Geenit on muualta mutta sanon asiat yleensä suoremmin kuin eteläpohjalainen. Miksi yhä väitetään, että eteläpohjalainen sanoo asiat suoraan vaikka se ei yleensä pidä paikkansa (enää)?. Annoin erään rattijuopon kuulla kunniansa kun nämä paikalliset vain hyssyttelivät. Ukko puhalsi aamulla alkomittariin ja totesi että aika paljon oli promilleja mutta kun pakko oli päästä ravintolaan kaljalle, lähti autolla. Eteläpohjalaiset 'kaverit' eivät estelleet, eivät sanoneet sanaakaan asiasta. Antoivat kaverin mennä. Minä haukuin ukon pystyyn ja koin että tässä porukassa minä olin se joka teki väärin. Jos eteläpohjalainen olisi suora hän myös hyväksyisi sen että hänelle itselleenkin asiat sanotaan suoraan. Etenkin jos kyse on lainrikkomisesta. Ensi kerralla vain yksinkertaisesti ilmoitan poliisille. Eteläpohjalainen imago on satua, kaksinaamaisuus kukoistaa.
Eteläpohjalainen suoruus?
75
3689
Vastaukset
- Sellaasta
Haluskahan ne niinsanotut kaverit, että menköhö, jäispähä viimmeenki kiinni?Olis ne kyllä voinu sanua, että jos meet, menetät korttis. Taisi ne kaverit ja se tyyppi olla sellaasia nelikymppisiä. Vanhemmat olis voinu sanua suarahan.
- Ummeli200
Eräs jo lähes 60-vuotias eteläpohjalainen mies tyrkytti minulle alkoholia vaikka kerroin että olen kuljettaja. Halusi huomion pois omista toimintatavoistaan. Hän on ystäviensä silmissä useamman kerran jäänyt kiinni rattijuoppoilusta. Miten tällaisia siedetään?
- HuhHuhHuh01
Mistä ihmeestä johtuu tämä täällä Eepeelä jatkuvasti etenevä välinpitämättömyys? Rattijuoppoja on aina vain enemmän, eikä kukaan välitä heistä tehdä ilmoitusta. Yksitoista rattijuoppoa Etelä-Pohjanmaalla tangomarkkinaviikonloppuna. Haloo, kysehän on vain jäävuoren huipusta – suurin osa jää (tällä kertaa) kiinnijäämättä! Ovatko kaikki jonkun sukulaisia tai tuttavia, joiden puuhia hyssytellään? Miksi eteläpohjalaisista on tullut tällaisia piittaamattomia, joita rikollisiksikin etelämpänä kutsutaan? Ehkä häjyys ovat palaamassa? Jos näin on, se liittyy selkeästi alkoholiongelmiin. Piittaamaton ei pärjää nykymaailmassa, jossa työelämä syö, jos arvot eivät ole kohdallaan. Siksikö eteläpohjalaiset pysyvät omalla maaseudullaan, kun eivät löperyyttään pärjäisi etelämpänä? Tunnenhan minäkin niitä, jotka häntä koipien välissä ovat palanneet takaisin pääkaupunkiseudulta, kun eivät ole pärjänneet. Eteläpohjalainen halveksii helposti jyrkkiä mielipiteitä, mutta ei käsitetä, että piittaamattomuus näkyy mm. vyötärön kohdalta ulospäin. Muistaako täällä kukaan, mitä tarkoittaa itsekuri tai sisu?? Tärkeimmät työpaikat tekevät aina tärkeistä paikoista psykologisia testejä - piittaamattomuus tulee näkyviin. Rattijuoppojen ja hälläväliä ryypiskelijöiden käy huonosti. Ollaanko taas menossa auringonlaskun suuntaan?
- ikl- Lapua
ÄLÄ NY UKKO PUHU PALTURIA !
KYLLÄ ETELÄ-POHJALAANE SANOO ASIAT HYVINKIN SUORAHA ja
niinku ne o !
te vähemmistöt ( eli ne yksittäiset ) jotka aina silloin tällöin
uskaltavat aukoa suutansa niitä on hyvin vähän mutta
kaikenkaikkiaan etelä-pohjalaaset kokonaisuudessaan ovat hyvinkin
suoria ja oikeudenmukaisa eli kyllä urbaanilegenda on
vielä totta ja voi hyvin !
OLIKO TUOSSA SUORUUTA , TÄH ?- palkankorotus
Jos ootta niin suaria niin miksi minut muualta tullu laiteyaan AINA sanomaan epäkohdat ja muut valittamisen aiheet pomolle ja muille?? Siksikö ku ei ite uskalletta vai onko tää sitä myt sitä suoruutta?
