Ankara usko –nimisessä Inhimillisen tekijän jaksossa

Ankara usko

puhutaan siitä, miten lapsi kokee vanhempiensa uskonnollisuuden.
Helena Itkosen vieraina on kolme erilaisesta uskonnollisesta kodista lähtenyttä.
Katriina Järvisen vanhemmat olivat helluntailaisia saarnaajia.
Katriina kertoo ohjelmassa miten hän lapsena pelkäsi Jeesuksen toista tulemista, jota odotettiin millä hetkellä tahansa.
Soili Juntumaa taas pelkäsi ankaraa ja arvaamatonta rovasti-isäänsä.

Sekä Soili että Katriina tunsivat syyllisyyttä ja kelpaamattomutta, koska olivat vilkkaita ja kyseleväisiä tyttöjä. Nämä tunteet ovat seuranneet heitä aikuisuuteen asti.

Illan kolmas vieras on entinen lestadiolainen Teuvo Moisa,
jota nuorena ahdisti kadotuksen pelko syntien vuoksi. Sekä kadotuksen että rangaistuksen pelko on tuttua myös Katriinalle ja Soilille.

Illan keskustelijat kertovat kukin omat rimpuilunsa kipuillessaan irti kodin painolasteista. Jokaisella on ollut oma tiensä, mutta yhteistä kaikille on ollut vapauden etsintä ja seksuaalisuuden ja rakkauden nälkä.
Sekä Soili Juntumaa että Katriina Järvinen kertovat vasta keski-iässä löytäneensä itsensä, tunteensa ja tahtonsa.
Teuvo Moisa myöntää, että oma prosessi on vielä kesken.

Ohjelmassa puhutaan myös hengellisestä väkivallasta ja siitä miksi se on henkisen väkivallan tehokkain muoto.
Perheissä ei ollut tapana puhua uskon asioista, ne otettiin annettuina. Ohjelmassa kysytään myös pitäisikö lapsilla olla uskonnon vapaus.

on katsottavissa YLE Areenassa.

Tuotanto: Helena Itkonen, YLE Asiaohjelmat.
Tästä voi sitten katsoa:

http://areena.yle.fi/video/810074

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hiukan tietoa

      Erinomainen aloitus kun ottaa huomioon sen, kuinka innokkaasti erityisesti helluntailaistyyppiset julistajat julistavat virheellistä uskoaan.

    • huonosthoidettulapsi

      Ankara usko tai alkoholinkäyttö tai mt-ongelmat tai
      työhönsä uppoutuneet vanhemmat...
      onhan niitä syitä millä ihmistaimen elämä päästään pilaamaan.

      Sitten se pilaamisen vaikutukset kumuloituu ihmisen lähiympäristöön.....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17118
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5517
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2592
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2076
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1775
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1007
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      959
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      899
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      897
    Aihe