puhtaalta pöydältä 10 000€

hublahubla

joskus mietiskellyt että jos kaikki alkaisivat samasta asemasta ja sanotaan nyt että kaikki kansalaiset saisivat 10 000€ ja jos jollain olisi enemmän ne otettaisiin pois niin että kaikilla olisin vain se 10 000€ niin miten moni näistä olisi köyhiä vuoden päästä ja kuin moni rikkaita ja olisivatko nämä tänäpäivän köyhät myös niitä köyhiä vuoden päästä?

30

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Järkimies75

      Vuosi on aika lyhyt aika. Varmasti lopputulos olisi lopulta pitkälti sama kuin nytkin. Suurin osa ihmisistähän aloittaa enemmän tai vähemmän puhtaalta pöydältä, merkittävin etu lienee pääasiassa geeneissä/kasvatuksessa. Ei täällä kovin paljoa miljoonaperijöitä ole.

      Osa kuluttaisi rahat heti, ostaisi kaikkea mitä on jo pitkään halunnut. Merkkivaatteita, uuden kännykän, ym.

      Osa hankkisi taulutelkkarin, reissaisi etelään ja maksaisi käsirahan hienommasta autosta kuin naapurilla.

      Osa sijoittaisi rahat yritystoimintaan ja itsensä kehittämiseen työntekijänä.

      ...ja lopulta ihmiset mankuisivat että nyt menee taas epäreilusti tämä varallisuuden jakautuminen, ja he vaatisivat uutta jakoa ;-)

      • Mother Mary

        Oivallinen puheenvuoro, Järkimies75.

        Osa ihmisistä on aikuisenakin kuin nimeltä mainitsematon valtio, tai pikkulapsia, joiden näpeissä viikkorahat polttavat ja kaikki kiva pitäisi saada just nyt heti. Sitten kun karkkirahat ovat loppuneet käännytään isin, äidin, yhteiskunnan tai EU:n puoleen. Osa olisi tosiaan jo ajanut itsensä velkakierteeseen ja menettänyt luottokelpoisuutensa. Jotkut olisivat menettäneet terveytensä ja saattaisivat ehkä käyttää sitä avutarpeensa oikeuttamiseen. Eihän kovalle kohtalolleen mitään mahda, eikä lyötyä pidä enää lyödä!

      • jaaaa???

        Nimimerkin "Järkimies75" matemaattislooginen päättely verbaliikan muotoon muotoiltuna on kyllä aika järjetöntä... Nähdäkseni toi ketjun aloittaja kysyi, että mitä jos _kaikki_ lähtisivät lähtökohdasta, ettei _kenelläkään_ olisi entuudestaan mitään ja jos kaikki aloittaisivat yhtäläisesti nollaeuropääomasta eli tilanteesta jossa x =0 ja jossa tilanteessa kaikki saisivat saman 10 000 euroa, käyttääkseen sen miten haluavat. Silloin materiaalista alkupääomaa ei ole, eli ei olisi kenelläkään kännyköitä eikä kämppiä eikä mitään. Filosofiassa ja matskassa päättely lähtee oletuksesta, että olkoon jokin tilanne numeerisesti määritelty x, mistä kehitetään kaava reunaehdoissa.

        Ja suorastaan mielisairasta verrata varallisuuden määrää ihmisen geeneihin: natsismiako, toi? Mikäli urpoilet siten, että yrität väittää rikkaimpien olevan myös älykkäimpiä, niin kerrottakoon teille sun kaltaisillesi pelleille, että useat älykkyystutkimukset kylläkin todistavat, että välttämättä kaikkein älykkäimmät eivät ole aina kaikkein menestyneimpiä taloudellisesti, vaikka joskin se on totta, että jos ihmisellä on kohtuullinen tavis niiinsanotusti narsistimääreillä tämä mystinen "älykkyys", voinee olettaa ihmisen kohtuullisesti myös pärjäävän ja niin kaiketi useimmiten myös on.

        Taviselämässä älykkyys näkynee ehkä(?) usein siinä, että kaikkein fiksuimmat ovat taustalla ja tekevät kovimman älyllisen työn, siinä missä joku keskivertopulla narsisti ottaa kaikesta itselleen kunnian. Se ilmiö näkyy joskus mm. tieteen kentillä ja medioissa ja politiikassa ja taiteessa.

        Koomista tollanen kehäpäättelylogiikka. Subjektiivisuus on hellyttävää, jollei se ole tarpeetonta ilkeämielisyyttä, jollaista ei sanoja itse edes tajua.