- Anonyymi
Älä ny ukko puhu palturi kirjoittajalle. Jos joku valehtelee se olet sinä. Ja. Mitä tulee epllä tuohon rehellisyyteen se on paska klise ei muuta. Itse epllä syntyneenä ja kasvaneena. En sulata persuja missään muodossa. Ennenvanhaan epllä elettiin rehellistä elämää jossa kunnioitettiin kaikkia ihmisiä vaikka voimakas uskonnollisuus oli vallalla. Nykyään pemä persut nylkee kaiken tieltään
- Anonyymi
Suoraan sanottuna COVID puikko nenään on DNA testi jolla muokataan väestöä tulevaisuudessa.
- .......
Jos ei koskaan ole missään muualla asunut, voi luulla niin kuin luulee tuo ikl- Lapua. Lienee jokin sosio-ekonomisesta epäonnistunut. Huutaminen ei auta (isot kirjaimet kertovat siitä).
- ikl-Lapua
ei ISOOT kirjaimet kerro mistään huutamisesta vaan
ehkä hieman suorapuheisemmasta sanomasta jonka
olisi tarkoitus mennä paremmin perille sellaisille henkilöille jotka
eivät muuten tahdo oikein uskoa reilua , viisasta järkipuhetta !
mistä tuollainen käsite isoista kirjaimista ? joku kertonut sulle
että jos koska kuinka hä ?
ikl-Lapua on kierrellyt siellä sun täällä ja tietää yhtä jos toista
elävästä elämästä , ELI SUUS KIINNI LOPPI !
pienenä vinkkinä : lukekaa , oppikaa , toteuttakaa !
voi taas tuli suoraa puhetta ! - Kailotus
ikl-Lapua kirjoitti:
ei ISOOT kirjaimet kerro mistään huutamisesta vaan
ehkä hieman suorapuheisemmasta sanomasta jonka
olisi tarkoitus mennä paremmin perille sellaisille henkilöille jotka
eivät muuten tahdo oikein uskoa reilua , viisasta järkipuhetta !
mistä tuollainen käsite isoista kirjaimista ? joku kertonut sulle
että jos koska kuinka hä ?
ikl-Lapua on kierrellyt siellä sun täällä ja tietää yhtä jos toista
elävästä elämästä , ELI SUUS KIINNI LOPPI !
pienenä vinkkinä : lukekaa , oppikaa , toteuttakaa !
voi taas tuli suoraa puhetta !Älä huuda. Et ole yhtään vakuuttavampi isoine kirjaiminesi..päinvastoin.Opettele netiketti!
- Pelkkää uhoamista !
Kailotus kirjoitti:
Älä huuda. Et ole yhtään vakuuttavampi isoine kirjaiminesi..päinvastoin.Opettele netiketti!
Pohjalaisen puoliskona voin sanoa, että Karjalaiset ovat
suorempaa sakkia kun pohjalaaset. Pohjalaanen sanoo
suoraan, mitä sanoo, mutta seläntakana sanomiset on
toistamaata !!!
- EP:hen pettynyt
Rattijuoppo eteläpohjanmaalla automaattisesti olettaa, että kaveripiiri suojelee hänen toistuvia rattijuoppoajojaan. Samaan aikaan hän haukkuu kaikki ammattikuljettajat suuriksi rattijuopoiksi tilaisuudessa jossa kokee tällä kommentilla piilottavansa oman taipumuksensa kännäysajoihin. Nykyään onneksi jo on niitä jotka saavat suunsa auki mutta nämä ovat lähes poikkeuksetta muita kuin eteläpohjalaisia. Vain riittävä julkisuus lopettaa känniajot. Kaksinaamaisuus ei tee sitä, eikä kaverin lainrikkomisen hyssyttely vaikka kaveri olisi sukulainen. Eteläpohjalainen suoruus ei ole sitä että saa sanottua kaverille suorat sanat - tarvittaessa. Eteläpohjalainen suoruus, josta rehennellään on paikallisten mielestä sitä että uskalletaan sanoa jokin asia röyhkeällä tavalla. Suoruus on jokin vanha legenda jolla koetetaan peitellä juopottelu, mässäily sekä niiden aiheuttamat sairaudet jotta saataisiin eteläpohjanmaa jotenkin näyttämään paremmalta paikalta asua. Jotain turvallisuuden tunteen hakua? Alkoholin käyttö on eteläpohjanmaalla melkoista, sillä juopot piiloutuvat tilastoissa uskovaisten absolutistien sateenvarjojen alle, nämä kun juomattomuudellaan kaunistelevat todellisia tilastoja. Alkon tilastoissa ei näy omapoltto eikä ulkomailta tuodut lastit. Kertokaa omat vikanne suoraan niin kuin muutkin - piilottelu tuppaa tulla ilmi kuitenkin. Esimerkkinä paikallislehden Kauhajoen koulusurimien aikaan julkaisema tieto siitä, että eteläpohjanmaalla on eniten todettu kiusaamista Suomessa (kotona, koulussa, työpaikoilla). Jos tästä ei puhuta, kiusaaminen jatkuu.
