä kysellä, onko meillä muuta pelättävää, kuin fundamentalistit? Mitä mieltä olet?

iksu_tep kirjoitti:

Voisin tässä notskillä kysellä, onko meillä muuta pelättävää, kuin fundamentalistit? Mitä mieltä olet?

No, en minä pelkää fundamentalistiateisteja.

ei pelkoa kirjoitti:

No, en minä pelkää fundamentalistiateisteja.

No mikset?

iksu_tep kirjoitti:

No mikset?

Ei niissä ole mitään pelättävää - yksinkertaisesti sanottuna.

näin on kirjoitti:

Ei niissä ole mitään pelättävää - yksinkertaisesti sanottuna.

Etkö ole huomannut, mitä fundamentalismi saa aikaan? Sotia, väkivältaa, mielivaltaa, sortoa...
Islamisteilla sharian noudattaminen , kristityillä yhteisöjen jäsenten hyväksikäyttö ja nöyryyttäminen.........Maailmassa on mun mielestäni paljon sekä fanaattisesta uskonnollisuudesta lähtöisin olevaa väkivaltaa sekä toisaalta uskonnon oikeuttamaa ahneutta ja vallanhimoa. Ihmiset voivat kiistämättömän oikeassaolemisensa tähden sulkea silmänsä siltä mitä ovat tekemässä.

Näetkö sinä jotenkin toisin?

väärä tieto kirjoitti:

Juhannus on Johannes Kastajan muistopäivä. Moni ateisti ei tiedä sitä. Tuli nyt tämäkin selvitetyksi. Moni ateisti luulee että Juhannus on makkaranpaiston juhlapäivä.

Eikös juhannus mahtaisi olla alunperin Ukon juhla? Katolisena aikana siitä väännettiin Johannes Kastajan päivä ja nimeksi tuli lopulta juhannus. Ja entäs kaikki juhannukseen liittyvät tavat? Kokot, ryyppääminen, taiat? Ne kaikki ovat perua esikristillisesltä ajalta.

väärä tieto kirjoitti:

Juhannus on Johannes Kastajan muistopäivä. Moni ateisti ei tiedä sitä. Tuli nyt tämäkin selvitetyksi. Moni ateisti luulee että Juhannus on makkaranpaiston juhlapäivä.

"Juhannus on Johannes Kastajan muistopäivä."
Juupase joo.. Ihan vaan tiedoksesi, alunalkujaan (ja ainakin omassa perhepiirissäni edelleen) juhannus on keskikesän ja "yöttömän yön" juhla, samaan tapaan kuin joulu oli alkujaan keskitalven juhla.
Tämä siis ennen kuin kristityt alistajat saapuivat lännestä ja vanhemman kulttuurin tuhoamisen yhteydessä liimasivat haparasti oman ideologiansa vanhojen "pakanallisten" juhlapäivien päälle..

"Moni ateisti ei tiedä sitä."
Tiesitkös sinä, että maanantai on kuunjumalan (vai jumalattaren?) päivä, torstai ukkosenjumalan päivä, perjantai hedelmällisyyden jumalattaren päivä ja sunnuntai auringonjumalan päivä jne..?

näin on kirjoitti:

Ei niissä ole mitään pelättävää - yksinkertaisesti sanottuna.

Eikö ateistikin voi heittäytyä fundamentalistikseksi? Rääkätä uskovia, pitää heitä täydellisinä idiootteina, jotka on lupa tappaa...Eikös se fundamentalismi ole juuri sitä, että tietää Oikean Totuuden, ja "väärässä" olijoilla ei ole ihmisarvoa? Vai mitä ajattelet?

Kyllä, petti pokka. Täällä tuntuu olevan sen varran häiriintynyttä porukkaa seassa...fundamentalistit ovat pelottavia. Niin ateisteissa kuin uskovaisissakin.

Ja mukavaa, että olet tiesi löytänyt, rehellisenä itsellesi, armeliaana muilla.

Sinulla sitä pokkaa ei näytä olevan edes rekisteröitymiseen. Että se siitä pokasta. Puskista huutelija.

Tyypillisen vainoharhainen hihhuli. Suurista puheistasi huolimatta saat olla täällä Suomessa ihan rauhassa, vaikka naamasi olisi missä. Ei se oikeasti ketään juuri koskaan kiinnostaisi, paitsi ehkä muutamaa samanlaista kahjoa. Ei täällä ole olemassa mitään uskovien vainoa, vaikka te niin mielellänne moisesta hekumoittekin. Palaa maanpinnalle ja lakkaa höpöttämästä.

Olet oikeassa siinä, että pohjimmiltaan vastuunkantaminen on yksilökohtaista ja yleensä riippumaton vakaumuksesta. Ihmisen luonne ja kasvatus ovat isoja tekijöitä, ja se, millaisen elämänkatsomuksen hän omaksuu. Funktionaalisesti kuitenkin uskovaisuus ja uskottomuus tarjoavat erilaiset eväät sille, miten ihmisen olisi elämäänsä elettävä ja otettava vastuu teoistaan. Kristillisyydessä olennaista on juurikin se kolmas osapuoli eli Jumala, joka on suurin tuomari. Vastuu kannetaan siis Jumalalle, ja kun tätä heppua tarpeeksi rukoilee, voi saada anteeksi jopa murhankin synnin. Ihmisellä on siis toki vastuu teoistaan, mutta kaiken voi saada anteeksi. Ei tarvitse kuin hieman tarkastella kristinuskon historiaa niin voi todeta, millaisia hirmutekoja Jumalan varjolla ja "suostumuksella" on tehty. Ääritapauksissa siis ihminen saattaa kuvitella, että hän voi sysätä kaiken vastuun Jumalalle, ja tässä tullaan tietenkin vakavaan ongelmaan.

Toisaalta ateismissa (ja vielä tarkemmin ateistisessa eksistentialismissa, joka on itselleni läheisin ideologia) ihminen on yksin vastuussa omista teoistaan, jopa intohimostaan, kuten Sartre sanoo. Ei ole mitään kuvitteellista olentoa, jolle voisi yrittää sälyttää pahimpia tekojaan ja jolta pyytää armahdusta. Ihminen tekee itsestään sellaisen kuin hän on, pyrkien tietenkin hyvään toisia ihmisiä kunnioittaen. Ateismissa ihmiselämällä on aivan erityinen arvo, sillä jokaista syntynyttä kohden on ollut miljardeja sellaisia, jotka eivät saaneet mahdollisuutta syntyä. Ateismi on syvällistä elämän ihmeen kunnioittamista, ja vaikka siinä ihminen on vapaa tekemään itsestään millaisen haluaa, myös vastuu on raskas. Ihminen ei suinkaan voi tehdä mitä hän haluaa, vaan aina on otettava huomioon toiset ihmiset sekä elävät olennot ylipäänsä.

Nämä vastuuasiat kumpuavat siis ajattelun ytimestä. Jokainen ihminen vakaumuksestaan riippumatta on velvollinen noudattamaan yhteiskunnan pelisääntöjä ja lakeja, ja rikollisista teoista vastataan virkavallalle ja tuomioistuimelle, kun taas pienemmät rikkeet toista ihmistä kohtaan jo pelkkä inhimillisyys vaatii sovittamaan henkilökohtaisesti. Ehkä aloituksen tarkoitus oli viestittää, että kun mennään ajattelun tasolla syvemmälle, uskovaisille maallinen tuomioistuin ei edusta sitä suurinta lakia. Ihminen joka tuomitaan tässä elämässä, voi tulla armahdetuksi tuon puoleisessa, ja toisin päin. Tiivistettynä: ihmisen on mahdollista tehdä paljonkin pahaa, ja silti Jumala voi hänet armahtaa, kun vain tarpeeksi katuu ja anoo anteeksiantoa. Ateismissa sen sijaan pyritään kunnioittamaan elämää sellaisenaan, ihmistä sellaisenaan, ja välttämään sellaista, mikä voisi vahingoittaa toista.

yksjokuvaan kirjoitti:

Olet oikeassa siinä, että pohjimmiltaan vastuunkantaminen on yksilökohtaista ja yleensä riippumaton vakaumuksesta. Ihmisen luonne ja kasvatus ovat isoja tekijöitä, ja se, millaisen elämänkatsomuksen hän omaksuu. Funktionaalisesti kuitenkin uskovaisuus ja uskottomuus tarjoavat erilaiset eväät sille, miten ihmisen olisi elämäänsä elettävä ja otettava vastuu teoistaan. Kristillisyydessä olennaista on juurikin se kolmas osapuoli eli Jumala, joka on suurin tuomari. Vastuu kannetaan siis Jumalalle, ja kun tätä heppua tarpeeksi rukoilee, voi saada anteeksi jopa murhankin synnin. Ihmisellä on siis toki vastuu teoistaan, mutta kaiken voi saada anteeksi. Ei tarvitse kuin hieman tarkastella kristinuskon historiaa niin voi todeta, millaisia hirmutekoja Jumalan varjolla ja "suostumuksella" on tehty. Ääritapauksissa siis ihminen saattaa kuvitella, että hän voi sysätä kaiken vastuun Jumalalle, ja tässä tullaan tietenkin vakavaan ongelmaan.

