Olen tässä ihmetellyt, miksi hormonikierukka aiheuttaa joillekin käyttäjille iho-ongelmia. Hormonikierukan toimintahan perustuu siihen, että se vapauttaa pieniä määriä synteettistä keltarauhashormonia eli progestiinia tasaisesti kohdun limakalvolle, josta sitä imeytyy pieniä määriä myös verenkiertoon. Tätä hormonia on käsittääkseni myös yhdistelmäe-pillereissä. E-pillereitähän saatetaan määrätä aknen hoitoon, onko se nimenomaan sitten estrogeeni, joka akneihoon aiheuttaa?
Minulla on aina ollut jonkin verran finnejä. Ei mitään kamalaa aknea, mutta tasaisin väliajoin iho menee huonompaan kuntoon. Nyt finnejä on ilmaantunut kasvojen lisäksi rintaan ja selkään niin kuin teininä. 25-vuotiaana tämä alkaa ärsyttää. Söin siis e-pillereitä 5 vuotta ennen kuin laitatin hormonikierukan. Mitään huomattavaa muutosta en ole kummankaan ehkäisymuodon kohdalla huomannut suuntaan enkä toiseen. Oli minulla finnejä myös e-pillereitä syödessäni.
Viime aikoina vaan välillä tullut totaalihajoamisia näiden finnien kanssa, varsinkin isojen ihonalaisten kanssa. Onneksi niitä tulee sentään vain yksi kerrallaan, mutta tuntuu, että viimeiset puoli vuotta lueassa on komeillut koko ajan näppy - aina kun edellinen paranee, uusi alkaa ilmestyä. Olen nyt miettinyt ton kierukankin vaikutusta.
Ihmetyttää vain, miksi hormonikierukka voi iho-ongelmia aiheuttaa, jos e-pillerit asiassa voi auttaa. Hormonikierukassahan hormoneita on huomattavasti vähemmän kuin pillereissä. Johtuuko ihon huononeminen monella siitä, että on ennen syönyt pillereitä ja kun niiden "suoja" loppuu, luullaan, että se johtuu kierukasta. Eikai näinkään, kun tämä ymmärtääkseni ihan virallisena sivuoireena mainitaan. Muuten hormonikierukka on ollut täydellinen. Asetus onnistui helposti, tiputteluvuotoa ehkä viikon, sen jälkeen ei menkkoja, huoleton jnejne. E-pillereiden kanssa oli jatkuvia hiivatulehduksia. Ihan hevillä en siis tästä luovu...

Vastaukset 4
Vanhimmat
korjaus ekaan kappaleeseen:
"E-pillereitähän saatetaan määrätä aknen hoitoon, onko se nimenomaan sitten estrogeeni, joka akneihoon aiheuttaa?"
aiheuttaa - AUTTAA ---> perustuuko e-pillereiden "aknea parantava vaikutus" nimenomaan estrogeeniin?
Joillakin taas pillerit pahentavat iho-oireita, tai aiheuttavat sellaisia sellaiselle käyttäjlle jolla ei ennen pillereitä ole ollut iho-oireita.
Ei kaikilla pillerit auta iho-oireisiin. Ja kuten totesit, Mirenasta joutuu verenkiertoonkin hormoneja.
Ei se ole pelkkä estrogeeni joka niihin iho-oireisiin auttaa, JOS auttaa.
Tietty kaikki hormonaaliseen ehkäisyyn liittyvä on todella yksilöllistä. Yksi sopii toiselle, toiselle ei taas ollenkaan. Silti tuntuu, että hormonikierukalla iho-ongelmat ovat yleisempiä kuin pillereiden kanssa. Kiinnostaa vaan, mistä tuo johtuu. Siitäkö, että hormonikierukassa on pelkästään keltarauhashormonia eikä estrogeenia?
Tod.näköisesti johtuu tuosta, koska sama on aika usein minipillereidenkin kohdalla.