POHDINTA:
Ei ole ollut naista eikä miestä. Ei ole, eikä
koskaan tule. On vain arki ja totuus, se ainainen
tylsyys, mielessä kysymys; miksi näin, miksi minä
olen - varsinkin miksi minä olen sitä mitä olen?
Ei ole vastausta, kuten ei selitystäkään - eihän
ole edes varsinaista kysymystä. Miksi en silti
ole sitä mitä ehkä voisin olla tai miksi minä en
ole sitä mitä ne ovat joihin itseäni vertaan?
Olen vain sitä minkälaisena itseäni pidän -
sellaisena epäonnistujana ja ainaisena häviäjänä
niiden muiden voittajien joukossa jotka voivat
kerskua saavutuksillaan, sellaisena hylkiönä,
johon voi vaikka sylkäistä välittämättä
ollenkaan. En tiedä, olenkohan vierestä katsojan
mielestä sellainen millaisena itse itseäni voisin
pitää - kurjana luuserina, häviäjänä voittajien
rinnalla niiden ns. ystävien tukipilarina,
joukossa jossa jokaisella on kuitenkin jotakin
enemmän mitä minulla ei ole ja joilla kuitenkin
on jotakin mitä eniten kaipaan - miksiköhän
sitäkään ei voi tietää, miksi heillä on jotakin
sellaista mitä minulla ei - olenko jotenkin
huonompi tai vähempi osanen jolle ei ole vain
voitu antaa samoja oikeuksia olla suosittu ja
parempi ihminen kuin muut?
Itse itsensä herra ei kaipaa vierelleen ketään -
itse itsensä herraa ei ohjaa halut eikä tunteet
vaan mieli ja puhdas järki.
Näin ajattelee mies joka ei halua ajatella, eikä
varsinkaan katsoa totuutta silmiin. Hän ei halua
nähdä vastausta - turhuutta ja hämmennystä,
todellista vastausta siitä, että hänellä ei
todellisuudessaan ole ketään, vaikka hän niin
haluaisikin. Ei hän ehkä koskaan tule saamaankaan
ketään jota rakastaa, hän kiistää arvon ja luo
uuden, helpommin saavutettavan, kuten oman rauhan
ja omat tavoitteet. Näin hän karsii ne kahleet
ympäriltään, jotka läheisyys ja rakkaus olisivat
voineet asettaa hänen eteensä - hän vetäytyy
syrjään omiin mietteisiinsä, sulkee silmänsä ja
vaipuu uneen näkemättä omaa tympeyttään ja pahaa
oloaan. Hän luulee, että todellinen ratkaisu
ongelmaan olisi vain este hänen omalle
elämälleen. Siksi hän kiistää ja kieltää kaiken
sen mistä omatunnolle ja omalle olemiselle olisi
hyötyä. Hän purkaa tuskaansa vihaan ja raivoon,
joka kumpaa mieleen alituiseen kuitenkaan sen
yhtään helpottaen mielen tuskia ja vääristymiä
todellisuuden oikeellisista kiekuroista, niistä
joista ne ns. oikeelliset ja onnelliset ihmiset
saavat tavoitteensa ja motivaationsa pyrkiä
huipulle, yhä korkeammalle ja korkeammalle, sinne
josta alas on pitkä matka ja näkyvyys
vähempiosaisiin on heikko. Ne taas, jotka rypevät
tuskissaan omassa yksinäisyydessään, purkavat
tuskaansa ja raivoansa ilkivaltaan päihteisiin
kuten viinaan, tupakkaan tai muihin aineisiin
jotka helpottavat hetkellisesti, mutta jotka
silti entisestään kaivavat maata jalkojen alta,
kunnes kuoppa ainaiseen "helvetilliseen"
kierteeseen on valmis - kuopasta on mahdotonta
nousta, reunat ovat alhaalta kapeat, ylhäältä
suipot. Niin se vain on, että kuilu menestyjien
ja häviäjien maailmassa kasvaa entisestään, päivä
päivältä menestyjät nousevat ylemmäksi, kun taas
vastaavasti häviäjät painuvat syvälle mutaansa.
