Hei, olen uskossa, mutta olen kadottanut tai ainakin kadottamassa identiteettiäni. Ongelmani on että ns. esitän melkein koko ajan. Joudun esittämään, koska en oikein kai tiedä kuka olen. Esitän itselleni ja muille ihmisille. Pelkään että joksus esitän Jumalallekin rukoillessani. Minusta kuitenkin tuntuu, että kaikkein aidoimmillani olen silloin kun puhun Jumalalle. Pelkään kuitenkin, että tämä identiteettihukka, ja siitä johtuva taipumukseni esittää, vaarantaa ennen pitkää sydämeni vilpittömyyden. Jumala sanoo monta kertaa Raamatussa, että haluaa ihmisen, jolla on vilpitön sydän, minkä ymmärrän täysin. Olisi kauheaa, jos Jumalalle kävisi se että ihmiset tulisivat Hänen luokseen vilppi sydämessään.
Minulla on diagnosoitu eräänlainen traumahäiriö, ja siihen liittyen psykiatri kirjoitti potilastietoihini, että minusta näkyy identiteetin hauraus. Sisäisesti koen etten saa otetta siitä, kuka oikeasti olen, eli siitä joksi Jumala minut on tarkoittanut. Mitä Raamattu sanoo tällaisesta, entä miten te muut uskovat neuvoisitte?
Minulla on diagnosoitu eräänlainen traumahäiriö, ja siihen liittyen psykiatri kirjoitti potilastietoihini, että minusta näkyy identiteetin hauraus. Sisäisesti koen etten saa otetta siitä, kuka oikeasti olen, eli siitä joksi Jumala minut on tarkoittanut. Mitä Raamattu sanoo tällaisesta, entä miten te muut uskovat neuvoisitte?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Luota Jumalaan, tiedä ettei sinun tarvitse sanoa Jumalalle ainuttakaan ylimääräistä sanaa, muutamakin riittää, ei tarvitse esittää. Rukoiluta rukouspiirejä puolestasi, nimimerkillä on oikeus jättää rukouspyyntö eikä tarvitse kertoa omaa nimeään, kyllä Jumala tietää kuka rukousta tarvitseva on. Älä unohda että Jumala on ihmistä viisaampi, et voisi esittää hänelle muuta kuiin olet koska Jumala on sydänten tuntija. Ehkä sinulla on elämässäsi menossa jokin vaihe, jossa Jumala poistaa vanhaa ja luo uutta, mitään pois heittämättä. Ole turvallisella mielellä kun rukoilet, sinua ymmärretään!
"Sillä hän tietää, minkälaista tekoa me olemme: hän muistaa meidät tomuksi" - Ps. 103:14
Jumala ei tule unohtamaan sitä mitä pohjimmiltasi olet. Hän on yhteydessä siihen "sinuun" joka ihan oikeasti, pohjimmiltasi olet. Joten vaikka olisit epävarma siitä oletko oma itsesi, ei se häntä pois vie.
Kysymyksessä "Olenko riittävän hyvä Jumalalle" kannattaa aina itsensä sijasta katsoa Jeesukseen, eli oppia ajattelemaan asia siltä kannalta että "Jeesus oli riittävän vilpitön Jumalalle ja hänen ansionsa luetaan minun hyväkseni." Sitä on armo.