Avioliiton kautta olen "joutunut" tutustumaan jehovalaisiin. Kaikki juovat alkoholia kuin pesusienet, eivätkä välitä muuta kuin itsestään. Odottavat, että heitä pitää kestitä, tarjota ilmaista yösijaa, syöttää ja juottaa. Vastavuoroisuudesta ei ole tietoakaan. Kerran kun meillä oli tapahtuma heidän paikkakunnallaan, meille ei löytynyt sukulaisista yösijaa, vaan meidän oli yövyttävä hotellissa. Silloin päätimme, että meidän vieraanvaraisuus loppui siihen - asia on pitänyt.
Toinen asia. Mitä se vahtimismeininki on? Eräs jehovanuori oli menossa synnyttämään, niin joku vanha jehova lähti vaihtimaan, ettei kivunlievitystä tai verensiirtoa saanut antaa. Eikö tuo jo ole nuoren ihmisoikeuksiin puuttumista!
Olen itse kasvanut ns. uskovaisessa (norm. ev.lut.) kodissa, eikä meillä ollut tuollaista.
ihme porukkaa
24
147
Vastaukset
- samoja havaintoja
Siinä onkin miettimistä, syntyykö tuollainen käytös elävästä uskosta? Ei synny. Jos ei ole synnit anteeksi, ei ole myöskään rauhaa Jumalan kanssa. Hei eivät ymmärrä, että Jumala tuli lihaksi maan päälle vain ja ainoastaan siksi, että me saisimme Jumalan suuresta armosta uskoa syntimme anteeksi. Katuvalle julistetaan tämä syntien anteeksiantamus Jumalan valtakunnassa.
- 17 + 20
Kuvaamasi sopii yksilöihin, ei yleistäen. Olet huonolla tuurilla osunut kuvaamasi kaltaiin itariin sukulaisiin. Lukemattomat Jt:t ovat hyvin vieraavaraisia, myös ei Jt sukulaisia kohtaan.
Synnytysreissusta. Oletko todella tietoinen mikä oli tuon toisen Jt:n motiivi lähteä mukaan? Ei kannata kuitenkaan ottaa todesta kaikkea mitä juorutaan ja kertoa totena eteenpäin. Ei ole lainkaan harvinaista uskonnosta tai ei uskonnosta riippumatta, että joku kaveri lähtee mukaan tukemaan ja mahdolisesti auttamaan joisakin juoksevissa asioissa. Jehovan todistajat kieltäytyvät verensiirroista ( Raamattua väärin tulkiten ), mutta eivät kivunlievityksestä tai muusta terveydenhoidosta. - Mietihän asiaa
Älä nyt ? Siis ihanko totta ?? että KAIKKI Jt:t JUOVAT ALKOHOLIA???
En oikein usko sinua - vaikka en Jt olekkaan - mutta katsos kun tunnen muutaman ja he eivät juo alkoholia..
Mutta yhden asian tiedän minäkin - että Raamattu sanoo, että valhetta rakastavat eivät peri Jumalan valtakuntaa, he perivät helvetin tulen. Siis miksi valehtelet ? Etkö pidä taivasosuuttasi tärkempänä kuin Eesau, joka myi kaiken vain koska oli nälkäinen. Mikä on sinun nälkäsi? Panettelun halu? vai mikä.- ,...
jt:t opettaa, että juoda saa, mutta ei juopua!
Miksi ihmeessä sitten pitää juoda alkoholia? jt on säälittävän valheellinen oppi.
Raamattu opettaa, ettei tulisi edes katsoa alkoholia, miten se pullossa hohtaa...
ja, että juomarit eivät peri Jumalan valtakuntaa. 1.Kor. 6:9-10
Sananl. 23:31
"Älä katsele viiniä, kuinka se punoittaa, kuinka se maljassa hohtaa ja helposti valahtaa alas."
http://www.saarnatuoli.net/?page_id=86
- kauhistunut sivukas
Avioliiton kautta olen "joutunut" tutustumaan luterilaisii.
