Tämä oli jonkun leffan nimi, ja sai miettimään mikä on sellaista? Mikä on mielestäsi poikkeuksellista rohkeutta, henkisesti tai fyysisesti, ja pystyisitkö itse siihen? Itse pelkään korkeita paikkoja mutta pakon edessä tekisin benjihypyn, se olisi minulle itselleni rohkeuden osoitus.
Poikkeuksellista rohkeutta
30
145
Vastaukset
- ...
En varmasti hyppäisi ikinä, muuten kuin haulikolla uhattuna.
Mutta siis hyppäisin kyllä, ei niinkään rohkeudesta vaan pelosta, jota vastaan on vielä suurempi pelko. Hypystä todennäköisesti säilyy hengissä, haulikolla lasauttamisesta kehnommin.
Mutta onhan noita. Itellä oli tavallaan aikoinaan pirun iso kynnys alkaa kirjoittamaan omalla nimellään julkisesti. Sama julkisella esiintymisellä, Sekin kai liittyi häpeään tai johonkin, mutta oikeasti pelkäsin sitä. Ei tässä vieläkään usein tule astuttua esiin, mutta siinähän tuo menee. Välttämättä kun ei ole pakko olla perskohtaisesti näkyvissä, tullut huomanneeksi, että mut kyllä tuntee moni, mä tunnen kyllä älyttömästi ihmisiä, joskus yllättää, kun joku, täysin tuntematon alkaa jutteleen.
Ja onhan se rohkeutta, mutta ei ehkä poikkeuksellista oli hypätä lankun päälle ekaa kertaa :DDDD
Mutta kyllä mulle suurin kynnys aikanaan, oli alkaa julkaisemaan omia juttuja omalla nimellä. Oikein pelotti, mutta mitäpä tuosta enää, joskus tulee laitettua nimi, yleensä ei, se ei enää ole kynnyskysymys, jos nimi on lehdessä tai muualla. Omat kotisivut oli kai se ratkaiseva toistakymmentä vuotta sitten.
=DW=- musta hurma ejk
Mikä mahtoi olla syy pelkoon kun julkaisit juttuja omalla nimellä? Kaverien reaktiot, outojen reaktiot vai mikä? Täytyy sanoa että itse en uskaltaisi lähteä moiseen, monistakin syistä.
- ...
musta hurma ejk kirjoitti:
Mikä mahtoi olla syy pelkoon kun julkaisit juttuja omalla nimellä? Kaverien reaktiot, outojen reaktiot vai mikä? Täytyy sanoa että itse en uskaltaisi lähteä moiseen, monistakin syistä.
Niin.
Se oli kai just sama, kuin homoilla puhutaan kaapista ulos tulemisella. Kurja vertaus, saan kyllä kuulla tästä :DDD
Mutta oli siinä asiansa, aikanaan. Rippikuva indeksiin jne. Nyt ei tunnu oikein missään. Taisin kyllä saada kyseenalaista mainetta just jokupäivä sitten, kun kirjoitin vittuuntuneena omalla nimellä yhteen lehteen.. Epäilyttää, että muutamakin tyyppi suunnittelee mun tervaamista ja höyhentämistä nykyään :DD
Mä kai hokasin joskus, että olen nobody. Mä voin sanoa mitä lystää, ei siitä tule kuin korkeintaan käräjäsyyte. Eikä se, että saa syytteen, tarkoita tuomiota. On olemassa taiteilijan ilmaisuvapaus. Ja jos mut joku haastais oikeuteen, se munais ittensä pahemmin kuin mä.
Vähän vaikeaselkoinen asia, mutta kun oli kuitenkin aina joutunut häärimään julkisuuden takaverhoissa, se ja sama, jos vaikka itekkin on naamallaan joskus esillä-
Ja tästä huuhaaportaalista olen tasan tarkkaan poistanut kaikki tietoni. saapahan kirjoittaa mitä haluaa,ilman roskapostia meilissä. Ja toisekseen, tutut tuntee, muista ei väliä.
Toi viimenen lause mulla kai ollut mottona tavallaan pitkään jo. Mitäpä sitä outojen aatoksia aattelemaan, tuttujenkaan mielipiteet ei kiinnota pätkääkään enää :DDD
=DW=
- nelih
Elää tämä elämä täysillä, uskaltaen ottaa riskejä.
Tyytymättä siihen mikä on ja minkä ympäristö hyväksyy.
Jos on kaipuu tehdä jotain muuta, lähteä, kokea, luoda....
Tässä iässä vaatii paljon. Tiedän tapauksia jotka ovat tämän irtioton tehneet. Hyvin on ainakin tähän asti mennyt.
Hiukka olen kateellinen.
PS. Irtiotolla en tarkoita parisuhteen eroa vaan ihan muuta.
Toki erokin voi olla laukasin uuteen ja uljaaseen elämään ;)- musta hurma ejk
Sanoit olevasi kateellinen irtioton tehneille, eli itseet ole vielä tohtinut? Voi kuinka joskus tekisi mieli jättää kaikki ja lähteä uusille urille. Mulla ongelmana etten omaa mitään sellaista taitoa mistä voisin sen uran tehdä. :(
- nelih
musta hurma ejk kirjoitti:
Sanoit olevasi kateellinen irtioton tehneille, eli itseet ole vielä tohtinut? Voi kuinka joskus tekisi mieli jättää kaikki ja lähteä uusille urille. Mulla ongelmana etten omaa mitään sellaista taitoa mistä voisin sen uran tehdä. :(
Minä kyllä tiedän mitä tekisin, jos olisi rahaa. Lottovoiton vaatii meikäläisen unelman täyttyminen. Tyhjän päälle en uskalla lähteä vaan eipä tilanne mitenkään surkea nytkään ole. Harrastan sitä mistä haluaisin ammatin. Hyvä näin.
Lottovoittoa ootellessa :)
- lejanna
Poikkeuksellista rohkeutta on ihmisen elää syntymästään saamasta vammaisuudesta huolimatta, antamatta tehdä siitä kynnyskysymystä.
Niin helppo olisi hänen olla ja vedota aina vammaisuuteensa.
Kuuro, sokea, muuten vammainen, nykyisin hänkin on yhteiskunnan tuottava jäsen, halutessaan.
Vähäisiä on muut ongelmat, vaikkapa sokeuden rinnalla.
Itse kammoan korkeita paikkoja. Kaknästornetissa, aikoineen, tuntui, että lennän läpi katon.
.- musta hurma ejk
Mutta eihän se ole poikkeuksellista rohkeutta, jos vamma on ollut syntymästä saakka.
Joskus ollaan puhuttu sokeudesta kaverien kesken, ja siitä mistä aistista luopuisi jos olisi pakko. Itselläni on todella huono kuulo johon ei ole parannuskeinoa (kyse ei ole ikäkuulosta), ja olen sitä mieltä että luopuisin ennen näöstäni kuin kuulostani. - lejanna
musta hurma ejk kirjoitti:
Mutta eihän se ole poikkeuksellista rohkeutta, jos vamma on ollut syntymästä saakka.
Joskus ollaan puhuttu sokeudesta kaverien kesken, ja siitä mistä aistista luopuisi jos olisi pakko. Itselläni on todella huono kuulo johon ei ole parannuskeinoa (kyse ei ole ikäkuulosta), ja olen sitä mieltä että luopuisin ennen näöstäni kuin kuulostani.No, on ainakin muuta, kuin jättäytyä olemisen, pelkän varaan.
Helppo terveen olla olevinaan rohkea jonkin pienen asian kanssa, kun joillakin on elämää suurempia ongelmia.
Itse kyllä luopuisin vasta viimeiseksi näöstä.
Kaikki on suhteellista, kukaan ei voi tietää toisen puolesta.
Kukin tulee laillaan autuaaksi.
. - musta hurma ejk
lejanna kirjoitti:
No, on ainakin muuta, kuin jättäytyä olemisen, pelkän varaan.
Helppo terveen olla olevinaan rohkea jonkin pienen asian kanssa, kun joillakin on elämää suurempia ongelmia.
Itse kyllä luopuisin vasta viimeiseksi näöstä.
Kaikki on suhteellista, kukaan ei voi tietää toisen puolesta.
Kukin tulee laillaan autuaaksi.
