Helsinkiläinen Megaklinikka Kampissa tarjoaa hammashoitoa kunnallisen hinnoilla. Oman kokemukseni perusteella tälle lääkäriasemalle ei todellakaan kannata mennä!
Etuhampaani alakulmasta lähti pois pieni muovipala, joka on paikannut parin millin lohkeamaa. Vastassa oli nuori lääkäri, jolle kerroin, että etuhampaani ovat olleet täysin identtiset, vaikka kulmassa on ollut pieni muovipala, joka nyt siis lähti irti. Sanoin, etten halua omaa hammastani porattavan. Hän sanoi, että sitä on pakko hioa ihan vähän, että muovipaikka saadaan pysymään siinä. Lupasin hioa ihan minimaalisen verran, että muovipala saadaan pysymään lohkeamassa. Toistin vielä sanan minimaalinen. Noh, lopuksi lääkäri esitteli minulle lopputuloksen, jossa koko etuhampaani alaosa oli porattu pois lohkeamaa siloitellessa. Toinen etuhampaani oli nyt HUOMATTAVAN vino ja korkeampi verrattuna toiseen, kun ennen ne ovat olleet identtiset. Olin aivan järkyttynyt.
Pyysin kokenutta lääkäriä korjaamaan virheen, mutta paikalle tuotiin toinen hyvin nuori lääkäri. Hän pidensi hampaani takaisin yhtä pitkäksi kuin toinen hammas, mutta paikka oli auttamattoman huonosti tehty: pinta oli joka puolelta hammasta rosoinen, muoto ei ollut samanlainen kuin toisessa etuhampaassa ja purenta oli mennyt pieleen. Pienestä esteettisestä haitasta olikin tullut nyt huonosti muovitettu etuhammas. Kaiken lisäksi molemmat lääkärit sohivat muovia ja liimaa ympäri hammasta niin paljon, että joutuivat hiomaan etuhampaan takaosan ohuemmaksi, kun yrittivät saada ylimääräistä muovia sieltä pois.
Kysyin toiselta lääkäriltä, kauanko hän on ollut hammaslääkäri, koska nuoren olemuksen perustella minulle heräsi epäilys, että hän on opiskelija. Hän kieltäytyi vastaamasta. Kuulin myöhemmin hammaslääkäriksi opiskelevalta tuttavaltani, että häntä oli opiskeluaikana pyydetty töihin Megaklinikalle provisiopalkalla. Tuli sellainen olo, että itse olen ainakin joutunut opiskelijoiden sähläyksen kohteeksi.
Megaklinikan omistaja suostui korvaamaan minulle korjauskäynnin jollakin muulla hammaslääkäriasemalla, mutta hammasta ei saatu enää entiselleen. Purenta pysyi edelleen virheellisenä, koska alahammasta ei voitu laittaa koskettamaan ylähammasta, etten vahingossa purisi vaikka nukkuessa muovipaikkaa rikki. Hampaan takaosa täytettiin muovilla, koska Megaklinikalla sitä oli ohennettu, kun ylimääräistä muovia oli hiottu pois.
Megaklinikka aiheutti minulle siis PYSYVÄT HAITAT! Muovipaikka kattaa nyt suurimman osan etuhampaan alaosasta, ja joudun koko loppuelämän varomaan hammasta, kun puraisen omenaa, sitkeää leipää tms. Muovi ei ole ikuista, ja se takuulla menee jossakin vaiheessa rikki. Kuka korvaa muovinuusimisrumban tulevaisuudessa?? Aiemmin minulla oli ihan pieni lohkeama kulmassa, jota edes kaverini eivät huomanneet eikä kieleni tunnistanut kunnolla. Nyt etuhammas on ihan täynnä muovia ja joudun kuluttamaan loppuelämäni varoen sen rikkoutumista.
En todellakaan suosittele Megaklinikkaa kenellekään! Muutama tuntemani kokenut hammaslääkärikin on sanonut, ettei ikikuuna päivänä laittaisi ketään menemään sinne. Mielestäni klinikka on hyvä esimerkki "kustannustehokkaasta" hammashoidosta.