      • Mother Mary
        jaaaa??? kirjoitti:

        No hei, jos lähtötilanteessa kellään ei ole mitään, ja sitten kaikki saisivat kymppitonnin (=pikkuraha) niin pärjäämisen pitäisi edelleenkin käyttää - ihan kuten nytkin - omaa järkeä, sinnikkyyttä, pitkäjänteistä suunnitelmallisuutta, tahtotilaa, verkostotumistaitoja, työntekoa, ahkeruutta, yritteliäisyyttä ja päämäärähakuisuutta.

        Tilanne ei mitenkään oleellisesti poikkeaisi siitä miten asiat ovat tälläkin hetkellä.

      • jaaaaa????
        Mother Mary kirjoitti:

        Kuules nyt , sinä nimimerkin "Mother Mary" - käyttäjä: Onko mussa jotakin vikaa, kun mä veikkaan kaikkien irvistävän sanalle "tahtotila", jos sitä käytettäisiin jossakin seminaarissa?:D Korkeintaan joku umpirassukka markkinointijohtaja käyttäisi sitä naamaa kirveltävän ja ikeniin sattuvan tekohymyn kera jossakin yritysseminaarissa, mutta kun se paskahousu pääsisi sieltä himaansa länkytyksen jälkeen ja laskisi, että kuinka paljon on päuvän hu*raamisellaan lyhentänyt luuserin materiastatushakuisen asuntovelkaansa miljoonakämppäänsä, itkisi sellainen paskisahteri todennäköisimmin yrityslahjaksi saadun skumppapullonsa vieressä ihan lopen uupuneena ja yksin ja ilman onnea....

        Minä arvostan sellaista "tahtotilaa", että ei eletä yli varojen, eli että ei osteta velaksi kämppiä joita ei pystytä maksamaan eikä muutakaan, että ei perusteta yrityksiä jollei ole omia pääomia edes riittävästi, että ei matkustella suuremmin jollei ole varaa ja ennen kaikkea että ei katsota kieroon rehtejä vähemmän velkaisia surkean rumasti pukeutuneita "juntti- taviksia", joilla on kymppi rahaa päivän ruokaan ja jotka syövät vaikkapa sitä näennäiseliitin suuresti halveksumaa perunaa ja makkaraa, mutta jotka silti ovat rikkaampia kuin ylivelkaantuneet idiootit..:)

        Jostakin systä en koskaan ole ymmärtänyt logiikkaa, että miten muka ensin velaksi eläminen voi tuottaa voittoa, jollei ole sellaista maksukykyä, jossa velallinen selkeästi tietää mitä summia pystyy elämänsä aikana varmuudella maksamaan, jo velan ottaessaan.

      • Mother Mary
        jaaaaa???? kirjoitti:

        Jos tahtotila ei nappaa, niin valkkaa hei ihan mitkä tahansa _aktiivisen ihmisen_ ominaisuudet, sillä aina voi hieman kompensoida luovasti sitä mikä mahdollisesti puuttuu omasta kykypaletista ;P

      • jaaaa????
        Mother Mary kirjoitti:

        Jos tahtotila ei nappaa, niin valkkaa hei ihan mitkä tahansa _aktiivisen ihmisen_ ominaisuudet, sillä aina voi hieman kompensoida luovasti sitä mikä mahdollisesti puuttuu omasta kykypaletista ;P

        Anteeksi nyt vain nimimerkillä "Mother Mary" - kirjoittava, mutta minä en ole mikään " kykypaletti", vaan minä olen ihminen.:) Omiin ominaisuuksiini kuuluu äärimmäinen rehellisyys ja lainkuuliaisuus - mikä tietysti on ihmiselle suurin mahdollinen arvo, myös käsitykseni mukaan kohtuullinen älykkyys ja ahkeruus - mistä kertoo mm. se, että minulla on mm. korkeakoulututkinto ja että olen seitsemästä ikävuodestani eteenpäin viettänyt elämänkulustani yhteensä kaikkiaan noin 22 seuraavaa eri kouluissa. Kykypaletistani puuttuu ehkä tyhmyys? Mitään asiaa en pysty ajattelemaan analysoimatta - en mitään. Tämä, edellä mainuttu, on tyhmyyttä. Ihailen ihmisiä, jotka kykenevät olemaan ajattelematta ja jotka ovat niin itsekkäitä, että sellaisille sopii se muottintuminen erinäisten trendien mukaan.