- Totta kirjoitat
nimim. EP-hen pettynyt ! Suoranpuhumiseksi sanovat juuri
tuota röyhkeyttään ! Kiusaamisessakin, kuin muussakin
olen täysin samaa mieltä kanssasi !!!
- Suoraan sanottuna
Hölömö saa olla muttei rattijuoppo.
- e-pohjanmaa rules
Jaaha Jaaha!!! Mitataanko suoruutta nykyään sillä, että saa Rattijuopon pidettyä kotona? tai siellä missä kulloinkin on juhlimassa. Mielestäni suoruus on nyt sitä että sanotaan -älä osta sitä paitaa se on ruma, eikä sovi sulle! Jos ratti juoppo on tosiaan päättänyt lähteä niin ei siinä puheet auta. Ainoastaan jos onnistuu piilot´tamaan avaimet sen huomaamatta! ni! ja moon ISOOLTAJOELTA!!!
- uudari
Ainakin se on hyvä mittari suoruudesta, jos rattijuopolle saa sanottua. Jää varmasti juopon mieleen, ettei ne ihan kaikki tätä asiaa hyssyttelekään vaan ehkä laittavat myös tästä rikollisesta sanaa kiertämään.
- Jano olis
Eikö te tiärä kuinka ryypäthän vaikka sitä on jo tehty pohojanmaalla 200 vuatta.
Ainut puute on että Oravaasis ei oo enää ammattitaitoosia pontikankeittäjiä.
Jos joku tiätää niin äkkiä viitta tiänposkeen.- wisuri
Etelä-Pohjanmaalla ei siis osata elää tätä hetkeä, vaan eletään menneisyydessä?
- Kuopiosta!!11
- Koettu on, ei enää
Ystävyyttä ei ole se, että traumatisoi kännissä ajamisellaan läheisiään ja olettaa ettei kukaan ilmianna. Ystävä on se joka saa kaverinsa rikolliselta tieltä ajoissa pois ja yleensä siihen tarvitaan ilmianto. Ystävyyttä ei ole se että tekee kavereistaan kanssarikollisia. Rattijuopoksi osoittautuminen on useimmille ihmisille erittäin traumatisoiva kokemus!
- Koettu on, ei enää
Humalassa ajaminen on lähipiirille henkistä väkivaltaa! Nuori tai vanha, kaveri antaa itsestään isottelevan kuvan, on ylisosiaalinen, ylipukeutuva, yliäänekäs, jopa yliystävällinen. Tai kaikkia näitä. Tyyppi korostaa sosiaalisia suhteitaan mutta ei käsitä että vilkkaan sosiaalisen elämän positiiviset terveydelliset vaikutukset mitätöityvät kun kaikissa tapaamisissa aina mukana on Kuningas Alkoholi ja usein myös se Auto. On itsensä suojelutaitoa jos tällaisesta hidasta tuhoa ympärilleen luovasta tyypistä tajuaa etääntyä. Jos humalainen osuu viattomaan kadunkulkijaan vammauttaa tai tappaa, ystävyyden kokemus muuttuu elämänpituiseksi syyllisyydentunteeksi. Oma käytös tuntuu väistämättä kanssarikollisuudelta. Kyselkää niiltä jotka tämän ovat joutuneet kokemaan.
- Löytöjä
Nolaaminen on parasta tapa kitkeä huonoja elämäntapoja. Niin on saatu tupakointiakin vähenemään, kun julistettiin että tupakoitsijat ovat matalasti koulutettuja siis vähän yksinkertaisempia kansalaisia :) Kyllä moni on saanut motivaation lopettaa. Rattijuopoista olisi löydettävä vastaava nolaava yhtäläisyys.
- Ei toimi!
Ei toimi!
- Fiksu nuori.