. Kaikki juovat alkoholia kuin pesusienet, eivätkä välitä muuta kuin itsestään. Odottavat, että heitä pitää kestitä, tarjota ilmaista yösijaa, syöttää ja juottaa. Vastavuoroisuudesta ei ole tietoakaan.
Kerran kun meillä oli tapahtuma heidän paikkakunnallaan, meille ei löytynyt sukulaisista yösijaa, vaan meidän oli yövyttävä hotellissa. Silloin päätimme, että meidän vieraanvaraisuus loppui siihen - asia on pitänyt.
Toinen asia. Mitä se vahtimismeininki on? Eräs luterilaisnuorinuori oli menossa synnyttämään, niin joku vanha luterilainen lähti vaihtimaan, että varmasti pannaaan epiduraalipuudutus ja tehdään keisarinleikkaus..ettei normaalisynnytystä sais muka tehdä....
. Eikö tuo jo ole nuoren ihmisoikeuksiin puuttumista!
Olen itse kasvanut ns. uskovaisessa (norm. jt.) kodissa, eikä meillä ollut tuollaista. - outoja luterilaisia.
Joo, kyllä pitää paikkansa että luterilaiset juo kuin pesusienet suomessa.
Kaikki kirkolliset pyhät, joulut ja juhannukset, ovat ryyppyjuhlia.
Alkoholistiparantoloissa on enemmistö luetrilaisia.
Ja vankiloissa kanssa.
Mikä niitä luterilaisia oikein vaivaa?
Joka kodissa- lähes -löytyy Raamattu kirjahyllystä, muttei ne sitä lue.
Raamatussahan paheksutaan juopottelua.
Olin semmosissa kotiristiäisissä, joissa tilaisuuden jälkeen tarjottiin alkoholia.
Siis ristiäisjuhlissa!Pappi vaan naureskeli.
Oli muuten naispappi.....
Itse olen uskonnoton mutta menin ristiäisiin kun oli sukulaisvauva ja pyydettiin. - Heikki.
Ei pidä paikkansa aloittajan juttu.Jehovan todistajia on kohta 8 miljoonaa etkä ole kaikkiin tutustunut.
- on00hi
Samassa ajassa Jumalan Pyhän Hengen työn tuloksena liikkeenä on hellutailaisia tullut n. 800 miljoonaa.
Paholaisen oppi hävisi, mutta luonnolisesti voittaa uskon uhrit ry uhritilastot, joista yli 50 % on ex-jt:ia!!!! - Haggai 2:7
on00hi kirjoitti:
Samassa ajassa Jumalan Pyhän Hengen työn tuloksena liikkeenä on hellutailaisia tullut n. 800 miljoonaa.
Paholaisen oppi hävisi, mutta luonnolisesti voittaa uskon uhrit ry uhritilastot, joista yli 50 % on ex-jt:ia!!!!Matteus 7. luku
13 Menkää sisään ahtaasta portista, koska se tie on leveä ja avara, joka vie tuhoon, ja monet ovat ne, jotka sitä sinne menevät,
14 kun taas se portti on ahdas ja tie kapea, joka vie elämään, ja HARVAT ovat ne, jotka sen löytävät.
15 Varokaa vääriä profeettoja, jotka tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta ovat sisältä saaliinhimoisia susia.
16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Ei kai orjantappuroista kerätä viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
17 Samoin jokainen hyvä puu tuottaa hyvää hedelmää, mutta jokainen huono puu tuottaa kelvotonta hedelmää; 18 hyvä puu ei voi kantaa kelvotonta hedelmää eikä huono puu tuottaa hyvää hedelmää.
19 Jokainen puu, joka ei tuota hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.
20 Niinpä siis heidän hedelmistään te tunnette heidät.
xXxXxX----XxXxXX
Haggai 2:7
7 ’Ja minä järkytän kaikki kansakunnat, ja kaikkien kansakuntien haluttujen täytyy tulla, ja minä täytän tämän huoneen kunnialla’, on armeijoiden Jehova sanonut.
- - helel -
Aloitus on selvä trolli, jonkun kolmipääjumalan kannattajan mustamaalausprojektiin kuuluvaa materiaalia. Näkevätpähän kaikki muutkin kuinka "asiallisia" nämä ovat.
Sama henkilö on viljellyt näitä aloituksia täällä jo pitkään, tyylistä tunnistaa. - jt
Jehovan todistajien ei tarvitse lähteä sairaalaan valvomaan verensiirtokiellon noudattamista. Vartiotorniseura saa sellaiset kyllä tietoonsa muutenkin. Kts. http://keskustelu.suomi24.fi/node/9868379
- pullamössöö suorstaa
Mun tyttären luterilainen anoppi änkes ittensä synnytykseen mukaan kun
luterilainen vauvan isä jänisti.
Oli siitä kuulema apua selän hierojana.
Vävy kakoo jos vauvalla on kakat housuissa ja pitäs vaipat vaihtaa.
Heikkoja nuo luterilaiset nuoret miehet... - tööt.tööt.
"Juovat viinaa kuin sienet".Mitähän vieraita arvoisalla kirjoittajalla on ollut vieraina?Itsestäni en viitsisi mainostaa 0.linja alkoholin suhteen.En tunge yöpymään toisten"ristiksi".Eiköhän ne miehet nykyään vaimoaan ole tukemassa synnyttämisissä.Ja muut asiat mitä siihen liittyy yleensä tehdään selväksi ennen "H"hetkeä.Ne nuoret isät joita tunnen eivät yökkää lasta hoitaessaan.Saati ollessaan synnytystapahtumassa.Varsin raittiina naapuritkin täällä kävelevät.Ei viitsi alkometri kourassa kävellä ja kysyä:"Voisitteko hönkäistä laitteeseen" ja sanoa,että"tutkin käyttävätkö naapurit alkoholia."Ja on tässä toimeen tultu heidänkin kanssaan.
- Et ole väärässä!
Ollessani vielä jt, niin eräs "maailmallinen" jolla oli erittäin läheisiä suhteita jt sanoi, että teidän (jt) suurin ongelma on seksi ja viina. Silloin naureskelin jutulle, mutta myöhemmin totesin eri srk:ssa jutun olevan puhdasta faktaa. (ei paskaa)
En, siis sano, että kaikilla jt on ongelma, mutta ihmeteltävän laaja se on kun kyseessä on "uskonnolliset" ihmiset.Aloittaja tässä näemmä antaa tukea itselleen kun ei muuten sitä saa.
Muistakaa: trolleja ei kannata ruokkia, muuten ne lisääntyvät.
- ikiomaonkelma
Surullista kun toisilla ei ole omia onkelmia vaan pitää työkseen kytätä muitten onkelmia.
Kehitelkää vaikka ittelle ihan IKIOMIA onkelmia ;) - Lähinnä säälittää
Aloittaja tarkentaa.
Pyydän lukijoilta anteeksi, että aloitustekstini ei ollut loppuun asti hiottua.Tarkoitin tietysti vain kaikkia tuntemiani jehovantodistajia, eli noin parikymmentä jt-henkilöä. Osa sukulaisia ja osa muita tuttujaan. En yleistä ilmiötä kaikkiin 8 miljoonaan. Kaikki tuntmani jt:t imevät viinaa kuin pesusienet, jopa niin, että joiltakin kodinhoito unohtuu ja lapset jäävät huonolle kasvatukselle. Tätä asiaa olen ihmetellyt kovasti. Minulle koti on aina ollut pyhä, kaiketi siitä johtuen toisineläjiä on ollut vaikea ymmärtää.
Helel, Sinulle tiedoksi, että en harrasta minkään ihmisryhmän mustamaalaamista. Kirjoitukseni motiivi kumpuaa pelkästä ihmettelystä.
Hyvää kesää yli uskontorajojen!- alkoholiton ex
Alkoholisteja on kaikissa yhteisöisä, uskonnollisissakin.
Etenkin Uskiksia Viinapiru suorsataan vaanii, saadakseen pois Totuuden Tieltä.
Epätäydellinen ihminen ei ole immuuni Saatanan houkutuksille ja se viinahan on melko yleinen ja vaarallinen "koukku" johon moni lankeaa...