.Totta mitä sanoit, helppo on terveen olla rohkea. Kuin myös helppo olla rohkea kenen tahansa, jonka ei tarvitse itse asialle mitään tehdä.
Sodan aikana oli vastarintaliikkeitä, joiden jäseniltä vaadittiin mielestäni poikkeuksellista rohkeutta. Sitä vaaditaan myös ihmisiltä, jotka julkisesti puolustavat mielipidettään vaikka enemmistö on eri mieltä. Jonkinmoista rohkeutta vaaditaan täälläkin, vaikka ei kukaan lankoja pitkin kimppuun käy. Silti saa aika ajoin lukea miten jotkut on ajettu pois. - lejanna
musta hurma ejk kirjoitti:
Totta mitä sanoit, helppo on terveen olla rohkea. Kuin myös helppo olla rohkea kenen tahansa, jonka ei tarvitse itse asialle mitään tehdä.
Sodan aikana oli vastarintaliikkeitä, joiden jäseniltä vaadittiin mielestäni poikkeuksellista rohkeutta. Sitä vaaditaan myös ihmisiltä, jotka julkisesti puolustavat mielipidettään vaikka enemmistö on eri mieltä. Jonkinmoista rohkeutta vaaditaan täälläkin, vaikka ei kukaan lankoja pitkin kimppuun käy. Silti saa aika ajoin lukea miten jotkut on ajettu pois.Minä en oikein allekirjoita mitään ajamisia.
Itse olen täällä kirjoitellut jo kauan, joskus joku on näykkäissyt, muttei edes haavaa ole tullut.
Täällä saa, mitä antaa.
Kun pitää pahimmat mölyt mahassaan, ja antaa arvon toisillekin, pärjää, ja voi hyvin.
Turha on tehdä itsestään marttyyriä, jos ei uskalla kurkata peiliin.
En sinua tarkoita, en edes tunne, vaikka haluaisinkin, kivoja puhut.
Jussia, jos en ole jo toivotellut!
.
Benjihyppyä en tekisi ikinä, sellaista poikkeuksellista rohkeutta ei löydy, eikä sitä tarvita.
Mutta tänään kyllä osoitin eräänlaista poikkeuksellista rohkeutta kun pesin erän mattoja painepesurilla. Tuuli oli jonkunmoinen ja toi kaiken sen vesisumun suoraan päälleni, Mutta kun kerran tuli aloitettua, niin sisulla loppuun asti. Matot tuli pestyä ja pesijä oli kuin uitettu koira. No, kesä kuivaa, minkä kastelee ja juhannussaunassa lähti ne mäntysuovatkin silmistä.- musta hurma ejk
Aivan, aina ei ole tarpeen kokeilla rohkeuttaan. Tuskin itsekään sitä benjiä hyppään, mutta olisi se yhdenlainen kynnyskysymys ja rohkeuden osoitus, vain itselleen. Älä puhu matonpesusta, tuolla ne oottaa liiterin nurkassa...
musta hurma ejk kirjoitti:
Aivan, aina ei ole tarpeen kokeilla rohkeuttaan. Tuskin itsekään sitä benjiä hyppään, mutta olisi se yhdenlainen kynnyskysymys ja rohkeuden osoitus, vain itselleen. Älä puhu matonpesusta, tuolla ne oottaa liiterin nurkassa...
Eikös sekin olisi eräänlainen rohkeuden osoitus, itselleen, kun pesisi ne matot tänään. Huomenna onkin sitten hyvä mieli, kun ne on jo pesty. No, ehkä se tänään alkaa tänään olla kohta myöhäistä.
- musta hurma ejk
mies-vm56 kirjoitti:
Eikös sekin olisi eräänlainen rohkeuden osoitus, itselleen, kun pesisi ne matot tänään. Huomenna onkin sitten hyvä mieli, kun ne on jo pesty. No, ehkä se tänään alkaa tänään olla kohta myöhäistä.
enpä sanoisi että mattojen pesuun tarvitaan rohkeutta? Viitseliäisyys lie parempi sana, kun en ihan kehtaa sinua saamattomaksi tai laiskaksi sanoa. :))
musta hurma ejk kirjoitti:
enpä sanoisi että mattojen pesuun tarvitaan rohkeutta? Viitseliäisyys lie parempi sana, kun en ihan kehtaa sinua saamattomaksi tai laiskaksi sanoa. :))
No niinpä kai, viitseliäisyys. Laiskuus, ei sinne päinkään.