Kokemukseni Megaklinikka-hammaslääkäriasemasta
23
3476
Vastaukset
- Hoitovirheiden uhri
Sellainen asia tuli mieleeni vielä Megaklinikan toiminnasta, että hampaiden hoito vaatii joskus ihan kokeneen hammaslääkärin näkemyksen ja pitkäaikaisen hoitosuhteen, jotta paras mahdollinen tulos saavutettaisiin. Megaklinikalla tämä jää toteutumatta, koska aina eri lääkäri hoitaa kiireessä juuri sen vaivan, johon sinne menee hakemaan apua.
Kun menin korjauttamaan Megaklinikan mokia toiselle yksityislääkäriasemalle erittäin kokeneelle lääkärille, hän sanoi, että kokemuksellaan pystyy näkemään minun suustani yhdellä vilkaisulla sellaisia asioita, joita potilas itse ei ole hoksannut ajatella ollenkaan ja joita nuori/vastavalmistunut ei välttämättä huomaa. Hän ilman omaa kysymistäni osoitti suustani paljon hoidettavia asioita: kuoppa lähellä ienrajaa (synnynnäinen) voi kerätä bakteereja ja kehittää ientulehduksen tai reiän ikenen alle; hampaiden öisen narskutukseni; etuhampaideni värivirheet ja niin edelleen. Tällaisia asioita eivät Megaklinikan nuoret lääkärit pysähdy potilaalle selittämään kysymättä, koska kiire on kova eikä kokemusta kaiken huomaamiselle ole kertynyt.
Kun lääkärillä on hoitosuhde potilaaseen, hän näkee hampaiden käyttäytymisen pitkällä ajanjaksolla ja pystyy antamaan parasta mahdollista yksilöllistä hoitoa. Megaklinikalla tällaisesta ei ole puhettakaan, koska lääkäri vaihtuu kokoajan. Harva meistä tietää niin paljon hammasasioista, että osaa alkaa hoidattamaan sellaisia ongelmia, joista suu ei vielä huuda apua kivulla. Pitkässä hoitosuhteessa sellaiset hautuvat ongelmat tulevat esille.
Maksakaa ja panostakaa siis hammashoitoon! Suu on ainutlaatuinen paikka: hammas ei ole kuin hius, että uutta kasvaa väärin värjätyn tai leikatun hiuksen tilalle. Itse menetin etuhampaani alaosan Megaklinikalla IHAN TURHAAN, enkä kyllä enää ikinä valitse muuta kuin kokeneen ja ajan kanssa laadukasta hoitoa antavan lääkärin. KADUTTAA ihan kauheasti Megaklinikalla käynti, kun en tajunnut joutuvani siellä opiskelijoiden sähläyksen kohteeksi, kun provisiopalkalla on kiire saada jo uusi potilas ovesta sisään. - the_road
" Sellainen asia tuli mieleeni vielä Megaklinikan toiminnasta, että hampaiden hoito vaatii joskus ihan kokeneen hammaslääkärin näkemyksen ja pitkäaikaisen hoitosuhteen, jotta paras mahdollinen tulos saavutettaisiin. Megaklinikalla tämä jää toteutumatta, koska aina eri lääkäri hoitaa kiireessä juuri sen vaivan, johon sinne menee hakemaan apua. "
Tämä sama iso ongelma on kyllä myös isompien kaupunkien julkisessa hammashoidossa. Eli hammaslääkäri vaihtuu joka kerta. Paitsi täällä maalla, jossa on sama tuttu hammaslääkäri joka ihan aidosti muistaa potilaansa asiat ilman, että tarvitsee välttämättä edes potilastiedoista lukea. Megaklinikan hyväksi voi lukea sen, että sinne ei tarvitse jonottaa 6kk ja hinta suunnilleen sama, kuin julkisella, mutta silti jättäisin itse väliin.- Anonyymi
Helsingissä on julkisilla yksityisiä jotka tahallaan pilaavat hampaat .
- the_road
Ja kannattaisi varmaan tulevaisuudenkin kannalta tehdä ilmoitus potilasvahingosta. http://www.potilasvakuutuskeskus.fi
- Hoitovirheiden uhri
Tuo on totta! Kyllä kaikkien kuntien pitäisi pystyä tarjoamaan laadukas ja mahdollisimman pysyvä terveydenhoito asukkaille verorahojen vastineeksi. Harmi ettei kaikkialla ole näin.
Olen tekemässä tuota vahinkoilmoitusta ja muutenkin ottanut nyt selvää näistä oikeusasioista. Eihän tällaista hutilointia voi päästää kuin koira veräjästä, niin pahalta tämä on tuntunut. :'( Jos ei lääkäri hallitse tai tajua jostakin tilanteesta, niin silloin pitää jättää tekemättä. Megaklinikalla asia ei ole niin, vaan kiireessä opiskelijat jotain hutiloi muka niin asiantuntevana.- the_road
Hyvä homma, pidä vain puolesi ja toivottavasti sinulla on jatkossa parempi tuuri näissä asioissa. Vaikka eihän se saisi olla tuurista kiinni! :(
"Jos ei lääkäri hallitse tai tajua jostakin tilanteesta, niin silloin pitää jättää tekemättä. "
Asiansa osaava ja itsevarma hammaslääkäri pystyy myöntämään itselleen ja potilaalle, että "tämä on nyt sellainen juttu, että en ala tekemään omin päin, vaan konsultoin kokeneempaa / kirjoitan lähetteen eteenpäin." Ei siinä mitään häpeämistä pitäisi olla, päin vastoin ainakin itse arvostan tuollaista lähestymis tapaa.
Minullakin ollut sitä huonoa tuuria tässä matkan varrella (potilasvakuutustakin on tarvittu). Nyt olen äärimmäisen onnellinen siitä, että minulla on oma, tuttu, mukava ja osaava hammaslääkäri joka todella tuntee potilaansa tämän pikku kaupunkimme terveyskeskuksessa. :) Ei tälläinen taida isommissa kaupungeissa olla mitenkään mahdollista nykyään. :(
Käytännön vinkki itsekin ko. ilmoituksen täyttäneenä:... Täytä se vahinkoilmoitus mahdollisimman tarkasti ja mainitse kaikki pikku jututkin, vaikka tuntuisi epäoleelliselta. Se nopeuttaa asian käsittelyä huomattavasti vaikka kyllä ne byrokratian rattaat silti tuskallisen hitaasti pyörii. Varmaan näin kesäaikaan etenkin, kun koko Suomi on kiinni.
- OK!
Itse olen käynyt Megaklinikalla ja ollut ihan tyytyväinen, sen sijaan en ole tyytyväinen vuosikausia Oralilla juosseena (kalliilla hinnalla) - riippuu vähän tuuristakin, sattuuko saamaan "hyvän" hammaslääkärin - mitä se "hyvä" sitten itse kullekin merkitsee -
- seluna
...ei voi kun sanoa LOL tolle sun "kokemukselle". Vaikutat hysteeriseltä ihmiseltä joka on kärjistänyt koko tarinan pienen mielensä sisällä.
GET REAL.
Hammaslääkäri, täyslaillistettu tai opiskelija, tekevät molemmat erittäin hyvää työtä. Isäni ja veljeni ovat hammaslääkäreitä ja tiedän paljon siltä alalta. Onneksi tuollaisia hulluja potilaita niinkun sä on kuitenkin aika harvakseen :D- hammaslääkäri TRE
Älä valehtele!
"Hammaslääkäri, täyslaillistettu tai opiskelija, tekevät molemmat erittäin hyvää työtä."
Meinaatko tosissasi, että opiskelija-hammaslääkäri on osaava? Meinaatko tosissaasi, että juuri ajokortin saanut ajaa yhtä hyvin kuin 30 vuotta autoillut?
Eihän kukaan ihminen usko, etteikö monen kymmenen vuoden työkokemus tekisi hammaslääkäristä parempaa! Eiväthän vastavalmistuneet (oikeasti!) osaa "yhtään mitään". He valmistuttuaan ovat vasta "saaneet luvan" alkaa harjoitella elävillä potilailla. Joskus 10 vuotta myöhemmin he alkavat ehkä olla hajulla siitä, mitä hammaslääkäri tekee! - kikkiee
hammaslääkäri TRE kirjoitti:
Älä valehtele!
"Hammaslääkäri, täyslaillistettu tai opiskelija, tekevät molemmat erittäin hyvää työtä."
Meinaatko tosissasi, että opiskelija-hammaslääkäri on osaava? Meinaatko tosissaasi, että juuri ajokortin saanut ajaa yhtä hyvin kuin 30 vuotta autoillut?
Eihän kukaan ihminen usko, etteikö monen kymmenen vuoden työkokemus tekisi hammaslääkäristä parempaa! Eiväthän vastavalmistuneet (oikeasti!) osaa "yhtään mitään". He valmistuttuaan ovat vasta "saaneet luvan" alkaa harjoitella elävillä potilailla. Joskus 10 vuotta myöhemmin he alkavat ehkä olla hajulla siitä, mitä hammaslääkäri tekee!sanoo sinä, "hammaslääkäri tampereelta"... just joo, ihan normaali maallikko taidat olla :D
- Paikkaukset
hammaslääkäri TRE kirjoitti:
Älä valehtele!
"Hammaslääkäri, täyslaillistettu tai opiskelija, tekevät molemmat erittäin hyvää työtä."
Meinaatko tosissasi, että opiskelija-hammaslääkäri on osaava? Meinaatko tosissaasi, että juuri ajokortin saanut ajaa yhtä hyvin kuin 30 vuotta autoillut?
Eihän kukaan ihminen usko, etteikö monen kymmenen vuoden työkokemus tekisi hammaslääkäristä parempaa! Eiväthän vastavalmistuneet (oikeasti!) osaa "yhtään mitään". He valmistuttuaan ovat vasta "saaneet luvan" alkaa harjoitella elävillä potilailla. Joskus 10 vuotta myöhemmin he alkavat ehkä olla hajulla siitä, mitä hammaslääkäri tekee!Kyllä kaikki jotka poraa käsittelevät osaavat porata ja paikata. Ne ovat nuo potilaat vain niin turhamaisia, että joka asiasta haluavat narista ja valittaa.
Kyllä hammaslääkäri Tampereelta tämän tietää!
Mutta mistä kunnon valittamattomat potilaat? - Srr
Kröhöm. "Hoidin" hampaani kuntoon megaklinikalla 5 vuotta sitten koska luulin pääseväni halvalla. Nyt olen käyttänyt n 5 kertaisen summan heidän tekemien virheiden korjaamiseen. Yksi hammas jouduttiin jopa poistamaan. En voi suositella että yrittää säästää hammaslääkäri kuluissa. Enkä myöskään suosittele että antaa vastavalmistuneen hoitaa ilman että siinä on kokeneempi lääkäri mukana.
- Ainakokenuthammaslääkäri
Srr kirjoitti:
Kröhöm. "Hoidin" hampaani kuntoon megaklinikalla 5 vuotta sitten koska luulin pääseväni halvalla. Nyt olen käyttänyt n 5 kertaisen summan heidän tekemien virheiden korjaamiseen. Yksi hammas jouduttiin jopa poistamaan. En voi suositella että yrittää säästää hammaslääkäri kuluissa. Enkä myöskään suosittele että antaa vastavalmistuneen hoitaa ilman että siinä on kokeneempi lääkäri mukana.
Viisaita sanoja
- Muovihammas
Hei hoitovirheiden uhri! Aivan kamalaa ja uskon kyllä, että harmitus on ollut suuri.. Tuollaisista kokemuksista menettää hampaan lisäksi luottamuksen hammaslääkäreihin. :(
Itsellä myös etuhampaan kanssa suuri kriisi meneillään ja ongelmia muovipaikan kanssa kiitos epäammattitaitoisen hammaslääkärin... Toivoisin suuresti että olisi olemassa aikakone.
Olisi kiva kuulla, miten hampaasi kanssa nykyään menee? Onko muovipaikka kestänyt ja miltä hammas näyttää/tuntuu? Jouduitko korjaamaan tilannetta? Saitko potilasvakuutuskeskuksesta millaista vastausta? - Työtön.ukko.nyt
Sain Helsingin kaupungilta palvelusetelin hammashoitoon yksityiselle.
Pari viikkoa sitten tutkin siinä olevia palveluntarjoajia. Megaklinikka oli silloin mukana.
Nyt tänään ti 27.3.2018 sitä ei löytynytkään. Täällä itäisen kantakaupungin puolella on erittäin vähän hammaslääkäreitä mukana, mutta myös Megaklinikalle on helppo täältä mennä asioimaan. Muija ja eräs tuttava ovat siellä käyneet, pitää kysellä heiltä kokemuksia tuosta tehokkaan tuntuisesta hammaslääkäriasemasta. Taitaa olla aikamoista liukuhihnameininkiä.
Tuosta ao. linkistä pääsee tutkimaan mitä hammaslääkäreitä (yrityksiä) on mukana Helsingin kaupungin hammashoidon palveluntuottajina. Tuota siis käytin, kun sain palvelusetelin TUTHO. On vaikea saada mistään arviota, onko tämä potilaalle kalliimpaa kuin normaali kaupungin hammaslääkäri. Minulla tuohon sis. tutkimus, hammaskiven poisto ja enintään kahden hampaan paikkaus. En ole käynyt paikkauksessa ainakaan kolmeen vuoteen. Olen noin 60-vuotias mies.
http://www.parastapalvelua.fi/
Kirjautuminen pankkitunnuksilla kohdassa "kirjaudu asiakas/puolesta asioija".- palsehoitaja
Siis haluat päästä mahdollisimman halvalla? Hassua, että joku haluaa halpishoitoa omaan elimistöönsä...
No mutta asiaan: palvelusetelihoito tulee TUTHOlla keskimäärin edullisemmaksi kuin terveyskeskuksen toteuttamana. Osin se kyllä riippuu hoidon tarpeesta, joka selviää tietenkin vasta tutkimuksen perusteella, eli etukäteen sitä ei voi ennustaa. Kustannustehokkainta on tietysti teettää palsella kaikki siihen kuuluva, ja jos tulee enemmän paikattavaa, pyytää keskitetystä ajanvarauksesta jatkoajat terveyskeskukseen. Ns. TUTHO-palaajien hoidot tehdään loppuun Vuosaaren hammashoitolassa muutaman kuukauden sisällä.
- Anonyymi
Hei lähes identtinen kokemus. Asian olen laittanut eteenpäin,odotan vastausta. Etuhampaani pilattiin siellä, pinta roiskittiin Liimaan ja muoviin se on erittäin karhea. Mikä lie paikkasi myös hampaan joka oli ehjä eikä koskaan paikattu., ei siis paikka, vaan kohollaan oleva roiske etuhampaassa ja viellä eri värinen.Yhtä pientä paikkaa olin korjauttamassa, hioi etuhampaat erilaisiksi ja paikkaili muitakin hampaita,en voinut estää kun pora pyöri suussani. Järkyttävää,älkää menkö sinne hoidattamaan hampaitanne. Luin yhden vast. arvostelun ja pidin uskomattomana,mutta tässä ollaan.
- Anonyymi
Hyggasta on erittäin negatiivisia kokemuksia. Tänään kävi ilmi, että ovat useamman vuoden ylihoitaneet hampaita. Halvat kertahinnat otetaan takaisin teettämällä tarpeettomia hoitoja.
