Tanskalaiset ovat todella sivistyneitä.

julkaistu 1.7.2011 14:59
Tanskan parlamentti hyväksyi tiukennetun rajavalvonnan
Lähetä palautetta toimittajalle

STT, Ritzau, TT

Tanskan parlamentti on hyväksynyt hallituksen esityksen pysyvästä rajavalvonnasta.

Esityksen mukaisesti rajavalvonta palautetaan Saksan ja Ruotsin vastaisille rajoille. Uutistoimisto Ritzaun mukaan rajoille sijoitetaan jo tiistaina kymmeniä uusia rajavalvojia.

Uusia valvontapisteitä perustetaan vuodenvaihteessa.

Tanskan mukaan valvontaa tarvitaan estämään muun muassa rikollisuuden leviämistä ja laitonta maahanmuuttoa. Esitystä on arvosteltu voimakkaasti niin Tanskassa kuin ulkomailla.

Tanskassa keskustaoikeistolaista hallitusta on arvosteltu siitä, että se taipui äärioikeistolaisen Tanskan kansanpuolueen linjoille rajavalvonta-asiassa. Kansanpuolue on pitänyt tiukempaa rajavalvontaa yhtenä ehtona hallituksen talousohjelman tukemiselle.
453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

RAJANA, JONKA POHJOISPUOLELLE EI SAA LAISKOJA PÄIVETTYNEITÄ PÄÄSTÄÄ.

Kiitos aplodeista !!!

SAA KOPIOIDA VAPAASTI !!

Äänestä
  • meri. Sen vuoksi tänne ei saa tuoda rauhatonta ja pahaa joukkoa.

    Äänestä

Mutta tanskalaiset ovat MAMUJA! MAMUJA!!! KUULITKO!!!!!

Ei tänne MITÄÄN vaikuteita ulkomailta! Suoni suonalaisille! Ei mitään kompromisseja!

Äänestä
  • p*rseelläsi, viime yönä ? Hyi sinulla vuotaa kakka.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KIITOS PALJON !! kirjoitti:

julkaistu 1.7.2011 14:59
Tanskan parlamentti hyväksyi tiukennetun rajavalvonnan
Lähetä palautetta toimittajalle

STT, Ritzau, TT

Tanskan parlamentti on hyväksynyt hallituksen esityksen pysyvästä rajavalvonnasta.

Esityksen mukaisesti rajavalvonta palautetaan Saksan ja Ruotsin vastaisille rajoille. Uutistoimisto Ritzaun mukaan rajoille sijoitetaan jo tiistaina kymmeniä uusia rajavalvojia.

Uusia valvontapisteitä perustetaan vuodenvaihteessa.

Tanskan mukaan valvontaa tarvitaan estämään muun muassa rikollisuuden leviämistä ja laitonta maahanmuuttoa. Esitystä on arvosteltu voimakkaasti niin Tanskassa kuin ulkomailla.

Tanskassa keskustaoikeistolaista hallitusta on arvosteltu siitä, että se taipui äärioikeistolaisen Tanskan kansanpuolueen linjoille rajavalvonta-asiassa. Kansanpuolue on pitänyt tiukempaa rajavalvontaa yhtenä ehtona hallituksen talousohjelman tukemiselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu