Ensimmäinen alotukseni tällä osastolla

x42

Olen enimmäkseen pyörinyt ateismipalstalla, ja päätin nyt siirtää voimavarojani tääne, sillä filosofiaa opiskelleena olisi hienoa saada uutta keskustelua aikaan.

Arvot ja etiikka palsta on kritittyjen aloitusten miehittämä, joten suoraan aiheeseen:

Jos kerran arvot tulevat Jumalalta, mistä voi päätellä, näiden arvojen olevan oikeita?

(Viides Moos. 21:21: Silloin kaupungin miesten on joukolla kivitettävä poika hengiltä. Hävittäkää paha keskuudestanne . Kaikkien israelilaisten on saatava kuulla tuomiosta, että he ottaisivat opikseen)

8

83

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos tarkoitat Mooseksen lain käskyjä, niin ne eivät ole enää voimassa.
      Jumala solmi lakiliiton Israelin kansan kanssa, mutta vanha liitto on kumottu.

      • Mutta tuo on juuri ongelma. Jumala muutti sääntöjensä merkitystä, ja poisti vanhat "moraaliset" säännöt tehden niistä arvottomia. Miten absoluuttisen hyvä moraalinen olento voi muuttaa absoluuttisen hyvää moraaliaan?

        Se mitä yritän sanoa on, että jos Jumala voi mielensä mukaan muuttaa sääntöjä, onko missään Hänen käskyissään lopulta pohjaa? Entä jos enkeli Gaabrielin kanssa keskustellut Muhammed sai Jumalan uudet ohjeet, koska tämä ei pitänyt katolisista, ja palautti käskynsä juutalaisohjeiden tasolle? Jos Jumala kerran saa muuttaa mieltään, ei tätä vaihtoehtoa voi poistaa.


    • readmorethanonebook

      Minustakin olisi kiva jos tästä saisi keskustelua aikaiseksi. Ensimmäinen vastaaja meni näköjään pointista ohi niin että humahti.

      Minä näin kerran unen jossa heräsin ja menin vessaan. Vessassa oli minua vastassa olentoja, joiden kasvot loistivat niin kirkkaasti ettei kasvonpiirteitä kyennyt erottamaan. Yksi heistä koski minuun ja minut valtasi karmaiseva tunne.
      En enää muista tarkalleen mitä tämän jälkeen tapahtui. Olen kyllä kirjoittanut tästä unesta myös ateismi-palstalle joskus.
      Olennoista kuitenkin huokui pahantahtoisuus. Sain eri tapahtumen jälkeen selville, että nuo olennot olivat ilkeitä alieneita jotka esittävät enkeleitä jotta invaasio sujuisi helpommin. Ihmiset jotka oli kasvatettu uskomaan että enkelit ovat hyviä (vaikka ne kokoajan olivat olleet pahoja), ostivat koko homman.

      Miten siis voi tietää että palvoo ns. oikeaa puolta? Mielihyvän tunne yms. on hyvin helposti replikoitavissa, jopa ihmistekniikoin. Itse en usko että mitään puolia on olemassa mutta olisi kiva saada joltakin uskovaiselta hyvin pureskeltu vastaus tähän ongelmaan.

      • shamaaniakka

        Unesi oli uni, joka kuvasti omia pelkojasi. Ei ole olemassa mitään puolia. Dualistisuus kuuluu fyysiseen elämään ja ajatteluumme täällä. Rajan toisella puolen ei ole joko tai, on vain kaikki. Jumala on myös kaikki eikä jumalan ulkopuolella ole mitään. Jumala ei ole persoona eikä ulkona meistä oleva, kuten raamattu opettaa, vaan kaikkialla oleva energia, tietoisuus, joka kokee itsensä ihmisten kokemusten kautta fyysisyydessä. Fyysisen maailman arvot tulevat fyysisiltä ihmisiltä. Universumissa vallitsee korkeampi moraali, johon eivät esim. raamatunkirjoittajat sen enempää, kuin muiden opinkappaleidenkaan luojat ole pystyneet. Anteeksi, kun vastasin. En ole uskovainen. Mutta olen henkinen ihminen, shamaani ja mystikko.