Toisaalta ateismissa (ja vielä tarkemmin ateistisessa eksistentialismissa, joka on itselleni läheisin ideologia) ihminen on yksin vastuussa omista teoistaan, jopa intohimostaan, kuten Sartre sanoo. Ei ole mitään kuvitteellista olentoa, jolle voisi yrittää sälyttää pahimpia tekojaan ja jolta pyytää armahdusta. Ihminen tekee itsestään sellaisen kuin hän on, pyrkien tietenkin hyvään toisia ihmisiä kunnioittaen. Ateismissa ihmiselämällä on aivan erityinen arvo, sillä jokaista syntynyttä kohden on ollut miljardeja sellaisia, jotka eivät saaneet mahdollisuutta syntyä. Ateismi on syvällistä elämän ihmeen kunnioittamista, ja vaikka siinä ihminen on vapaa tekemään itsestään millaisen haluaa, myös vastuu on raskas. Ihminen ei suinkaan voi tehdä mitä hän haluaa, vaan aina on otettava huomioon toiset ihmiset sekä elävät olennot ylipäänsä.

Nämä vastuuasiat kumpuavat siis ajattelun ytimestä. Jokainen ihminen vakaumuksestaan riippumatta on velvollinen noudattamaan yhteiskunnan pelisääntöjä ja lakeja, ja rikollisista teoista vastataan virkavallalle ja tuomioistuimelle, kun taas pienemmät rikkeet toista ihmistä kohtaan jo pelkkä inhimillisyys vaatii sovittamaan henkilökohtaisesti. Ehkä aloituksen tarkoitus oli viestittää, että kun mennään ajattelun tasolla syvemmälle, uskovaisille maallinen tuomioistuin ei edusta sitä suurinta lakia. Ihminen joka tuomitaan tässä elämässä, voi tulla armahdetuksi tuon puoleisessa, ja toisin päin. Tiivistettynä: ihmisen on mahdollista tehdä paljonkin pahaa, ja silti Jumala voi hänet armahtaa, kun vain tarpeeksi katuu ja anoo anteeksiantoa. Ateismissa sen sijaan pyritään kunnioittamaan elämää sellaisenaan, ihmistä sellaisenaan, ja välttämään sellaista, mikä voisi vahingoittaa toista.

Lue lisää

Jatkan vielä sen verran, että minulla jäi tekstistäni pois eräs hyvin olennainen seikka, eli sielunvihollinen, piru, iso kiero, vanha kehno tai miksi sitä nyt haluaa kutsuakaan. Koska etenkin lahkouskovaisuudessa ajatellaan, että saatana kuiskuttelee ihmisen korvaan jatkuvasti ja houkuttelee ilkitekoon, voidaan vastuu sysätä myös tämän toisen mielikuvitusolennon harteille, ja varsinkin joissakin mielisairaustapauksissa henkilö on saattanut uskoa järkähtämättömästi, että häntä on ohjaillut itse paholainen.

Tarkoitin, ateisti selvittää tai jättää selvittämättä....mutta ei pääse sovintoon minkään kolmannen kautta. Hyvä kun korjaat, huomaan usein kirjoittavani aika epätarkasti. Sama vastuun kantamisessa, vaihtoehtona ei ole se joku muu mielikuvitusmaailmassa.
Epävarmuuden sietämisestä olen eri mieltä. Ainakin, jos kyse ei ole mistään fundamentalistiateistista. Sen hyväksyminen, että ei ole mitään valmista totuutta, hyväksyy ei-tietämisen sellaisten asioiden suhteen, mihin esim. raamattu tarjoaa vastauksen, vaatii kykyä sietää epävarmuutta huomattavasti enemmän, kuin vaihtoehto, jossa "Tieto oikeasta" otetaan lähtökohdaksi.