Maailma kun on niin mustavalkoinen menestyjien ja
häviäjien vierellä.
- Miksi näin?
- Onko ihmisessä itsessään vikaa jos hän pärjää
omillaan?
- Onko se kenties vierestä katsojien mielestä
kadehdittavaa?
- Onko se ominaisuus, mistä hurjimmat
pompottajat ja menestyjät ovat jääneet paitsi vai
olenko itse jäänyt jostakin paitsi; onhan se vain
näkökulmasta kiinni kuinka maailmastaan ja
elämästään ajattelee - onko menestyminen
välttämätöntä, sillä kaikkihan on niin turhaa,
kuoleman jälkeen elämä menettää merkityksensä
olitpahan menestyjä tai et.
- Siltihän vastaus on vain, että tekipähän miten
päin tahansa, minkä asian hyvänsä niin aina se on
yhtä turhaa "puolin ja toisin" olipa sitten
valinta minkälainen tahansa. Lopputulos on sama,
jokainen häviää aikanaan.
- Täälläkö on muita, jotka ajattelevat kuten
minä?
- Ei ole järkeä olla kuin ansassa toiseen
ihmiseen sidottuna, toisen tahtoon alistuneena,
ei ole hyötyä rakastaa muita kuin itseään ja omia
tarpeitaan?
- Tunteet ja rakkaus niin kuin seksikin ovat
verrattavissa rahoittaviin tabletteihin mielen
kiemuroihin ja arjen tyhjyyteen. Eihän maailmassa
olekaan ihmistä, joka voisi vastustaa tätä
sokerista lahjaa, jonka seksuaalisuus on tuonut
tullessaan jokaisen saataville, helposti
ulottuville mutta kuitenkin niin kauaksi
todellisuuteen.
- Jos vain mieli riittäisi täyttämään tavoitteet
ja halut niin olisiko tunteilla ja motiiveilla
enää merkitystä yhteiskunnallista tilannetta
ajateltaessa?
- Se myös tuottaa tuskaa niille jotka ovat
jääneet paitsi tästä lahjasta - ovatkohan menneet
väärään jonoon, kun on elämälle tarpeellisia
ominaisuuksia jaettu?
- Onkohan se vain niin, että toiset saa ja
toisille annetaan, siinä kun toiset antaa - loput
katselevat sivusta, jos sitäkään.
- Toiset sanovat naisen olevan miestä varten,
jokuset taas sanovat miesten ja naisten (isien ja
äitien) olevan lapsiaan varten, mutta ovatko
ihmiset silti toisiaan varten? Itse en voisi
kuvitellakaan olevani jonkun omaisuutta tai itse
omistavani jotakuta.
- Onhan se tietysti vain näkökulmasta kiinni,
kuinka asiaa lähestyy. Itse olen vapaa kuin
taivaan lintu ja olen tai sanoisinko, että osaan
olla siitä ylpeä. En enää ajattele niin kuin
ennen; en ajattele, että kun muillakin on niin
minullakin on. En voi käsittää tällaista
ajatusmallia, jokainen eläkööt omaa elämäänsä ja
tehkööt niin kuin itse haluaa - itse teen juuri
niin kuin itse huvittaa.
On vain yksi kysymys: - Miksi näin, eikö tämä ole
yhteiskunnassa kiellettyä, tavanomaisista
normeista poikkeavaa, ei suotavaa käytöstä?
- Olenko liian epänormaali tähän normaaliin
yhteiskuntaan kun sanon sen mitä ajattelen ja
suurimmaksi osaksi myöskin olen omia ajatuksiani?
Teen niin kuin oma mieli sanoo, enkö niin kuin
yhteiskunta vaatii minun tekevän. Jääköön tämä
vastausta vaille.