        Lisäksi olen äärimäisen teoreettinen, eli en ole mikään meisselirasseli, joka nuljaa innolla lenkkipolulla lenkkeilemässä siksi, että iltalehti sanoo ihmisten trendinä olevan kuntoilu. Mutta voitko uskoa., että erityisesti kykypaletistani puuttuu ymmärrys sille asialle, että äärimmäisen tyhmät tekisivät vapaaehtoisia kauneusleikkauksia ja että ne urpot niiden epäonnistuessa menisivät ankkahuuliensa kanssa veronmaksajien pussille, kun suomalaisen rumahuulen ylähuuli sojottaa nenään ja alahuuli on kuin lepäävän kuolaavan hevosen? Tarkoitan, että veronamksajat maksaa myös näiden sokojen ja umpityhmien epäonnistuneita TURHAMAISIA TARPEETTOMIA kauneusleikkauksia, kun joku vatiun juustonaama luulee olevansa paremman näköinen hankkiessaan pamela-anderson- kumihuulet jollakin herra vie millä myrkkytökötllä...

        Se narsismi, se narsismi.;) Mielenkiintoista toi "kykypaleteista" keskusteleminen. Kas kun ei palikkatestiä, jos uskaltatuuu tuntemattomille nettipalstalla tunnoista kertomaan.

      • Järkimies75
        jaaaa???? kirjoitti:

        Kirjoituksiesi perusteella kannattaisi varmaan alkaa meisselirasseliksi.

    • jaaa....

      No jos oletetaan, ettei kellään olisi mitään entuudestaan, niin tuosta summasta fiksuimmat maksaisivat ensin itselleen edullisen vuokrakämpän takuut, koska katto pitää ihmisillä päänsä päällä olla ja maksaisivat ensimmäisen vuokran ja sitten alkaisivat hakea töitä tai menisivät opiskelemaan. Peruselämismenoihin toi summa itsessään menisi kolmessa kuukaudessa - hullulla ehkä jo kuukaudessa tai luxukseen tottuneella viikossa. Sekopää luulisi, että tosta summasta voisi sijoittaa.

    • ..

      Ajatuksen siementä on.

      Minun mielestä saisi jokaisella olla tulo siinä 1000 €/kk josta ei otettaisi veroa.
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Progressiivinen_vero

      Koska kaikessa kannustetaan työhön, josta tulevilla vakituisilla tuloilla olisi tarkoitus elää, olisi omaisuusveron oltava huomattavasti tuloveroa korkeampi.

      Omaisuus tuloilla ei pitäisi saada porskuttaa.
      Omaisuustuotto vero kaksinkertaiseksi.
      Siitä pois vain itse asuttu asunto.
      Ja tuloverot alettaisiin laskemaan yli 1000 €/kk tuloista.

      Lapseni ovat aikuisia joten en enää osaa laskea mitä lapsen elatus maksaa...mutta...mutta tasasumma kaikista lapsista lapsilisänä ja toimeentulotuki ja peruspäiväraha pois.
      Toimeentulotuen tilalle ruokapäiväraha ja peruspäiväraha kokonaan pois.
      Asumistukea vain talouksille joissa on lapsia, kriteerit samoin kuin nyt..

      • Järkimies75

        Muuten hyvä ajatus, paitsi omaisuudesta maksettava vero riistäisi halun omistaa enemmän.

        Jos ns. omaisuusvero olisi 60%, kuka sijoittaisi tehtaisiin, koneisiin, asuntoihin, eli loisi uutta omaisuutta? Jos rikkaan sijoittajan hankkima uusi kone tuottaa 10 000 härpäkettä viikossa, ja ilman konetta alkeellisilla työkaluilla pystyttäisiin tuottamaan 100 härpäkettä viikossa, lienee selvää ettei tonnin palkkojen verovapaudesta olisi hyötyä, koska palkat olisivat alle tonnin. Ilman pääoman tuomaa korkeampaa tuottavuutta elintaso romahtaisi, vaikka säädettäisiin mitä lakeja.

    • järkipekka

      pelaisin pelikoneisiin ja sit ottaisin pikavippei viel pääl ja sit tuun tänne valittamaan ku elämä on niin epäreilua.

    • Ei auta

      Tilanne olisi suunnilleen sama vuoden päästä.
      Välinpitämätön asenne ja laiskuus ei poistu itsellään. Ensimmäiset olisivat pa seuraavana päivänä.
      Varakkuuden suurin syy on ahkeruus.

