Johannes Kastaja

ei nimmaria

kastoi vedellä parannukseen. Hän kertoi jäljessään tulevan väkevämmän Kastajan, joka kastaa parannuksen tehneet Pyhällä Hengellä ja tulella.
Jumala antoi parannuksentien pakanoillekin. Joka kulkee tuota tietä, saa tulla väkevän Kastajan luo. Hän kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella.

Jeesus, joka on uskovaisen esikuva kaikessa, tahtoi kasteen Johannes Kastajalta. Johannes Kastaja tiesi, että Jeesus, joka oli Pyhällä Hengellä täytetty hamasta äidin kohdusta, ei tarvinnut kastetta. Jeesus, esikuva halusi kasteen täyttääkseen koko vanhurskauden. Jeesus halusi kasteen meidän tähtemme, jotta me saamme nähdä Pyhän Hengen tunnustavan kasteessa Jumalan lapsen.
Jeesus TULI ihmiseksi tähtemme ja kulki ihmisen tien Jumalan Sanan uskon kautta ja Pyhän Hengen voiman kautta. Hän tuli esikuvaksi Jumalan luomakuntaan. Tänäänkin hän, joka saa vedellä parannuksen kasteen, saa alkaa kulkemaan Jeesusta seuraamalla taivaan valtakuntaa kohden. Taivaan valtakunnan asukkaan Jumala kastaa Itse. Hän on se väkevä Kastaja.

Matteus 3
11 Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.
12 Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisunsa aittaan, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa."
13 Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen.
14 Mutta tämä esteli häntä sanoen: "Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!"
15 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus". Silloin hän salli sen hänelle.
16 Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.
17 Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt".

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei nimmaria

      Tämänkin päivän Johannes Kastajan työtä tekevät, kastavat ihmisen parannukseen ja Jeesuksen opetuslapsiksi. Kasteessa Isä, Poika ja Pyhä Henki on läsnä tunnustamassa uuden opetuslapsen syntymisen. Opetuslapsi ei ole vielä Jumalan ystävä, vaan nyt hän saa alkaa osoittamaan sen, haluaako hän todella kasvaa Sanan opetuksessa Jumalan ystäväksi. Hänelle on annettu siihen mahdollisuus, sillä Jumala on tunnustanut hänet kasteen yhteydessä opetuslapsekseen ja antanut Pyhän Hengen lahjan kirkastamaan Jumalan Sanaa.
      He saavat tulla Jumalan ystäviksi, jotka pitävät kaiken sen, mitä Jeesus opettaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2921
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe