"
Skitsofreniasta kärsivä keskusta ei kahdeksan hallitusvuotensa aikana pystynyt selvittämään, onko se kumisaapas vai korkokenkä. Äänestäjät hämmentyivät. Onko ehdokas edelleen tupaillasta tuttu kylänmies, joka pelkää Jumalaa ja EU:ta? Ja joka hankkii rahat liikuntahalliin, vaikka sellaista ei tarvita?
Vai onko maakansan mies ruvennut rehentelemään? Menee maalikylään lipilaariksi naamioituneena ja kulkee kättelykäsi suorana pukuporukasta toiseen? Se on jees-miehen tapa edetä eikä sovi maitotankin kulmalla kasvaneelle.
"Keskusta on strategisilla valinnoilla onnistunut muuttumaan yleispuolueeksi, joka on kuitenkin säilynyt siinä määrin omaleimaisena että se on kyennyt erottumaan kilpailijoistaan positiivisella tavalla."
Jotenkin näin kuvasi Seppo Kääriäinen väitöskirjassaan keskustan ihmettä eli säilymistä suurpuolueena maatalouden alasajosta huolimatta. Ihme on toteutunut vuosikymmenestä toiseen, mutta nyt käsillä on käänne.
Voi kysyä, oliko Kajaanin opettajakoulutuslaitoksen lakkauttaminen omaleimaista erottautumista kilpailijoista. Entä kannattiko uhkailla maaseudun postinkannon lopettamisella? Mitä maalla ajatellaan siitä, että mummon pissalle pitää rakentaa kallis jätevesipönttö?
"
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=58167:luukkonen-keskustan-armokuolema&catid=70:toimituksen-blogi-uusin-blogi&Itemid=15
Keskustan armokuolema
jätevesiasetus
1
<50
Vastaukset
- Kauhumaailma
Kyllä keskusta on kaivanut omaa hautaansa. Ei sekään onnistu aina ,että huonot asiat pistetään muiden syyksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760