kirkko, sota, ateismi

vain sotilaiden ja johtajien puolesta. aina on sivareita, naisia ja lapsia joilla ei ole osaa eikä arpaa vittumaisissa sodissa!!!!!!!

Eiköhän siinä neuvostoliittoa vastaan olevassa sodassa ollut kyse maanpuolustuksesta, eikä ovelta ovelle jumalasta kertomisesta.

Katsoin eilen telkusta Stalingrad-dokumentin ekan osan. Siinä luettiin paljon saksalaisten sotilaiden rintamalta kotiin lähettämiä kirjeitä. Huomioni kiinnittyi erityisesti kirjeiden tiettyihin sanamuotoihin, jotka löytyivät suunnilleen jokaisesta kirjeestä, vähän eri muodoissa ..."jos Luoja suo, pääsen täältä vielä kotiin..." täällä alkoi talvipakkaset, Luoja meitä auttakoon..."Näitä tekoja ei voi puolustella Jumalan edessä....

Luojaan ja Jumalaan vedottiin suunnilleen jokaisessa kirjeessä. Kirjoittajat olivat siis Jumalaan uskovia kristittyjä sotilaita. Kristittyjä sotilaita, joille ei tuottanut mitään omantunnontuskia pommittaa siviilejä, ampua aseettomia naisia ja lapsia sekä vangita kymmeniä pieniä juutalaislapsia lukittuun varastoon ja heittää käsikranaatti perään.

Sillä nämä saksalaiset kristityt sotilaat kävivät julmaa tuhoamissotaa - he eivät halunneet vankeja, vaan tappaa kaikki, etenkin venäläiset ja juutalaiset. Vankeja tosin otettiin, mutta vain tarpeelliseksi pakkotyövoimaksi saksalaisiin laitoksiin. Heidät oli kaikki tarkoitus tappaa myöhemmin, kun heidän työpanostaan ei enää tarvittaisi. Tässä ei ihan onnistuttu, kun sotaonni kääntyi eikä kaikkia ehdittykään tappaa.

Ja suomalaiset kristityt sotilaat taistelivat urhoollisesti näiden saksalaisten kristittyjen sotilaiden rinnalla. Minulle oli hirveä järkytys, kun tämä selvisi kansakoulun historiantunneilla. En ollut sitä tiennyt, olin vain korkeajännitys-lehdistä oppinut että sakut olivat niitä pahoja ja olin kuullut, että saksalaiset polttivat Lapin. Olin siksi kuvitellut, että no totta kai suomalaiset on aina taistelleet vain hyvien rinnalla ja pahoja saksalaisia vastaan.

Ja sanotaan mitä sanotaan ajopuuteoriasta ja erillissodasta ja välttämättömästä pakosta ja yhteisestä vihollisesta jne. Kyllä minä olen senkin kaiken kuullut - mutta siitä huolimatta kummallisen nopeasti se suomalaisten maanpuolustus ja erillissota muuttuikin valloitussodaksi ja Suur-Suomen luomiseksi kauas kauas entisten rajojemme ulkopuolelle. Ihan turha tätä faktaa on yrittää kiistää. Ja keskitysleirejäkin saatiin hyvin nopeasti pystyyn vallatuille alueille ihan saksalaisten malliin, joskaan niissä ei (sentään onneksi) harjoitettu samanlaista tuhoamissotaa kuin saksalaisilla tuhoamisleireillä.

otetaampa aikaa miten kauan kestää ennen kuin tulee "ei aito kristitty" huudahtus

Uskontoa osataan käyttää mainiosti hyödyksi monessa asiassa, kuten sodassa. Suomen sisällissodan aikana kansa oli melko yhtenäisesti vielä kristillistä ja luterilaista, ja valtion ja kirkon suhde oli huomattavasti läheisempi kuin nykyään. Eipä ollut vielä kauaakaan, kun säätyjärjestelmä oli murrettu ja eduskunta valittu kansanvaaleilla. Ei reilussa kymmenessä vuodessa vielä yhteiskunta muutu niin, että vanha koulutettu ylempi luokka katoaisi.