Korkeammasti koulutetut ja varakkaimmista tupakoivat kannbista, typeryys satakertaistuu.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10688502
- Koettu on, ei enää
Tosi kun vesi. Väitänkin että tupakoinnin määrän laskeminen on yksi erinomainen todiste siitä miten vahva kolmannen valtiomahdin valta voi olla. Media on saanut aikaan sen että juuri lähinnä suomalaiset matalasti koulutetut miehet ovat isosti lopettaneet tupakointiaan. Hallitus voisi määrät median kehittämään viestintämuodon jolla nuo matalasti koulutetut nuoret miehet ja vanhemmat ukot saataisiin vastaavalla lailla häpeämään humala-ajojaan siinä määrin että se tapa vähitellen kitkeytyisi kokonaan pois. Kukaan ei halua julkisesti olla nolo tai huonompi kuin muut.
- juupa juu
Pohjalainen ns. suoruus on junttimaisuutta tänä päivänä. Huonoa käytöstä ja alkeellista sosiaalisuutta joka ei ulotu Vaasaa tai Seinäjokea kauemmaksi. Olen vuosia seurannut tätä ja näin se on. Muualta tullut sukulainen tai ystävä sen huomaa. Varmasti huomaa myös se joka muuttaa muualta esim. Vaasaan. Heti alkaa omakehu haisemaan ja muiden kaupunkien haukkuminen. Ei olisi paljon varaa. Töitä ei esim. Vaasassa enää paljoa ole, paitsi työllistämistyötä silti uhoaminen omasta erinomaisuudesta on kovaa. Kannattaisi katsoa peiliin, lähteä muuallekin kuin Uumajaan tai valmismatkalle Turkkiin. Avarakatseisuutta ja yleissivistystä enemmän. Nämä puuttuvat n. 50 v pohjalaisilta äijiltä . Ja jos joku muualta tullut sanoo suoraan on heti pohjalaisella herneet nenässä.
- Joopapoo
Te jokka pidätte vaasaa eteläpohjalaasena nii erehdytte pahasti. Sehän on ku ruottiin menis.
- imbesillit pohjalaas
Poholaaneen on kaikkea muuta kuin rohkea, rehti ja suorapuheinen.
Pohojalaanen on kiero, manipuloiva ja selän takana paskaa puhuva "herrasmies". Jolla ei ole minkäänlaisia käytöstapoja, tai kohteliaisuutta. Omanarvontunto on myös hiukan liioiteltu, ja jokainen luulee olevansa parempi kuin muut. Totuus on, että pohjalainen on hyvä yhdessä asiassa: itsensäkehumisessa.- Totta kirjoitat
ja lisään, että täällä asuu kaikkein kateellisemmat ihmiset !
- näytän sulle
Totta kirjoitat kirjoitti:
ja lisään, että täällä asuu kaikkein kateellisemmat ihmiset !
Tuo eteläpohjalainen kateus on pointti jota voi myös hyödyntää. Lihavan eteläpohjalaisnaisen saa liikkumaan kun hänet oikein saa kihisemään kateudesta eteläsuomalaisen hoikan kanssasisaren nähdessään. Tiedän henkilöitä jotka ovat kateudesta vihreinä saaneet itsensä salille ja personal trainerin pakeille kun ovat halunneet näyttää että kyllähän täälläkin osataan. Kateus siis ei ole pelkästään huono asia - sitä voi myös hyödyntää että saadaan kansa parampaan kuntoon.
- Tuo taisikin
näytän sulle kirjoitti:
Tuo eteläpohjalainen kateus on pointti jota voi myös hyödyntää. Lihavan eteläpohjalaisnaisen saa liikkumaan kun hänet oikein saa kihisemään kateudesta eteläsuomalaisen hoikan kanssasisaren nähdessään. Tiedän henkilöitä jotka ovat kateudesta vihreinä saaneet itsensä salille ja personal trainerin pakeille kun ovat halunneet näyttää että kyllähän täälläkin osataan. Kateus siis ei ole pelkästään huono asia - sitä voi myös hyödyntää että saadaan kansa parampaan kuntoon.
olla ainut hyvä asia, jota kateus voi saada aikaan ja siihen
se sitten jäikin ! - ei läski
näytän sulle kirjoitti:
Tuo eteläpohjalainen kateus on pointti jota voi myös hyödyntää. Lihavan eteläpohjalaisnaisen saa liikkumaan kun hänet oikein saa kihisemään kateudesta eteläsuomalaisen hoikan kanssasisaren nähdessään. Tiedän henkilöitä jotka ovat kateudesta vihreinä saaneet itsensä salille ja personal trainerin pakeille kun ovat halunneet näyttää että kyllähän täälläkin osataan. Kateus siis ei ole pelkästään huono asia - sitä voi myös hyödyntää että saadaan kansa parampaan kuntoon.