Viimeisimmällä käynnillä YRITTIVÄT PORATA KAHTA TERVETTÄ HAMMASTA. Hammaslääkäri kertoi, että reiät ovat pitkälle edenneitä ja pitäisi mieluiten porata ja paikata heti. Yritti vielä hoputtaa ja totesi, että tilanne heikkenee jos ei nyt hoideta. Kaveri ei ottanut edes röntgeneitä! No, kävin sekä Oralilla että Hammas & Hampaassa röntgenissä ja tarkastuksessa ja molemmista todettiin, ettei löydy kuin pieniä jälkiä jotka ovat 15 vuotta vanhoja. Poraaminen ja paikkaaminen nyt olisi iso virhe, omat hampaat kestää reilusti pidempään kuin mikään paikka.
Viimeiseksi Hammas & Hampaalla putsattiin hammaskivet 10 minuutissa ja hammaslääkäri totesi, että ehkä kerran vuodessa voi käydä puhdistamassa. Ei keksinyt miten siellä voisi enempää olla hammaskiveä, kun hyvin hoidan hampaita.
Hyggalta annettiin ohjeistus, että PUOLEN VUODEN VÄLEIN pitää käydä hammashygienistillä, ja jotenkin ne saivat rapsutteluun hukattua sen 60 minuuttia aina.
Kun useampi ammattimainen ja kalliimpi hammasääkäri on todennut, ettei reikiä löydy eikä hygienistillä ole putsattavaa, vaikea uskoa että Hyggan tarinat on muuta kuin huijausta. Halvoilla hinnoilla houkutellaan asiakkaat sisään ja sen jälkeen ylihoidetaan jotta saadaan tehtyä kunnon tili terveillä potilailla.
Miettikää, kun olisin Hyggan multasormien antanut PORATA KAKSI TERVETTÄ HAMMASTA. Ei ikinä enää. - Anonyymi
Kun firma oli vielä Megaklinikka nimeltään, sain sieltä sellaista hoitoa ja palvelua kuin odotinkin. Olin tyytyväinen palveluun. Nyt en enää. Siellä ei kokemukseni mukaan valitettavasti paneuduta asiakkaan ongelmaan.
Kun kävin siellä erinäisten paikkojen korjausten jäljiltä hiotuttamassa hampaita (hiominen jäi täysin olemattomaksi), ei (uusi) hammaslääkäri edes tiennyt, että hampaani on paikattu siellä, vaikka ajan tilatessani olin kertonut, että kyseessä on paikkauksen jälkihoito. Kerroin asian myös vielä varmuuden vuoksi hammaslääkärille kun astuin ovesta sisään. Hammaslääkäri yritti silti laskuttaa hionnasta normaalin hammaslääkärikäynnin verran, vaikka paikkojen hionta kuului paikkauksen takuuseen. Asia selvisi kassalla. Eli tajusin kassalla, että hammaslääkäri ei missään vaiheessa ollut edes tarkistanut tietojani todetakseen, miksi olen vastaanotolla ja mitkä hampaistani on operoitu. En tietenkään joutunut maksamaan, mutta asia jätti ikävän jälkimaun. Etenkin, kun ongelmani ei korjaantunut ja jouduin hakemaan apua muualta.
En suosittele kyseistä paikkaa kenellekään.- Anonyymi
Onko Hyggasta tullut ”tehdas” -?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko Hyggasta tullut ”tehdas” -?
Tämä vaikutelma ainakin minulle tuli, luotto meni.
- Anonyymi
Lähes samanlainen kokemus nyt klinikan nimi on hygga
- Anonyymi
Melkein vastaava kokemus. Poppatohtori alkoi korjailemaan kaikkia etuhampaitani, täysin luvatta. Sitä sotkua on korjailtu muualla. Alkuperäistä ei tule, tekijä joku arabimaan kansalainen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26917423Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245602- 1182622
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172122Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361786Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111028- 59966
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32924Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45920