Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kannabisnarkkari söi elävää ihmistä kadulla Miamissa.

Narkkariton.

Lauantaina Miamissa tapahtuneen järkyttävän kannibaalihyökkäyksen osapuolista on selvinnyt lisätietoja.

Uhri Ronald Poppo oli 65-vuotias koditon alkoholisti. Nuorena miehenä hänen elämänsä näytti vielä valoisalta. Poppo opiskeli New Yorkissa eliittilukiossa ja vitsaili, että jonain päivänä hänestä tulee vielä presidentti.

Poliisi ampui Poppoa pahoinpidelleen Rudy Eugenen tapahtumapaikalle, kun tämä ei lopettanut pahoinpitelyä käskytyksestä huolimatta.
Poliisin tämänhetkisten arvioiden mukaan Poppo valikoitui sekavasti käyttäytyneen Eugenen uhriksi sattumalta. Alaston Eugene pahoinpiteli ensin koditonta lyöden sekä potkien ja repi sen jälkeen tältä housut jalasta. Lopuksi Eugene alkoi raadella hampaillaan Poppon kasvoja ja ehti syödä niistä 75 prosenttia, ennen kuin kuoli poliisin luoteihin.
Poppoa hoidetaan yhä sairaalassa, jossa hän on vakavasti loukkaantuneena.

Eugenen tyttöystävä oli järkyttynyt tapahtumista. Hänen mukaansa Eugene oli kiltti mies eikä yhtään väkivaltainen.

Tyttöystävän mukaan Eugene ei ole sellainen. Mies poltti paljon marijuana, muttei koskenut kovempiin huumeisiin. Kannabiksen käytönkin hän halusi lopettaa.

Tyttöystävä epäilee, että joku huumasi Eugenen tai sitten hänen ylleen oli langetettu voodoo-kirous.

Kun lukee palstalla olevia kannbisnarkkien voodoo juttuja ei ihmettele yhtään.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012053115649882_ul.shtml

57

520

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kauheaa porukkaa

      Onneksi on tulossa lakialoite, jossa kannabisnarkkareista voidaan valmistaa täysrehua turkiseläimille.

    • Tietoinen.

      Cannibal ja Cannabis on sama asia.

      • Näin historiaa.

        Nimi on aikoinaan otettu siitä.

      • Nähnyt.
        Näin historiaa. kirjoitti:

        Nimi on aikoinaan otettu siitä.

        Kannabisnarkkit on aivan avaamatomia ressukoita, joka voi alkaa puhumaan yht´äkkiä poliiseista, niburuista, alkoholin haitoista, SSRI lääkkeistä, haamusta ja aaveista.

    • ´ll

      Täällä on yhteiskunnan sairaimmat tuomitsemassa kaikki jonkun sairaan kannibaalin takia. VITUN PELLET!

      • rerdf

        sairaampia nämä palstan huumevalistajat ovat kuin tuo kannibaalikaan.

        tekopyhiä ja sairaita ihmisiä.

        pahoja.

      • ed
        rerdf kirjoitti:

        sairaampia nämä palstan huumevalistajat ovat kuin tuo kannibaalikaan.

        tekopyhiä ja sairaita ihmisiä.

        pahoja.

        Todella pahoja.

      • AntiNarkki.
        ed kirjoitti:

        Todella pahoja.

        Antinarkit ovat pahanmakuisia. Syökää toisianne, kannabisnarkit !

      • ed
        AntiNarkki. kirjoitti:

        Antinarkit ovat pahanmakuisia. Syökää toisianne, kannabisnarkit !

        Ei sunlaises idiootin kanssa kannata edes keskustella. Pinttynyt on pää.

      • Bacibrot
        ed kirjoitti:

        Ei sunlaises idiootin kanssa kannata edes keskustella. Pinttynyt on pää.

        Palstan kannibaali on tosiaan saavuttanut kannabisvihassaan sellaisen pisteen, että tulee olemaan loppuelämänsä aivan samalla tavalla mielenvikainen.