Ne ikävimmät hommat kun on niin helppo lykätä tuonnemmaksi. Mutta toisaalta, tuonnempana on sitten kivempi tehdä mieluisempia hommia, kun ne ikävät on tehty alta pois.
- Kohtaa totuus.
Luulen että löytyy alueelta myöntää omat virhensä.
Harva pystyy siihen.
Aina syytetään muita.
Peiliin katsominen on niin vaikea paikka että sitä on vaikea myöntää itselleen.
Mitä siellä näkyy.
Kun nämä asiat on kohdallaan voi suorittaa suuria fyysisiä tekoja. No jaa, tavanomaista tai normaalia rohkeutta on tehdä se mikä on pakko tehdä vaikka siihen liittyisi suuriakin riskejä. Esimerkkinä tulee mieleen eräskin mies joka pelasti lapsensa maatilan virtsakaivosta mutta kuoli itse koska alimmaisena kannatteli lasta päällään.
Poikkeuksellista rohkeutta on tyhmänrohkeus, riskinotto joka ei hyödytä mitään. En käyttäisi siitä noin ylevää nimitystä. Esimerkkinä vaikka joku sileää monisatametristä pystysuoraa kallioseinää ilman varusteita kiipeilevä, kahlekuningas tai joku muu vastaava.Nykypäivänä ihmisillä on "tylsää" eli kun ei tarvitse kamppailla elannon eteen joten etsitään jännitystä erilaisista trendikkäistä jutuista kuten esimerkiksi benji-hypyt tai vuorikiipeily tai itsensä silpominen. Asiasi ovat todella hyvin jos ainoa rohkeuden osoitus on benji-hyppy :( Ehkä se jo kertoo vastaukseni. Poikkeuksellista rohkeutta on minusta tehdä pyyteetöntä vapaaehtoistyötä ja jaksaa siinä ja kohdata ne ihmiset avuntarpeessa. Tehdä se vielä niin ettei ihmisarvoa alenneta vaan kohdataan ihminen ihmisenä ja kuunnellaan ja kohdataan ilman ylemmyyden osoituksia! Mene ja ole auttavan puhelimen "äänenä" ja kohtaa nuorten ym hätä ja kerro sitten mitä arvostat; jaksaisitko edes? Se vasta on rohkeutta kun panet itsesi likoon ja jaksat kuunnella ja puhut oikeista elämän ongelmista ja tuet eri ikäisiä ihmisiä heidän hädässään. Tavallaan heittäydyt tuntemattomaan ja rohkeasti otat haasteen vastaan (no, melkein kuin benji-hyppy, mutta haaste vaativampi) ja teet sen minkä voit!
En tunnista itsessäni varsinaisia fobioita, tietysti jotkut asiat pelottaa mutta benjihyppyjä en tekisi koska tiedän rajallisuuteni, en ole siis hullunrohkea ja se ei ole todellista rohkeutta.
Todellista rohkeutta on elää tämä elämä alusta loppuun vaikeuksineen päivineen, myöntää tekemänsä virheet ja ottamalla vastuu aikaansaannoksistaan.
Tämä ei ole aina pätenyt omaan elämääni vaan olen yrittänyt "livistää" vaikeita paikkoja. Irtiottoja on ollut ihan vaikka toisille jakaa. Toivottavasti jatkossa on seesteisempää.- Meriläinen
Olen samaa mieltä sun kanssas, kyllä elämän eläminen kaikkine karvoineen on sitä suurinta rohkeutta.
Ja ottaa vastuu ajatuksistaan ja teoistaan.
Kaikki muu on sitten sitä "muka" rohkeutta.
Vain tarpeeksi vahva motivaatio, niin aivoista kyllä irtoaa adrenaliniä, joka antaa sellaisia fyysisiä ja psyykkisiä voimia, joita ei olisi uskonut omaavansakaan. Siksipä tilanneta ei pysty kuvittelemaan etukäteen eikä edes eikä ennakoimaan. Tilanne itsessään laukaisee kyllä adrenaliinin. Motivaatioita voisivat olla oman hengen uhka tai oman lapsen hengen uhka.
