Olisiko vastaus nykyisen rikolliseen EU-pollitiikkaan rahaeliitin tuhoaminen ennenkuin he tuhoavat kansalaiset?
Rikollinen EUn suurpääoma
2
107
Vastaukset
- Kulttuurivarkaat
Tutkijoiden mukaan jopa puolet suurempien EU maiden
talouksista on harmaata taloutta.
Tuntuu uskomattomalta.
Olemme siis jäsenenä valtavassa rikollisjärlestössä.
Kreikan tilanne ei ole siis mikään ihme.
Moraalittomaksi osoittautunut Kreikan valtion lainoittaminen
Yhtiöittämisen kautta ei olisi ratkaisu koska Kreikka voi
pokkana kieltäytyä takuiden realisoinnista.
Venäläiset ovat kuulemma hyviä perijöitä mutta vaikka
valtuutettaisiin heidät lähettämään jonkin panssarilaiva
Potemkinin niin se olisi vaikeaa koska Kreikka osti vasta
kaksi sukellusvenettä parilla miljoonalla eurolla.- Harmaa taloutta
Integroidaanko Suomikin vielä lisää siihen? Siitä oli juttua lehdessä, lyhyt lainaus:
"lehdelle vuodettiin hallitusneuvottelujen harmaan talouden työryhmän muistio. Voiman verkkolehti Fifi uutisoi muistiosta 12. kesäkuuta. Muistio oli päivätty 25. toukokuuta, eli se oli laadittu sixpack-neuvottelujen ensimmäisen kierroksen puolivälissä.
Muistiosta kävi ilmi, että kokoomus ja RKP vastustivat demareiden laatimassa pohjapaperissa lähes kaikkia konkreettisia toimenpide-ehdotuksia talousrikollisuuden ja harmaan talouden kitkemiseksi.
Kokoomus ja RKP suhtautuivat vastentahtoisesti muun muassa viranomaisten tietojen saannin helpottamiseen, ulkomaisten yritysten ja työntekijöiden verovalvontaan ja sijoitusten läpinäkyvyyteen.
Kokoomuksen ja RKP:n neuvottelijat kieltäytyivät kommentoimasta muistiota ja sen sisältämiä tietoja...
Kokoomuksen edustajina neuvottelupöydässä istuivat sisäministeri Anne Holmlund ja kansanedustaja Arto Satonen. Nykyinen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson oli RKP:n neuvottelija.
Mutta Henriksson ei ollut RKP:n neuvottelijoista ainoa. Hänen lisäkseen neuvottelemassa oli myös Thomas Bergman, entinen Astrid Thorsin erityisavustaja.
”Sitten siellä pyöri sellainen äijä, ilmeisesti joku pankkiiri, joka oli aina päättämässä RKP:n kantaa kysymyksissä, jotka olivat puolueelle erityisen hankalia”, eräs neuvotteluja seurannut lähde kertoo.
Lähteen mukaan Henriksson ei itse asiassa ollutkaan puolueen pääneuvottelija, vaan kyseinen mies. Soittelukierroksen jälkeen selviää, että RKP:n isännän ääntä käyttänyt kolmas neuvottelija oli entinen finanssialan johtohenkilö, nykyinen tilanomistaja Peter Storsjö."
Talousrikollisuuden torjunnassa eniten keskustelua on tänä keväänä herättänyt valtiovarainministeriön työryhmän laatima 500-sivuinen lakipaketti, joka sisältää useita omistusten läpinäkyvyyttä heikentäviä lakiehdotuksia.
Niistä etenkin niin sanotun hallintarekisteröinnin, omistusten salaamisen, laajentaminen suomalaisiin sijoittajiin ja yrityksiin on huolestuttanut poliisia ja verottajaa."
http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2011/numero-6/vaarin-vuodettu
Poliisi hallintarekistereistä ja salailusta...
"Poliisilta täystyrmäys osakeomistuksen salaukselle
Valmistelussa oleva lakiuudistus mahdollistaisi osakeomistuksen salaamisen hallintarekisterien taakse. Lakiuudistus sai lausuntokierroksella viranomaisilta jyrkkää kritiikkiä. Poliisin kanta on "täysin ehdottoman kielteinen."
http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2011/06/14/poliisilta-taystyrmays-osakeomistuksen-salaukselle/20118339/12
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626017Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813496Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242661No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402165- 212159
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61659Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy84126781-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226- 261097