      • VoiRaukkoja.
        Bacibrot kirjoitti:

        Palstan kannibaali on tosiaan saavuttanut kannabisvihassaan sellaisen pisteen, että tulee olemaan loppuelämänsä aivan samalla tavalla mielenvikainen.

        Oletteko te kannabisNarkit syöneet ihmislihaa ? Hyvinkäällä on sellaistakin sattunut.

      • CoCCeLia
        Bacibrot kirjoitti:

        Palstan kannibaali on tosiaan saavuttanut kannabisvihassaan sellaisen pisteen, että tulee olemaan loppuelämänsä aivan samalla tavalla mielenvikainen.

        Kokkeliahan tuo oli vetänyt.
        '

        tässä todenperäinen kuvaus kannabiksen nauttimisesta:

        R E E F E R M A D N E S S

        http://www.youtube.com/watch?v=bM_vLk1I6G4

      • Hollannin arkea
        CoCCeLia kirjoitti:

        Kokkeliahan tuo oli vetänyt.
        '

        tässä todenperäinen kuvaus kannabiksen nauttimisesta:

        R E E F E R M A D N E S S

        http://www.youtube.com/watch?v=bM_vLk1I6G4

        Joo tuo Hollannin arkipäivää. Siitä ei vaan lehdissä kirjoitella.

      • Tässä arkipäivää

    • w3we

      Muistakaa nyt että Hyvinkäälla alle viikko sitten riehunut oli nauttinut laillista alkoholia joten juttunne on pelkkä paskaprovo.

      • Ai van

        vain kannabisnarkilla on oikeus tappaa, mutta nyt sattui mielenterveydestä kärsivä, entinen kannabisnarkki jolla noita oikeuksia ei enään ollut.

      • Alkoton.

        Mikä v..tu provo, uutisessa sanottiin selvästi cannibaalin käyttäneen runsaasti kannabista.

        Eikö telille narkeille mene mikään kaaliin muu kuin kannbis, alkoholilla ei ole tässä mitään tekemistä.

      • alkollinen
        Alkoton. kirjoitti:

        Mikä v..tu provo, uutisessa sanottiin selvästi cannibaalin käyttäneen runsaasti kannabista.

        Eikö telille narkeille mene mikään kaaliin muu kuin kannbis, alkoholilla ei ole tässä mitään tekemistä.

        Jostain kuulin että ois vetänyt enkelipölyä aika paljon vahvempaa.

      • tassä syy.
        alkollinen kirjoitti:

        Jostain kuulin että ois vetänyt enkelipölyä aika paljon vahvempaa.

        Se on vaan tyttöystävän olettamus, kun hän sanoi, että oli kiltti mies eikä yhtään väkivaltainen.
        Kannabisnarkit eivät kestä yhtään vastoinkäymistä ja ovat lyhyt pinnaisia, tältä narkilta oli hajonnut auto kaupungille, ja se oli laukaissut vihanpuuskan ja tämä cannibaalireakiton.

      • eetterimpi
        tassä syy. kirjoitti:

        minä yleensä syön aina jonkun jos akusta on virta talvella loppu.

        samantien.

        Ehkä ihmisellä on pinna kiristänyt muusta aisoista kun pilvenpoltosta. Sulla mäntillä, kun vaan ei riitä ajatus, kuin tuomitseen.

      • Jouko vaan
        eetterimpi kirjoitti:

        minä yleensä syön aina jonkun jos akusta on virta talvella loppu.

        samantien.

        Sinussa puhuu saatana luciferin korkein musta enkeli. Kaikki kannabista maistaneet ovat saatanan mustassa messussa mukana. Tarkoitus on Suomessa tuhota johto, antaa Suomi Luciferille ja myydä mökit ismaelilaisille jotka kansainvaeltavat tänne Etelä-Amerikan suurimpien moskeijoiden laulussa- sama laulu jota lucifer osaa. Hänellä on yhdeksäspää laulupää, tällä laulaa niin kaunista musiikkia, jonka vain kannabiksen osaajat käyttävät. Nyt on kuudes sinetti murrettu, nyt jääneet Jeesuksen pojat eli sinetit, koskevat suurta painetta ja seuraavat sinetit menevät nopeammin ja nopeammin vähemmässä ajassa murroksiin. Silloin kannabiksen ottajat syövät ihmiset ja muuttuvat islamiin!!!!!