© Mies -84, 2001
Ei ole ollut naista eikä miestä. Ei ole, eikä
koskaan tule. On vain arki ja totuus, se ainainen
tylsyys, mielessä kysymys; miksi näin, miksi minä
olen - varsinkin miksi minä olen sitä mitä olen?
Ei ole vastausta, kuten ei selitystäkään - eihän
ole edes varsinaista kysymystä. Miksi en silti
ole sitä mitä ehkä voisin olla tai miksi minä en
ole sitä mitä ne ovat joihin itseäni vertaan?
Olen vain sitä minkälaisena itseäni pidän -
sellaisena epäonnistujana ja ainaisena häviäjänä
niiden muiden voittajien joukossa jotka voivat
kerskua saavutuksillaan, sellaisena hylkiönä,
johon voi vaikka sylkäistä välittämättä
ollenkaan. En tiedä, olenkohan vierestä katsojan
mielestä sellainen millaisena itse itseäni voisin
pitää - kurjana luuserina, häviäjänä voittajien
rinnalla niiden ns. ystävien tukipilarina,
joukossa jossa jokaisella on kuitenkin jotakin
enemmän mitä minulla ei ole ja joilla kuitenkin
on jotakin mitä eniten kaipaan - miksiköhän
sitäkään ei voi tietää, miksi heillä on jotakin
sellaista mitä minulla ei - olenko jotenkin
huonompi tai vähempi osanen jolle ei ole vain
voitu antaa samoja oikeuksia olla suosittu ja
parempi ihminen kuin muut?
Itse itsensä herra ei kaipaa vierelleen ketään -
itse itsensä herraa ei ohjaa halut eikä tunteet
vaan mieli ja puhdas järki.
Näin ajattelee mies joka ei halua ajatella, eikä
varsinkaan katsoa totuutta silmiin. Hän ei halua
nähdä vastausta - turhuutta ja hämmennystä,
todellista vastausta siitä, että hänellä ei
todellisuudessaan ole ketään, vaikka hän niin
haluaisikin. Ei hän ehkä koskaan tule saamaankaan
ketään jota rakastaa, hän kiistää arvon ja luo
uuden, helpommin saavutettavan, kuten oman rauhan
ja omat tavoitteet. Näin hän karsii ne kahleet
ympäriltään, jotka läheisyys ja rakkaus olisivat
voineet asettaa hänen eteensä - hän vetäytyy
syrjään omiin mietteisiinsä, sulkee silmänsä ja
vaipuu uneen näkemättä omaa tympeyttään ja pahaa
oloaan. Hän luulee, että todellinen ratkaisu
ongelmaan olisi vain este hänen omalle
elämälleen. Siksi hän kiistää ja kieltää kaiken
sen mistä omatunnolle ja omalle olemiselle olisi
hyötyä. Hän purkaa tuskaansa vihaan ja raivoon,
joka kumpaa mieleen alituiseen kuitenkaan sen
yhtään helpottaen mielen tuskia ja vääristymiä
todellisuuden oikeellisista kiekuroista, niistä
joista ne ns. oikeelliset ja onnelliset ihmiset
saavat tavoitteensa ja motivaationsa pyrkiä
huipulle, yhä korkeammalle ja korkeammalle, sinne
josta alas on pitkä matka ja näkyvyys
vähempiosaisiin on heikko. Ne taas, jotka rypevät
tuskissaan omassa yksinäisyydessään, purkavat
tuskaansa ja raivoansa ilkivaltaan päihteisiin
kuten viinaan, tupakkaan tai muihin aineisiin
jotka helpottavat hetkellisesti, mutta jotka
silti entisestään kaivavat maata jalkojen alta,
kunnes kuoppa ainaiseen "helvetilliseen"
kierteeseen on valmis - kuopasta on mahdotonta
nousta, reunat ovat alhaalta kapeat, ylhäältä
suipot. Niin se vain on, että kuilu menestyjien
ja häviäjien maailmassa kasvaa entisestään, päivä
päivältä menestyjät nousevat ylemmäksi, kun taas
vastaavasti häviäjät painuvat syvälle mutaansa.