      • ihmettelen vaan

        Kyllä. On tietysti olemassa "syntymärikkaita", perinnön saaneita jne. mutta kauaa ei perinnöt pysy jos ei ole taitoa ja halua sitä pitää.
        Olen kaupassa töissä ja näen joka päivä näitä "köyhiä" joilla ei ole varaa kunnon ruokaan, muka. Sipsejä, limsoja, jätskejä, hodareita, sidukkaa on kärryt täynnä mutta kunnon ruoka loistaa poissaolollaan. Joku varmasti sanoo nyt että mistä tiedän ovatko he köyhiä, vastaan että tämä on pieni paikkakunta jossa ihmiset tuntevat toisensa.

      • Mother Mary

        Monasti on käynyt silläkin tavalla, että varakkuus on vain seurausta omasta aktiivisuudesta, rohkeudesta, sinnikkyydestä ja innokkuudesta tehdä elämästään jotakin.

        Varakkaaksi - tai jopa rikkaaksi voi tulla esimerkiksi urheilun, taiteen, innovatiivisen keksimisen, kehittelyn tai ideoinnin seurauksena.

      • Saita Itara

        Tai huijaamalla ja varastamalla. Jotkut osaavat yhteiskunnan tukien kuppaamisen, onko käytännössä yhteiskunnan varoilla elävä miljonääri sen parempi kuin rantaspurgu? Mielestäni ei.

      • jaaaaa???
        ihmettelen vaan kirjoitti:

        Kyllä. On tietysti olemassa "syntymärikkaita", perinnön saaneita jne. mutta kauaa ei perinnöt pysy jos ei ole taitoa ja halua sitä pitää.
        Olen kaupassa töissä ja näen joka päivä näitä "köyhiä" joilla ei ole varaa kunnon ruokaan, muka. Sipsejä, limsoja, jätskejä, hodareita, sidukkaa on kärryt täynnä mutta kunnon ruoka loistaa poissaolollaan. Joku varmasti sanoo nyt että mistä tiedän ovatko he köyhiä, vastaan että tämä on pieni paikkakunta jossa ihmiset tuntevat toisensa.

        Sulla jos muka on kaupan kassana ihan aikaa kyylätä ihmisten ostoskärryjä ruokakaupassa kuten kerrot, nimimerkki "ihmettelen vaan", niin siinä tapausessa suosittelen sua hankkimaan itsellesi elämän.:) Ihan ystävällisesti.

        Luojan kiitos minä en asu pienellä paikkakunnalla, mutta jos olisin pienellä paikkakunnalla asuva köyhäksi leimattu, niin tekisin ilmoituksen, mikäli levitellään asioita ihmisten taloustilanteista.... Kaupankassoille ei missään - ei esimerkiksi, ei pätkääkään kuulu sellainen asia, että mikä on ruokakaupassa asioivan asiakkaan varallisuus. Ainoa mikä kuuluu kaupan kassalle on se, että pystyykö asiakas maksamaan ne ruokaostoksensa kaupassa ja ne jäävät tiskiin, jos ei pysty. Kiinnostaisi tietää, että millaisia lainrikkomuksia pienillä paikkakunnilla tapahtuu esim. toimeentulotuen hakijoiden yksityisyyden säilyttämisen osalta: voin kuvitella, että jos joku asioisi sellaisessa paikassa kuin sosiaalitoimisto vaikkapa kylässä, jossa olisi kyseisen tt- toimiston lisäksi vaikka pankki, posti, pari ruokakauppaa ja R- kioski, niin pysyneeköhän kovin hyvin lainmukaiset asiat ihmisten omana tietona, jos tanttara tapaa naapurinsa sossun luukulla? Asiaan on kyllä lait.

        Mä ainakin haveksun ihmisiä, jotka ihan uteliaisuutta ovat kiinnostuneita vaikkapa puolitutujensa varallisuudesta - eri asia sitten, jos asiakas itse on kaupankassalle varallisuutensa jaaritellut, mutta muuten kuulostaa oudolta...

        Toivottavasti en ikinä joudu muuttamaan mihinkään alle sadantuhannen ihmisen kaupunkiin. Muuttaisin joko täysin korpeen maalle ta sitten vielä suurempaan kaupunkiin nykyisestäni, mutta never ever en ikinä mieluiten mihinkään alle sadantuhannen asukkaan kaupunkiin tai kuntaan...Jos sellaisista siis on kuvaamallasi tavalla ajattelevia ihmisiä enemmänkin, ja usein on.

      • ijkjhljkhö.kjö-
        jaaaaa??? kirjoitti:

        Mikään, ei mikään saa ihmistä niin tuohduksiin ja puolustuskannalle kuin se että (tässä tapauksessa ilmeisen asiallisesti ja syystäkin) epäillään jostakin. Tukien väärinkäytökset eivät paljon vaa'assa paina kun MINUN yksityisasioitani ruvetaan tälläisella halveksuvattavalla tavalla retostelemaan ;P ?