Jos liikunnan kautta saa painon putoamaan, se varmaan jää hetkelliseksi. Jos laihduttaa toisten takia paino palaa varmasti takaisin. Sitä kutsutaan jojoiluksi.
- Kukas s-aatana
Totta kirjoitat kirjoitti:
ja lisään, että täällä asuu kaikkein kateellisemmat ihmiset !
.
"Kukas s-aatana jätti auton taloyhtiölle varatulle paikalle, ai soon minä itte????"
.
- muutakin kuin tahkoa
Aivan, samanlaista kateellisuutta ei taatusti ole niin runsain määrin missään muualla kuin eteläpohjalaisten keskuudessa. Takanapäin puhuminen on myös pahinta mitä voi olla! Tarua ja uskomusta puheet rehtiydestä ja suoruudesta.
- Tour
Tosiaan uhoaminen on kovempaa kun teot. Naisia ei eräät kunnioita yhtään. Jos nainen sanoo jotain vastaan on se heti hankala ihminen. Huonosta käytöksestä ei saa huomauttaa eikä mistään. Raskasta seurata myös sitä jatkuvaa hokemista työn tekemisestä ja mistä saa halvemmalla. Nurkat täynnä rojua jolla ei mitään arvoa. Kun oma tuttuni tulee etelään alkaa heti se uhoaminen ja vikojen hakeminen. Itse pyöritään pientä kaupunkia ympäri eikä yleissivistys päätä huimaa. Tuntuu että pohjalaisella (vaasalaisella) on huono itsetunto jos ei muualla osaa antaa mistään kehua. Ei kiitosta. Sukulaiset kelpaa kyllä majoittajiksi mutta ystävällisyydestä tai tavoista viis. Jos kerran kaikki on niin komiaa, luulisi olevan rahaa myös hotelliin. Pohjalainen on mukamas suora, todellisuudessa röyhkeä. Jos itse vastaat takaisin on pavutkin nenässä.
- Kuuntele kokemuksia
Eräs eteläpohjanmaalta jo vuosia sitten etelämmäksi muuttanut kertoi että hän aikoi palata takaisin mutta epäröi. Hän päätti kokeilla ennen kuin luovutti asuntonsa pois. Hän asui Seinäjoella kaksi kuukautta ja päätti testinsä jälkeen palata pääkaupunkiseudulle takaisin. Syitä on useita mutta tärkeimpinä se, että hän ensinnäkin lihoi neljä kiloa kun joutui liikkumaan henkilöautolla. Toisena syynä hän mainitsi erittäin ahdistavana kyttäävän ilmapiirin. Torillakin ihmiset syynäävät arvostelevina toisiaan. Kun paino nousi, myös tunnepuoli ahdistui. Hyvä olo jäi kokonaan pois kun rentoutuminen kavereitten kanssa oli juoruja ja ahdistavia arvosteluja muista. Ekkö sä sitä tunne..? Johan-nyt-toki..! - Toinen kävi pääkaupunkiseudulla, palasi takaisin mutta muutti uudelleen etelään kun lapsia saatuaan käsitti että siellä nämä saavat paremman alun itsenäiseen elämään. Liian pienissä piireissä oma identiteetti ei kehity samalla lailla.
- oikku4
Kirjoittaisin etelä-pohjalaisista. tunnen muutamia heitä en tietenkään voi yleistää,mutta näin keski-pohjalaisena ihmettelen sitä kun olin jopa yli 20v eräässä yhdistyksessä jäsenenä ja autoin kyseistä henkilöä paljonkin,mutta tuntui ottavan kunniansa itselleen ja siitä mainitsin monta kertaa ja taisin vinoilla etelä-pohjalaisuudesta tosin huumori mielellä, mutta oli perhana kuitenkin niin herkkähipiäinen että suuttui minulle katsos kun oli päällikkö kyseisessä yhdistyksessä . eiköhän haukkunut minut, vaikka palvelin kyseistä rouvaa parhaani mukaan sain tulikivenkatkuisen puheenräminän korviini ja meinasin saada sydänkohtauksen niin pahansuopia ihmisiä löytyy eteläpohjanmaalta luoja minut armahtakoon, etten ota eteläpohjalaista vaimoa itselleni niin ilkeitä tuntuvaat olevan ja leuhkoja. siinä ei sitten auttanut kuin erota kyseisestä yhdistyksestä.