        OLETTE PASKANARKOMAANEJA KANNABIS ON PAHOLAISEN PASKAA JA TE OTATTE SITÄ!!! HÄHÄHÄHÄÄÄÄ

        PASKANARKOMAANIENPASKAKEUHKOT JOISSA SAATANA ASUU!

        AINOA JÄRKEVÄT TIE ON AMPUA KAIKKI JOTKA PITÄVÄT NUORISOMUOTIA JA LAITTELEVAT RAP KAPPALEITA SOIMAAN, JOISSA HALUTAAN, ETTÄ KAIKKI OTTAA PASKANARKOMAANIKANNABISTA!!!!!!

        MINULLE EI MUUTEN HAUKUTA JATKUVASTI, OLEN JUMALAN TAHDON PUOLELLA JA JOS JUMALA KERTOO KORVAANI, ETTÄ TAPA JA SYÖ TUO IHMINEN NIIN MINÄ SEN TULEN TEKEMÄÄN JA SE KERTOO ETTÄ KANNABIKSEN KÄYTTÄJÄT TUHOTAAN. MINULLA ON YHTEYS JUMALAAN, OLEN NIITÄ HARVOJA, JOILLA ON KORKEIN TASO MAAILMASSA IHMISENÄ, OSAAN PUHUA ENKELTEN KANSSA JA HE VÄLITTÄVÄT ASIANI SUORAAN JUMALALLE!!!

        HUOM! OLEN SUORASSA YHTEYDESSÄ LUOJAAN!!!!

      • aisoista aisoista
        ed kirjoitti:

        Ehkä ihmisellä on pinna kiristänyt muusta aisoista kun pilvenpoltosta. Sulla mäntillä, kun vaan ei riitä ajatus, kuin tuomitseen.

        aisoistaaisoista aisoista Ai sioista ? aisoista aisoista

    • eaterre

      Kovin yleistä ei liene kuitenkaan, kun Suomessakin yli puolet 30-vuotiaista on käyttänyt ja käyttää kannabista, mutta kannibalismi on vähäistä. Samoin maailmalla yleensäkin.

      • Aika paljon heittää

        virallisen tutkimukseen. Eli valehtelit.

        Kyselytutkimuksen mukaan kannabista on joskus käyttänyt Suomessa 5 % väestöstä, Yhdysvalloissa 33 %, Tanskassa 30 %, Englannissa 14 %, Saksassa 13 % ja Ranskassa 11 %

      • eaterre
        Aika paljon heittää kirjoitti:

        Aika vanhaa tietoa sinulla, varmaan ihryn sivuilta.

        Nykyään jo puolet 30-vuotiaista on jo Suomessa kokeillut kannabista.

        Katson linkin kun ehdin.

      • eaterre
        Aika paljon heittää kirjoitti:

        virallisen tutkimukseen. Eli valehtelit.

        Kyselytutkimuksen mukaan kannabista on joskus käyttänyt Suomessa 5 % väestöstä, Yhdysvalloissa 33 %, Tanskassa 30 %, Englannissa 14 %, Saksassa 13 % ja Ranskassa 11 %

        http://www.turkulainen.fi/artikkeli/98588-lahes-puolet-nuorista-miehista-kokeillut-kannabista

        Runsaat neljäkymmentä prosenttia 25–34-vuotiaista miehistä ilmoitti vuonna 2010 kokeilleensa kannabista ainakin kerran elämässään. Yli puolet 15–34 -vuotiaista suomalaisista ilmoitti myös tuntevansa henkilökohtaisesti jonkun huumeiden käyttäjän.

        Tiedot ovat peräisi tuoreesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportista. Kannabiksen käyttö on lisääntynyt, ja siitä on tullut suosittua erityisesti nuorten miesten keskuudessa.

