Miehen masennus

Kyllä siitä selviää olin itse miespuolisena masentunut kahdeksanvuotta sitten noin vuoden ja söin mielialalääkeitä noin vuoden (ei ollut suurepaa vaikutusta muuta kuin sai yönsä nukuttua). En käyny Psykiatrialla kuin kerran (kotrollissa kävin terveyskeskuslekurilla). En usko että eroatte mutta älä painosta miestäsi mihnkään lääkäriin miehesi pitää itse hoksata että mistä on kyse. Kun sen oivaltaa alkaa paraneminen (niin mulle ainakin kävi). Kuuntele miestäsi jos se tahtoo puhua mieltäpainavista asioista se on parasta terapiaa (itellä ei ollut paljonkaa mahdollista puhua mieltäpainavista asioista silloin vaimolle koska hän teki pitkää päivää töissä enkä halunnut häntä häiritä ommilla asioillani). Toivon että seliviätte tilantteesta se on pirummoinen elmän pysäyttjä tauti mutta siitä selviää. Mulla se tuli kun olin pitemmänaikainen ressi päällä.nim.15v naimisissa ja kaksi lasta.

Miehet osaavat olla näissä tilanteissa todella jääriä. Masennukseen liittyy outoja käsityksiä ja miehesi mielipide voi olla niiden mukaan rakennettu. Yritä selvittää mitä masennusdiagnoosi hänelle merkitsee. Tarkoittaako se sitä että hän ei ole kyennyt itse hoitamana ongelmiaan? Onko hänellä realistinen käsitys diagnoosista, hoidosta ja ennusteesta?

Ikävä kyllä olen nähnyt miesten usein menevän aivan äärirajoille näiden asioiden kanssa. Ja oireilun pitkittyessä voi kehittyä pysyviä muutoksia aivoihin. Vuosia kestänyt oireilu voi johtaa pahimmillaan pysyvään työkyvyttömyyteen. Ja silti se mies kieltäytyy kaikesta hoidosta.

Enpä voi tuntea muuta kuin empatiaa sinua kohtaan. Masennus on vaikea sairaus ja sitä ei lainkaan helpota se jos toinen ei myönnä sairauttaan. Vaimoni kärsi masennuksen noin 13 vuotta sitten ja minä itse sairastuin siihen vuonna 2000. Vaimo selvisi siitä, joskin hän muuttui. Kaikki masennuksen läpikäyneet muuttuvat. Sitä ei voi koskaan tietää mihin suuntaan, mutta paluuta entiseen ei ole. Itse syön edelleen masennus- ja mielialalääkkeitä ja käyn kerran viikossa terapeutilla. Lääkkeitä ei kannata pelätä. Masennuslääkkeet ovat nykyisin melkoisia täsmälääkkeitä, joten kun se oikea löytyy, niin se helpottaa varmasti. Jos miehesi ei halua puhua asioistaan sinun kanssasi, terapeutti on hyvä ratkaisu. Eikä kannata lannistua, jos ensimmäisen terapeutin kanssa kemiat eivät toimi. Minullakin vasta kolmas toi avun. Olen nyt parantumaan päin ja voin vilpittömästi sanoa, että yksi tärkeimmistä tekijöistä on vaimon jaksaminen. Hän jaksoi tukea minua silloin kun en ollut puhetuulella, kun kiukuttelin tai join muutaman pullon olutta liikaa. Eli koita jaksaa, olet miehesi tärkein tuki. Jos haluat kysyä jotain tai purkaa mieltäsi, niin voit lähettää sähköpostia:
[email protected]

Olen itse ollut vakavasti masentunut ja kieltänyt sen. Nyt ymmärrän, että läheisilläni oli todella vaikeaa, sairastutin siinä samalla myös heidät tai ainakin heidän elämänlaatunsa huononi.. Onneksi jossain välissä ahdistus ja tuska olivat niin kovia, että hakeuduin hoitoon. Sielläkin ensin ilmoitin, että en ole masentunut, minulla on vain burn out. Lopulta kun jouduin myöntämään, että olen masentunut, alkoi paraneminen, tosin hyvin pienin askelin. Läheisteni ymmärrys ja tuki olivat todella hyvänä apuna. En tiedä onko miehesi masennukseen jokin "syy" ja miten se ilmenee, mutta voisitko ennen aikarajaa kertoa, että sinä voit nyt niin huonosti, että tarvitset ammattiapua ja aiot myös sitä hankkia, tilaa aika mielenterveystoimistoon tai terveyskeskuslääkärille, josta pyydät lähetettä psykiatriselle polille ja kerrot ettet jaksa enää, voit saada apua jaksamiseesi ja ehkä miehesi rohkaistuisi myös hakeutumaan hoitoon. Masennushan ei ole sama kuin "hulluus", vaikka sitä samoissa paikoissa hoidetaankin.

Mirella,
Vielä tuli mieleen tuon vinkkejä-nimimerkin kirjoituksesta asiaa. Minun mielestäni ei kannata asettaa toiselle mitään aikarajoja. Jos kyse on masennuksesta niin se voi vain pahentaa tilannetta. Toinen saattaa kokea sen uhkavaatimuksena. Tiedän, että on helppoa kannustaa olemaan kärsivällinen, mutta kokemuksesta tiedän että se on lähiomaisen ainoa suhtautumistapa. Se on rankkaa ja vaatii voimia, mutta se todella loppujen lopulta kannattaa. Kannattaa myös tarkkailla omaa vointia. Hyvin yleinen ilmiö on, että masentuneen lähiomaisetkin saattavat masentua. Yritä puhua asiasta ystäviesi kanssa ja muista harrastuksesi. Apua saattaa myös löytyä järjestöstä Omaiset mielenterveystyön tukena-keskusliitosta
http://www.omaisten.org
Niillä on myös paikallisia järjestöjä, esim. Helsingissä:
http://www.omaisetpsyuusimaa.fi/
Älä jää tuleen makaamaan.
Tsemppiä!