Koulutustarjonta ja korkeasti koulutettujen määrä oli silloin erilainen kuin nykyään, ja Suomi oli voimakkaasti maatalousyhteiskunta. Kirkko pyrki puolustamaan luonnollisesti isänmaata ja laillista esivaltaa, jonka se näki oikeutettuna siinä vaiheessa. Ei sekasortoa, vaan järjestystä. Ja tosiaalta vastapuolella sosialistinen liike oli hyvin uskonto- ja kirkkovastainen, joten ymmärrettävästi kirkko ryhtyi puolustamaan sellaista auktoriteettia, joka ei ole kirkolle tai uskonnoille vihollinen. Kyse on näin monen tekijän summasta.

Sisällissodan kirkon toiminnasta on julkaistu kyllä tutkimuksia. Viimeisin on kirkkohistorioitsija Ilkka Huhdan tutkimus 'Papit sisällissodassa 1918'. Se on julkaistu puolisen vuotta sitten. (Mutta taitaa olla niin, ettei tällaisia tutkimuksia voi ottaa vakavasti, koska se on ihan aidon hihhulin tekemä tutkimus ja hihhulikustantaja Kirjapajan julkaisema. Ei liene oikeaa tutkimusta kuitenkaan...)

Sisällissodassa ja toisessa maailmansodassa, kyllä, kristityt tekivät julmuuksia ja olivat vielä uskovaisia. Ja toisaalta, sosialististen maiden historiaa lukiessa on sanottava, että kyllä, ateistit tekivät julmuuksia ja olivat vielä kunnon "jumalankieltäjiä", uskontojen vastustajia. Ei heille jumalia ollut olemassa. Mätä löytyy enemmin ihmisistä kuin uskonnosta itsestään tai ateismista, ja on tajuttavat, miten aikakauden aatteet ja ideologiat vaikuttivat ihmisten käyttäytymiseen.

Siihen liittyen brittiläisen historioitsijan ja filosofin Jonathan Gloverin teos 'Ihmisyys' on erinomainen teos, jossa käy ilmi, miten Neuvostoliiton propaganda tai Natsi-Saksan koneisto propagoivat ja vaikuttivat ihmisten ajatteluun.

Neuvostoliiton kirkkopolitiikasta on olemassa laaja joukko tutkimuksia ja julkaisuja suomeksikin.

Niinpä. Uskovaiset näyttelevät parempaa kuin ovat ja ovat menossa Taivaaseen niin kauan kuin paljastuu että ovat yhtä raadollisia kuin ateistitkin. Sitten kun jäädään kiinni pahoista teoista ollaankin vain syntisiä niin kuin muutkin, mutta onneksi jumala antaa anteeksi ja ikuisen elämän saa pelkällä uskolla, teoista ei ole mitään väliä.

Erillissota? Ja kattia kanssa! Kuudessa viikossa uhottiin homma hoidettavan.

Suurin häviäjä sodassa on totuus.

Olen miettinyt sitä, että vaikka on olemassa sääntöjä sodankäynnin suhteen, niin kuinka realistista on odottaa, että kansainvälisiä sopimuksia noudatetaan? Ei kovin realistista pahoin pelkään. USAkin kidutti ihan surutta New Yorkin terrori-iskun jälkeen vangiksi otettuja epäiltyjä.

Vaikka en hyväksy sodankäynnin sääntöjen rikkomista, niin pakko sanoa että se on jossain määrin ymmärrettävää ainakin rivisotilaiden osalta, joiden henki on koko ajan vaarassa. Vastapuolen taistelijat eivät armoa anna. Onko se ihme että sellaisen paineen alla, sellaisissa tilanteissa ja olosuhteissa kontrolli pettää ja sotavankien päätä ei silitellä. Voisiko sanoa että vastapuolen epäinhimillinen kohtelu on inhimillistä? Ei oikein, mutta inhimillistä.