Viisasta olisi olla ilman alkoholia kokonaan.
Se ei ole elintarvike vaan kuolintarvike.
Alkoholi KOUKUTTAA on Totuus.
Terveempää on elämä ilman alkoholia.
Ajatukset pysyvät kirkkaina, ja silmät, :D
---ja naama ilman kaljapöhöä :((( Jos yrität esittää että kaikki tuntemasi 20 todistajaa ovat juoppoja, niin siinä tapauksessa olet itsekin juoppo, ja teillä onyhteinen harrastus. Ja lisäksi olette yhteinen kääri joka on kerääntynyt ympäri paikkakuntia yhteen paikkaan.
Muussa tapauskessa sanon että puhut paskaa etkä ihan vähän.- Lähinnä säälittää
helel kirjoitti:
Jos yrität esittää että kaikki tuntemasi 20 todistajaa ovat juoppoja, niin siinä tapauksessa olet itsekin juoppo, ja teillä onyhteinen harrastus. Ja lisäksi olette yhteinen kääri joka on kerääntynyt ympäri paikkakuntia yhteen paikkaan.
Muussa tapauskessa sanon että puhut paskaa etkä ihan vähän.Helel!
Kyllä ne aika juoppoja mielestäni ovat, tiedän asian, mutta en liiku heidän kanssaan.
Pitäisiköhöhän Sinun mennä vähän itteesi ensin kun heittelet tuollaista tekstiä.. Ainakin annat erittäin oudon kuvan itsestäsi (ja samalla jehovista).
En jatka enää tätä keskustelua, ajan haaskausta. - - helel -
Lähinnä säälittää kirjoitti:
Helel!
Kyllä ne aika juoppoja mielestäni ovat, tiedän asian, mutta en liiku heidän kanssaan.
Pitäisiköhöhän Sinun mennä vähän itteesi ensin kun heittelet tuollaista tekstiä.. Ainakin annat erittäin oudon kuvan itsestäsi (ja samalla jehovista).
En jatka enää tätä keskustelua, ajan haaskausta.Saat sääliä miten haluat. Todistajat eivät ole juoppoja, se on vissi.
On vaan hyvä että jätät turhan kommentoinnin, sillä panettelu on myös Suomen rikoslain mukaan tuomittavaa. - he-heeh
Lähinnä säälittää kirjoitti:
Helel!
Kyllä ne aika juoppoja mielestäni ovat, tiedän asian, mutta en liiku heidän kanssaan.
Pitäisiköhöhän Sinun mennä vähän itteesi ensin kun heittelet tuollaista tekstiä.. Ainakin annat erittäin oudon kuvan itsestäsi (ja samalla jehovista).
En jatka enää tätä keskustelua, ajan haaskausta.Pitäisiköhöhän Sinun mennä vähän itteesi ensin kun heittelet tuollaista tekstiä.. Ainakin annat erittäin oudon kuvan itsestäsi (ja samalla jehovista).--
En ymmärrä miten helelin kommentointi antaa oudon kuvan jehovalaisista?
eihän helel ole jt...vaikka jotkut niin luuleekin ;) - - helel -
he-heeh kirjoitti:
Pitäisiköhöhän Sinun mennä vähän itteesi ensin kun heittelet tuollaista tekstiä.. Ainakin annat erittäin oudon kuvan itsestäsi (ja samalla jehovista).--
En ymmärrä miten helelin kommentointi antaa oudon kuvan jehovalaisista?
eihän helel ole jt...vaikka jotkut niin luuleekin ;)Jep, ja on todella outoa että henkilö joka sanoo tutustuneensa avioliiton kautta todistajiin nimittelee heitä JEHOVIKSI.
Huh huh, kyllä on todistajaparka löytänyt itselleen oikein PUOLISON.
En usko aloittajan juttuja pätkääkään.
- tööt.tööt.
Kun täällä näin hyvin nämäkin asiat tiedetään lisätään tähän vielä pieni toteamus:"Kokenut kaiken tietää ja vaivainen kaiken kokee."suomalainen sananlasku.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760