menemättä ehtoolliselle ja alttariin?
Mitkä ehdot tulee ehtoollisleivän paistajan, ponomarien ja papiston täyttää että on kelvollinen suorittaman tehtäviään?
Mitä vaatimuksia on yleisesti kirkonpalvelijain tehtäville muuta kuin tietysti papistolle tutkinto ja sukupuoli?
Mitkä ovat syyt erottaa palvelija toimesta?
Mikä hyöty on synnintunnustuksesta mikäli joku synnillinen ihminen ei sillä käy vaan luottaa ehtoollisen armovoimaan ja jatkaa puuhastelujaan?
Milloin tulisi ymmärtää jättää
3
115
Vastaukset
- Ponomariko
Periatteessa kaiketi aina, sillä olemme kaikki vajavaisia ja syntisia. Voisit vähän tuoda esiin omia käsityksiäsi.
- käärme.
Lainaus isä Paisioksen kirjasta:
Jos tahdot auttaa Kirkkoa, sinun on parempi pyrkiä parantamaan oma itsesi kuin yrittää muuttaa toisia. Jos parannat oman itsesi, korjaantuu heti yksi pieni osa Kirkkoa. Tietenkin jos kaikki tekisivät näin, niin Kirkko paranisi kokonaan. Mutta nykyisin ihmiset askartelevat kaikkien muiden asioiden parissa paitsi oman itsensä. Askaroimiseen oman itsensä kanssa tarvitaan näet vaivannäköä, kun taas toisten asioilla askaroiminen on helppoa.- väsynyt lumenluoja
Pitkästä aikaa järkipuhetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760