      • readmorethanonebook
        shamaaniakka kirjoitti:

        Unesi oli uni, joka kuvasti omia pelkojasi. Ei ole olemassa mitään puolia. Dualistisuus kuuluu fyysiseen elämään ja ajatteluumme täällä. Rajan toisella puolen ei ole joko tai, on vain kaikki. Jumala on myös kaikki eikä jumalan ulkopuolella ole mitään. Jumala ei ole persoona eikä ulkona meistä oleva, kuten raamattu opettaa, vaan kaikkialla oleva energia, tietoisuus, joka kokee itsensä ihmisten kokemusten kautta fyysisyydessä. Fyysisen maailman arvot tulevat fyysisiltä ihmisiltä. Universumissa vallitsee korkeampi moraali, johon eivät esim. raamatunkirjoittajat sen enempää, kuin muiden opinkappaleidenkaan luojat ole pystyneet. Anteeksi, kun vastasin. En ole uskovainen. Mutta olen henkinen ihminen, shamaani ja mystikko.

        Uneni kuvasti sitä että olin juonut liikaa nesteitä ennen nukkumaan menoa ja lukenut liikaa salaliittoteorioita.

        Vastauksesi ei vastannut itse kysymykseen. Kysehän oli juurikin siitä mistä esim. kristitty tietää palvovansa oikeaa tyyppiä tai että se tyyppi on oikeassa.


    • shamaaniakka

      Tietoisuus kehittyy pikkuhiljaa, Uskolla ei ole tietoisuuden, eli tiedon kanssa mitään tekemistä. Usko on vain uskoa. Eikä luulo ole tiedon väärti. Jokainen mitä tahansa uskontoa harjoittava palvoo aina oikeaa tyyppiä. Miksi? Koska ihmissielu tarvitsee opasta ja auktoriteettia, kunnes on valmis nousemaan omille jaloilleen. Meillä on tarve uskoa juuri siihen, mikä resonoi oman sielun kehityksemme kanssa, oman ympäristömme ja kulttuurimme kanssa. Mitä suurempaa roolia uskonto näyttelee ihmisen elinympäristössä ja kulttuurissa, mm. monet islamin uskoiset maat, sen vaikeampi yksilön on irrottautua uskonnosta ja tavoista, joihin on kasvanut hyvinkin tiiviisti. Länsimainen kulttuuri antaa vapaammat kädet uskoa ja ajatella, miten parhaaksi näkee, voisi sanoa, että länsimainen kulttuuri on kasvanut teini-ikään, se pyristelee irti auktoriteeteistä. Kun yksilö kokee olevansa valmis ottamaan itse vastuun omasta elämästään, tajuavansa ykseyden ja yhteyden kaikkeen, hän voi päästää irti uskonnoista ja elää vapaasti. Jos tämäkään ei vastannut kysmykseesi, pyydän jälleen anteeksi. Uskovainen vastaa sinulle raamatun pohjalta, minä vastasin sinulle nyt näin.

      • Minulla on selkeä käsitys uskosta, uskonnoista, ja Jumalasta. Kysymys ei ollut: "mihin ihminen tarvitsee uskontoa?" vaan "miten kristityt perustelevat Jumalalta saadut arvonsa?".Tahdon vain tietää, miten ne ihmiset, jotka ottavat arvonsa auktoriteetilta, kykenevät perustelemaan ratkaisunsa turvautumatta virheelliseen päättelyyn.


    • arjuuna

      Olet oikeassa suunnassa jatka sillä tiellä eteenpäin, sillä uskolla ei tosiaankaan ole tekemistä totuuden kanssa, päinvastoin se estää ymmärtämästä sitä
      Uskonnot ja aatteet ajattelevat meidän puolesta ja antavat meille valmiit kaavat, jotta emme ajattelisi itsenäisesti ja näin pysyisimme peollelun avulla niiden vallan alla

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      60
      1598
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1224
    3. 85
      1078
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      42
      897
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      836
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      804
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      15
      779
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      725
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      725
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      701
    11. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      631
    12. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      625
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      622
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      601
    15. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      76
      593
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      580
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      566
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      558
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      25
      551
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      18
      498
    Aihe