- tietämätön
E-pohjalainen suoruus on luonteeltaan tunnustelevaa testaamista. Täkäläisillä
on jonkinlainen sisäänrakentunut piirre suhtautua kohtaamaansa henkilöön
sillä tavalla. Huumori on oma lajinsa. Se on täälläpäin sävyltään piilonälvintää,
ja hauskaa silloin, kun se ei kohdistu kertojaan itseensä. Mutta vastaapa takaisin
Hienostuneesti samalla tyylillä, niin johan paikallinen menee itserakkaudessaan
kasvoiltaan punaiseksi, ja tuo sen myöhemmin julki tutussa kahvipöydässä
Myötäilijöiden seurassa, omaa viattomuuttaan toki korostaen.
Aika paljon toki kertoo se e-pohjalaisten vakiokommentti eri mieltä oleville:
"No ei tänne tartte tulla". Mummo oli hississä kun siihen tuli hieno rouva. Mummo nuuhkaisi hyvää tuoksua, johon hieno rouva totesi "Chanel, 240e". Kohta hissiin tuli toinen rouva, jolloin mummo taas nuuhkaisi. Rouva totesi " Dior, 360e ". Seuraavassa kerroksessa mummo otti taskumatistaan ryypyn olvia, ja hakkasi molemmat rouvat sairaala kuntoon.
- Äireen flikka
Äitini oli Kurikasta lähtösin, menetin hänet jo pienenä lapsena. Synnyin ja kasvoin pohjoisessa. Aikuisikään päästyäni isä sanoi mun kovasti muistuttavan äitiäni luonteelta, josta melkein loukkaannuin koska olin kuullut E-P;n kansan vaan rehentelevän kuinka suurta ja komiaa heillä on kaikki!...isäni sanoi..ei ei sinne päinkään, vaan olet yhtä kova tekemään töitä! ja sen muistan äitistä että hän oli aika temperamentti, ja sano SUORAAN MITÄ AJATTELI! Siinä mun muisto...:)
- Pohjoisesta_vaan
Etelä-Pohjalaisia 15 vuotta seuranneena sanoisin, että pääosin porukka on lähinnä uhoavia pellejä. Hirvee möly omasta ja maakuntansa erinomaisuudesta, mutta tosipaikan tullessa suurempia vellihousuja saa hakemalla hakea tästä maasta. Eikä ilmiö ole mitenkään uusi. Jo edellisten sotien aikoihin "pohjalaisia" pidettiin suuri suisina öykkäreinä, joilla oli paljon sanoja ja vähän tekoja.
- C35b25S-tunnus
Kerroppas kuinka olet 15 v ajan seurannut E-P:laisia ja miten , missä , kuinka?
Kiinnostaa tietää kun teen tutkimusta Lapin alueen asukkaista.
Voisin ottaa yhteyttä sinuun ja jutella tiedoistasi ihan tutkimuksen kannalta.- kartta käteen
Etelä-Pohjanmaa kiinnostaa kun teet Lapin alueesta tutkimusta, hih
- josaldinho57732
TONNE KU VOIS MUUTTAA JA PÄÄSTÄ URALLAAN HUIPULLE
- Pohojalaan
Äläkää ny veljiänne eteläpohjalaasia noim mollakko. Eteläpohjalaaset on saanu paljo kärsiä ruottalaasten tunkeilusta suomen maalle. Sitte sanotaan, etton tullu lännestä geenejä niinki paljo et monet eteläpohlaaset geenit on erilaaset ku muualla suomes. Jo joku on kehrannu väitää viä niinki, et skandinaviasta on tullu tänne poruukkaa ja opetellu suomenkielen ja sika pohjalaane murre on erilaasta. Kyllä on aikoohin eletty ja kyllä tuntuu pahalle kuulla tollasta sontaa. Meijä murre on vanhakantaasinta suomee ja ollaha suomalaisia siinä missä muukki eikä mi länsimaalaasia. Nuo on vaa nuo ruottalaadet menny tonne vaasaha ja närpiöhön eikä halua eea oppia suomea. Sitte meitä väitetähä ruottalaasiks. Jo on aikoohin eletty. Täälty mento köyhyyre takia ettihi töitä ruottista nii kais siino voinu jokku ruottalaasten kans saara mukuloota. Mut erellee ollaha suomalaasia ja suomalaas-ugrilaasia ja ylypeetä siitä. Ei noi ruottalaaset oo koskaa halunnu suomee oppia että jättäkää jo ne teoriat siitä että ois suomehe tullu väkiä muulta ja oppinu suomen kieltä. Herätys ja haloo.