Maailma kun on niin mustavalkoinen menestyjien ja
häviäjien vierellä.
- Miksi näin?
- Onko ihmisessä itsessään vikaa jos hän pärjää
omillaan?
- Onko se kenties vierestä katsojien mielestä
kadehdittavaa?
- Onko se ominaisuus, mistä hurjimmat
pompottajat ja menestyjät ovat jääneet paitsi vai
olenko itse jäänyt jostakin paitsi; onhan se vain
näkökulmasta kiinni kuinka maailmastaan ja
elämästään ajattelee - onko menestyminen
välttämätöntä, sillä kaikkihan on niin turhaa,
kuoleman jälkeen elämä menettää merkityksensä
olitpahan menestyjä tai et.
- Siltihän vastaus on vain, että tekipähän miten
päin tahansa, minkä asian hyvänsä niin aina se on
yhtä turhaa "puolin ja toisin" olipa sitten
valinta minkälainen tahansa. Lopputulos on sama,
jokainen häviää aikanaan.
- Täälläkö on muita, jotka ajattelevat kuten
minä?
- Ei ole järkeä olla kuin ansassa toiseen
ihmiseen sidottuna, toisen tahtoon alistuneena,
ei ole hyötyä rakastaa muita kuin itseään ja omia
tarpeitaan?
- Tunteet ja rakkaus niin kuin seksikin ovat
verrattavissa rahoittaviin tabletteihin mielen
kiemuroihin ja arjen tyhjyyteen. Eihän maailmassa
olekaan ihmistä, joka voisi vastustaa tätä
sokerista lahjaa, jonka seksuaalisuus on tuonut
tullessaan jokaisen saataville, helposti
ulottuville mutta kuitenkin niin kauaksi
todellisuuteen.
- Jos vain mieli riittäisi täyttämään tavoitteet
ja halut niin olisiko tunteilla ja motiiveilla
enää merkitystä yhteiskunnallista tilannetta
ajateltaessa?
- Se myös tuottaa tuskaa niille jotka ovat
jääneet paitsi tästä lahjasta - ovatkohan menneet
väärään jonoon, kun on elämälle tarpeellisia
ominaisuuksia jaettu?
- Onkohan se vain niin, että toiset saa ja
toisille annetaan, siinä kun toiset antaa - loput
katselevat sivusta, jos sitäkään.
- Toiset sanovat naisen olevan miestä varten,
jokuset taas sanovat miesten ja naisten (isien ja
äitien) olevan lapsiaan varten, mutta ovatko
ihmiset silti toisiaan varten? Itse en voisi
kuvitellakaan olevani jonkun omaisuutta tai itse
omistavani jotakuta.
- Onhan se tietysti vain näkökulmasta kiinni,
kuinka asiaa lähestyy. Itse olen vapaa kuin
taivaan lintu ja olen tai sanoisinko, että osaan
olla siitä ylpeä. En enää ajattele niin kuin
ennen; en ajattele, että kun muillakin on niin
minullakin on. En voi käsittää tällaista
ajatusmallia, jokainen eläkööt omaa elämäänsä ja
tehkööt niin kuin itse haluaa - itse teen juuri
niin kuin itse huvittaa.
On vain yksi kysymys: - Miksi näin, eikö tämä ole
yhteiskunnassa kiellettyä, tavanomaisista
normeista poikkeavaa, ei suotavaa käytöstä?
- Olenko liian epänormaali tähän normaaliin
yhteiskuntaan kun sanon sen mitä ajattelen ja
suurimmaksi osaksi myöskin olen omia ajatuksiani?
Teen niin kuin oma mieli sanoo, enkö niin kuin
yhteiskunta vaatii minun tekevän. Jääköön tämä
vastausta vaille.
© Mies -84, 2001
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tunnistan sinusta itseni,ja muita. Mutta nämä
ihmiset pakenevat koloihinsa elämän sekavuutta,
eivätkä tunne toisiaan.