      • jaaaaa????
        ijkjhljkhö.kjö- kirjoitti:

        Mikään, ei mikään saa ihmistä niin tuohduksiin ja puolustuskannalle kuin se että (tässä tapauksessa ilmeisen asiallisesti ja syystäkin) epäillään jostakin. Tukien väärinkäytökset eivät paljon vaa'assa paina kun MINUN yksityisasioitani ruvetaan tälläisella halveksuvattavalla tavalla retostelemaan ;P ?

        En minä sanonut itsestäni mitään, enkä ole puhunut mistään yksittäisistä.:/ Ihmettelen vaa sitä, että jos jossakin tosiaan kaupan kassat on kiinnostuneita heille tuntemattomien raha- asioista, kuten joku itsensä kaupann kasssksi esitellyt ketjussa sanoi... Oletko joku juustopää? Mä luen ja kommentoin tässä anonyymia nettipalstaa missä on mulle tyystin tuntemattomi anonyymeja kirjoittajia. Sen voin sulle arvon tuntematon sanoa, että jos olet kertakaikkisesti niin TYHMÄ, että sinä väität anonyymin nimettömän mun olevan sosiaalitukihuijari, kuten verbaalinen ilmaukseni meni, niin se on KUNNIANLOUKKAUS.... Toivottavasti et ole niin urpo livessäkin, että ku et osaaq tuntemattomia kohtaan netissä käyttäytyä, että sanavarastosi ja sosiaalinen ymmärryksesi asioista olisi livessäkin noin yhtä surkea....

        En kuule arvon solvari ole koskaan mitään yhteiskunnan tukia väärin käyttänyt. Törkeää, tollanen kirjoittelu!! Tai ainakin sulla on täysin väärä sulle tuntematon kohde solvaamisessa nyt.

        Onko sun kaltaisillasi nettipalstojen anonyymisanojilla kommenttienne perusteella; mulle tuntemattomalle anonyyymin tekstin anonyymille netin keskusteleupalstalle kirjoittavalle, ihan oikeasti ollut tapana nukkua äidinkielen tms. mediakasvatuksen tunneillasi? Kysyn asiaa vilpittömästi ihmetellen...

      • ijkjhljkhö.kjö- / MM

        Älä vaahtoa. Itsehän aloitit perusteettoman uhkailun .. "mutta jos olisin pienellä paikkakunnalla asuva köyhäksi leimattu, niin tekisin ilmoituksen, mikäli levitellään asioita ihmisten taloustilanteista."

        Oletko tutustunut "Aasiakas"-sivustoon? http://www.aasiakas.net/ Kyllä asiakkaista saa esittää kärkeviäkin huomiota ilman että syyllistyy mihinkään laittomaan. On noita kommentteja - paljon voimakkaimminkin sanakääntein ilmaistuina - nähty netissä sosiaaliviranomaistenkin kirjoittamina.

        Ja jos vielä viitsisit ottaa omista neuvoistasi ohjetta ja lukea uudestaan sen minkä kirjoitin - miten ihmeessä vedät siitä sellaiset johtopäätökset, että loukkaan juuri sinun kunniaasi, ja väitän sinun olevan sosiaalihuijari? Omasta mielestäni tein vain hyvin neutraalisti huomiota siitä mitkä asiat saavat ihmiset noin niinkuin yleisesti ottaen tuohtumaan kaikista eniten. Harvemmin ne nimittäin ovat mitään suuria, ideologisia, jaloja moraaliperiaatteitta, vaan pikemminkin joitain säälittäviä lillukanvarsia, jotka syystä tai toisesta osuvat omaan nilkkaan.

        t: ijkjhljkhö.kjö- / Mother Maryn astetta suorapuheisempi alter ego

      • kukkadipoi
        ijkjhljkhö.kjö- / MM kirjoitti:

        Joopa, joo, "kielenrikkaudesta" päätellen, vaikuttaa että "jaaaa:lla" on mennyt ne 22 kouluvuotta ?? hukkaan. - Tuli mieleen muuan TV-ohjelma, jossa olivat yrittäjät: Kakkonen, Sukari ja "joku yrittäjä nainen". Neljäntenä kansanedustaja / sijoittaja Lehti. Huomasi kuinka yrittäminen vaatii synnynnäistä innokkuutta ja jopa intoa osallistua auttamaan toisten epävarmaa yrittämistä. - Tästä "liikemies" lehdestä jäi jotenkin paskan maku suuhun. Hän kyttäsi varmaa saalista, ja tulihan se lopulta. Nämä "golfkärryjen" valmistajat. Narsismi, röyhkeys, ylimielisyys yms. näyttivät kuuluvan tämän kaltaisen "yrittäjän" luonteenkuvaan. Olisi mielenkiintoista tietää ko. yritysten kohtalosta tänä päivänä ?? - Ja Lehti on varmaan sitä mieltä em. 10 000 rahanjaosta, että vuoden kuluttua kaikki rahat olisivat hänellä...

      • metall-leidi
        jaaaaa???? kirjoitti:

        En minä sanonut itsestäni mitään, enkä ole puhunut mistään yksittäisistä.:/ Ihmettelen vaa sitä, että jos jossakin tosiaan kaupan kassat on kiinnostuneita heille tuntemattomien raha- asioista, kuten joku itsensä kaupann kasssksi esitellyt ketjussa sanoi... Oletko joku juustopää? Mä luen ja kommentoin tässä anonyymia nettipalstaa missä on mulle tyystin tuntemattomi anonyymeja kirjoittajia. Sen voin sulle arvon tuntematon sanoa, että jos olet kertakaikkisesti niin TYHMÄ, että sinä väität anonyymin nimettömän mun olevan sosiaalitukihuijari, kuten verbaalinen ilmaukseni meni, niin se on KUNNIANLOUKKAUS.... Toivottavasti et ole niin urpo livessäkin, että ku et osaaq tuntemattomia kohtaan netissä käyttäytyä, että sanavarastosi ja sosiaalinen ymmärryksesi asioista olisi livessäkin noin yhtä surkea....

        En kuule arvon solvari ole koskaan mitään yhteiskunnan tukia väärin käyttänyt. Törkeää, tollanen kirjoittelu!! Tai ainakin sulla on täysin väärä sulle tuntematon kohde solvaamisessa nyt.

        Onko sun kaltaisillasi nettipalstojen anonyymisanojilla kommenttienne perusteella; mulle tuntemattomalle anonyyymin tekstin anonyymille netin keskusteleupalstalle kirjoittavalle, ihan oikeasti ollut tapana nukkua äidinkielen tms. mediakasvatuksen tunneillasi? Kysyn asiaa vilpittömästi ihmetellen...

        Taasko se alkoi , kovasanainen muille kirjoittajille äksyily? Sinulla saattaa olla korkeakoulututkinto, mutta niin saattaa olla monella muullakin korkeakoulututkinto suoritettuna.
        Se kielenkäyttö mitä täällä käytät toisia alentaen ja itseäsi ylentäen ei ainkaan kerro mistään elämän viisaudesta eikä sivistyksestä.
        Olen sanonut monesti, että niin kauan kuin itse raukkamaisesti piiloudut anonymiteettiin niin kauan sinun on aivan turha räikkyä mistään kunnianloukkauksista. Niin kauan sun on turha peräänkuuluttaa kenekään käyttäytymistä kun itse brutaalisti haukut muita ja tappelet täällä palstalla.
        Eipä se korkeakoulussa opiskelu ole ainakaan sulle mitään sivistystä tuonut.

      • metall-leidi
        jaaaaa??? kirjoitti:

        Sulla jos muka on kaupan kassana ihan aikaa kyylätä ihmisten ostoskärryjä ruokakaupassa kuten kerrot, nimimerkki "ihmettelen vaan", niin siinä tapausessa suosittelen sua hankkimaan itsellesi elämän.:) Ihan ystävällisesti.

        Luojan kiitos minä en asu pienellä paikkakunnalla, mutta jos olisin pienellä paikkakunnalla asuva köyhäksi leimattu, niin tekisin ilmoituksen, mikäli levitellään asioita ihmisten taloustilanteista.... Kaupankassoille ei missään - ei esimerkiksi, ei pätkääkään kuulu sellainen asia, että mikä on ruokakaupassa asioivan asiakkaan varallisuus. Ainoa mikä kuuluu kaupan kassalle on se, että pystyykö asiakas maksamaan ne ruokaostoksensa kaupassa ja ne jäävät tiskiin, jos ei pysty. Kiinnostaisi tietää, että millaisia lainrikkomuksia pienillä paikkakunnilla tapahtuu esim. toimeentulotuen hakijoiden yksityisyyden säilyttämisen osalta: voin kuvitella, että jos joku asioisi sellaisessa paikassa kuin sosiaalitoimisto vaikkapa kylässä, jossa olisi kyseisen tt- toimiston lisäksi vaikka pankki, posti, pari ruokakauppaa ja R- kioski, niin pysyneeköhän kovin hyvin lainmukaiset asiat ihmisten omana tietona, jos tanttara tapaa naapurinsa sossun luukulla? Asiaan on kyllä lait.