        Väestöstä 17 prosenttia on ainakin kerran elämässään kokeillut jotakin laitonta huumetta. Vuoden aikana käyttäneitä oli viisi prosenttia ja kuukauden aikana käyttäneitä prosentti väestöstä. Suurin osa huumeiden käytöstä on yhteen tai muutamaan käyttökertaan rajoittuvaa kokeilua.

        luku on tuosta vielä kasvanut hieman.

      • mareka af pena
        Aika paljon heittää kirjoitti:

        virallisen tutkimukseen. Eli valehtelit.

        Kyselytutkimuksen mukaan kannabista on joskus käyttänyt Suomessa 5 % väestöstä, Yhdysvalloissa 33 %, Tanskassa 30 %, Englannissa 14 %, Saksassa 13 % ja Ranskassa 11 %

        miltä vuodelta nuo lukusi ovat?

        kivikaudelta?

      • brabari
        Aika paljon heittää kirjoitti:

        virallisen tutkimukseen. Eli valehtelit.

        Kyselytutkimuksen mukaan kannabista on joskus käyttänyt Suomessa 5 % väestöstä, Yhdysvalloissa 33 %, Tanskassa 30 %, Englannissa 14 %, Saksassa 13 % ja Ranskassa 11 %

        nykyään näet kannabista käyttäviä ihmisiä ihan joka päivä, jos vain jossain päin liikut.

        ei ne päihtyneitä ole kun heidät tapaat, mutta käyttävät kannabista kuitenkin vapaa-aikanaan siinä missä joku toinen alkoholia.

        sen verran yleistä se alkaa olla.

      • Vapaa ajaton.
        brabari kirjoitti:

        Ovat niitä luusereita, ja todella surkeaa sakkia, meidän veronmaksajien painolasteja.

      • Voi kun saisi

        jo luvan ampua narkkeja. Ampuisin niitä mieluummin kuin rottia.

      • brabari
        Vapaa ajaton. kirjoitti:

        Ovat niitä luusereita, ja todella surkeaa sakkia, meidän veronmaksajien painolasteja.

        Suurin osa ihan normaalia työssäkäyvää porukkaa, ja siksi et heitä tunnistakaan kun ei vanhat stereotypiat enää toimi.

      • brabari
        Voi kun saisi kirjoitti:

        jo luvan ampua narkkeja. Ampuisin niitä mieluummin kuin rottia.

        Huomaa selvästi, että olet saanut Pallarin Joukon ja Riipisen Jukan antamaa huumevalistusta, se tekee monet väkivaltaisiksi mielipuoliksi, kuten valistajat itsekin ovat.

        Jos haluat ampua vaikka minut, niin ota yhteyttä, tehdään siitä video nettiin, jotta muutkin näkevät kuinka sairaita ihmisiä huumevalistus on Suomeen tuottanut.

        Ollaan valmiit ampumaan vaikka puolet kotimaan 30-vuotiaista, että tietämättömyydestä ja aivopesusta syntynyt henkinen sairaus saisi tyydytystä.

        Voi kun saisi.

      • Kanssasi samoilla

        linjoilla. Sikäli kun oikein ymmärsin, haluat eutanasiaa tuskaasi. Anna ne henkilötiedot, niin eiköhän teloittajia löydy. Etenkin kun se olisi yhtsikunnalle hyödyllinen teko, pikässäjuoksussa.

      • brabari
        Kanssasi samoilla kirjoitti:

        linjoilla. Sikäli kun oikein ymmärsin, haluat eutanasiaa tuskaasi. Anna ne henkilötiedot, niin eiköhän teloittajia löydy. Etenkin kun se olisi yhtsikunnalle hyödyllinen teko, pikässäjuoksussa.

        Laita tuonne vaikka ensin yksityisviesti, niin päästään asiaan:

        http://www.youtube.com/watch?v=jw5WClC_N0U

      • uljas korppikotka
        brabari kirjoitti:

        Laita tuonne vaikka ensin yksityisviesti, niin päästään asiaan:

        http://www.youtube.com/watch?v=jw5WClC_N0U

        Raakkunakin voisi kommentoida haluaisiko hän päästä tuskistaan? Mentäisiin jonnekin, missä ihmissyönti ei ole laitonta...

      • antti kirstus
        uljas korppikotka kirjoitti:

        Raakkunakin voisi kommentoida haluaisiko hän päästä tuskistaan? Mentäisiin jonnekin, missä ihmissyönti ei ole laitonta...

        haluaisit siis syödä ihmisiä, kuten kunnon saatananpalvojan varmaan kuuluukin?

      • uljas korppikotka
        antti kirstus kirjoitti:

        haluaisit siis syödä ihmisiä, kuten kunnon saatananpalvojan varmaan kuuluukin?

        En sen kummemmin, kuin savustettua lihaa. Kannabis tuoksuu aika makealle, joten koko elämänsä itseänsä savustanut saattaa maistua hyvälle.
        Narkkarit ovat sellaisia rassukoita, joilla ei tässä yhteiskunnassa ole mitään virkaa, joten kai se olisi kaikille palvelus, mikäli raakkuna suostuisi syötäväksi?

        Lapsena kuulin erään miehen väittävän ihan tosissaan, että hän on syönyt purkitettua juutalaista. Oli kuulemma vaihtanut asemalla saksalaisilta sotilailta tupakalla säilykkeitä.
        Enää en voi kysellä lisää, koska mies on kuollut, mutta hän oli ihan tosissaan tässä asiassa.

        Itse asiassa minulle riittäisi pieni pala, jonka voisi leikata paikallispuudutuksessa.
        Maksaisin siitä aimo kilohinnan.

      • akkuratt

        Hyvä juttu jouko, syö se poikasi.

      • pinohiiri
        akkuratt kirjoitti:

        Hyvä juttu jouko, syö se poikasi.

        Jouko ja sen poika, molemmat on aika vitun sekasin.

      • Naapurista nähtyä
        pinohiiri kirjoitti:

        Jouko ja sen poika, molemmat on aika vitun sekasin.

        Jouko on niistä kahdesta se, joka on oikeasti paha ihminen.

      • GetCrapital
        Naapurista nähtyä kirjoitti:

        Jouko on niistä kahdesta se, joka on oikeasti paha ihminen.

        Narsistit harvon on kivoja kavereita.

    • ------ -

      Tyypillistä keenereiden käyttäytymistän tuo on, jota lsd vain vahvistanut, jos mahdollista

      • pistepirkko.

        Tietkö ettei Kannabikseen ole kukaan koskaan kuollut. Älä sekota kovin ja mietoja huumeita. Sulle huumeet on vain huumeita... ohan se alkokin huume, mutta laillinen eli päihde..

      • Heh heh heeee!
        pistepirkko. kirjoitti:

        Tietkö ettei Kannabikseen ole kukaan koskaan kuollut. Älä sekota kovin ja mietoja huumeita. Sulle huumeet on vain huumeita... ohan se alkokin huume, mutta laillinen eli päihde..

        Kuoli otsikon cannibaali kannabikseen, vaikka poliisi päästi sen ennen aikojaan vaivoista.

    • Tutkimus tietää.

      Kannabis, aivojen tuhooja numero 1.

      • tietääkö tutkimus

        Laita toki se tutkimus esiin ja äkkiä, valehtelija.

      • yssinkertaista
        tietääkö tutkimus kirjoitti:

        Laita toki se tutkimus esiin ja äkkiä, valehtelija.

        Ei kannabis mitään tuhoa. Se laittaa ihmiset ajattelee asioita syvällisemmin joka ei ole hyväksi babylloninshitstemille siksi laitonta. ;)

      • Tutkimustulokset.
        tietääkö tutkimus kirjoitti:

        Laita toki se tutkimus esiin ja äkkiä, valehtelija.

        Tässä poiminta.

        Aivojen hyötykäyttö.

        Raakkuna1= 0%
        Ylpee kuu= 0%
        Kiltamestari= 0%
        trupaduuri= 0%

        Järkevät esitykset.

        Raakkuna1= 0%
        Ylpee kuu= 0%
        Kiltamestari= 0%
        trupaduuri= 0%

        Vainoharhaisuutta.

        Raakkuna1= 100%
        Ylpee kuu= 100%
        Kiltamestari= 100%
        trupaduuri= 100%

        Kirjoitusten virheellisyys.