- SitäSuoruutta
Kokkolalaiselta hyvä kritiikki noin 10-vuotiaiden kännäilystä Solar Soundeissa. Paikalliset eivät itse ota asiaa esille, sillä heti leimattaisiin häiriköksi, jos eteläpohjalaisista paljastaa räikeitä epäkohtia. Ei saa kertoa. Ei saa puhua kuin kivoista asioista. Hyvä, että nyt pohditaan. Ensi vappuna nähdään, onko mitään täällä Seinäjoen seudulla saatu aikaiseksi. Vai annetaanko lapsi-ikäisten edelleen julkisesti harrastaa ilkivaltaa ja ryypätä ilman, että kukaan välittää. Vanhemmat sysäävät vastuuta poliisille, höh.
- säästynytpahalta
Onneks meilläkään ei ole eteläpohjalaisia geenejä!
- Anonyymi
Eteläpohjalaiset riisuivat aseista ja vangitsevat tuhansia venäläisiä miehittäjäsotilaita 1918 Vapaussodassa, kuntaas muun Suomen miehet vain muutamia...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eteläpohjalaiset riisuivat aseista ja vangitsevat tuhansia venäläisiä miehittäjäsotilaita 1918 Vapaussodassa, kuntaas muun Suomen miehet vain muutamia...
etelä-pohjalaiset elää menneisyyden kautta koska pelkäävät kaikkea uutta. ja eivät todellakaan oles suoria,selvinpäin. mutta iloliemi tekee molemmista naisista ja miehistä kyllä suoria ,rehellisiä ja viä rohkeita. ainut mitä täällä olla niin kunnioitetaan työtä,työnjohtoa vanhempia. näin 20v sivusta tätä kyräilyä seuranneena
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
etelä-pohjalaiset elää menneisyyden kautta koska pelkäävät kaikkea uutta. ja eivät todellakaan oles suoria,selvinpäin. mutta iloliemi tekee molemmista naisista ja miehistä kyllä suoria ,rehellisiä ja viä rohkeita. ainut mitä täällä olla niin kunnioitetaan työtä,työnjohtoa vanhempia. näin 20v sivusta tätä kyräilyä seuranneena
totuus tuli siinä hienosti kuin taskuraamatusta..aamen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
totuus tuli siinä hienosti kuin taskuraamatusta..aamen
Kommentoit sitten omaa. Voi raukkaa.
- Anonyymi
Mitä tuo "suoruus" oikein tarkoittaa? Kun on tilanne päällä ja kysytään, vastaus tulee vasta joskus viikon päästä. Liian myöhään. Hitaus ei ole etu eikä hyve nykymaailmassa.
- Anonyymi
Säälin saa pyytämättä, karehtimisen pitää ansaita. Hyvin pitää tämäkin vanha sananlasku kutinsa.
Tällä me pärjätäänkin taas pitkään.
Ketjussa kommentoinneissa monesta kuultaa itkuinen katkeruus ja alemmuuren tunto, ihan turhaan, kyllä teistäkin jotain hyvää löytyy, kunhan oikein tutkistelette.- Anonyymi
suoraan töistä viinakaupan kautta saunaan,piestä akka..sammua autotalliin...aamulla nöyränä pyytää anteeksi. rapula ryyppy naapurissa..ja esson baariin.. sitä on joka viikkoinen suoruus
- Anonyymi
Pah mun mielestäni pohjalaiset aika samaa sakkia Pirkanmaalaisten tms kanssa. Ehkä jopa hieman kiltimpää tosiaan mutta ero ei ole iso.
- Anonyymi
pohjalaiset ehkä,etelä-pohjalaiset on ihan omaa karjaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
pohjalaiset ehkä,etelä-pohjalaiset on ihan omaa karjaa
Ainakin Seinäjokelaiset ihan ok väkeä, en muista EP:n alueista tiedä
- Anonyymi
Ne siirtokarjalaiset oli kyllä valopilkku ne erotti vielä 60-luvulla ja 70-luvullakin puheesta
- Anonyymi
seinäjokiset on joo oma rotunsa etelä-pohjanmaalla,erikoisesti ihminen muuttuu kun muuttaa sinne..pitäs tutkia asia. en väitä hyvällä tavalla
- Anonyymi
Elekäähän työ pyrkikökkään sen konneen luo vua mänkäähän työ kottiin!
- Anonyymi
Jo 1600-luvun lopulla Pietari Brahe totesi: Etelä-Pohjanmaan talonpojat asuvat komeammin ja ovat luonteeltaan mahtavampia kuin aateliset!
- Anonyymi
kirjoitus mahtoi olla sarkastinen. talonpojat kyllä joo ovat aina rakennelleet pitkiä tupia peltojensa keskelle ja huudelleet sieltä toisilleen..näin niinkun vaan maakunnan sisällä. kuten lehdessäkin oli on ollut lähes mahdotontan tehdä seinäjoesta kaupunkia,sehän onkin kauppala ja uusi kaupunkina. koska maajussi ei luovu siitä mitä saa...siksi teollinen nousu etelä-pohjanmaalla on suomen hitain ja ihmiset älyllisesti köyhimpiä
- Anonyymi
Aloittajan kanssa samaa mieltä.
- Anonyymi
suu suoltaa pihalle sen mitä ne muutama solu tajuaa antaa..ajattelematta seurauksia.alkuihmisen tyyli
- Anonyymi
Näinhän se on. Täälläkin Suomi24 nimettömänä öyhötetään, niin komiaa notta.
- Anonyymi
Eteläpohjalaiset on hidastempoisia ja menneen maailman ajatuksissa ja toimintatavoissa elävää, sisäänpäin lämpiävää porukkaa. Suorapuheisia ovat lähinnä fraasimielessä, siinäkin hieman häpeillen. Oikeissa asioissa eivät uskalla kertoa mielipiteitään suoraan, vaan valittavat asioista jälkikäteen, tai sitten vain kyräilevät pienessä piirissä. Uudistuksen vastaisia, sekä uskomattoman vaikeita oppimaan uusia asioita ja toimintatapoja. Hierretään mieluummin vanhoissa, jämähtäneissä tavoissa, ja ilmapiiri on uudistuksenvastainen ja muukalaisvihamielinen.
- Anonyymi
Suoruuden hokemaa Etelä-Pohjanmaalla en ymmärrä. Jos eteläpohjalaisella sattuu olemaan jokin skisma jonkun kanssa, eepeellä ensin asiaa puidaan työkavereille, sukulaisille, naapureille tms.. Huono itsetunto? Eteläsuomalaisena olen oppinut, että suoraan mennään puhumaan asiat sujuiksi sen henkilön kanssa, jota oma ongelma koskee.
- Anonyymi
1918 Vapaussodassa Etelä-Pohjanmaan Suojeluskuntalaiset VapausSoturit pelastivat Suomen itsenäisyyden ja vapauden! Karkoittamalla venäläiset miehitysjoukot ja kukistamalla venäläisten aseistamat punakaartilaiset maanpetturiterroristit!
- Anonyymi
mitään muuta etelä-pohjalainen ei osaa höpöttää kun talvisotaa,kromosomihäiriö nyt on todettu jo ihan lääketieteellisesti lakeuksilla,suvuissa kulkee autoimmuuni. rannikon ihmiset pystyvät toimia ja keskustella normaalisti oudon ihmisen kanssa.e-p ihminen rupeaa nöyristelemään tai käy päälle vieläkin...juuret johtavat esi-isien aikaan ja tulevat jatkumaan niin kauan kun sukulinjat jatketaan rajojen sisällä
- Anonyymi
Vituttaako kun ette ole etelä-pohojalaasia!
- Anonyymi
Tuskin,eipä ketään täkäläisiä ole missään semmoisissa hommissa että kellään itku tulisi. myötä häpeä paremminkin
- Anonyymi
Vit....a vain nämä eteläpohjalaiset. Nurkkakunta ja paljon syrjäytyneitä. Puutteita koulutuksessa? Huono perimä? Huonot elintavat? Vai näitä kaikkea? Uhoavat tietämättömyyttään, kun oikein muusta ei ole kokemusta.
- Anonyymi
Kartta syrjäytyneistä nuorista paljastaa, syrjäytyneitä nuoria on eniten Puna-Suomessa mm.Päijät-Häme, Kymi, Tampere, Vantaa.. ...Taas vähiten syrjäytyneitä on pohjalaismaakunnissa!
- Anonyymi
Tällä mumma ja paappa pitää huolen aikamiespojistakin.
- Anonyymi
Eepeellä ei sääntöjä noudateta. Häjyjen tyhmyysgeenejä kai? Nyt superpesiksestä on potkittu pois Seinäjoen JymyJussit, koska se rikkoi sarjasopimuksen ehtoja. Ei yllätä yhtään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1384350Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3382184Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik32074Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481881- 1071800
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4561770Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4831621MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar571449Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4821343Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441316