        Mä ainakin haveksun ihmisiä, jotka ihan uteliaisuutta ovat kiinnostuneita vaikkapa puolitutujensa varallisuudesta - eri asia sitten, jos asiakas itse on kaupankassalle varallisuutensa jaaritellut, mutta muuten kuulostaa oudolta...

        Toivottavasti en ikinä joudu muuttamaan mihinkään alle sadantuhannen ihmisen kaupunkiin. Muuttaisin joko täysin korpeen maalle ta sitten vielä suurempaan kaupunkiin nykyisestäni, mutta never ever en ikinä mieluiten mihinkään alle sadantuhannen asukkaan kaupunkiin tai kuntaan...Jos sellaisista siis on kuvaamallasi tavalla ajattelevia ihmisiä enemmänkin, ja usein on.

        Jaa Alle sanoisin vielä, että räikkymisesi kaupan kassalle on täysin perusteeton.
        Väkisin kassalla työskentelevä näkee tuotteet mitä kukin ostaa , ei voi nyt side silmilläkään kassalla olla tai katsoa kattoon.
        Samoin Helsingissäkin, kaupunginosittain kauppoihin on muodostunut kanta-asiakas kunta.
        Kaupan kassa kirjoitti yleisellä tasolla, ei hän ketään tarkkaan nimennyt, mutta kun työpäivänsä aikana kassa näkee mitä kukin ostaa niin voi siinä tehdä johtopäätöksiä ihmisten ostoskäyttäytymisestä.
        Ei kaupankassat ole vaitiolovelvollisia ja vaikka itse asun pääkaupunkiseudulla, niin kyllä täälläkin ihan Helsingissä asujaimisto tietää toimeentulonhakijat ja heidän edesottamuksensa ilman että siinä olis vaitiolovelvollisuutta rikottu.
        Ja sinulle akateemikko voin sanoa, että ihmiset tietävät Helsingissäkin sosiaalitoimiston asiakkaat ja heidän edesottamuksensa ilman että pitää mitään urkintaa suorittaa.
        Se vaan valitettavasti niin ilmiselvästi näkyy, että milloin on rahapäivä ja ei siitä sen kummemmin juoruta mutta ei voi olla huomaamatta kaupankassoilla muutkin kuin kaupankassat.
        Vielä naurattaa, että uhoat kunnianloukkaussyytteellä? Kyllä siinä oikeusviranomaiset nauraisivat itsensä tärviölle kun menis nostamaan kannetta.

    • niinpä niin

      Ostoskori näyttää itsekurin puutteen. He myös pysyvät köyhinä ja huonokuntoisina.

    • ex-työtön nainen

      Mä pistäisin säästöön ja eläisin nuukasti. Se on meidän suvussa tapa, vaikka on töitä ja rahaa, ei turhaan tuhlata.

    • olet idiootti

      AIVAN SAMA KUN MIETTISIT ETTÄ JOS TÄDILLÄ OLISI MUNAT SE OLISI SETÄ.

    • Kukkomies

      Mä menisin heti etsiin väkee joka osaa jotain, metalliväkeä, puutyöntekijöitä ja raksatyyppejä.

      Kaupasta vitamiinipillereitä, jauhoja.

      Sitten potkisin niitä perseelle ja sanoisin että nyt kukaan ei tuhlaa mitään, vaan kaikki ostaa samat.

      Sitten ostettais osakunnan voimin kaikista rautakaupoista kaikki hitsivehkeet, ruuvit, teräsarjat pois. Tällä tavalla saatais heti tuotannollinen monopoliasema.

      Tämän jälkeen metsästä puuta, kaupasta sokeria ja hiivaa. Ensin tehtäisiin pontikkapannu sillä jotkut idiootit ostaisivat kuitenkin viinaa kun halvalla saadaan. Pontikkapannun rakentamiseen olisi jo välineet. Viidessä päivässä ensimmäinen satsi - ja hinta? VITUN HALPA. Juuri halvalla hinnalla saisimme kinnattua muita heidän osuuttaan - me tehdään, ne maksavat. Koska kilpailu tasaisessa tilanteessa perustuisi hinnoittelulle kannattaisi aluksi myydä tavaraa vain muutaman prosentin kateella, ja huolehtia siitä että rahaa on aina enemmän kotona kuin ulkona kun viikko on ohi.

      Sitten kilpailusta... sama osakunta voisi toimia poliisivoimana. Kun kuulemme että jollain toisella alueella - esim. ruuantuotannossa - joku koittaisi sikailla aivan tolkuttomasti niin ei muuta kuin kurinpidollisia toimia osakuntana. Tällä tavalla saataisiin yleisön suosio - ja samalla oikeutus käyttää voimaa koska palvelemme yhteisöä sekä halvoilla hinnoilla että purkamalla sellaisia "kilpailijoita" jotka uhkaavat hyvinvointia. Oikeasti olisimme mafia, mutta sitä ei tarvitse sanoa ääneen. Kyse on hyödystä jota tuotetaan yhteisölle.

      Tällä tavalla saavuttaisi laaja osakunta nopeasti aseman jossa se voi toimia melko vapaamielisesti monopolin säilyttääkseen, ja alkaa myöskin työllistämään ihmisiä. Nopeimmin rahansa tuhlanneet nimittäin tarvitsevat jostain tuloja pystyäkseen saamaan edes perushyödykkeitä - Kas - osakunnallahan tekemistä on riittänyt, joten kaikkein yksinkertaisimpia hommia voidaan siirtää köyhimmille ruokapalkalla. Tähän kuitenkin sisältyy tilaisuus päästä osakunnan jäseneksi - kunhan käyttää osakunnan palveluita ja kierrättää rahaa niissä - ja vain niissä - saa enemmän.

      Tällä tavalla osakunta olisi siirtynyt samanlaiseen toimintamalliin kuin tehtaanpatruunat olivat sotien jälkeen. He tekivät työyhteisöjä joka palveli ihmisiä heidän omaksi hyväkseen, yksilö palveli yhteisöä ja yhteisö palveli yksilöä. Diili oli kaikille hyvä, tietenkin patruunalle paras.

      Näin minä toimisin suuressa jaossa. Kilpailisin kilpailijoiden kanssa hyvin raisusti mutta hyödyttäisin niitä jotka ovat valmiita sitoutumaan systeemiini. Huolehtisin myös heidän perheistään ja vanhuksistaan, ja tällä tavalla ansaitsin myös yhteisön luottamuksen ja heidän tukensa - enkä vain heidän rahojaan.

      Kiitollisuuden arvo on nykyään äärimmäisen vähätelty.

    • Käytännössä nähty

      Tämänhän näkee monta kertaa suuressa sisarusparvessa, kun kaikki saavat samankokoisen perinnön, että miten homma toimii. Vaikka kaikkien pitäisi olla samoilla geeneillä varustettuja ja lähes saman kotikasvatuksen saanneita, niin eipä se raha kaikilla pysy.
      Äitini peri aikoinaan sisarustensa kanssa varsin varakkaan tätinsä ja muitakin perijöitä oli, kaikki kuitenkin saivat samanlaisen potin. Kuinkas sitten kävikään, jotkut ostivat auton ja kiersivät vähän maailmaa, joku rahotti omakotitaloa, pankkitilille meni muutamalta, vuokralla asuva tätini hävitti rahat johonkin miehensä kanssa, äitini maksoi tuolla osuudella jäännösverot, nuorin tätini opiskeli.
      Nyt tuosta perinnöstä on kulunut reilut 30 vuotta ja vuokralla asuva tätini asuu edelleen vuokralla miehensä kanssa, käyvät varmaan toimeentuloluukulla ym. yhteiskunnan avuilla, mitään näkyvää omaisuutta ei heillä ole ja he ovat lainanneet toisilta sisaruksilta niin paljon, että kukaan ei lainaa enään heille. Kaikki muut asuvat omistusasunnoissa, joko omakotitaloissa taikka rivitalossa.
      Oman arvioni mukaan tilanne olisi aivan sama ilman tuota perintöäkin.

    • reilulta kuulostaa

      10.000 olisi tosi hyvä jos jokainen köyhä saisi semmosen, ei olisi enää köyhyyttä. Suomi on niinkallis maa että tuolla just ja just köyhä perhe elää.

      Meillä on vuokra 800 ekk siitä sähköt, vakuutukset, auto, lasten menot, ruoka, joka on huippukallista, mökkimaksut, vaatteet ym huvit ja ostot. Kannatetaan tuota summaa.

      • Idiootilta

        kuulostat sinä joka et näköjään tajua mistään mitään. En valitettavasti voi tulla muuhun johtopäätökseen tekstisi luettuani.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      269
      17423
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5602
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      118
      2622
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2122
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1786
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1028
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      966
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      924
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      920
    Aihe