        Raakkuna1=100%
        Ylpee kuu= 100%
        Kiltamestari= 100%
        trupaduuri= 100%

        Tieto kannbiksen vaaroista.

        Raakkuna1= 0%
        Ylpee kuu= 0%
        Kiltamestari= 0%
        trupaduuri= 0%

        Yhteiskunnan arvostus auttajana.

        Raakkuna1= 0%
        Ylpee kuu= 0%
        Kiltamestari= 0%
        trupaduuri= 0%

        Vastuuntunto kansalaisena.

        Raakkuna1= 0%
        Ylpee kuu= 0%
        Kiltamestari= 0%
        trupaduuri= 0%

        Haamujen näkeminen.

        Raakkuna1= 100%
        Ylpee kuu= 100%
        Kiltamestari= 100%
        trupaduuri= 100%

        Paranemisaste arvio.

        Raakkuna1= 0%
        Ylpee kuu= 0%
        Kiltamestari= 0%
        trupaduuri= 0%

        YHT: Aivojen käyttöaste= 0% ja Aivojen harhojen tuotto= 100%

        Lähde: Palsta-analyysi tulos.

      • Jouko P.
        Tutkimustulokset. kirjoitti:

        Tässä poiminta.

        Aivojen hyötykäyttö.

        Raakkuna1= 0%
        Ylpee kuu= 0%
        Kiltamestari= 0%
        trupaduuri= 0%

        Järkevät esitykset.

        Raakkuna1= 0%
        Ylpee kuu= 0%
        Kiltamestari= 0%
        trupaduuri= 0%

        Vainoharhaisuutta.

        Raakkuna1= 100%
        Ylpee kuu= 100%
        Kiltamestari= 100%
        trupaduuri= 100%

        Kirjoitusten virheellisyys.

        Raakkuna1=100%
        Ylpee kuu= 100%
        Kiltamestari= 100%
        trupaduuri= 100%

        Tieto kannbiksen vaaroista.

        Raakkuna1= 0%
        Ylpee kuu= 0%
        Kiltamestari= 0%
        trupaduuri= 0%

        Yhteiskunnan arvostus auttajana.

        Raakkuna1= 0%
        Ylpee kuu= 0%
        Kiltamestari= 0%
        trupaduuri= 0%

        Vastuuntunto kansalaisena.

        Raakkuna1= 0%
        Ylpee kuu= 0%
        Kiltamestari= 0%
        trupaduuri= 0%

        Haamujen näkeminen.

        Raakkuna1= 100%
        Ylpee kuu= 100%
        Kiltamestari= 100%
        trupaduuri= 100%

        Paranemisaste arvio.

        Raakkuna1= 0%
        Ylpee kuu= 0%
        Kiltamestari= 0%
        trupaduuri= 0%

        YHT: Aivojen käyttöaste= 0% ja Aivojen harhojen tuotto= 100%

        Lähde: Palsta-analyysi tulos.

        Sinussa puhuu saatana luciferin korkein musta enkeli. Kaikki kannabista maistaneet ovat saatanan mustassa messussa mukana. Tarkoitus on Suomessa tuhota johto, antaa Suomi Luciferille ja myydä mökit ismaelilaisille jotka kansainvaeltavat tänne Etelä-Amerikan suurimpien moskeijoiden laulussa- sama laulu jota lucifer osaa. Hänellä on yhdeksäspää laulupää, tällä laulaa niin kaunista musiikkia, jonka vain kannabiksen osaajat käyttävät. Nyt on kuudes sinetti murrettu, nyt jääneet Jeesuksen pojat eli sinetit, koskevat suurta painetta ja seuraavat sinetit menevät nopeammin ja nopeammin vähemmässä ajassa murroksiin. Silloin kannabiksen ottajat syövät ihmiset ja muuttuvat islamiin!!!!!

        OLETTE PASKANARKOMAANEJA KANNABIS ON PAHOLAISEN PASKAA JA TE OTATTE SITÄ!!! HÄHÄHÄHÄÄÄÄ

        PASKANARKOMAANIENPASKAKEUHKOT JOISSA SAATANA ASUU!