Mitä me todella täältä haemme? Kasa
sivistymättömiä puolieläimiä jotka eivät tiedä
miten tulisi elää. Tämä populaatio muuttuu, ja
siksi me kadotamme yhteyden toisiimme. ...
Ehkä me yritämme hallita liian suuria
kokonaisuuksia. Ehkä meidän tietoverkkomme ovat
kaikki niin erilaisia, että me olemme kuin
tuhansia ja miljoonia yksityisiä kulttuureita.
Paha juttu se, että ei voi tietää mitä toisen
mielessä liikkuu. On pakko kyetä sanomaan se mitä
ajattelee, mutta se on hyvin vaikeaa erilaisen
symboliikan ja julkisten paikkojen hajottavan
vaikutuksen takia.
On naurettavaa yrittää kasvattaa itseään
yhteiskunnassa joka hyväksyy vain valmiit ja
siloitellut yksilöt. Tämä on suurin
byrokraattisen yhteiskunnan vika. Täytyy olla
valmis, selkeä, pystyvä, ymmärrettävä. Kukaan ei
uskalla olla tietämätön ettei jäisi kelkasta.
Huom. Saatan kadottaa ajatuksen sillä omani ei
ole kovin yhteiskunnallisesti kykenevä.
Nainen ei ole tehty miehelle, vaan he toisilleen
täydennettäväksi. Mutta me olemme liian tyhmiä ja
malttamattomia ja pikanautinto-hakuisia, ettemme
pääse moiseen symbioosiin. Kuka tahansa voi elää
suhteessa keneen tahanssa, jos molemmat tietävät
olevansa ennenkaikkea vastuussa itselleen, ja
joutuvansa seisomaan omilla jaloillaan. On
vaikeaa päästä oikeanlaiseen ajatuskulkuun toisen
ihmisen kanssa. Siksi täytyisi löytää yhteisö,
joka käsittelee asioita samalla tavalla, ja
hyväksyy samanlaiset periaatteet.
Minusta ihminen on ikuinen leikkijä.Yksin ei ole
kivaa leikkiä. Mutta yksinäinen ei koe sitä kipua
jota väärinymmärretyksi tuleminen tuottaa.
Olen valunut paikasta toiseen koko elämäni, enkä
koskaan oppinut sitä yksinkertaista
kaavamaisuutta, johon suuri osa ihmisistä valuu.
Luuserit ovat niitä jotka ymmärtävät kaiken
katoavaisuuden, eikä heillä ole mitään minkä
päällä seistä. Olemme hajautuneen yhteiskunnan
orjia. Yksittäisen ihmisen on helppo vain kadota
näkyvistä. Tupakka ja viina ovat pitkä
itsekidutuksen muoto, joka on myöskin säälittävä
tapa päästä vastuusta suhteessa itseensä.
Olemme sivistymättömän maatalousyhteiskunnan ja
sivistyneen tietoyhteiskunnan välissä. Olemme
kadottaneet kulttuurin joka kattaa ihmissuhteet
ja yhteiskunnan toiminnan peruskäsitteet. Ihmiset
pakenevat itseensä. olen paennut ja etsinyt
huomiota koko ikäni, löytämättä rauhaa
levottomuudelle. Elänyt niinkuin ajatellut, mutta
kohtaamatta pysyvää tyytyväisyyden tilaa. Yksin
oleminen on ainut tae vakaudelle. Kun olen yksi,
ajatukseni ja järkeni johtaa minua. Voin olla
järjestelmällinen ja kehittää itseäni. Seurassa
jään useimmiten ilman ymmärtäjää. Ei ole helppoa
löytää ihmisiä joiden kanssa voi todella
keksustella, olla vastavuoroinen. Vielä
vaikeampaa on saada se seura pysymään paikallaan.
Vielä miehen ja naisen eroista...
Aivan liikaa väärinymmärryksiä.
Suurin ero on todella fyysisyys. Mies on
vahvempi, ja meillä pätee vieläkin viidkon lait
jossa isois tietää voivansa lyödä turpaan, ja sen
myös satunnaisesti? tekee. Mies tietää olevansa
kutakuinkin voimakkaamman enemmistön puolella, ja
voi katsoa ihmistä silmästä silmään. Mitä käy
naiselle, kun on heikompi, ja päässä myllertää
vastuu kuvitelluista jäkeläisistä? Kuvitelmia,
vallitsevia periaatteita jotka estävät vapaata
ajattelua.
On vaikeaa elää kun tietää että on
auttamattomasti keskeneräinen. Vaikeaa uskoa
itseensä, kun tietää ettei enää kohta ole
olemassa. Tiedän itsekritiikistä ja
yksinäisyydestä enemmän kuin tarpeeksi.
Kehittyminen on minulle ainut tie ulos
mitättömyydestä. Ja kyky antaa itselleen
anteeksi. Kyky unohtaa, ja kuvitella olevansa
yhtä hyvä kuin muut. En voi estää ajatusta siitä,
etten ole tarpeeksi. Joka pettymys ja nautinto on
yhtä hirvittävää, kun ei luota mihinkään. Siis
kun pelkää.
Me tarvitsemme ei-yksinäisyydessä kykykä
kommunikoida ja olla vastavuoroinen ja
kiinnostava ja haluttava. Jos haluaa elää, on
pakko hyväksyä joitakin lakeja jotta voisi
pelata. Jos osaa käyttää itseään ja niitä lakeja,
pääsee eteenpäin, mutta ei se kipua taida tehdä
pienemmäksi. Opportunistit liikkuvat eteenpäin,
luuserit ovat niin kilttejä tai peloissaan
etteivät tappele muiden kanssa. Minä olen oppinut
tappelemaan, mutta en tappele oikein. Ajatus siis
johtaa edistymistä, ja jos löytää jonkun jonka
kanssa jakaa ajatuksia, saa uusia välineitä
ymmärtää.
Kaikkea voi rakastaa, ainakin melkein, vaikka
samalla vihaisikin. Mutta täytyy seistä omilla
jaloillaan. Ainakin yrittää. Aloittaminen on
kaikkein vaikeinta. Mutta minä olen juuri se mitä
haluan olla, ja jos olen tyytymätön, olen joko
laiska tai tietämätön tai väärässä seurasssa.
Muutokset lähtevät minusta itsestäni. Hah. Taas
itsekkyys. Eikö itsekkyys ole itsensä
analysointia ja etsimistä? Sitä että rakastaa
itseään? Mutta jos rakastaa itseään, voi rakastaa
myös muita. Muihin on taivaallista tukeutua,
mutta se on hetkellinen illuusio, eikä pidä
unohtaa omia jalkojaan. Mutta se ei estä
pitämästä hauskaa, leikkimästä leikkejä, siis jos
uskaltaa mennä vuoristorataan.
Jep. Todellisuus on ..........
Myy
ToispuolAalle privaatisti vastahyökkäyksenä imeliin lemmenlurituksiin ja taisi tehotakin.
Nälkätalven helmikuussa istui Korppi-kelmi puussa herkullinen juusto suussa.
Kettu-kelmi Anelle saapuu puun sen juurelle:
"Kuules Korppi kerrotaan sulla ääni kaunein maan, luojan luoma suorastaan. Laulapa nyt pikkuisen, jotta kuulen soinnin sen."
Korppi laulaa raakkuen, juusto vaipuu vaappuen suoraan Kettu-kuoman kitaan.
Kettu nielee herkun hitaan.
Hups, yks kaks kettu kuolee. Korppi puussa huutaa OLE`!
Bakteeritpa sinihomeen lannistivat ketun komeen.
Korppikuomat kuokkimaan itseänsä ruokkimaan. "Tällä kettu-eväällä hengis oomme keväällä."
Seuraa runon lopetus sekä eräs opetus: Ahneella on loppunsa jos on liika hoppunsa.