Pelko on tunne, joka kertoo vaaran läsnäolosta. Pelon valjastaminen selviytymiseen on voimavara, koska se kertoo vaaran paikat ja auttaa välttämään ne.
Vastaisin siis vain kahdella sanalla:
Selvisin hengissä.Jep, vain se joka on sen kokenut, voi tietää miten sen kohdatessa toimii.
Paljon kertovat kaksi sanaa. Itse kerran kilpailin, Kuka jää henkiin, ja voitin sen kilpailun.
- RIMMIR
Alkaa olla jo rohkeutta nykyään vuonna 2011 olla ammattiliitossa aktiivinen sekä poliittisesti aktiivinen valtakunnallisesti. Aivan käsittämättömiä uhka kuvia on alkanut ilmestymään , miksihän on aikakausi mennyt niin kovaksi?
Rohkeutta vaatii myös mennä todistajaksi oikeuteen. Tai ilmiantaa henkilö joka tekee tosi pahoja rikoksia.- ...
Mnaah.
Mulla tollaset tunki silmille, ei niitä voinut edes vältellä. Olijan siinä hisuutensa, tehdä kolelle puolueelle vaalimainoksia, ajaa joku ukko ministerikiki, istua jostain ihme syystä käräjillä syytettynä, yleensä opetella olemaan eturivissä.
Mua alkoi homma tympimään, mä oikeasti haluan pienimuotoista elämää. Mutta kun se ei ole välttämättä mahdollista. Hitto, nytkin puhe ollut työnalla, mitä väsännut periaatteessa puolitoista vuotta. Luultavimmin vedän skrakan suoraan, heitän paperit roskikseen ja haistatan vitut kaikille. Jeejee, taas mentiin käräjille :DDD
Tää asia jotenkin on kaikille niin omakohtainen. Meillä oli pentuna jokin aikuisuusriitti kavereitten kanssa. Sitä vaan piti jonkun uskaltaa, kun muut ei uskaltaneet. Nojoo, ei ne tosiaan niin järkeviä olleet ne asiat. Mutta jäi niistä kokemuksensa. Mä uskallan painua isonkin ihmismmassa eteen, puhumaan typeryyksiä :DD
Vaikeeselkonen asia, tavallaan.. Mä kirjoitin tonne kuuskymppisiin vähän aihesta kans. Mlko ujoja monet tuntuu olevan, vanhoilla päivilläänkin.
Mutta mä siis oon hissuksen, aina jotain, jonnekin. Hah, taisin tossa oikeana juhannuspäivänä mesota yhdessä lehdessä yhtä täällä tunnettua ministeriä vastaan. Joopajoo. Kiva mnnä asioimaan kunnantalolle.
Se on se hinta, mikä on maksettava. Pitää uskaltaa laittaa ittensä likoon tarvittassa. Se ei ole helppoa, ei. Mutta siihenkin tavallaan tottuu. Ei mua kiinnosta, mitä muut aattelee. Mun mielestä parempi edes saqnoa, mitä mieltä ite on.
Jahas, pitää mennä käymään kuuskymppisiin keskustelua siitä, kumpi oikein, vasta, vaikkoko vihta . Pirun rakentavaa :DDD
=DW=
- Putkivalo
Olisin mielummin ei-rohkea :) Ilman pelkoa kun ei ole rohkeutta.
Ensimmäiset 25 vuotta vietin peläten kaikkea, pimeää, ötököitä, ihmisiä... En tiedä mikä minut teki sellaiseksi. Ja tiedätkö millä pääsee peloistaan? Kohtaamalla ne, uudestaan ja uudestaan. Mä niin vihaan olla rohkea ;) mutta oikeastaan tänä päivänä mun ei tarvi ollakaan. Ja jos sellainen tulee, mä yleensä kieltäydyn kunniasta yrittää, (korkeita paikkoja, Linnanmäkeä ym).
Oikeastaan rohkeus on vain palkinto minkä saat kun teet jotain mikä pelottaa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2092718
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo521916Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol4191548Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1531493Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3661412Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641288Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen251276Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H141216- 601058
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S23948