        AINOA JÄRKEVÄT TIE ON AMPUA KAIKKI JOTKA PITÄVÄT NUORISOMUOTIA JA LAITTELEVAT RAP KAPPALEITA SOIMAAN, JOISSA HALUTAAN, ETTÄ KAIKKI OTTAA PASKANARKOMAANIKANNABISTA!!!!!!

        MINULLE EI MUUTEN HAUKUTA JATKUVASTI, OLEN JUMALAN TAHDON PUOLELLA JA JOS JUMALA KERTOO KORVAANI, ETTÄ TAPA JA SYÖ TUO IHMINEN NIIN MINÄ SEN TULEN TEKEMÄÄN JA SE KERTOO ETTÄ KANNABIKSEN KÄYTTÄJÄT TUHOTAAN. MINULLA ON YHTEYS JUMALAAN, OLEN NIITÄ HARVOJA, JOILLA ON KORKEIN TASO MAAILMASSA IHMISENÄ, OSAAN PUHUA ENKELTEN KANSSA JA HE VÄLITTÄVÄT ASIANI SUORAAN JUMALALLE!!!

        HUOM! OLEN SUORASSA YHTEYDESSÄ LUOJAAN!!!!

      • Huolestunut-1
        Jouko P. kirjoitti:

        Jäikö lääkkeet ottamatta? Vaikuttaa jo aika vakavalta.

      • mvh-1400usb
        Huolestunut-1 kirjoitti:

        Jäikö lääkkeet ottamatta? Vaikuttaa jo aika vakavalta.

        sun kannattaa kysyä tota raakkunan isältä.

      • SirkoS
        Tutkimustulokset. kirjoitti:

        Tässä poiminta.

        Aivojen hyötykäyttö.

        Raakkuna1= 0%
        Ylpee kuu= 0%
        Kiltamestari= 0%
        trupaduuri= 0%

        Järkevät esitykset.

        Raakkuna1= 0%
        Ylpee kuu= 0%
        Kiltamestari= 0%
        trupaduuri= 0%

        Vainoharhaisuutta.

        Raakkuna1= 100%
        Ylpee kuu= 100%
        Kiltamestari= 100%
        trupaduuri= 100%

        Kirjoitusten virheellisyys.

        Raakkuna1=100%
        Ylpee kuu= 100%
        Kiltamestari= 100%
        trupaduuri= 100%

        Tieto kannbiksen vaaroista.

        Raakkuna1= 0%
        Ylpee kuu= 0%
        Kiltamestari= 0%
        trupaduuri= 0%

        Yhteiskunnan arvostus auttajana.

        Raakkuna1= 0%
        Ylpee kuu= 0%
        Kiltamestari= 0%
        trupaduuri= 0%

        Vastuuntunto kansalaisena.

        Raakkuna1= 0%
        Ylpee kuu= 0%
        Kiltamestari= 0%
        trupaduuri= 0%

        Haamujen näkeminen.

        Raakkuna1= 100%
        Ylpee kuu= 100%
        Kiltamestari= 100%
        trupaduuri= 100%

        Paranemisaste arvio.

        Raakkuna1= 0%
        Ylpee kuu= 0%
        Kiltamestari= 0%
        trupaduuri= 0%

        YHT: Aivojen käyttöaste= 0% ja Aivojen harhojen tuotto= 100%

        Lähde: Palsta-analyysi tulos.

        Motorisesti yksi maailman parhaita rumpaleita tällä hetkellä:

        Raakkuna1= 0%
        Ylpee kuu= 0%
        Kiltamestari= 0%
        trupaduuri= 100%

    • NiXXuTuZ

      JA KYSEESSÄ EI OLLUT KANNABIS, vaan jokin LSD johdannainen.
      Samaa paskaa kaikki huumeet.

    • *tänään.

      Nyt jo kolmas tapaus.

    • oikein tyypillistä

      tyypillistä

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2268
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1964
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1848
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      83
      1743
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1608
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1532
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1413
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1372
    9. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      37
      1347
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1331
    Aihe