Paavo niin haluaisi päästä

Kesksutan pitäisi nyt ajoissa päättää, ottaako se Paavon eli Pavelin presidenttiehdokkaakseen, ainakin Paavolla on paljon haluja vaikka hän ei omien sanojensa mukaan olekaan koskaan mihinkään pyrkinyt.
Myös nykyinen puoluesihteeri Laaninen saisi tulla itse esiin, onhan hän ajanut Paavoa aikaisemmin presidentiksi - kuin käärmettä pyssyyn, epätoivoistahan se on ollut, sillä todellisuudessa kansa sekä inhoaa että vihaa Paavoa. Paavo on aivan aito brezneviläinen poliitikko, kuten Laaninenkin on. Neuvostoliittohan tässä vain puuttuu, mikä on niin suuri ongelma molemmille.
Päästäkää nyt Paavo pälkähästä ja ilmoittakaa hänelle jo etukäteen, ettei häntä tulla missään vaiheessa valitsemaan ainakaan Kepun presidenttiehdokkaaksi. Paavo ehtii sitten järjestää itselleen oman vaaliyhdistyksen ja myös kerätä siihen tarvittavat kannattajien nimet jossain herättäjäkokouksen väliajalla.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minä äänestän paavoa paavo on aito keskustalainen muut täyttä huijari porukkaa

Äänestä
  • On hyvä, että sinä Paavo luotat edes itseesi ja äänestät itseäsi.

    Äänestä

  • Hyvä että luotat its kirjoitti:

    On hyvä, että sinä Paavo luotat edes itseesi ja äänestät itseäsi.

    minä myös äänestän paavoa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


presidentiksi! kirjoitti:

Kesksutan pitäisi nyt ajoissa päättää, ottaako se Paavon eli Pavelin presidenttiehdokkaakseen, ainakin Paavolla on paljon haluja vaikka hän ei omien sanojensa mukaan olekaan koskaan mihinkään pyrkinyt.
Myös nykyinen puoluesihteeri Laaninen saisi tulla itse esiin, onhan hän ajanut Paavoa aikaisemmin presidentiksi - kuin käärmettä pyssyyn, epätoivoistahan se on ollut, sillä todellisuudessa kansa sekä inhoaa että vihaa Paavoa. Paavo on aivan aito brezneviläinen poliitikko, kuten Laaninenkin on. Neuvostoliittohan tässä vain puuttuu, mikä on niin suuri ongelma molemmille.
Päästäkää nyt Paavo pälkähästä ja ilmoittakaa hänelle jo etukäteen, ettei häntä tulla missään vaiheessa valitsemaan ainakaan Kepun presidenttiehdokkaaksi. Paavo ehtii sitten järjestää itselleen oman vaaliyhdistyksen ja myös kerätä siihen tarvittavat kannattajien nimet jossain herättäjäkokouksen väliajalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu